Millaiset uskomukset teillä on näihin konekeijuihin ja muihin McKennan puheisiin?
Loppuuko uutuus universumista 21.12.2012?
Saavutetaanko teknologinen singulariteetti 2017?
Onerj ja Panteisti näyttivät häntä tuossa alemmassa ketjussa puolustelevan, joten heidän kommentteja eritoten kaivataan...
Onko palstan tryptamiinien käyttäjillä ollut kokemuksia näistä konekeijuista? McKenna itse ainakin sanoi saaneensa niihin yhteyden DMT:lla(poltettuna) ja sienillä.
Uskotko Terence McKennan puheisiin?
23
3712
Vastaukset
- Onerj
Puolustan loistavaa persoonaa, älykästä ja hyväntahtosta ihmistä.
Tuosta 2012 varmaan näkee vasta vuonna 2012. Se vuosi esiintyy niin Kiinan ku Mayojenki mytologiassa.
Itse en ole konekeijuja kohdannut- dots
Puolustan loistavaa persoonaa, älykästä ja hyväntahtosta ihmistä.
-en olisi paremmin sanonut.
kunpa ihmiset näkisivät psykedeelit mahdollisuutena, apuna ennemmin kuin uhkana.
itse en epäile enää hitustakaan etteikö esim LSD voisi auttaa ihmistä ns. löytämään itsensä tai esim. antaa sen tarvittavan sysäyksen piilevän taiteilijakyvyn esiintuomiseen.
hyvin, hyvin voimakkaita työkaluja mutta oikein käytettynä ja kunnioituksella nautittuna parhaimmillaan jotain ainutlaatuista ja kaunista joka voi muuttaa elämän pysyvästi paremmaksi.
elämämme on kuten sen koemme.
jos saamme uusia näkökulmia omaan elämäämme/itseemme, i say let's go for it. - panteisti
dots kirjoitti:
Puolustan loistavaa persoonaa, älykästä ja hyväntahtosta ihmistä.
-en olisi paremmin sanonut.
kunpa ihmiset näkisivät psykedeelit mahdollisuutena, apuna ennemmin kuin uhkana.
itse en epäile enää hitustakaan etteikö esim LSD voisi auttaa ihmistä ns. löytämään itsensä tai esim. antaa sen tarvittavan sysäyksen piilevän taiteilijakyvyn esiintuomiseen.
hyvin, hyvin voimakkaita työkaluja mutta oikein käytettynä ja kunnioituksella nautittuna parhaimmillaan jotain ainutlaatuista ja kaunista joka voi muuttaa elämän pysyvästi paremmaksi.
elämämme on kuten sen koemme.
jos saamme uusia näkökulmia omaan elämäämme/itseemme, i say let's go for it.>> hyvin, hyvin voimakkaita työkaluja mutta oikein käytettynä ja kunnioituksella nautittuna parhaimmillaan jotain ainutlaatuista ja kaunista joka voi muuttaa elämän pysyvästi paremmaksi. > elämämme on kuten sen koemme.
jos saamme uusia näkökulmia omaan elämäämme/itseemme, i say let's go for it.
- panteisti
McKennalla on sekä hyviä ja fiksuja juttuja, että sellaisia joita en voi ottaa vakavasti.
"Konekeijut" (parempi käännös olisi konetontut) ovat jotakin sellaista jota ihmiset näkevät/aistivat/jotain otettuaan dmt:tä. Tämä ei ole todiste tonttujen olemassaolosta sen paremmin kuin uskonnolliset elämykset Jumalan olemassaolosta. Kovin paljoa en ole lukenut tästä aiheesta, mutta sen verran kyllä että ymmärrän suunnilleen mistä on kyse.
Wikipediasta:
>> Hän uskoi DMT:n olevan psykedeelisen kokemuksen apoteoosi ja puhui mm. "itsemuuntautuvista konekeijuista" (self-transforming machine elves) joita kyseisessä tilassa kohdataan. McKenna kuitenkin antoi kaikille tulkinnanvapauden asian suhteen ja vältteli sitomasta itseään näkemyksiinsä, todennäköisesti osana hänen kielteistä suhtautumistaan monoteismiä ja monogamiaa kohtaan. Hän oli avoin sille idealle, että psykedeelit toimisivat "ulottuvuuksien välisenä matkustusvälineenä, kirjaimellisesti", mahdollistaen yksilön ottamaan yhteyden olioihin jotka voisivat olla humanoideja, haamuja/esi-isiä tai maapallon henkiolentoja. > Onerj ja Panteisti näyttivät häntä tuossa alemmassa ketjussa puolustelevan, joten heidän kommentteja eritoten kaivataan...- poltettuna?
"Itse en usko että dmt luo yhteyksiä henkiolentoihin, mutta varmasti paljastaa kyllä mielenkiintoisia asioita ihmismielen mahdollisuuksista."
Onko sulla kokemusta nimenomaan DMT:sta poltettuna tippumiseen asti(niin kuin kuuluu McKennan mielestä)?
Oraalisesti MAO-I:n kanssa nautittuna se on huomattavasti miedompaa kuin poltettava DMT. Entiteettikohtaamisia tapahtuu huomattavasti enemmän juuri DMT:lla kuin millään muulla psykedeelillä. Strassmanin kirjassa DMT the Spirit Molecyle, hän pohtii kysymystä aika lailla mitä nämä entiteetit ovat, joita 20% DMT:a saaneista koehenkilöistä aisti jollakin tavalla.
Itse koin tuohon liittyen ensimmäisellä isolla (>14g MHRB) huascatripilläni aika vaikeita tilanteita, jotka vaihtoivat maailmankatsomustani huomattavasti. En tiedä/välitä mitä nämä huascaolennot ovat(jos mitään), mutta niiden olemassaolo on aivan varma itselleni. Nykyisin ne ovat läsnä jokaisella huascatripilläni.
McKenna kutsui ayahuascaa eräässä puheessaan(taisi olla Tree of Knowledge) DMT:n "slow release" muodoksi. - panteisti
poltettuna? kirjoitti:
"Itse en usko että dmt luo yhteyksiä henkiolentoihin, mutta varmasti paljastaa kyllä mielenkiintoisia asioita ihmismielen mahdollisuuksista."
Onko sulla kokemusta nimenomaan DMT:sta poltettuna tippumiseen asti(niin kuin kuuluu McKennan mielestä)?
Oraalisesti MAO-I:n kanssa nautittuna se on huomattavasti miedompaa kuin poltettava DMT. Entiteettikohtaamisia tapahtuu huomattavasti enemmän juuri DMT:lla kuin millään muulla psykedeelillä. Strassmanin kirjassa DMT the Spirit Molecyle, hän pohtii kysymystä aika lailla mitä nämä entiteetit ovat, joita 20% DMT:a saaneista koehenkilöistä aisti jollakin tavalla.
Itse koin tuohon liittyen ensimmäisellä isolla (>14g MHRB) huascatripilläni aika vaikeita tilanteita, jotka vaihtoivat maailmankatsomustani huomattavasti. En tiedä/välitä mitä nämä huascaolennot ovat(jos mitään), mutta niiden olemassaolo on aivan varma itselleni. Nykyisin ne ovat läsnä jokaisella huascatripilläni.
McKenna kutsui ayahuascaa eräässä puheessaan(taisi olla Tree of Knowledge) DMT:n "slow release" muodoksi.>> Onko sulla kokemusta nimenomaan DMT:sta poltettuna
- Anonyymi
poltettuna? kirjoitti:
"Itse en usko että dmt luo yhteyksiä henkiolentoihin, mutta varmasti paljastaa kyllä mielenkiintoisia asioita ihmismielen mahdollisuuksista."
Onko sulla kokemusta nimenomaan DMT:sta poltettuna tippumiseen asti(niin kuin kuuluu McKennan mielestä)?
Oraalisesti MAO-I:n kanssa nautittuna se on huomattavasti miedompaa kuin poltettava DMT. Entiteettikohtaamisia tapahtuu huomattavasti enemmän juuri DMT:lla kuin millään muulla psykedeelillä. Strassmanin kirjassa DMT the Spirit Molecyle, hän pohtii kysymystä aika lailla mitä nämä entiteetit ovat, joita 20% DMT:a saaneista koehenkilöistä aisti jollakin tavalla.
Itse koin tuohon liittyen ensimmäisellä isolla (>14g MHRB) huascatripilläni aika vaikeita tilanteita, jotka vaihtoivat maailmankatsomustani huomattavasti. En tiedä/välitä mitä nämä huascaolennot ovat(jos mitään), mutta niiden olemassaolo on aivan varma itselleni. Nykyisin ne ovat läsnä jokaisella huascatripilläni.
McKenna kutsui ayahuascaa eräässä puheessaan(taisi olla Tree of Knowledge) DMT:n "slow release" muodoksi.Näet p*skaa vedettyäsi huumeita ja mietit tosissasi onko tuo näkemäsi p*ska totta? Jos tuolla älykkyydellä on varustettu, niin ne huumeet näköjään vielä polkevat ne viimeisetkin järjen rippeen viemäristä alas.
Turha teidän on jauhaa tonttujen tai Jumalan olemassaolosta. Joku tämän kaiken on luonut: elämää kun ei synny tyhjästä, kuten Pasteur tiesi. Sen enempää en lähde spekuloimaan. Lukekaa vaikka Stanislav Grofin "The Holotropic Mind", joka paneutuu merkilliseen asiaan nimeltään tyhjiö:
"Yksi kiehtovimmista ˣylipersoonallisista ilmiöistä on tyhjiön kokemus: perimmäisen tyhjyyden; ei-minkään ja hiljaisuuden kohtaaminen. Tämä erikoislaatuinen henkinen kokemus on luonteeltaan sangen paradoksaalinen. Tyhjiö sijaitsee kaiken kuviteltavissa olevan muodon tavoittamattomissa. Samalla kun se on kaiken lähde, sitä ei voida kuitenkaan johtaa mistään muusta. Se on avaruuden ja ajan tuollapuolen. Vaikka emme voi havaita mitään konkreettista tyhjiössä, koemme silti äärimmäisen vahvasti ettei sieltä myöskään puutu mitään. Tämä absoluuttinen tyhjyys on samanaikaisesti täynnä kaikesta olemassa olevasta, sillä se sisältää kaiken potentian."
ˣIdentiteetti tai minuus ulottuu ylitse yksilöllisyyden tai henkilökohtaisen, käsittäen laajemmat näkökulmat ihmiskunnasta, elämästä, psyykeestä ja kosmoksesta.
(Käännös oma.)
- tokiomt
Terence McKenna oli nero joka puhui myös kulttuurista, sen olemuksesta, ja siitä ettei se ole loppupelissä ystävämme. Hän tutki shamanismia, etnofarmakologiaa ja historiaa. Oli kova lukija, ja viittaukset Jungiin yms tuli monesti suusta ulos.
Sienien johdattamana hän siirtyi I Chingiin, ja siitä "Uutuus"-teoriaan (novelty theory). TimeWave Zero, ennustus 2012, tapahtuu jotain.
RAuha hänelle.
Kuka tietää mikä oli McKennan kuolinsyy?- kuoli...
Tarkemmin se oli Glioblastoma multiforme, joka on eräs pahimmanlaatuisista kasvaimista.
Aika ironista... - oli edessä...
kuoli... kirjoitti:
Tarkemmin se oli Glioblastoma multiforme, joka on eräs pahimmanlaatuisista kasvaimista.
Aika ironista...Kuulkaas nyt hyvät herkuttelijat. Kaverini opetti minulle aikoinaan että kun otat, et aja. Ja myös sen, että kun otat, se vaikutus kun alkaa, niin se EI OLE TOTTA. Kaikki näyt ja tuntemukset johtuvat vaan siitä kun ne aivot eivät ole normaalissa tilassa tai sitten ne ovat palautumassa normaaliin tilaan, kun ne on hapoilla saatettu epäjärjestykseen. Jeesus, joulupukki, keijut ja kaikki henkiolennot eivät ole totta. Ei ole mitään toisia ulottuvuuksia. Jos näihin rupeaa uskomaan, se on alku sille että tulevaisuudessa häämöttää pitkä sairaalareissu keijujen seurassa.
Nauttikaa mutta muistakaa että vain MAAILMA on totta! - varma siitä,
oli edessä... kirjoitti:
Kuulkaas nyt hyvät herkuttelijat. Kaverini opetti minulle aikoinaan että kun otat, et aja. Ja myös sen, että kun otat, se vaikutus kun alkaa, niin se EI OLE TOTTA. Kaikki näyt ja tuntemukset johtuvat vaan siitä kun ne aivot eivät ole normaalissa tilassa tai sitten ne ovat palautumassa normaaliin tilaan, kun ne on hapoilla saatettu epäjärjestykseen. Jeesus, joulupukki, keijut ja kaikki henkiolennot eivät ole totta. Ei ole mitään toisia ulottuvuuksia. Jos näihin rupeaa uskomaan, se on alku sille että tulevaisuudessa häämöttää pitkä sairaalareissu keijujen seurassa.
Nauttikaa mutta muistakaa että vain MAAILMA on totta!että maailma juuri sellaisena kuin ihmiset yleensä sen tunnistavat, on "totta"? Minusta se olisi aika surullista, ettei mitään parempaa todellisuutta olisi. Tässä todellisuudessa monet ihmiset voivat huonosti.
- oli edessä 2
varma siitä, kirjoitti:
että maailma juuri sellaisena kuin ihmiset yleensä sen tunnistavat, on "totta"? Minusta se olisi aika surullista, ettei mitään parempaa todellisuutta olisi. Tässä todellisuudessa monet ihmiset voivat huonosti.
"Tässä todellisuudessa monet ihmiset voivat huonosti."
Näin on! Tavallinen arki ja siitä selviytyminen on hanurista. Mitä luulet miksi huumeet kiinnostaa niin monia..??
Matkalippu vapauteen, kaltereiden toiselle puolelle, edes hetkeksi, TUNTUU HYVÄLTÄ! Mutta se on keinotekoista.. - dots
oli edessä... kirjoitti:
Kuulkaas nyt hyvät herkuttelijat. Kaverini opetti minulle aikoinaan että kun otat, et aja. Ja myös sen, että kun otat, se vaikutus kun alkaa, niin se EI OLE TOTTA. Kaikki näyt ja tuntemukset johtuvat vaan siitä kun ne aivot eivät ole normaalissa tilassa tai sitten ne ovat palautumassa normaaliin tilaan, kun ne on hapoilla saatettu epäjärjestykseen. Jeesus, joulupukki, keijut ja kaikki henkiolennot eivät ole totta. Ei ole mitään toisia ulottuvuuksia. Jos näihin rupeaa uskomaan, se on alku sille että tulevaisuudessa häämöttää pitkä sairaalareissu keijujen seurassa.
Nauttikaa mutta muistakaa että vain MAAILMA on totta!aina kun näitä saarnamiehiä ilmaantuu, niin ensimmäisten lauseiden seassa tulee se 'kaverini'...
jos ette tiedä mistä puhutte, niin älkää puhuko.
ei lsd:n vaikutus ainakaan minulla missään vaiheessa ole tuntunut hallitsevan todelliselta.
kyse on siitä että psykedeelin vaikutuksen alaisena impulssit matkaavat eri reittejä aivoissa ja sen vuoksi on mahdollista saada ikäänkuin uusia, erilaisia ideoita.
ideoita joita ei välttämättä olisi tullut ajatelleeksi muutoin.
juuri tämä perspektiivin muutos voisi tehdä sinullekin hyvää. ei se ainakaan minulle ole pahaa tehnyt. jos nyt ei mitään mullistavaakaan, mutta jotenkin hyvä mieli sellaisesta jää.
usko pois. - -._.-
oli edessä... kirjoitti:
Kuulkaas nyt hyvät herkuttelijat. Kaverini opetti minulle aikoinaan että kun otat, et aja. Ja myös sen, että kun otat, se vaikutus kun alkaa, niin se EI OLE TOTTA. Kaikki näyt ja tuntemukset johtuvat vaan siitä kun ne aivot eivät ole normaalissa tilassa tai sitten ne ovat palautumassa normaaliin tilaan, kun ne on hapoilla saatettu epäjärjestykseen. Jeesus, joulupukki, keijut ja kaikki henkiolennot eivät ole totta. Ei ole mitään toisia ulottuvuuksia. Jos näihin rupeaa uskomaan, se on alku sille että tulevaisuudessa häämöttää pitkä sairaalareissu keijujen seurassa.
Nauttikaa mutta muistakaa että vain MAAILMA on totta!@Ei ole mitään toisia ulottuvuuksia Jos et tiedä, älä saarnaa totuutena omaa ymmärrystäsi. Ahdasmieliset ihmiset eivät näe muuta kuin sen maailman joka avautuu silmien eteen. Siitäkin maailmasta vain murto-osa tulee tiedostavaan tajuntaamme ja ymmärrykseemme. Todellisuus on paljon laajempi kuin pystyt edes ahtaassa mielessäsi kuvittelemaan, ja se on todella monitahokas. Pelkästään fysiikan ymmärtäminen (mm. kvanttifysiikka) laajentaa sen jo normaali ihmisen käsityskyvyn ulkopuolelle, puhumattakaan niistä muista ulottuvuuksista joita siinä on fyysisten ulottuvuuksien ulkopuolella. Ihminen on yhälailla kaiken keskipiste kuin mikä tahansa muu piste. Tajunnan laajentaminen olisi kaikille suotavaa.
- Open your mind
oli edessä... kirjoitti:
Kuulkaas nyt hyvät herkuttelijat. Kaverini opetti minulle aikoinaan että kun otat, et aja. Ja myös sen, että kun otat, se vaikutus kun alkaa, niin se EI OLE TOTTA. Kaikki näyt ja tuntemukset johtuvat vaan siitä kun ne aivot eivät ole normaalissa tilassa tai sitten ne ovat palautumassa normaaliin tilaan, kun ne on hapoilla saatettu epäjärjestykseen. Jeesus, joulupukki, keijut ja kaikki henkiolennot eivät ole totta. Ei ole mitään toisia ulottuvuuksia. Jos näihin rupeaa uskomaan, se on alku sille että tulevaisuudessa häämöttää pitkä sairaalareissu keijujen seurassa.
Nauttikaa mutta muistakaa että vain MAAILMA on totta!Sinunko suusta kuullaan absoluuttinen totuus maailmasta ja sen todellisuudesta. Hyvin on sinutkin aivopesty.
- Anonyymi
oli edessä... kirjoitti:
Kuulkaas nyt hyvät herkuttelijat. Kaverini opetti minulle aikoinaan että kun otat, et aja. Ja myös sen, että kun otat, se vaikutus kun alkaa, niin se EI OLE TOTTA. Kaikki näyt ja tuntemukset johtuvat vaan siitä kun ne aivot eivät ole normaalissa tilassa tai sitten ne ovat palautumassa normaaliin tilaan, kun ne on hapoilla saatettu epäjärjestykseen. Jeesus, joulupukki, keijut ja kaikki henkiolennot eivät ole totta. Ei ole mitään toisia ulottuvuuksia. Jos näihin rupeaa uskomaan, se on alku sille että tulevaisuudessa häämöttää pitkä sairaalareissu keijujen seurassa.
Nauttikaa mutta muistakaa että vain MAAILMA on totta!Siinä on kyllä kaveri joka selkeesti ei tunnu tietävän mistä puhuu,
suosittelen katsomaan kaikki videot ja kuuntelemaan kaikki Terencen tuotokset, ennen
DMT kokeilua ja voin väittää että sinunkin silmät maailmalle saattaa ensikertaa aueta.. - Anonyymi
Sitten on Bill Hicks, George Carlin, Carl Sagan ja mitä näitä huumepäitä oli. Muistakaa että näidenkin äijien motiivi oli tehdä mahdollisimman paljon rahaa sanomisillaan eli tekivät työkseen sitä. En ottaisi liian vakavasti. Hicks oli esiintyjä, jota jaksaa katsoakin, mutta ei se mitään "hah-hah"-komediaa kyllä ole. Mielestäni ei ole komediaa lainkaan. Tietysti jos joku jotakin hauskaa sieltä löytää hänen sanomisistaan, niin mikä ettei. Itselleni se menee enemmänkin politiikkana ja yhteiskuntakritiikkinä. Joitakin hyviä pointteja Hicksillä toki oli vallitsevasta yhteiskunnasta; mediasta jne.
Carlinia en pidä yhtään minään. Vähän kuin chihuahua, jolle on puettu tutu ja joka kävelee etutassuillaan, välillä takaperin voltteja hyppien ja käskystä haukkuen.
Sagan oli astronomi – tai ennemminkin minun mielestäni astrologi. No, oli miten oli. En ole kiinnostunut miehen löpinöistä. - Anonyymi
varma siitä, kirjoitti:
että maailma juuri sellaisena kuin ihmiset yleensä sen tunnistavat, on "totta"? Minusta se olisi aika surullista, ettei mitään parempaa todellisuutta olisi. Tässä todellisuudessa monet ihmiset voivat huonosti.
"Meidän ei tule suhtautua todellisuuteen sellaisena kuin se on, vaan sellaisena kuin se elää meidän unelmissamme". Tuo on hieno lause, jonka voi pitää mielessään. Mutta kyllähän se todellisuus on totta ja unet ynnä unelmat vain kuvitelmaa. 1 1=2 ja käärinliinoissa ei ole taskuja. Elämä kannattaa elää nyt sillä tämä ei ole kenraaliharjoitus. Ja vaikka uudelleensyntymäänkin uskoisi, niin tämähän voi aivan hyvin olla se viimeinen niistä? Hyvät muistot eivät koskaan katoa ja uusien asioiden oivaltaminen on aina hienoa.
Olen nähnyt ihmisiä huumepsykooseissa ja ne ovat ikävää katsottavaa. Onneksi olen myös nähnyt monien niistä parantuvan.
Ymmärrän että joistakin voi tuntua lopullisen toivottomalta ja raa'alta ajatus että olemme yksin täällä, vankeina Maan pinnalla. Mutta siltä se kovasti näytttää, sillä maailmankaikkeus laajenee jatkuvasti, joten edes teoreettisesti täältä pois matkustaminen muuttuu vain mahdottomammaksi koko ajan. Myös esim. Kuu erkaantu Maasta, joten vähintäänkin mielenkiintoisia vaikutuksia on taatusti luvassa senkin suhteen.
Ihmisen elämästä – sen luonnollisuudesta ja luonnottomuudesta – kertoo aika hyvin elokuva "Koyaanisqatsi" (1982), jota suosittelen kaikille. Sana koyaanisqatsi on hopi-intiaanien kieltä ja tarkoittaa elämää epäbalanssissa luonnon kanssa, moraalista turmeltumista ja vaikeita aikoja; tuhoa. Mikä on luonnollista: onko sitä ihmisen tekemät rakennukset ja tieteelliset saavutukset?
Sitä Suurta kysymystä ei tule kukaan koskaan ratkaisemaan. Ei vaikka kuinka napsisi LSD:tä. Sen tietää vain Luoja itse – jos hänkään. Pentti Saarikoski kirjoitti aika osuvasti "Ovat muistojemme lehdet kuolleet" -kokoelmateoksessaan siitä "rististä, jota ihminen sielussaan kantaa" ja kuinka hän ratkaisi sen asian: "eipä sinne paljoa mitään sitten jäänytkään", hän totesi kylmäävän tyhjentävästi.
Hole in One – Life Is Too Short! - Anonyymi
dots kirjoitti:
aina kun näitä saarnamiehiä ilmaantuu, niin ensimmäisten lauseiden seassa tulee se 'kaverini'...
jos ette tiedä mistä puhutte, niin älkää puhuko.
ei lsd:n vaikutus ainakaan minulla missään vaiheessa ole tuntunut hallitsevan todelliselta.
kyse on siitä että psykedeelin vaikutuksen alaisena impulssit matkaavat eri reittejä aivoissa ja sen vuoksi on mahdollista saada ikäänkuin uusia, erilaisia ideoita.
ideoita joita ei välttämättä olisi tullut ajatelleeksi muutoin.
juuri tämä perspektiivin muutos voisi tehdä sinullekin hyvää. ei se ainakaan minulle ole pahaa tehnyt. jos nyt ei mitään mullistavaakaan, mutta jotenkin hyvä mieli sellaisesta jää.
usko pois.Kannattaa joskus nauhoittaa vaikka kasetille niitä huumepäissään tai kännissä keksimiään ideoita ja sitten vaikka viikon päästä selvinpäin kuunnella, kuinka järkeviä ne sepustukset olivat.
- Anonyymi
-._.- kirjoitti:
@Ei ole mitään toisia ulottuvuuksia Jos et tiedä, älä saarnaa totuutena omaa ymmärrystäsi. Ahdasmieliset ihmiset eivät näe muuta kuin sen maailman joka avautuu silmien eteen. Siitäkin maailmasta vain murto-osa tulee tiedostavaan tajuntaamme ja ymmärrykseemme. Todellisuus on paljon laajempi kuin pystyt edes ahtaassa mielessäsi kuvittelemaan, ja se on todella monitahokas. Pelkästään fysiikan ymmärtäminen (mm. kvanttifysiikka) laajentaa sen jo normaali ihmisen käsityskyvyn ulkopuolelle, puhumattakaan niistä muista ulottuvuuksista joita siinä on fyysisten ulottuvuuksien ulkopuolella. Ihminen on yhälailla kaiken keskipiste kuin mikä tahansa muu piste. Tajunnan laajentaminen olisi kaikille suotavaa.
Ja mitäköhän kouluja käymätön narkomaani siellä 20 m²:n sossuluukussaan mahtaa kvanttifysiikasta tietää? Nyt menee jo travestiaksi tämä touhu. Teitä Wikipedia-"oppineita" on aivan liikaa: internetin ja hakkerietiikan #1 säännön haittapuolia on tämä kaikenlaisen p*skan leviäminen. Toista ei saa silman toista tässäkään tapauksessa – valitettavasti.
Kun ihmisellä menee hyvin – psyyke on terve, on hyvä työpaikka, oma koti, perhe, mielenkiintoisia harrastuksia jne. – niin ei siinä tarvitse trippailla narkkarikavereiden kanssa aina vuorollaan jonkun sossun maksamassa, likaisessa betonikopissa samalla Lidlin tarjouspilseneriä ja itsekäärittujä Bonus-sätkiä imien savun kellastamien seinien ympäröimänä.
Todellisuus riittää – sen realiteetit hyväksytään niine hyvineen ja pahoineen: sitä elämä on. Teini-iän jatkaminen 3- ja 4-kymppiseksi on surullinen vaihtoehto. Pää sekoitetaan millä vain pystytään. Ja siellä pohjalla on aina se tarjouskalja, jos ei muuta saada. Se kenellä sattuu olemaan sossun maksupäivä tarjoaa sitten huumeita ja maksusitoumuksella ostettuja lääkkeitä, jotka vedetään tietysti kaikki yhdessä illassa (ja sitten itketään myöhemmin huonoa oloa, kun lääkkeet ovat loppu).
Epäkirkkaan mielen keksinnöt ovat vain harhaa ja harhat katoavat kyllä kun sieltä pilven kuplasta tullaan alas rytisten. Ongelmat tuntuvat vain entistä pahemmilta krapulassa. Myös huume/kännipäissään tehty "bondaaminen" muiden nistien/juoppojen kanssa on pelkkää paperia.
"Se kesti hetken vain, se meni johonkin vaan/aina lyövät korvalle toisiaan
todellisuus ja Pieksämäen asemalla blues"
- ETPP222
Uskon että nuo konekeijut ja henget ovat ihmisen oman persoonallisuuden osasia ja muistoja ja ajatuksia toisista ihmisistä. En sano ettei psykedeeleistä saisi kaikenlaisia oivalluksia, mutta ei siellä kyllä mitään henkiolentojen maailmaa ole, muutakuin ihmisen omaa alitajuntaa.
- Djemitri
Olemme liian jämähtäneet konkreettiseen, mielivaltaiseen maailmaamme, jossa elämän tarkoitus on työntekö, raha ja esineet; useimmille tekisi oikein hyvää hidastaa ja rekursivoida aivotoimintaa siihen pisteeseen saakka, että värähtelytaajuuksien lomassa piilevät kosmiset olennot pääsevät kertomaan objektiivisia totuuksia ja maailmankaikkeuden fraktaalinomainen, logaritminen, pyörteilevä luonne pääsee valloilleen.
McKenna oli uuden ajan Jeesus, harmi vain ettei päässyt yhtä tunnetuksi. - Anonyymi
Terveiset tulevaisuudesta. Vituiks meni kaikki noi ennustukset. Rekkakuskit osoitti mieltään viikonloppuna Manskulla niin rankasti, että Hinaus Sjöberg teki hyvät hillot. t. Konetonttusi Tulevaisuudesta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856314
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303793törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283150Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691706- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46949Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42859