Oikeuskanslerinviraston mukaan perustuslain 60 pykälä tarkoittaa yleistä rehellisyysvaatimusta. Yksittäiset rikkomukset eivät ole este ministerin paikalle, vaan este voisi muodostua lähinnä toistuvien rikosten kautta. Rehellisenä ei voitaisi pitää esimerkiksi toistuvasti harmaan talouden parissa liikkunutta henkilöä.
Tämän tulkinnan perusteella on perin mielenkiintoista, että pahoinpitelystä, varkaudesta ja rattijuopumuksesta tuomitun asuntoministeri Jan Vapaavuoren tapauksessa rikoksia ei pidetty toistuvina.
Tällaisen ennakkotapauksen valossa herääkin kysymys missä menee raja? Onko yhden kerran murhannut kelvollinen ministeriksi? Entäpä yhteen pahoinpitelyyn ja yhteen raiskaukseen syyllistynyt? Kolmen rikoksen perusteella tuomittua ei voida pitää epärehellisenä. Meneekö raja sitten neljässä?
Itse olen hyvin hämmentynyt asiasta, ja veikkaanpa, että moni muukin suomalainen on.
Tämän tulkinnan perusteella on perin mielenkiintoista, että pahoinpitelystä, varkaudesta ja rattijuopumuksesta tuomitun asuntoministeri Jan Vapaavuoren tapauksessa rikoksia ei pidetty toistuvina.
Tällaisen ennakkotapauksen valossa herääkin kysymys missä menee raja? Onko yhden kerran murhannut kelvollinen ministeriksi? Entäpä yhteen pahoinpitelyyn ja yhteen raiskaukseen syyllistynyt? Kolmen rikoksen perusteella tuomittua ei voida pitää epärehellisenä. Meneekö raja sitten neljässä?
Itse olen hyvin hämmentynyt asiasta, ja veikkaanpa, että moni muukin suomalainen on.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kyse valtion viroista, poliisista, puolustusvoimista tms. niin rikollinen tausta olisi este tai haitta virkaan pääsyyn.
Näinkö tämä jatkuu nyt tästä eteenkin päin, ministereille harvempi sihti ja muut syynätään aukottomasti. Tähän kaipaisin nyt selvennystä, varmaan moni muukin?
En tunne Vapaavuoren tapausta, mutta mikäli hän on esimerkiksi päissään lyönyt puukolla jotain ihmistä, varastanut lompakon tältä uhriltaan ja sitten paennut rikospaikalta juovuksissa autolla, hänet olisi voitu tuomita noista rikoksista yksin teoin tehtyinä. Tällöin kysymys ei olisi toistuvista rikoksista.
Mnisterin on oltava rehelliseksi tunnettu. Yleistät nyt ilmeisesti oikeuskanslerin antamia yksittäistapaukseen liittyviä argumentteja tavalla, joka ei anna sellaiseen yleistämiseen aihetta.
Rehllisyyttä punnittaessa on kaiketi rikostaustan kohdalla kiinnitettävä huomiota myös rikoksen tai rikosten vakavuuteen sekä siihen, kuinka kauan rikoksista on kulunut aikaa. Jos rikokset on tehty alaikäisenä tai nuoruudessa, myös tämä pitänee ottaa huomioon kokonaistarkastelussa. Rikosten toistuvuudella voidaan tarkoittaa ensisijaisesti samankaltaisiin rikoksiin syyllistymistä tai rikollista elämäntapaa, missä syyllistytään erilaisiin rikoksiin.
Vapaavuoren kohdalla voitaisiin ajatella päädyttävän myös erilaiseen lopputulokseen ministeriyden lajin mukaan. Rikoksiin syyllistynyt henkilö voi olla erityisen epäsopiva oikeusministeriksi ja sisäministeriksi. Näillä sektoreilla virkamiesten nuhteettomuusvaatimuskin on käytännössä tiukempi kuin vaikkapa ympäristöhallinnossa.
Tuskin rikosten toistuvuus sinällään on mikään ehdoton määre. Yksikin rikos voi mielestäni olla este toimia ministerinä, vaikkei rikoksen rangaistusuhka olisi edes yhtä korkea kuin Vapaavuoren rikosten osalta. Itse näkisin, että Juhantalon ministerinä vaatima lahjus ja tästä rikoksesta tuomitseminen tarkoittavat hänen kohdallaan pysyvää estettä toimia ministerinä.
Ei siis voida helposti luoda yleistä kriteeristöä asialle, vaan pitää aina yksittäistapauksittain selvittää kunkin ministerin rehellisyys perustuslain tarkoittamassa mielessä. Tässä tarakstelussa pitää ottaa huomioon kaikki asiaan vaikuttavat tosiseikat, ei vain rikosten toistuvuus.