Tässä lainauksia iltasanomista. En tiedä mutta onko tässä propagandaa mukana ?
Virginian ampuja saattoi saada innoitusta yhteen poseerauskuvaansa eteläkorealaisesta väkivaltaelokuvasta.
Tunnetun korealaisohjaajan Chan-woo Parkin Oldboy -elokuvassa on kohtaus, jossa päähenkilö surmaa useita ihmisiä vasaralla. Cho Seung-hui puolestaan esiintyy yhdessä valokuvassaan vasaran kanssa - ja hyvin samankaltaisessa uhkaavassa asennossa.
Entinen lukiotoveri vahvisti eilen sen, mitä Virginian ampujasta Cho Seung-huista jo osattiin arvaillakin: hän oli koulukiusattu lukioaikoinaan.
Asiantuntijoiden mukaan juuri tällaiset vainoharhaiset epäluulot ovat tyypillisiä joukkomurhaajien jälkeensä jättämissä viesteissä.
Asiantuntijat varoittavatkin pitämään silmällä sellaisia ihmisiä, jotka innostuvat Chon jättämistä viesteistä.
- Tällaiset yksilöt elävät ilman kontrollia. He luulevat itseään uhriksi ja etsivät hyvitystä hyökkäämällä muita kohtaan, toteaa kriminologi James Alan Fox CNN:lle
CNN paljasti keskiviikkona, että Cho oli jo vuonna 2005 todettu mielisairaaksi Virginian oikeuden päätöksellä. Hänet julistettiin olevan "erittäin vaarallinen" itseään kohtaan.
Vielä eilen oli kuitenkin täysi arvoitus, oliko Cho kiinnostunut islaminuskosta tai jopa kääntynyt islamiin.
Moni meistä opettajista oli huolissaan hänestä, ja yritimme saada hänelle apua, vakuutti Chon opettaja Lucinda Roy.
Hän ei omien sanojensa mukaan ollut koskaan tavannut toista niin häiriintynyttä opiskelijaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
"Vielä eilen oli kuitenkin täysi arvoitus, oliko Cho kiinnostunut islaminuskosta tai jopa kääntynyt islamiin."
Tuo voisi olla propagandaa. Saas nähdä tuleeko vielä jostain esille joku jäähyväiskirje, jossa hän ylistää Allahia.