niinkö todella?

noita-akka

Minä se olen. En pane tähän nimeäni, vaikka en olekaan enää niin peloissani kuin silloin koulun pihalla, jos muistat.

Viidennellä luokalla jouduin kantamaan haukkumanimiä "Noita" ja "Noita-akka", jotka nimitykset eivät imarrelleet minua, eikä niitä sellaisiksi ollut tarkoitettukaan.
Haukkumanimistä ei siihen aikaan päässyt irti kun ne kerran jollekulle lätkästiin.

Psykologin tutkimuksessa assosiatiivinen oppimiseni todettiin maksimitasoiseksi ja se kohotti itsetuntoani vielä vanhoilla päivilläni.
Vaikka mummoni ei testeissä koskaan ollutkaan, niin ainahan Noita toisen Noidan tuntee ja sanoisin, että hän oli erittäin assosiatiivinen. Minä olen hänen pojantyttärensä ja siksi olin "polttomerkitty".

Mummoni kuppasi, hieroi ja teki nokkosista ja voikukanlehdistä lääkkeitä vielä 1950-luvulla.
Ennen vanhaan maa- ja metsätyötä tekevät eivät juuri lääkäreiden vastaanotoilla käyneet.

Minä en tee lääkkeitä, enkä kuppaa tai hiero, mutta olen hänen pojantyttärensä ja "noitien sukua". Koska polttomerkistä ei pääse, ensimmäistä kertaa hyväksyn nimityksen ja ylpeänä kerron siitä tässä ja nyt.

Olen mummoni kaima ja se merkitsee vahvaa leimautumista hänen arvomaailmaansa ja
jonka hän oli saanut ja omaksunut perimätietona Lylykoskella, josta hän oli kotoisin.
google / Lylykoski / projektiraportti ja yhteistyölinkkejä.

9

900

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuten myös

      puhui televisiossa, että syntipukki pannaan vartioimaan jotain salaisuutta.
      Syntipukki ei pääse mitenkään syntipukin virastaan - ei, vaikka tekisi mitä tahansa.

    • huru-ukko

      ..Teki ihanaa kiisseliä vatukoista ja voiteli mun
      kroppaa ollessain pien..Oikeestas laps, viel!
      Sekin joskus jälkeen sotien,tarkemmin sanoen
      Korean sodan..Ja tapahtus monasti se vadelmais-
      voitelu iholleni,joka lievitti allergiaani!;)t.R66

      • kesämetsän lumoissa

        mukaansa kun lähti käymään monen kilometrin päässä eräässä talossa. Olin viisivuotias ja kävelin mummon perässä metsäpolkua pitkin.

        Muistan suopellon ja mesimarjat, veräjän takana sinikukat, heleänvihreät mustikanvarvut, koivumetsän ja pihlajat, lehdistössä auringonsäteet vilisivät kuin keijukaiset ja kesälinnut lauloivat. Muistan metsän pitkäpartakuuset ja viileähkön ilmavirran siellä, latvuksissa tuulen huminan. Ja kun kuusikosta pääsimme, niin aurinko ja lämmin tuuli pyyhki kananlihat käsivarsista.

        Peltoaukealla oli talo, talon räystään alla pääskynpesät. Mäen alta kuului kosken kohina.


      • kysynpä

        allergian oireita?


      • R66
        kysynpä kirjoitti:

        allergian oireita?

        >Vastaanpa:Mä ainakin!Ja toki lievitti paljonkin..
        Kiisseli keholla imeytyen..valuen jopa nivusiin!!
        t:R66m


      • Heinäkuu
        R66 kirjoitti:

        >Vastaanpa:Mä ainakin!Ja toki lievitti paljonkin..
        Kiisseli keholla imeytyen..valuen jopa nivusiin!!
        t:R66m

        luullut, että sitä käytettäisiin sisäisesti. Ja tuskin se ihollani kauan pysyiskään, se kun on niin hyvää.
        Jos lapsi oisin, niin vaikka vattukiisselissä uisin.

        Allerginen olen minäkin.


      • Hur?!

        mistäs tietää, vaikka Sinä potilaana makaisit ja minä vattukiisselillä Sinua hoitaisin.

        Ihan tulee lapsuusleikit mieleen näistä. Mutta tuo ei kyllä tällä uskalluksella ole mahdollista.


    • Piiijaj

      Minun sukuni on lylykoski

    • GayMenAreSexy

      Isäs laittoi kun sua teki

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat

      En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?
      Maailman menoa
      69
      2539
    2. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      89
      2426
    3. Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?

      Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut
      Maailman menoa
      19
      2161
    4. Purralla luistaa hihna isolla pyörällä

      Näki taas eilisillan tv-tentissä kuinka paniikissa oli kannatusromahduksen takia. Ei saanut kuin tiuskittua yksittäisiä
      Maailman menoa
      44
      1831
    5. Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan

      kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai
      Maailman menoa
      93
      1791
    6. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      117
      1717
    7. Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?

      Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä
      Sinkut
      259
      1659
    8. Mitä koululla tapahtui?

      Onks kellää mitää vinkkilöit miks helikopteria tarvittii vuoksenniskan koulul https://www.is.fi/kotimaa/art-200001193287
      Imatra
      25
      1087
    9. Persuilla kannatusromahdus - enää 13,5%.

      Ylen tuorein puolueiden kannatusmittaus kertoo, että persujen kannatus on enää 13,5 prosenttiyksikköä. Kepu on mennyt he
      Perussuomalaiset
      324
      1015
    10. Haluat nainen torjua minut

      Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si
      Ikävä
      9
      987
    Aihe