Väykky-Pave osoitti, että mannertenvälisellä nahjuksella Matti Vanhasella ei ole selkärankaa.
Väykky kiristi ja Vanhanen laski heti housuihinsa ja putosi polvilleen.
Tässä tätä KEPUlaista "osaamista".
Väykky sai Vanhasen kontilleen
5
288
Vastaukset
- paukuttelemaan..
henkseleitä!
-olen epäpätevä mutta en näytä sitä- - on ihanaa känä
kun saittihäiriiköä oikein risoo, kuvottava ihminen hyi kauhistus joka tuollaisen kanssa joutuu tekemisiin.
Ajattelepa, jos tuohon Väyrysen nimitykseen ministeriksi liittyisikin jotain TODELLA kepulaista.
Vanhanen näytti KEPUlaisesta osaamisestaan mallin jo neljän viikon takaisessa Lauantaiseurassa, jossa hän antoi julkisuuteen kuvan, että ulkoministerin paikka olisi keskustalle tärkeä ja suorastaan itsestään selvyys.
Tällä keinoin hän onnistui provosoimaan Kataisen ja Zyssen asettumaan poikkiteloin ja vaatimaan ulkoministerin paikan kokoomukselle. Luullessaan että kepu oikeasti haluaa ulkoministerin salkun, Katainen oli hallitusneuvotteluissa valmis vaihtamaan suuren joukon keskeisimpiä kotimaan ministerinsalkkuja tuohon ulkoministerin salkkuun.
Kun Vanhanen - hänen ideansahan se oli - otti ulkomaankauppaministeriksi nimenomaan Paavo Väyrysen, kepu työnsi likaisen kouransa myös ulkoministeriöön. Kukaan toinen kepulainen ulkomaankauppaministeri ei tulisi puuttumaan yhtä härskisti ulkoministeriön toimintaan kuin nyt tekee Väyrynen.
Kuten tv-uutisista kuultiin, oppositiojohtajat huomasivat Matti Vanhasen tempun heti - vaan ei Känä, eikä Jyrki Katainen.- että.
Pystyyn kuollutkin on yhtynyt tuohon kuoroon, joka ylistää Kepun likaisia temppuja. Oivahan on aina pitänyt niitä hyvänä poliittisena oveluutena. Mistähän johtuu tuo "Kepu pettää aina"-slogan. Itse en muuten usko Vanhasen hoitavan noin asioita tai sitten Väyrynen on jo ottanut ohjat käsiin hänen suhteensa.
- Soini ja Korhonen
sanoivat Kepun pelanneen ovelasti ja vieneen kaikki merkittävimmät salkut. Taitaa poikaa ottaa PATTIIN. HYVÄ KEPU HYVÄ MATTI.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad741290- 43921
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että360753- 127709
- 53683
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116656- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76602
- 56584