KEPU taas selkeästi agraaripuolue

Näiden vaalien paras lopputulema on se, että KEPU tuli ulos kaapista.

Mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen kärsi neljä peräkkäistä vaalitappiota. Siihen ei eläinkään ole aiemmin pystynyt.

Neljän vaalitappion jälkeen Vanhaselle pantiin lusikka kauniisti käteen. Puoluesihteeri Konna-Korhonen saneli Vanhaselle, että nyt otetaan taas agraarien asia selkeästi esiin.

Uuteen hallitukseen tuli KEPUn vahvan miehen Konna-Korhosen ansiosta mm. Paavo "Pasha" Väyrynen ja Sirkka-Liisa "6kk vankeutta" Anttila.

KEPU palasi aitavierille. City-kepulaisuus, joka koskaan ei edes lentoon lähtenyt, on ruma muisto vain KEPUn historiassa.

Uudessa hallitusohjelmassa on otettu sydämen asiaksi maajussien tukiaisten ylenmääräinen korottaminen. Aivan samoin kuin Esko Tuhoahon hallituksen aikaan, maajussit näyttävät olevan ainoa väestöryhmä, jonka reaalitulotaso kohoaa mannertenvälisen nahjuksen Matti Vanhasen kakkosen aikana.

6

218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tarvita edes

      lainaksi kokoomuksen konnia. Me pärjätään omilla. Meijän konnatkin on parempia kuin kokoomuksen konnat.

    • koskaan tutkituttanut

      tukanalustaasi? Epäilen, että siellä töhnässä ei paljon järki nimistä ainetta uiskentele.

      • ei ole tukkaa

        joten paha tutkituttaa.


    • vittuun...

      näin on käyny

    • an22

      Nyt vasta mullekin välähti että Korhonen on sama kuin Jäätteenmäki,Aho ja Väyrynen eli siis änkyrä politiikkoja Lapuanliikkeen aikaisia "sotilaita" ja kaikki vielä Pojanmaalta.

      • karjalaisia

        ei ole "Pojanmaalta".


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      188
      1315
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      711
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      612
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      590
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      564
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      560
    Aihe