Tätä ennen elin pahoilla teillä.
Join ja rettelöin.
Olin kova "jätkä"
Samaan aikaan kuitenkin kärsin pahaa masennusta ja paniikkihäisiöstä.Itsetuhoiset ajatukset olivat arkipäivää.
Velkaa on ja ikäviä muistoja.
2004 kesä kuitenkin muutti kaiken.
Olin vuotta aiemmin tavannut miehen joka rakasti minua ja minä häntä.
Saimme tietää olevani raskaana.
Alku hämmennys muuttui ikuiseksi rakkaudeksi ja uskomattomaksi muutokseksi.
En ikinä uskonut saavani lasta.Nyt se tapahtuisi.
Kun lapsi syntyi olin maailman onnellisin nainen.
En enää ikinä ole katsonut maailmaa samanlailla.
Nykyään löydän joka päivästä jotain ihanaa.
Vaikka lapsi vie voimia, antaa hän niin paljon enemmän.
Nyt minulla/meillä on koti josta voi olla ylpeä.
Ruokaa on ja lämmintä. Moni tuttu jäi kyydystä, mutta ei kaduta. Minulla on perhe!
Onnellinen
2004 kesällä
1
1103
Vastaukset 1
- tyni
nuoruuteen kuuluu aina uuden kokemisen halu, älä moiti itseäsi siitä. itselläni on ollut myös saman tapainen nuoruus.jossakin vaiheessa tajusin ettei niin voinut jatkua, nyt lähes 15 vuotta myöhemmin näistä tapahtumista, elämäni ei voisi olla paremmin elämme avopuolisoni kanssa omassa pienessä kodissamme,ja meillä on kaikki mitä tarvitsemme, rikasta ei ole, mutta tulemme toimeen.huomaan, että olette miehesi kanssa sitoutuneet lujasti toisiinne ja lapseenne, ja siihen että elämä on edessä päin ,ei takana.toivotan sinulle ja miehellesi parhainta jatkoa elämässänne, sekä lisää pienokaisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS1012721Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.151015Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63853Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke50790- 52779
- 47664
- 80626
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍69612- 50605
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35604