Stanley Hilton

Mitäs tälle otsikon herralle kuuluu tällä hetkellä? Eikös hänellä pitänyt jo kolme vuotta sitten olla todistajia ja asiakirjoja, jotka todistavat Bushin määränneen 9/11:n tapahtuvaksi? Miksi hän ei ole julkaissut niitä eikä siinä taannoisessa oikeuskäsittelyssäkään tuonut niitä esille? Taitaa olla pelkkä pelle koko mies, tämä salkkareiden suuri auktoriteetti :)
4169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Stanley on ettimässä itselleen uutta foliohattua.

Äänestä

Stanley Hilton edustaa juristina 9/11-iskuissa kuolleiden omaisia. Hänellä on hyvin paljon salaista tietoa 9/11:stä kuten mm.

Stanley Hilton, Bob Dolen entinen neuvonantaja ja Wolfowitchin koulutoveri esiintyi Alex Jones Showssa 11.3.2003. Hilton kertoi salaisesta 911-silminnäkijöitten kuulustelumateriaalista, johon hän oli saanut tutustua edustaessaan uhrien omaisia. Erään "911-kaappaajan" entinen vaimo oli kertonut tavanneensa Muhammed Attan ja hänen nuoremman veljensä ja että heidän ryhmänsä jäsenet olivat kaksoisagentteja, jotka toimivat useissa soluissa Yhdysvaltojen hallituksen avustamana. Hän oli kertonut myös, että nuo solut eivät todellakaan koostuneet muslimifanaatikoista ja että he olivat ottaneet osaa myös Oklahoma Cityn pommi-iskuun. Hilton edustaa ryhmää perheenjäseniä, jotka ovat haastaneet Bushin ja muut liittovaltion hallituksessa siitä, että he ovat "aiheuttaneet ja auttaneet 911-iskuissa".

Katkelma: "Kyllä, minulla on todistaja joka oli naimisissa, hän on amerikkalainen nainen ja oli naimisissa yhden kaappaajan kanssa ja hän tunsi seitsemän heistä. Hän tapasi heistä seitsemän. Pohjimmiltaan nämä arabikaappaajat olivat kaksoisagentteja. He toimivat Yhdysvaltojen sisällä 10-15 vuotta "soluissa". Jotkut heistä käyttivät termiä Al-Qaida, jotkut käyttivät muita termejä. Al-Qaida on vain sana, se ei tarkoita mitään. Voit kutsua heitä nimillä the Muslim Brotherhood, Jumalan armeija, heistä käytetään monia nimiä. Mutta he toimivat soluissa, jotka toimivat Yhdysvaltojen hallituksen avustuksella. Tämä nainen oli naimisissa sen miehen kanssa ensimmäisen WTC-pommin 1993 ja Oklahoma Cityn pommin aikoihin, jolloin hänen "entinen miehensä" todellakin matkusti useita viikkoja aikaisemmin Oklahoma Cityyn. Ja ilmeisesti he olivat sekaantuneet siihen. Meillä on tässä ryhmä kaksoisagentteja, jotka nimellisesti ovat muslimifanaatikkoja. Mutta yksi seikka, mitä tuo nainen korosti, on se etteivät he todellisuudessa ole muslimeja. He olivat enemmän kiinnostuneita playboy-elämästä, kuin Koraanista. Nämä ihmiset joivat. He olivat erittäin maallistuneita. He eivät olleet sellaisia fanaattisia muslimiterroristeja, kuin Bushin hallinnon rikolliset haluavat meidän uskovan. Sen sijaan he saivat säännöllisesti rahaa Yhdysvaltojen hallitukselta. CIA, FBI, vastavakoilu jne olivat värvänneet heidät ja maksoivat heille ja käyttivät heitä tietojen hankkimiseen erilaisista meneillään olevista asioista....."

"Arabikaappareista" mahdollisesti Mohamed Atta, Abdulaziz al-Omari, Ahmad Alnami ja Saeed al-Ghamdi saivat 90-luvulla koulutusta Yhdysvaltojen asevoimien kouluissa. Mainittuja laitoksia ovat Air War College Montgomery Alabama, Defense Language Institute Monterey California, Navy Air Station Pensacola Florida, International Officers School at Maxwell Air Force Base Alabama, Aerospace Medical School at Brooks Air Force Base Texas ja Lackland Air Force Base in San Antonio Texas. sumeria.net, msnbc.com

Äänestä
  • Pointti olikin juuri tuo: hän antoi kuuluisan haastattelunsa jo 4 vuotta sitten. Jos tällainen todistusaineisto on todella olemassa, miksi se ei ole julkisuudessa vieläkään?? Ja eikös tuo oikeusjuttukin katsottu todisteiden puutteessa rauenneeksi?

    Äänestä

> Mitäs tälle otsikon herralle kuuluu tällä hetkellä? Eikös hänellä pitänyt jo kolme vuotta sitten olla todistajia ja asiakirjoja, jotka todistavat Bushin määränneen 9/11:n tapahtuvaksi? Miksi hän ei ole julkaissut niitä eikä siinä taannoisessa oikeuskäsittelyssäkään tuonut niitä esille? Taitaa olla pelkkä pelle koko mies, tämä salkkareiden suuri auktoriteetti :)

Ei tainnut olla ihan pelle. Todisteet ovat saattaneen olla ihan pitävät, mutta kun USA laki estää syyttämästä istuvaa presidenttiä ja hänen alaisiaan. Oikeus siis kieltäytyi edes tutkimasta syytteen aiheellisuutta:

"The lawsuit alleged Bush administration complicity in allowing the September 11, 2001 attacks. The case was thrown out of federal court over two years later, the judge ruling that US citizens do not have any right to sue a sitting President, based on the Doctrine of Sovereign Immunity."
http://en.wikipedia.org/wiki/Stanley_Hilton

USAn istuva presidentti on näemmä aika hyvin suojattu tavallisen kansalaisen nostamilta syytteiltä. Pressakautensa päättyessä Bush sitten muuttaakin Paraguayhin 70.000 hehtaarin maatilalleen eläkepäiviä viettämään. Paragyayn laki tietenkin estää syyttämästä entisiä presidenttejä muualla tehdyistä rikoksista. Näppärää.

Herää muuten väkisin sellainen epäilys, että Bushin jättimäinen maatilaostos Paraguaysta kaukana ameriikan herkuista ja kulttuurista johtuu nimenomaan pressakauden jälkeen nousevista rikossyytteistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä kuuluu? kirjoitti:

Mitäs tälle otsikon herralle kuuluu tällä hetkellä? Eikös hänellä pitänyt jo kolme vuotta sitten olla todistajia ja asiakirjoja, jotka todistavat Bushin määränneen 9/11:n tapahtuvaksi? Miksi hän ei ole julkaissut niitä eikä siinä taannoisessa oikeuskäsittelyssäkään tuonut niitä esille? Taitaa olla pelkkä pelle koko mies, tämä salkkareiden suuri auktoriteetti :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu