MAP-kirkosta ja mormoneista yleensä, on useita vastustajan tekemiä viedeoita ja kirjoja. Usein nämä vastustajat väittävät olevansa kristittyjä. MUTTA miten on. Onko kristillistä toimintaa mollata ja halventaa, kirjoittaa tai filmata halventavia asioita oli asian laita sitten miten tahansa.
Jotkut tietoisesti kieltävät, jopa itselleen tapahtuneita asioita (muisti on lyhyt), jotka todistavat aivan vastakkaista, kuin mitä he mormonismista kertovat. Usein pettyneenä siihen, että ovat niin heikkoja alkavat sepittää omia juttujaan haluten mahdollisimman monen seuraavan itseään katkeruuden poluille.
VOIKO tällaiset ihmiset toimia kristillisyyden nimissä ja Jeesuksen hyväksymällä tavalla? Onko mahdollista, että Jumala aikanaan palkitsee toisten ihmisten, jotka rehellisesti uskovat asiaansa, halventamisen, sekä heidän johtajiensa likaan vetämisestä!?
Luuletteko, että Jumala hyväksyy tällä ja muillakin vastaavilla palstoilla kirjoitetut vastustajan kirjoitukset? Onko mahdollista, että nämä kirjoittajat välttävät tuomion, siksi että uskoivat asiaansa? Kuitenkin heitä on niin usein täällä korjailtu!
Entä mormonit sitten? He kertovat omaa kertomustaan onnellisina iloiten siitä minkä uskovattodeksi. Onko se valehtelua? Jotutvatko he tilille väärän johtajan seuraamisesta aikanaan? Käsittääkseni eivät. Sillä he ovat rehellisiä toiminnoissaan ja uskossaan.
Puhun nyt etenkin rivimiehistä. Entä johtajat sitten? Tottakai, mikäli he tieten tahtoen johtavat kansaansa väärään, he joutuvat siitä aikanaan tilille, mutta tavalliset rivijäsenet, jotka eivät tiedä tapahtuneesta virheestä, eivät joudu tilille, kuten sanoin he ovat uskollisia sille totuudelle jonka tietävät todeksi.
Entä voidaanko johtajia syyttää siitä, että he tekevät vääriä johtopäätöksiä, sekä ymmärtävät väärin, vaikka kuinka yrittävät tehdä parhaansa. Mielestäni ei siitä voi ihmistä panna syytteeseen, jos ei ole ymmärtänyt oikein. En usko Jumalan vativat virheetöntä ihmistä, mutta kylläkin rehellistä sekä totuuteen pyrkivää.
Siis edelleen jää vain jäljelle se, että jokaisen on itse löydettävä totuus. On itse se kaivettava esiin, mutta toisen ihmisen halventamista tai tämän ajatusten halventamista EI saa tapahtua, oli ihminen sitten kuollut tai elävä. Jumala ei varmasti tunnista niitä, jotka halventavat kanssaihmisiään.
Sen sijaan on kaikille suotava mahdollisuus kertoa omasta uskostaan, sekä mahdollisuus siitä keskustella, ilman halventavia repliikkejä. On myös oltava mahdollista kysyä ilman halventavia tai uhkaavia vastauksia vastustajan taholta, joita olemme niin usein tääläkin nähneet.
Mormonitkin lyövät joskus vyön alle, mutta eivät silti silvo.
Hyvä henkinen ja ystävällinen keskustelu on mahdollista.
Mitä luulette kenelle on taivaspaikat lähempänä kenellä kauempana?

Vastaukset 8
Vanhimmat
on se että monet kirjoittajat täällä (moneus voi tosin olla usein harhaa) eivät usko Jumalaan.
todellakin on. Mutta jotenkin he ovat etsivällä kannalla .. ainakin vaikutta siltä, kun eivät voi lopettaakaan... no kaikkea hyvää heidän etsinnöillensä...
Monella tälle palstalle kirjoittavalla on huoli siitä ettei ihmiset lähtisi mappilaisten kelkkaan.
Erittäin monelle morojen kirkko on räikeästi harhaoppista, joten en ihmettele monien uskovaisten huolta.
lopultakin uskontojen erot kun puhutaan Jeesukseen uskovista on niin pieniä ja kuka ilmoittaa absoluuttisen totuuden, joten tuolla tavalla ei ainakaan pitäisi huolehtia toisten uskosta. Luulisin jokaisella olevan riittävästi huolen aihetta omasta pelastuksesta. Onko Kristus käskenyt meitä hyökkäämään toisin uskovien oppeja vastaan? Eikö olisi paljon suurempi huolen aihe ne jotka eivät usko Jumalaan ollenkaan?
Unski
Miksi sitten mormonikirkko kutsuu kaikkia muita kirkkoja perkeleen kirkoksi?
>Mitä luulette kenelle on taivaspaikat lähempänä kenellä kauempana?
Mitä merkitystä on koko kysymyksellä?
En ole erityisen uskovainen, mutta sen verran kristitty olen, että siinä tilanteessa antaisin oman taivaspaikkani jollekulle toiselle, elämässään ja uskossaan epäonnistuneelle.
enkä minäkään. Sikäli kuin ymmärrän, niiden määrää ei ole rajoitettu, vaan jokainen, joka haluaa elää Jumalan luona, sinne myös mahtuu. Tie on raivattu ja viitoitettu. Sitä on vain kuljettava loppuun asti.
Joku ortodoksi sanoi osuvasti, että pitäisi ajatella niin, että vasta sitten jos kaikki muut pääsevät taivaaseen, vasta sitten pitäisi itse sinne mennä. Samaa sanon minä. Kieltäydyn, jos KAIKKI muutkin eivät pääse.
Kun on ilmennyt, että mormonit pitävät muita kirkkoja perkeleen kirkkoina ja katsovat vain mormonien voivan päästä korotukseen, on niin etovan itsekkään näköistä touhua, että ei jaksa kiinnostaa sellainen oman paikan tavoittelu ollenkaan.