Nyt USA on sitten ryhtynyt perustamaan Ghettoja sunnivähemmistölle Irakissa:
http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id58448.html
Tuskinpa sunnit saavat liikkua vapaasti muurin toiselle puolelle, vaan USA:n joukot ottavat kiinni ja vievät mielivaltaisesti heitä jo valmiina oleviin keskitysleireihin ympäri maata. Ikävästi näyttää historia toistuvan.
USA perustaa jo Ghettoja?
5
325
Vastaukset
- ovat tätäpäivää
USA'ssa.
- fidinka
kaikki maat rakentavat muureja ja maailman kansat eristäytyvät muurien taakse.
Berliinin muuri kun purettiin niin Israel rakensi omansa ja mitähän Meksikon muurille kuuluu?
Eihän kukaan ole älykkäämpi, kuin amerikkalaiset.
Siis kaikki on hyvin kun demokratia on saatu voimaan koko maassa, siellä ei ole muuta kuin vankila vankilan vieressä.- Kommunisti-muslimi
Katsoppas vaikka Ranskasta miten muslimit ghettoutuvat omiksi yhteisöikseen ja ottavat oikeuden omiin käsiinsä. Syntyy ikäänkuin valtio valtion sisälle. Samansuuntaista kehitystä on havaittavissa Ruotsissa esim. Malmössa, jossa on huomattava osuus muslimeja kaupungin väestöstä. Ja tämän kaiken ovat muslimit saaneet ihan itse aikaan ilman USA:ta.
- Irakista...
Niinpä. USA on siis ylimääräinen Irakissa. Ulos vaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2253245Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3522915Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.771822Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e601738Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?591632Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,101480MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,121443- 1221426
Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4561328Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee171310