Joo...se tapahtuu nyt - halusitte tai ette - maapallon värähtelytason nousu....
On olemassa maapallo taajuuksineen ja sitten lukematon määrä muita taajuuksia, joita ihmissilmä ei noin vain näe ja koe...
Joka tapauksessa emme ole yksin ja meitä autetaan.
Maapallo halutaan pelastaa korkeamman tietoisuuden tasolle.
Enkelit ovat mukana meitä auttamassa.
Maapallon värähtelytaso
50
5304
Vastaukset
- pohdiskelija
Värähtelyt nousevat kun olemme nyt jättämässä taaksemme vanhoja ajattelumalleja, katsomme optimistisesti eteenpäin ja tiedämme että omasta sisimmästä ja muista ihmisistä sekä koko luomakunnasta löytyy hyvää mikä kantaa. Kyse on myös uskaltamisesta ja irrationaalisten pelkotilojen voittamisesta. Tilalle tulee selkeyttä ja tasapainoa. Olemme globaalisti matkalla hämmennysvaiheesta kohti selkeyttä. Uskallamme antaa muiden olla eri mieltä ja silti säilytämme itsenäisyytemme. Uskallamme luottaa itseemme. Jätämme mahdollisuuksien mukaan vanhoja aikansa eläneitä tunteita taaksemme, unohdamme vanhoihin takertumisen.
Loppujen lopuksi kyse on pitkälti psykologisesta prosessista, missä suostuu muuttumaan ja alkaa nähdä tilanteita eri näkökulmista. Myös eri mieltä olevien näkökulmista on hyvä joskus tarkastella asioita niin huomaa että kaikilla on jonkinlaiset perusteet toimia niin kuin toimivat. Huomaamme yhdistäviä piirteitä ja että kukin toimii omista lähtökohdistaan käsin; siksi johtopäätöksiä on niin monenlaisia ja silti kaikki ovat samanarvoisia kukin vastaten tiettyä kehitysvaihetta.
Vanhat pelon ylläpitoon, huolestumiseen, vastakkainasetteluun perustuvat käytösmallit muuntuvat pikku hiljaa. Tilalle tulee yhdistäviä ajattelu- ja käytösmalleja, joissa toistuu optimistisuus, yhteinen hyvä, tunteiden tasapaino, huomaamme eri näkökulmien olevan vain näennäisesti ristiriidassa toistensa kanssa kun aiemmin huomasimme vain eroavaisuudet; asiat mitkä mukamas aiemmin erottivat meitä. Pystymme kohoamaan vähitellen alemman egomme yläpuolelle ja huomaamme että mehän olemme samassa veneessä ja meitä yhdistää monen monituiset asiat. On enempi yhdistäviä tekijöitä kuin koskaan aiemmin olemme havainneet. Lähestymme todellista filosofiaa missä pystymme tarkastelemaan aidosti tilannetta toisen näkökulmasta ja ymmärrämme ihmisten motiiveja paremmin kuin ennen. Huomaamme että yllättävän paljon on hyvää maailmassa.
Muutos on elämän laki. Uskomukset muuttuvat, uskonnot muuttuvat, ihmiset muuttuvat, yhteiskuntajärjestelmät muuttuvat, ympäristö muuttuu, ... - tässä jatkuvassa muutoksessa joustavuus ja takertumattomuus on etu niin säästyy liialliselta päänsäryltä
- - -
Kun yö on pimeimmillään niin silloin uusi aamu koittaa. Aamun valjetessa näemme uuden puhdistuneen itsemme yön rankkasateen jäljiltä. - Tarkkanäköinen
Tulevat tapahtumat ovat ensisijaisesti kosmisia, universaaliset tapahtumat seuraavat perässä. Kosmiset asiat koskevat planeettoja, aurinkokuntia, galakseja... Universaalit asiat koskevat kaikkea elämää kaikkialla myös ihmiskuntaa. Maaplaneetta tekee avauksen, koko kosmos seuraa perässä.
Maaplaneetta alistettiin kasvu- ja kokeiluplaneetaksi kymmeniä tuhansia vuosia sitten, koska tarvittiin uutta tietoa koko maailmankaikkeutta varten. Kasvu ja kehitys oli hiipumassa kaikkialla.
Hengen maailmoista erittäin korkeat valo-olennot lähtivät suorittamaan tätä tehtävää vapaaehtoisina. He suostuivat tiukkoihin ehtoihin, koska tarvittiin puolueetonta tietoa kaikkia varten kaikkialla. Vain harvat koko maailmankaikkeudessa tiesivät, mitä pienellä syrjäisellä Maaplaneetalla tehtiin. Se oli tarkoin varjeltu salaisuus.
Ainakin kahdesti projekti ajautui umpikujaan ja kaikki oli aloitettava uudelleen. Kummallakin kertaa se tiesi ihmiskunnan tuhoa. Viimeisin aloitus tapahtui Noan tapahtumien jälkeen.
Tämä 12000 vuotta kestänyt jakso tuotti vihdoin Suuren Suunnitelman vaatimusten mukaiset tulokset. Ihmiskunta oli tälläkin jaksolla monesti tuhon partaalla. Hengen maailmoista lähetettiin jatkuvasti korkeita valo-olentoja syntymään ihmiskehoihin ja tuomaan uutta ohjeistusta, jotta projekti saataisiin suoritettua loppuun.
Projekti on päättynyt. Käynnissä on projektin purku, siirtymäjakso. Hengen maailmoista tulleet projektityöläiset kulkivat edellä ja avasivat tietoisuutensa ensimmäisinä, kuten heidän sopimuksissaan olikin. Tietoisten ihmisten määrä oli se kriittinen massa, jota tarvittiin monissa "kynnyskysymyksissä" viime vuosien aikana. Tietoisten ihmisten määrä on ollut joka kerta riittävä. Mestari Enok (Vanhan Testamentin profeetta) sanoikin viime vuonna: "Näyttää kuin tietoisten ihmisten vahvuus olisi lisääntynyt. Uusia voimia on tullut mukaan ilahduttavasti. He jatkavat hyvin alkanutta toimintaa."
Maaplaneetta asetetaan pyhitettyyn tilaan. Kovia kokenut, runneltu planeetta on ansainnut levon. Tämä nykyinen kolmannella taajuudella oleva planeettamme siirtyy neljänteen taajuuteen, kokonaan uuteen aikasykliin. Planeetasta tulee autio ja tyhjä, ja nykyisen tietämyksen mukaan sitä ei rakenneta asuttavaksi enää koskaan.
Elämä, jolla on valmius fyysis-eetterisessä kehossa siirtyä viidenteen taajuuteen, jatkaa Uudessa Maassa. Uusi Maa, paratiisipuutarha-planeetta on jo valmis ja odottaa asukkaitaan. Se ei ole lisääntymisplaneetta, siksi sinne mennään kehollisina. Samalla hankitaan kehollisina kokemusperäinen tieto, sekä itselle että kokonaisuuden hyväksi, aikakausien muutoksesta ja planeetan siirtymisestä toiseen taajuuteen. Tapahtumat tulevat olemaan vaativia ja koettelevia, mutta erittäin palkitsevia...suurenmoinen juttu, tuskin koskaan unohtuu.- Pötypuhetta
Maaplaneetta alistettiin kasvu- ja kokeiluplaneetaksi kymmeniä tuhansia vuosia sitten.
Ei alistettu,tuo on täyttä pötypuhetta vailla mitään faktaa.
- wannabe shamaani
Taasko värähtelytaso nousee? Miten se konkreettisesti ilmenee? Mitkään mittarit eivät varmaankaan tätä värähtelytason nousua havaitse, joten sen havaitsevat vain herkät ihmiset? Hekin vain kuulevat varmaan jokun huminan nousun korvissaan.
Enkelit ovat meitä auttamassa meitä? Ei ainakaan mitenkään konreettisesti. Minä ainakaan en ole nähnyt yhtään enkeliä.- jenny.
No minä kuulen enkeleitä päivittäin. Ehkä sinäkin kuulisit, jos vain HALUAISIT kuulla...
Värähtelytason nousu tarkoittaa esim. sitä, että sinustakin tulee optimistisempi yksilö. - Tarkkanäköinen
Värähtelytason nousu on atomitasolla tapahtuva muutos. Atomin sisäisessä rakenteessa, ytimessä, energiaharson sisäpuolella tapahtuu hiukkasten: protonien, neutronien, neutriinojen aktivoitumista.
Aktiivinen atomi on nopea atomi ja nopea atomi värähtelee nopeammin ja nopeammin värähtelevä atomi lämpiää ja luovuttaa lämpöenergiaa itsensä ulkopuolelle.
Värähtelytason nousu, lämpiäminen, havaitaan nykypäivinä jo ilman mittareitakin. Tietoisten ihmisten kehot ovat olleet muutosprosessin alaisia muutaman vuoden ajan. On hikoilua, koko kehon hehkutusta, univaikeuksia, väsymispuuskia, sydämen rytmihäiriöitä jne.
Planeettatasolla havaitaan ilmaston muutos. Aurinkokuntamme muutkin planeetat lämpiävät. Tiede on havainnut ainakin Jupiterissa ja Marsissa lämpiämistä ja niin pitää ollakin. Kun Maaplaneetta tekee kvanttihypyn, muiden planeettojen on seurattava perässä, koska syntyvä epätasapainotustila aurinkokunnassa, yhden planeetan poistuttua, ei voi jatkua pitkään.
Auttajat, ihan fyysisessä kehossa olevat, mutta nopeammalla taajuudella olevat "ihmiset" ovat valmiina auttamaan. Hengen maailma on valtuuttanut heidät tähän tehtävään. Olemme olleet heihin yhteydessä. Kaikki on aikataulussa ja hyvin. - Epätietoinen_xxx
jenny. kirjoitti:
No minä kuulen enkeleitä päivittäin. Ehkä sinäkin kuulisit, jos vain HALUAISIT kuulla...
Värähtelytason nousu tarkoittaa esim. sitä, että sinustakin tulee optimistisempi yksilö.Ihan sellainen tuli mieleen että tarkoittaako tämä väitetty 'värähtelytason' nousu signaalin amplitudia vai taajuutta? Vai molempia?
- Nimetön
Tarkkanäköinen kirjoitti:
Värähtelytason nousu on atomitasolla tapahtuva muutos. Atomin sisäisessä rakenteessa, ytimessä, energiaharson sisäpuolella tapahtuu hiukkasten: protonien, neutronien, neutriinojen aktivoitumista.
Aktiivinen atomi on nopea atomi ja nopea atomi värähtelee nopeammin ja nopeammin värähtelevä atomi lämpiää ja luovuttaa lämpöenergiaa itsensä ulkopuolelle.
Värähtelytason nousu, lämpiäminen, havaitaan nykypäivinä jo ilman mittareitakin. Tietoisten ihmisten kehot ovat olleet muutosprosessin alaisia muutaman vuoden ajan. On hikoilua, koko kehon hehkutusta, univaikeuksia, väsymispuuskia, sydämen rytmihäiriöitä jne.
Planeettatasolla havaitaan ilmaston muutos. Aurinkokuntamme muutkin planeetat lämpiävät. Tiede on havainnut ainakin Jupiterissa ja Marsissa lämpiämistä ja niin pitää ollakin. Kun Maaplaneetta tekee kvanttihypyn, muiden planeettojen on seurattava perässä, koska syntyvä epätasapainotustila aurinkokunnassa, yhden planeetan poistuttua, ei voi jatkua pitkään.
Auttajat, ihan fyysisessä kehossa olevat, mutta nopeammalla taajuudella olevat "ihmiset" ovat valmiina auttamaan. Hengen maailma on valtuuttanut heidät tähän tehtävään. Olemme olleet heihin yhteydessä. Kaikki on aikataulussa ja hyvin.Missä sanotaan, että maapallon värähtelytaso on muuttumassa tai on muuttunut? Maapallo on lukemattomia miljardeja vuosia vanha ja aina elänyt omaa sykliään. Ei tämä planeetta ole mihinkään muuttunut. Me ihmiset muutumme evoluution myötä. Nyt näyttäisi olevan aika että joissakin meissä atomit ymssit liikkuvat nopeammin ja muutos on havaittavissa.
Olemme kuin kirppuja koiran karvoissa, emme me koiraa pelasta tai sen suuntaa määrää, olemme riippuvaisia siitä ja menemme juuri sinne minne se meitä kuljettaa. - pohdiskelija
Tarkkanäköinen kirjoitti:
Värähtelytason nousu on atomitasolla tapahtuva muutos. Atomin sisäisessä rakenteessa, ytimessä, energiaharson sisäpuolella tapahtuu hiukkasten: protonien, neutronien, neutriinojen aktivoitumista.
Aktiivinen atomi on nopea atomi ja nopea atomi värähtelee nopeammin ja nopeammin värähtelevä atomi lämpiää ja luovuttaa lämpöenergiaa itsensä ulkopuolelle.
Värähtelytason nousu, lämpiäminen, havaitaan nykypäivinä jo ilman mittareitakin. Tietoisten ihmisten kehot ovat olleet muutosprosessin alaisia muutaman vuoden ajan. On hikoilua, koko kehon hehkutusta, univaikeuksia, väsymispuuskia, sydämen rytmihäiriöitä jne.
Planeettatasolla havaitaan ilmaston muutos. Aurinkokuntamme muutkin planeetat lämpiävät. Tiede on havainnut ainakin Jupiterissa ja Marsissa lämpiämistä ja niin pitää ollakin. Kun Maaplaneetta tekee kvanttihypyn, muiden planeettojen on seurattava perässä, koska syntyvä epätasapainotustila aurinkokunnassa, yhden planeetan poistuttua, ei voi jatkua pitkään.
Auttajat, ihan fyysisessä kehossa olevat, mutta nopeammalla taajuudella olevat "ihmiset" ovat valmiina auttamaan. Hengen maailma on valtuuttanut heidät tähän tehtävään. Olemme olleet heihin yhteydessä. Kaikki on aikataulussa ja hyvin.Maapallon värähtelytaajuuden nousu tarkoittaa fysiikan termeillä ilmaistuna maan Schumannin taajuuksien alimman (ja samalla intensiivisimmän) komponentin nousua. Maapallon resonanssitaajuus on ollut pitkään keskimäärin 7.83 Hertziä. Nyt keskimääräiseksi Schumannin taajuuksien alimmaksi komponentiksi eli maan perussykkeeksi on mitattu jopa yli 10 Hz.
Vuosituhansia lähes vakiona ollut maan "sydämenlyöntien taajuus" on selvässä nousussa.
Asiasta kiinnostuneille lisää tietoa löytyy hakukoneilla hakusanoilla:
" Earth's background base frequency" ,
" Schumann resonance (SR) " - pohdiskelija
pohdiskelija kirjoitti:
Maapallon värähtelytaajuuden nousu tarkoittaa fysiikan termeillä ilmaistuna maan Schumannin taajuuksien alimman (ja samalla intensiivisimmän) komponentin nousua. Maapallon resonanssitaajuus on ollut pitkään keskimäärin 7.83 Hertziä. Nyt keskimääräiseksi Schumannin taajuuksien alimmaksi komponentiksi eli maan perussykkeeksi on mitattu jopa yli 10 Hz.
Vuosituhansia lähes vakiona ollut maan "sydämenlyöntien taajuus" on selvässä nousussa.
Asiasta kiinnostuneille lisää tietoa löytyy hakukoneilla hakusanoilla:
" Earth's background base frequency" ,
" Schumann resonance (SR) "Schumannin taajuus on ollut vuoteen 1980 asti tuhansia vuosia tasaisesti keskimäärin 7.83 Hz. Vuodesta 1980 lähiten se on noussut, ja tällä hetkellä se on n. 12 Hz. Se edelleen jatkaa nousuaan.
Samalla maan magneettikentän voimakkuus on jatkuvassa hienoisessa laskussa.
Eräät tiedemiehet ovat arvelleet, että Schumannin taajuuksien vaihtelu on yhteydessä mm. rajuilmoihin ja maanjäristyksiin. - jenny.
Epätietoinen_xxx kirjoitti:
Ihan sellainen tuli mieleen että tarkoittaako tämä väitetty 'värähtelytason' nousu signaalin amplitudia vai taajuutta? Vai molempia?
Kerron sinulle paremmin, kun tiedän paremmin, mutta "kansankielellä" ilmaistuna kyse on siitä, että myös ihmiset kykenevät/tulevat kykenemään virittäytymään sellaisille taajuuksille, joilla esim. enkelit ja "korkeammat valo-olennot" liikkuvat. Eli ts. näiden ryhmien ja ihmisten välinen kommunikointi helpottuu ja ihmiset rupeavat itsessään ilmentämään valo-olentojen ominaisuuksia.
Värähtelytason nousu tapahtuu jokaisen kohdalla yksilöllisesti. Jotkut ovat jo "profeja" siinä vaiheessa kun toiset vasta aloittelevat.
Osa ei halua olla ollenkaan mukana planeetan värähtelytason nousussa ja yksinkertaisesti kuolee pois planeetalta. (yleensä kyllä omasta tahdostaan) Osa haluaa nimittäin esim. viedä apunsa henkimaailmaan. - jenny.
Tarkkanäköinen kirjoitti:
Värähtelytason nousu on atomitasolla tapahtuva muutos. Atomin sisäisessä rakenteessa, ytimessä, energiaharson sisäpuolella tapahtuu hiukkasten: protonien, neutronien, neutriinojen aktivoitumista.
Aktiivinen atomi on nopea atomi ja nopea atomi värähtelee nopeammin ja nopeammin värähtelevä atomi lämpiää ja luovuttaa lämpöenergiaa itsensä ulkopuolelle.
Värähtelytason nousu, lämpiäminen, havaitaan nykypäivinä jo ilman mittareitakin. Tietoisten ihmisten kehot ovat olleet muutosprosessin alaisia muutaman vuoden ajan. On hikoilua, koko kehon hehkutusta, univaikeuksia, väsymispuuskia, sydämen rytmihäiriöitä jne.
Planeettatasolla havaitaan ilmaston muutos. Aurinkokuntamme muutkin planeetat lämpiävät. Tiede on havainnut ainakin Jupiterissa ja Marsissa lämpiämistä ja niin pitää ollakin. Kun Maaplaneetta tekee kvanttihypyn, muiden planeettojen on seurattava perässä, koska syntyvä epätasapainotustila aurinkokunnassa, yhden planeetan poistuttua, ei voi jatkua pitkään.
Auttajat, ihan fyysisessä kehossa olevat, mutta nopeammalla taajuudella olevat "ihmiset" ovat valmiina auttamaan. Hengen maailma on valtuuttanut heidät tähän tehtävään. Olemme olleet heihin yhteydessä. Kaikki on aikataulussa ja hyvin.Kiitos kun tarkensit "tieteellisesti" tuota värätelytason nousua.:)
- jenny.
Nimetön kirjoitti:
Missä sanotaan, että maapallon värähtelytaso on muuttumassa tai on muuttunut? Maapallo on lukemattomia miljardeja vuosia vanha ja aina elänyt omaa sykliään. Ei tämä planeetta ole mihinkään muuttunut. Me ihmiset muutumme evoluution myötä. Nyt näyttäisi olevan aika että joissakin meissä atomit ymssit liikkuvat nopeammin ja muutos on havaittavissa.
Olemme kuin kirppuja koiran karvoissa, emme me koiraa pelasta tai sen suuntaa määrää, olemme riippuvaisia siitä ja menemme juuri sinne minne se meitä kuljettaa.Kyllä tämä värähtelytason nousu on ihan suunniteltu juttu, usko pois.:)
Oma heräämisesi siihen on ehkä vasta alkamassa tai sitten et tajua, että se ON jo alkanut.
Vuodet 2012-13 tulevat olemaan merkittävää aikaa ihmiskunnan tietoisuuden kannalta. Jo muinaiset mayat tiesivät tämän, sillä heidän kalenterinsa loppuu juuri tässä vaiheessa.
Ts. vanha kausi "saa kyytiä" - uusi tulee esiin. - jenny.
pohdiskelija kirjoitti:
Maapallon värähtelytaajuuden nousu tarkoittaa fysiikan termeillä ilmaistuna maan Schumannin taajuuksien alimman (ja samalla intensiivisimmän) komponentin nousua. Maapallon resonanssitaajuus on ollut pitkään keskimäärin 7.83 Hertziä. Nyt keskimääräiseksi Schumannin taajuuksien alimmaksi komponentiksi eli maan perussykkeeksi on mitattu jopa yli 10 Hz.
Vuosituhansia lähes vakiona ollut maan "sydämenlyöntien taajuus" on selvässä nousussa.
Asiasta kiinnostuneille lisää tietoa löytyy hakukoneilla hakusanoilla:
" Earth's background base frequency" ,
" Schumann resonance (SR) "Kiitos taas "tieteellisestä tuesta".:)
- Aritta
Tarkkanäköinen kirjoitti:
Värähtelytason nousu on atomitasolla tapahtuva muutos. Atomin sisäisessä rakenteessa, ytimessä, energiaharson sisäpuolella tapahtuu hiukkasten: protonien, neutronien, neutriinojen aktivoitumista.
Aktiivinen atomi on nopea atomi ja nopea atomi värähtelee nopeammin ja nopeammin värähtelevä atomi lämpiää ja luovuttaa lämpöenergiaa itsensä ulkopuolelle.
Värähtelytason nousu, lämpiäminen, havaitaan nykypäivinä jo ilman mittareitakin. Tietoisten ihmisten kehot ovat olleet muutosprosessin alaisia muutaman vuoden ajan. On hikoilua, koko kehon hehkutusta, univaikeuksia, väsymispuuskia, sydämen rytmihäiriöitä jne.
Planeettatasolla havaitaan ilmaston muutos. Aurinkokuntamme muutkin planeetat lämpiävät. Tiede on havainnut ainakin Jupiterissa ja Marsissa lämpiämistä ja niin pitää ollakin. Kun Maaplaneetta tekee kvanttihypyn, muiden planeettojen on seurattava perässä, koska syntyvä epätasapainotustila aurinkokunnassa, yhden planeetan poistuttua, ei voi jatkua pitkään.
Auttajat, ihan fyysisessä kehossa olevat, mutta nopeammalla taajuudella olevat "ihmiset" ovat valmiina auttamaan. Hengen maailma on valtuuttanut heidät tähän tehtävään. Olemme olleet heihin yhteydessä. Kaikki on aikataulussa ja hyvin.Minä kun olen luullut kärsiväni vaihdevuosiongelmista. :-)
- Tarkkanäköinen
pohdiskelija kirjoitti:
Maapallon värähtelytaajuuden nousu tarkoittaa fysiikan termeillä ilmaistuna maan Schumannin taajuuksien alimman (ja samalla intensiivisimmän) komponentin nousua. Maapallon resonanssitaajuus on ollut pitkään keskimäärin 7.83 Hertziä. Nyt keskimääräiseksi Schumannin taajuuksien alimmaksi komponentiksi eli maan perussykkeeksi on mitattu jopa yli 10 Hz.
Vuosituhansia lähes vakiona ollut maan "sydämenlyöntien taajuus" on selvässä nousussa.
Asiasta kiinnostuneille lisää tietoa löytyy hakukoneilla hakusanoilla:
" Earth's background base frequency" ,
" Schumann resonance (SR) "Kiitos "pohdiskelijalle" tiedoista. Hienoa, että mittarit jo reagoivat.
Aine reagoi ihmistietoisuuteen.
Meille on järjestetty planeetalle erikoisolosuhteet tämän projektin suorittamista varten. Eräs niistä on planeetan ja sen asukkaiden samanaikainen, vuorovaikutteinen kehitys.
Siis, kun ihminen tulee tietoiseksi omasta todellisuudestaan, niin se on muutos hänessä sekä myös hänen kehossaan, joka on 100-prosenttisesti maan kemiaa. Planeetta reagoi ihmiskehon muutokseen ja nostaa omaa värähtelytasoaan, ainakin alueellisesti, samalle tasolle.
Yhdenkin ihmisen positiivinen ratkaisu hyödyttää kaikkia ihmisiä, koska ns. tietämättömälle ihmiselle syntyy pieni epätasapainotus planeetan ja oman kehon välille, josta seuraa tarve muuttaa jotain ja/tai kyseenalaistaa saamansa opit.
Sopiva määrä tietoisia ihmisiä maanjäristys- tai myrskytuhoalueilla rauhoittaa luonnonvoimat. - Tarkkanäköinen
Aritta kirjoitti:
Minä kun olen luullut kärsiväni vaihdevuosiongelmista. :-)
Voi ei, eihän nuoret naiset kärsi sellaisista.
Se on sitä kundaliinin hehkutusta, tietoisuusliekkien loimotusta. - Aritta
Tarkkanäköinen kirjoitti:
Voi ei, eihän nuoret naiset kärsi sellaisista.
Se on sitä kundaliinin hehkutusta, tietoisuusliekkien loimotusta.Mistäpä sinä tiedät ikäni. :-)
No, en nyt kuitenkaan pidä itseäni vielä vanhanakaan. - pohdiskelija
jenny. kirjoitti:
Kiitos kun tarkensit "tieteellisesti" tuota värätelytason nousua.:)
Kiitos ketjun aloittamisesta :) Kiitoksesta tulee mieleen, että sillä on taipumusta avata tilaa korkeavärähteisille taajuuksille astua mieleen ja kehoon. Se luo puitteita myös yhteistyölle valon enkelien kanssa. Kiitos myös arkkienkeli Metatronille, mikä kysymäni mukaan inspiroi monia tiede-ihmisiä. Toinen tiedealan inspiroija on mestari Hilarion. Eri tieteenalojen yhdistymispyrkimyksien tukeminen ja erityisesti niiden linkittäminen mystisiin asioihin kuuluu heidän tehtäväkenttäänsä. Monet mystiset asiat voidaan tiivistää loogisrationaalisiksi rakennelmiksi, jolloin epämääräisyyden ja salaperäisyyden huntu katoaa. Jossain vaiheessa joistain aiemmin puhtaasti mystisistä asioista saattaa tulla "kovaa tiedettä", kun tiivistämis- ja tutkimusprosessia jatketaan.
Nyt esimerkiksi ovat Schumannin taajuudet tutkimuksen alla. Psykologian ja fysiikan yhdistämistä myös tutkitaan.
Richard Feynmannin kautta kehitetty kvanttielektrodynamiikka (QED) on tällä hetkellä kaikkein vahvimmin mittaustuloksilla "todistettu" fysiikan teoria. Sitä on hyvin vaikea kumota. Kun mennään kvanttiteorioiden tasolle niin tulevat yllättävänä havaintona tietyt psykologian ja mystiikan maailman ilmiöt esiin (esim. tunneloitumisilmiö eli hiukkanen voi kulkea seinän läpi sekä elektronien, atomien ja molekyylien aaltofunktio eli aura). Einsteinin yleinen suhteellisuusteoriakaan ei ole niin vahvalla pohjalla kun puhutaan teorian vahvistamisesta mittaustekniikalla. Lopulta se ratkaisee, kuinka tarkasti teoria vastaa mitattuja ilmiöitä.
Olen vakuuttunut että ihminen yksin ei saa aikaiseksi tieteen todellisia mullistuksia. Monien tiede-ihmisten taustajoukkoina toimii enkeleitä ja muita henkimaailman inspiroijia. - jenny.
Aritta kirjoitti:
Minä kun olen luullut kärsiväni vaihdevuosiongelmista. :-)
Minullakin kävi ENNEN ASIOIDEN TIEDOSTAMISTA jokin hullu "erittäin aikaiset vaihdevuodet" mielessä pahimpana hikoilukautena...rupesin YHDESSÄ vaiheessa kauhistelemaan, että kuulunko siihen epäonniseen porukkaan, jonka vaihdevuodet alkavat näin järkyttävän aikaisin. (En siis todellakaan ole vaihdevuosi-iässä.)
No nytpäs hikoilut ovat loppuneet yhtä maagisesti kuin yhdessä vaiheessa alkoivatkin. Se merkitsee sitä, että pääsin taas yhden "stagen" lähemmäksi tavoitetta.:)
Tätä hikoilua jne. tulee aina värähtelytason "hypyissä". Se on kirjaimellista puhdistautumista. - Tarkkanäköinen
pohdiskelija kirjoitti:
Kiitos ketjun aloittamisesta :) Kiitoksesta tulee mieleen, että sillä on taipumusta avata tilaa korkeavärähteisille taajuuksille astua mieleen ja kehoon. Se luo puitteita myös yhteistyölle valon enkelien kanssa. Kiitos myös arkkienkeli Metatronille, mikä kysymäni mukaan inspiroi monia tiede-ihmisiä. Toinen tiedealan inspiroija on mestari Hilarion. Eri tieteenalojen yhdistymispyrkimyksien tukeminen ja erityisesti niiden linkittäminen mystisiin asioihin kuuluu heidän tehtäväkenttäänsä. Monet mystiset asiat voidaan tiivistää loogisrationaalisiksi rakennelmiksi, jolloin epämääräisyyden ja salaperäisyyden huntu katoaa. Jossain vaiheessa joistain aiemmin puhtaasti mystisistä asioista saattaa tulla "kovaa tiedettä", kun tiivistämis- ja tutkimusprosessia jatketaan.
Nyt esimerkiksi ovat Schumannin taajuudet tutkimuksen alla. Psykologian ja fysiikan yhdistämistä myös tutkitaan.
Richard Feynmannin kautta kehitetty kvanttielektrodynamiikka (QED) on tällä hetkellä kaikkein vahvimmin mittaustuloksilla "todistettu" fysiikan teoria. Sitä on hyvin vaikea kumota. Kun mennään kvanttiteorioiden tasolle niin tulevat yllättävänä havaintona tietyt psykologian ja mystiikan maailman ilmiöt esiin (esim. tunneloitumisilmiö eli hiukkanen voi kulkea seinän läpi sekä elektronien, atomien ja molekyylien aaltofunktio eli aura). Einsteinin yleinen suhteellisuusteoriakaan ei ole niin vahvalla pohjalla kun puhutaan teorian vahvistamisesta mittaustekniikalla. Lopulta se ratkaisee, kuinka tarkasti teoria vastaa mitattuja ilmiöitä.
Olen vakuuttunut että ihminen yksin ei saa aikaiseksi tieteen todellisia mullistuksia. Monien tiede-ihmisten taustajoukkoina toimii enkeleitä ja muita henkimaailman inspiroijia....on huomispäivän todellisuutta.
Luomisen ketju Hengestä, elämän alkulähteestä, aineellisen maailman puolelle aina meidän asuttamalle kolmannen taajuuden planeetalle on johdonmukainen ja aukoton. Missään kohtaa ketjua ei ole sijaa huuhaalle tai hallelujalle.
Henki itse on aikaansaanut nämä luomisen mekanismit ja Hän käyttää niitä ja myös kanssaluojat voivat niitä käyttää.
Suurissa oivalluksissa ja keksinnöissä on aina kyse yhteistyöstä toisten ulottuvuuksien kanssa.
Valmiita vastauksia emme saa, mutta tiedon sirpaleita sieltä täältä tulee. Kaikki on kuitenkin viimevaiheessa ratkaistava ihmismäisellä tavalla.
Tämän aikakauden tilanne on se, että kaikki planeetallamme on ihmisten varassa. Apuja ei tule: "Ei ole ketään keltä kysyisitte." Puuttumattomuus ihmisten kehitykseen, on tiukka universaali laki.
Uuden aikakauden ohjaajat, opettajat ja mestarit ovat olleet ja ovat parasta aikaa ihmisinä Maaplaaneetalla kurssitettavina tuleviin tehtäviinsä. On opittava toimimaan vastuullisesti. Vakansseja on tarjolla niille, jotka seisovat omilla jaloillaan ilman kainalosauvoja tai tukia ja joita ei ruokita edestä tai ylhäältä. - pohdiskelija
Tarkkanäköinen kirjoitti:
...on huomispäivän todellisuutta.
Luomisen ketju Hengestä, elämän alkulähteestä, aineellisen maailman puolelle aina meidän asuttamalle kolmannen taajuuden planeetalle on johdonmukainen ja aukoton. Missään kohtaa ketjua ei ole sijaa huuhaalle tai hallelujalle.
Henki itse on aikaansaanut nämä luomisen mekanismit ja Hän käyttää niitä ja myös kanssaluojat voivat niitä käyttää.
Suurissa oivalluksissa ja keksinnöissä on aina kyse yhteistyöstä toisten ulottuvuuksien kanssa.
Valmiita vastauksia emme saa, mutta tiedon sirpaleita sieltä täältä tulee. Kaikki on kuitenkin viimevaiheessa ratkaistava ihmismäisellä tavalla.
Tämän aikakauden tilanne on se, että kaikki planeetallamme on ihmisten varassa. Apuja ei tule: "Ei ole ketään keltä kysyisitte." Puuttumattomuus ihmisten kehitykseen, on tiukka universaali laki.
Uuden aikakauden ohjaajat, opettajat ja mestarit ovat olleet ja ovat parasta aikaa ihmisinä Maaplaaneetalla kurssitettavina tuleviin tehtäviinsä. On opittava toimimaan vastuullisesti. Vakansseja on tarjolla niille, jotka seisovat omilla jaloillaan ilman kainalosauvoja tai tukia ja joita ei ruokita edestä tai ylhäältä." Tämän aikakauden tilanne on se, että kaikki planeetallamme on ihmisten varassa. Apuja ei tule: "Ei ole ketään keltä kysyisitte." Puuttumattomuus ihmisten kehitykseen, on tiukka universaali laki. "
Ihmiset muuntavat saadun inspiraation vaikutuksen alaisena keksintönsä ihmismäiseen muotoon. Oppailla on lupa antaa vihjeitä lakien nojalla. Laki yksilönvapaudesta on eräs näistä kuten tulikin jo mainittua. Myöskin oppaiden, mestareiden ja enkeleiden kanssa tietoinen kommunikoiminen on sallittu niin kuin ihmistenkin kanssa on tapana tehdä lausuntoa ja arviota kysyttäessä.
Enkeleillä tosin ei ole itsenäistä toimeenpanovaltaa siinä määrin kuin ihmisellä; he tarjoavat inspiroivat puitteet, ja näissä raameissa voi luoda. Enkelit eivät "lotkauta korvaansa" ellei heitä pyydä toimimaan. Mestarit sen sijaan ovat sen sijaan itsenäisiä ja yksilöllistyneitä toimijoita lakien puitteissa. - Jartsuliini
jenny. kirjoitti:
Minullakin kävi ENNEN ASIOIDEN TIEDOSTAMISTA jokin hullu "erittäin aikaiset vaihdevuodet" mielessä pahimpana hikoilukautena...rupesin YHDESSÄ vaiheessa kauhistelemaan, että kuulunko siihen epäonniseen porukkaan, jonka vaihdevuodet alkavat näin järkyttävän aikaisin. (En siis todellakaan ole vaihdevuosi-iässä.)
No nytpäs hikoilut ovat loppuneet yhtä maagisesti kuin yhdessä vaiheessa alkoivatkin. Se merkitsee sitä, että pääsin taas yhden "stagen" lähemmäksi tavoitetta.:)
Tätä hikoilua jne. tulee aina värähtelytason "hypyissä". Se on kirjaimellista puhdistautumista.Täälläkin ollaan hikoiltu jo muutaman vuoden ajan.Nukkumisesta ei tule mitään ellei ikkuna ole yön yli auki vaikka ulkona olis pakkastakin.Itselläni on ajoittain nukkuessa omituista nykimistä raajoissa,jota en alussa itse tunnistanut mutta vaimoni kertoi sen olevan aika rajua.havaitsin aamulla monesti että sijauspatjakin on liikkunut kymmeniä senttejä sänkystä lattiiaa kohti.
Täytyy myöntää että tuo ajan kulu on todella vauhdikasta ettei meinaa päivät pysyä järjestyksessä.
Olen lukenut että nämä olisivat niitä värähtelytason nousuun liittyviä muutoksia kehossamme solutasolla - jenny.
Jartsuliini kirjoitti:
Täälläkin ollaan hikoiltu jo muutaman vuoden ajan.Nukkumisesta ei tule mitään ellei ikkuna ole yön yli auki vaikka ulkona olis pakkastakin.Itselläni on ajoittain nukkuessa omituista nykimistä raajoissa,jota en alussa itse tunnistanut mutta vaimoni kertoi sen olevan aika rajua.havaitsin aamulla monesti että sijauspatjakin on liikkunut kymmeniä senttejä sänkystä lattiiaa kohti.
Täytyy myöntää että tuo ajan kulu on todella vauhdikasta ettei meinaa päivät pysyä järjestyksessä.
Olen lukenut että nämä olisivat niitä värähtelytason nousuun liittyviä muutoksia kehossamme solutasolla"Olen lukenut että nämä olisivat niitä värähtelytason nousuun liittyviä muutoksia kehossamme solutasolla"
JEP. Juuri sitä.:)
Ne "nykimiset" (joita itsellänikin on ilmennyt), ovat tietynlaista sähkömagneettista energiaa. Kehosi "latautuu" korkeampia värähtelytasoja varten.
Että eipä syytä huoleen - päinvastoin!:) - Aritta
jenny. kirjoitti:
"Olen lukenut että nämä olisivat niitä värähtelytason nousuun liittyviä muutoksia kehossamme solutasolla"
JEP. Juuri sitä.:)
Ne "nykimiset" (joita itsellänikin on ilmennyt), ovat tietynlaista sähkömagneettista energiaa. Kehosi "latautuu" korkeampia värähtelytasoja varten.
Että eipä syytä huoleen - päinvastoin!:)Minulla on myös ollut nykimistä. Hikoilu on kyllä kovempaa ja se voi kyllä johtua vaihdevuosistakin vaikka ne pitäisi kuulemma olla samanlaiset kuin äidillä on ollut ja hänellä ei ollut minkäänlaisia oireita.
Pitäisikö siis olla kiitollinen vain? :-) - jenny.
Aritta kirjoitti:
Minulla on myös ollut nykimistä. Hikoilu on kyllä kovempaa ja se voi kyllä johtua vaihdevuosistakin vaikka ne pitäisi kuulemma olla samanlaiset kuin äidillä on ollut ja hänellä ei ollut minkäänlaisia oireita.
Pitäisikö siis olla kiitollinen vain? :-)Jep. Pitäisi olla kiitollinen vain!:)
Joka kerta kun "kalibroidumme" uudestaan korkeampia värähtelyjä varten, ilmenee väkisinkin näitä oireita. Eli esim. hikoilua, pitkin kehoa meneviä sähkövirtoja (itse tunsin/tunnen ne hyvinkin selkeästi), sitä "nykimistä", sitten myös ihan väsymystä...
Kun huomaat itsessäsi oireita, tiedät ainakin, että olet maapallon ylösnousemusprojektissa mukana. (Tuosta termistä "ylösnousemusprojekti" tulee varmaan kohta piiskaa...;)) - Tarkkanäköinen
Tarkkanäköinen kirjoitti:
Värähtelytason nousu on atomitasolla tapahtuva muutos. Atomin sisäisessä rakenteessa, ytimessä, energiaharson sisäpuolella tapahtuu hiukkasten: protonien, neutronien, neutriinojen aktivoitumista.
Aktiivinen atomi on nopea atomi ja nopea atomi värähtelee nopeammin ja nopeammin värähtelevä atomi lämpiää ja luovuttaa lämpöenergiaa itsensä ulkopuolelle.
Värähtelytason nousu, lämpiäminen, havaitaan nykypäivinä jo ilman mittareitakin. Tietoisten ihmisten kehot ovat olleet muutosprosessin alaisia muutaman vuoden ajan. On hikoilua, koko kehon hehkutusta, univaikeuksia, väsymispuuskia, sydämen rytmihäiriöitä jne.
Planeettatasolla havaitaan ilmaston muutos. Aurinkokuntamme muutkin planeetat lämpiävät. Tiede on havainnut ainakin Jupiterissa ja Marsissa lämpiämistä ja niin pitää ollakin. Kun Maaplaneetta tekee kvanttihypyn, muiden planeettojen on seurattava perässä, koska syntyvä epätasapainotustila aurinkokunnassa, yhden planeetan poistuttua, ei voi jatkua pitkään.
Auttajat, ihan fyysisessä kehossa olevat, mutta nopeammalla taajuudella olevat "ihmiset" ovat valmiina auttamaan. Hengen maailma on valtuuttanut heidät tähän tehtävään. Olemme olleet heihin yhteydessä. Kaikki on aikataulussa ja hyvin.Maaplaneetta siirtyi uuteen kosmiseen päivään 4.7.2006. Yksi kosminen päivä on noin 26000 maan vuotta. Aikaisempi kiertorata oli ovaalin muotoinen, uusi on nouseva spiraali.
Nouseva spiraali tarkoittaa planeetan värähtelytason jatkuvaa nousua kohti rakkauden värähtelyjä. Tapahtuma on kosminen siis planeettaa koskeva. Planeetta nousee joka tapauksessa ovat ihmiset mukana tai ei.
Uusi kiertorata tarkoitti myös planeetan asennon muuttumista aurinkoon nähden. Siitä osoituksena mm. poikkeuksellisen lyhyt talvi.
Tietoa 1.5.2007 kumppaneilta verhon takaa: "Nyt ihan lähiaikoina on odotettavissa jälleen muutoksia. Maa muuttaa kokonaisuudessaan asentoaan itseensä ja kulmansa aurinkoon nähden. Sään muutokset ovat nopeita ja rajuja."
Kaikki planeetalliset tapahtumat ovat luonnonlakien alaisia, siis fysiikkaa ja kemiaa.
Mikä aikaansaa kallistuskulman muutoksen ja mihin suuntaan planeetta kääntyy?
Tietoisuus muuttaa fysiikkaa, miksi?
Kaikki aine, materia, on aineellisen maailman alkulähteellä valon timantinhohtoisia plus- ja miinus-hiukkasia. Sitä ennen samaiset hiukkaset hengen maailman puolella, elämän alkulähteellä, ovat Rakkauden kipinöitä ja vielä sitä ennen Tietoisuuden liekkejä siis tietoisuutta.
Mistä tahansa aineesta meidän taajuudella voimme sanoa, että se on tietoisuuden liekkejä uinuvassa, jähmettyneessä, itseensä käpertyneessä tilassa.
Materia palvelee aina Henkeä. Tietoisen ihmisen tahdonilmaisu on Maailmankaikkeudessa kaikki kaikessa. Kun Hengen ilmentymä = ihminen, aktiivisena tietoisuutena tekee ratkaisuja omassa elämässään, niin hänen ympärillään oleva aine = passiiviset, uinuvat tietoisuusliekit reagoivat.
Vaikuttaa siltä, että pohjoisella pallonpuoliskolla planeetan tiheys (kg/dm³) on muuttumassa. Tietoisuuden nousun myötä tiheys pienenee eli pohjoinen puolisko kevenee. Luonnonlakien mukaan se tarkoittaa sitä, että pienemmän tiheyden alue on lähempänä aurinkoa kuin suuremman tiheyden alue eli eteläinen pallonpuolisko.
Näinollen pohjoinen puolisko kääntyy pysyvästi auringon suuntaan. Se taas johtaa siihen, että päiväntasaajan alue nousee huomattavasti nykyistä pohjoisemmaksi. Pohjolaan tulee ikuinen kesä. Jäät sulavat pohjoisesta, mutta vastaavasti etelässä jäät lisääntyvät.
Edellä oleva päätelmä on tämänhetkinen todennäköisyys isolla toteutumis-prosentilla. - Tarkkanäköinen
Tarkkanäköinen kirjoitti:
Maaplaneetta siirtyi uuteen kosmiseen päivään 4.7.2006. Yksi kosminen päivä on noin 26000 maan vuotta. Aikaisempi kiertorata oli ovaalin muotoinen, uusi on nouseva spiraali.
Nouseva spiraali tarkoittaa planeetan värähtelytason jatkuvaa nousua kohti rakkauden värähtelyjä. Tapahtuma on kosminen siis planeettaa koskeva. Planeetta nousee joka tapauksessa ovat ihmiset mukana tai ei.
Uusi kiertorata tarkoitti myös planeetan asennon muuttumista aurinkoon nähden. Siitä osoituksena mm. poikkeuksellisen lyhyt talvi.
Tietoa 1.5.2007 kumppaneilta verhon takaa: "Nyt ihan lähiaikoina on odotettavissa jälleen muutoksia. Maa muuttaa kokonaisuudessaan asentoaan itseensä ja kulmansa aurinkoon nähden. Sään muutokset ovat nopeita ja rajuja."
Kaikki planeetalliset tapahtumat ovat luonnonlakien alaisia, siis fysiikkaa ja kemiaa.
Mikä aikaansaa kallistuskulman muutoksen ja mihin suuntaan planeetta kääntyy?
Tietoisuus muuttaa fysiikkaa, miksi?
Kaikki aine, materia, on aineellisen maailman alkulähteellä valon timantinhohtoisia plus- ja miinus-hiukkasia. Sitä ennen samaiset hiukkaset hengen maailman puolella, elämän alkulähteellä, ovat Rakkauden kipinöitä ja vielä sitä ennen Tietoisuuden liekkejä siis tietoisuutta.
Mistä tahansa aineesta meidän taajuudella voimme sanoa, että se on tietoisuuden liekkejä uinuvassa, jähmettyneessä, itseensä käpertyneessä tilassa.
Materia palvelee aina Henkeä. Tietoisen ihmisen tahdonilmaisu on Maailmankaikkeudessa kaikki kaikessa. Kun Hengen ilmentymä = ihminen, aktiivisena tietoisuutena tekee ratkaisuja omassa elämässään, niin hänen ympärillään oleva aine = passiiviset, uinuvat tietoisuusliekit reagoivat.
Vaikuttaa siltä, että pohjoisella pallonpuoliskolla planeetan tiheys (kg/dm³) on muuttumassa. Tietoisuuden nousun myötä tiheys pienenee eli pohjoinen puolisko kevenee. Luonnonlakien mukaan se tarkoittaa sitä, että pienemmän tiheyden alue on lähempänä aurinkoa kuin suuremman tiheyden alue eli eteläinen pallonpuolisko.
Näinollen pohjoinen puolisko kääntyy pysyvästi auringon suuntaan. Se taas johtaa siihen, että päiväntasaajan alue nousee huomattavasti nykyistä pohjoisemmaksi. Pohjolaan tulee ikuinen kesä. Jäät sulavat pohjoisesta, mutta vastaavasti etelässä jäät lisääntyvät.
Edellä oleva päätelmä on tämänhetkinen todennäköisyys isolla toteutumis-prosentilla.Aineellisen maailman alussa oli vain Valo: puhdas, välkkyvä, ylimaallinen valo, joka muodosti koko avaruuden. Kului pitkiä aikoja. Valo alkoi muuntua sumumaiseksi, sykkiväksi, kierteisinä spiraaleina kieppuviksi eetterisiksi hiukkasiksi.
Syntyi alkeishiukkaset, jotka ovat vain kahdella tavalla varautuneita, plus ja miinus. Plus ei ole hyvä, eikä miinus ole paha, vaan ne on. Molemmat polariteetit tarvitaan, että aineellinen maailma voi olla olemassa.
Kun peruutellaan Hengen maailman puolelle, niin huomataan, että nämä alkeishiukkaset ovat tietoisuuden liekkejä, tietoisuutta. Vielä porras taaksepäin, niin ollaan alueella: MÄÄRITTELEMÄTÖN, siis elämän alkulähde...Jumala...Suuri Henki...
Kundalini...elämän kipinä...Henki...sähköistää tietoisuuden liekit-->rakkauden kipinät-->aineellisen maailman puolella alkeishiukkaset ja lopulta kaiken aineen, koska kaikki aine on alkeishiukkasten kasautumaa. Voidaan sanoa, että kaikki aine on Henkeä, Jumalaa, eikä olla yhtään väärässä.
Hienommilla ainetaajuuksilla tuo sähköisyys on tulista ja aktiivista, mutta matkalla kohti materiaa, karkeampia ainetasoja, se muuntautuu. Kulkiessaan poispäin valosta sähköinen aktiivisuus pienenee ja samalla ainehiukkasen värähtelytaajuus alenee. Värähtelytaajuuden edelleen laskiessa, ainehiukkanen joutuu vaihtamaan ulottuvuutta monta kertaa ja joka ulottuvuudessa sillä samalla hiukkasella on erilaiset ominaisuudet.
Meidän maaplaneetta-ulottuvuudessa tämä Hengen maailmasta matkaan lähtenyt tietoisuuden liekki on hiipunut uinuvaksi, jäykäksi materiaksi, mutta se on edelleen elävä ja tietoinen. Meidän ihmisten pitäisi muuttaa suhtautumistamme kaikkeen materiaan ja nähdä Jumaluus kaikessa ja kaikkialla, ei missään poissaolevana. - Tarkkanäköinen
Tarkkanäköinen kirjoitti:
Aineellisen maailman alussa oli vain Valo: puhdas, välkkyvä, ylimaallinen valo, joka muodosti koko avaruuden. Kului pitkiä aikoja. Valo alkoi muuntua sumumaiseksi, sykkiväksi, kierteisinä spiraaleina kieppuviksi eetterisiksi hiukkasiksi.
Syntyi alkeishiukkaset, jotka ovat vain kahdella tavalla varautuneita, plus ja miinus. Plus ei ole hyvä, eikä miinus ole paha, vaan ne on. Molemmat polariteetit tarvitaan, että aineellinen maailma voi olla olemassa.
Kun peruutellaan Hengen maailman puolelle, niin huomataan, että nämä alkeishiukkaset ovat tietoisuuden liekkejä, tietoisuutta. Vielä porras taaksepäin, niin ollaan alueella: MÄÄRITTELEMÄTÖN, siis elämän alkulähde...Jumala...Suuri Henki...
Kundalini...elämän kipinä...Henki...sähköistää tietoisuuden liekit-->rakkauden kipinät-->aineellisen maailman puolella alkeishiukkaset ja lopulta kaiken aineen, koska kaikki aine on alkeishiukkasten kasautumaa. Voidaan sanoa, että kaikki aine on Henkeä, Jumalaa, eikä olla yhtään väärässä.
Hienommilla ainetaajuuksilla tuo sähköisyys on tulista ja aktiivista, mutta matkalla kohti materiaa, karkeampia ainetasoja, se muuntautuu. Kulkiessaan poispäin valosta sähköinen aktiivisuus pienenee ja samalla ainehiukkasen värähtelytaajuus alenee. Värähtelytaajuuden edelleen laskiessa, ainehiukkanen joutuu vaihtamaan ulottuvuutta monta kertaa ja joka ulottuvuudessa sillä samalla hiukkasella on erilaiset ominaisuudet.
Meidän maaplaneetta-ulottuvuudessa tämä Hengen maailmasta matkaan lähtenyt tietoisuuden liekki on hiipunut uinuvaksi, jäykäksi materiaksi, mutta se on edelleen elävä ja tietoinen. Meidän ihmisten pitäisi muuttaa suhtautumistamme kaikkeen materiaan ja nähdä Jumaluus kaikessa ja kaikkialla, ei missään poissaolevana.On vain kaksi erilaista alkeishiukkasta, johon koko aineellinen maailma perustuu.
Miespuolinen; positiivinen, ulospäin suuntautunut, laajeneva, itsensä kaltaisia hiukkasia hylkivä.
Naispuolinen; negatiivinen, sisäänpäin käpertyvä, itsensä kaltaisia hiukkasia puoleensa vetävä.
Äärettömästä määrästä alkeishiukkasia vain osasta on muodostunut ainetta, näkyvää tai näkymätöntä. Suurin osa on varastoituna kennomaisiin rakenteisiin ulottuvuuksien väliselle alueelle, ei-aikavyöhykkeelle. Tätä perusraaka-aine varastoa kutsutaan Kosmiseksi Hilaksi.
Kosminen Hila läpäisee kaikki ulottuvuudet eli siihen voidaan kytkeytyä kaikkialla kaikkeuksissa. Kennojen sisällä oleva Hila-energia; valon timantinhohtoiset plus/miinus-hiukkaset, ovat nollabalanssissa ja nolla-ajassa eli lepotilassa. Vapauduttuaan kennosta Hila-energia muuttuu tarvittaviksi energioiksi ja rakennusaineiksi, kaikeksi, miksi tahansa materiaksi.
Hila-energia tunnetaan monilla eri nimillä mm. magneettinen energia, bioplasminen energia, vapaa energia, pimeä energia, elämän eliksiiri, kristus-energia.
Atomien osat ovat alkeishiukkasten kasautumia. On olemassa kaksi/kolmas-osa plus yksi/kolmas-osa tasapainotussääntö, joko positiiviseen tai negatiiviseen suuntaan. Esim. elektronissa, jonka kokonaisvaraus on miinus-merkkinen, on 2 osaa hiukkasista miinus-merkkisiä ja 1 osa plus-merkkisiä. Fysiikan tasapaino vaatii antiteesin (pimeä aine) olemassaolon. Siksi elektronin vierellä toisessa aikakehyksessä on positroni, jossa alkeishiukkasten suhde on päinvastainen; 2 osaa plus- ja 1 osa miinus-merkkisiä.
Atomin ytimessä on ainakin protoni, neutroni, neutrino ja näiden antiteesit eli pimeän aineen olemuspuolet. Ytimen ympärillä on energia-harso. Atomin nopeus mitataan energia-harson sisäpuolella. Atomin nopeutta ei mitata siten, että kuinka nopeasti se kulkee matkan pisteestä A pisteeseen B. Atomi voi olla hidas tai nopea liikkumatta minnekään. Atomin nopeus = värähtelytaajuus määrittää sen paikan maailmankaikkeudessa. - Lopeta pakoilu
jenny. kirjoitti:
No minä kuulen enkeleitä päivittäin. Ehkä sinäkin kuulisit, jos vain HALUAISIT kuulla...
Värähtelytason nousu tarkoittaa esim. sitä, että sinustakin tulee optimistisempi yksilö.Tuota kutsutaan skitsofreniaksi ja siihen kyllä löytyy hoito. Itsekin kuulen joskus ääniä päässäni jos olen valvonut liian pitkään...
Kannattaa muuten lukea sellainen kirja kuin "intohimoinen läsnäolo" tai jotain muita läsnäolosta kertovia kirjoja. Niillä opit elämään tässä hetkessä, etkä takerru enään asioihin mitkä estävät sinua elämästä tässä ja nyt. Vastaukset kysymyksiisi löydät itsestäsi etkä mistään enkeleistä! - Näkökulmaa1
jenny. kirjoitti:
Kyllä tämä värähtelytason nousu on ihan suunniteltu juttu, usko pois.:)
Oma heräämisesi siihen on ehkä vasta alkamassa tai sitten et tajua, että se ON jo alkanut.
Vuodet 2012-13 tulevat olemaan merkittävää aikaa ihmiskunnan tietoisuuden kannalta. Jo muinaiset mayat tiesivät tämän, sillä heidän kalenterinsa loppuu juuri tässä vaiheessa.
Ts. vanha kausi "saa kyytiä" - uusi tulee esiin.Näyttää tulleen uusi kausi kun saatana on astunut valtaan ,ja tilanne kärjistyy antikristuksen,pedon saapumiseen.Siinä sitten värähtelette pedon orjina,tiukasti valvottuina valtion valvontakoneiston taholta,jolle adof Hitler olisi ollut kateellinen.
On tulossa tuomioiden ajat.Voihan siitä tietysti käyttää mitä nimeä tahtoo,mutta asia ei muutu parempaan päin,vaan pahenee loppuaan kohti,kuten tuomiotkin.
Jos suomikin liittyy vapaakauppasopimukseen,saamme sanoa hyvästi myös kuluttajasuojalle,ja ihmisiä suojaaville laille.
Nyt jo on nähtävissä rikollisten valtaapitävien turmiollinen vaikutus,ja tämä tulee lisääntymään.
Pää pois houremaailmoistanne,ettei tarvitse myöhemmin ihmetellä''Miten tässä näin kävikään''
- Aritta
huomaa myös siitä että aika ei enää riitä meillä. Tuntuu kuin 24 tuntia olisi paljon lyhempi aika. Aika menee niin ettei huomaakaan.
- jenny.
No sen se kyllä tekee...ja tehokkaasti tekeekin...;)
- Mämminkäinen
Teinivanhukset ovat varmaan nykyajan ilmiö siitä syystä, että ajankulku nopeutuu. Enää ei ihmisikä riitä aikuistumiseen. Eikä nykyihmiset vanhenekaan niin nopeasti, kuin ennen. Vai milloin viimeksi olette nähneet oikeaa mummo-mummoa?
- Aritta
Mämminkäinen kirjoitti:
Teinivanhukset ovat varmaan nykyajan ilmiö siitä syystä, että ajankulku nopeutuu. Enää ei ihmisikä riitä aikuistumiseen. Eikä nykyihmiset vanhenekaan niin nopeasti, kuin ennen. Vai milloin viimeksi olette nähneet oikeaa mummo-mummoa?
viiskymppiset olivat vanhoja, vaan ei enää. Nykyään 100 vuotiaatkin ovat pirteitä.
- Enk-el
Tästä keskustelustahan löytyy monta kanssani samalla aaltopituudella/värähtelytasolla olevaa kirjoittajaa! (iloitsee :)
Tahtoisin vain lisätä tähän havaintoni siitä, että paljon puhutaan tästä värähtelytason muutoksesta ja energioista ja voimista, jotka ovat tekemässä sitä mahdolliseksi nyt täällä planeetallamme. Jotenkin minulle on tullut kuva (ehkä täysin väärä?), että keskitytään johonkin ulkopuolelta tulevaan "apuun" ja että me vain 'koetaan' jotakin ja sitten... hups!
Haluaisin korostaa kuitenkin sitä, että värähtelytason muutos korkeammalle tasolle (3D>4D tai >5D)tapahtuu vain meidän ihmisten kautta. Kukaan ulkopuolinen voima ei tule tekemään sitä puolestamme, sillä meille annettu jumalallisen Vapaan Tahdon Laki määrää sen. Itse kunkin on tehtävä päätös omasta puolestaan: haluaako seurata Valon eli Rakkauden ja Ykseyden tietä (= ns. epäitsekäs palvelu)kohti täysin uusia 'kokemuksia' vai valitseeko Pimeyden tien eli itsekkään/egoistisen palvelun tien (pitempi, edelleen kaksinaisuuden kokemuksien kautta kohti valaistumista jossakin ja joskus; kaikki kuitenkin pääsevät lopulta "Kotiin").
On tietenkin totta, että meitä autetaan tässä muutosprosessissamme; on kanavoitua opetusta, on uusia avaruudesta tulevia energioita, on auttavia enkeleitä ja suoraa opetusta henkioppailta joko valveilla tai unen aikana...ja on tapahtumia, jotka ovat herätelleet ihmiskuntaa ja joita tulee olemaan vielä lähivuosina (ehkä kovinkin rankkoja). Riippuu meistä ja valinnoistamme!
Koska kuitenkin olemme "yhtä", niin jokainen valaistumisen tielle lähtenyt kohottaa yhteisen tietoisuuskenttämme kautta kaikkien muidenkin tietoisuutta ja antaa jokaiselle mahdollisuuden osallistua muutokseen. Jokaisen on vain ITSE tehtävä valinta, mitä tietä tahtoo jatkaa. Ei ole oikeaa eikä väärää tietä; on vain erilaisia teitä, jotka johtavat päämäärään.
Planeettamme Gaia (entiteetti) on valinnut siirtyvänsä nyt näinä aikoina korkeammalle värähtelytasolle, sillä se ei enää kykene jatkamaan olemassaoloaan entisellä tasollaan *räjähtämättä kappaleiksi*, ja vain se osa sen asukkaista, jotka pysyvät hänen mukanaan eli nostavat myös värähtelytasoaan - joka on yksinkertaisesti: Rakkauden tasoaan - voivat jatkaa elämäänsä (nykyistä ja tulevia) sillä.- pohdiskelija
Erinomainen painotus. Henk. koht. olen palstoilla puhunut värähtelytaajuuden nostamisesta vain yleisesti, koska maapallon taajuuden nostamisen tekevät pääasiassa riittävän yksilöllistyneet yksilöt. Kriittinen massa on jo saavutettu, planeettamme värähtely nousee ilman lisäjoukkojakin. Yksilöllistymättömillä ei ole käytettävissään tehokkaimpia valon sanoja ja tekniikoita ja he eivät kestäisikään niiden käyttöä. Tämän vuoksi puhutaan vain yleisesti värähtelytaajuuden nostamisesta.
Ne joilla on asiaan kuuluva koulutus tietävät mitä tehdä ja silloin he myös toimivat. Tavalliselle mattimeikäläiselle riittää jo se, että tekee parhaansa sen tiedon puitteissa mitä on oppinut. Ja luottaa siihen, että värähtely nousee joka tapauksessa. Jo se, että koettaa joskus ajatella muitakin ihmisiä ja pyrkii olemaan lempeä on erittäin paljon..
Itse asiassa jos kaikki maapallon ihmiset ilmentäisivät edes yhtä tärkeää ominaisuutta - lempeyttä - niin pallomme muuttuisi paratiisinomaiseksi verrattuna nykyhetkeen erittäin nopeasti. - pohdiskelija
pohdiskelija kirjoitti:
Erinomainen painotus. Henk. koht. olen palstoilla puhunut värähtelytaajuuden nostamisesta vain yleisesti, koska maapallon taajuuden nostamisen tekevät pääasiassa riittävän yksilöllistyneet yksilöt. Kriittinen massa on jo saavutettu, planeettamme värähtely nousee ilman lisäjoukkojakin. Yksilöllistymättömillä ei ole käytettävissään tehokkaimpia valon sanoja ja tekniikoita ja he eivät kestäisikään niiden käyttöä. Tämän vuoksi puhutaan vain yleisesti värähtelytaajuuden nostamisesta.
Ne joilla on asiaan kuuluva koulutus tietävät mitä tehdä ja silloin he myös toimivat. Tavalliselle mattimeikäläiselle riittää jo se, että tekee parhaansa sen tiedon puitteissa mitä on oppinut. Ja luottaa siihen, että värähtely nousee joka tapauksessa. Jo se, että koettaa joskus ajatella muitakin ihmisiä ja pyrkii olemaan lempeä on erittäin paljon..
Itse asiassa jos kaikki maapallon ihmiset ilmentäisivät edes yhtä tärkeää ominaisuutta - lempeyttä - niin pallomme muuttuisi paratiisinomaiseksi verrattuna nykyhetkeen erittäin nopeasti.Lopputulos on tärkein: kaikki nousevat valoon jotka ylipäänsä tällä pallolla tahtovat asua. Pääasia että kaikki on loistavasti ja hyvin ja tulee olemaan jatkossakin.
- Markku.S
pohdiskelija kirjoitti:
Erinomainen painotus. Henk. koht. olen palstoilla puhunut värähtelytaajuuden nostamisesta vain yleisesti, koska maapallon taajuuden nostamisen tekevät pääasiassa riittävän yksilöllistyneet yksilöt. Kriittinen massa on jo saavutettu, planeettamme värähtely nousee ilman lisäjoukkojakin. Yksilöllistymättömillä ei ole käytettävissään tehokkaimpia valon sanoja ja tekniikoita ja he eivät kestäisikään niiden käyttöä. Tämän vuoksi puhutaan vain yleisesti värähtelytaajuuden nostamisesta.
Ne joilla on asiaan kuuluva koulutus tietävät mitä tehdä ja silloin he myös toimivat. Tavalliselle mattimeikäläiselle riittää jo se, että tekee parhaansa sen tiedon puitteissa mitä on oppinut. Ja luottaa siihen, että värähtely nousee joka tapauksessa. Jo se, että koettaa joskus ajatella muitakin ihmisiä ja pyrkii olemaan lempeä on erittäin paljon..
Itse asiassa jos kaikki maapallon ihmiset ilmentäisivät edes yhtä tärkeää ominaisuutta - lempeyttä - niin pallomme muuttuisi paratiisinomaiseksi verrattuna nykyhetkeen erittäin nopeasti.Maapallon värähtelytaajuuden nostamiseen osallistuu 6 7 8 dimension humikset.Operaation valmistelu vei aikaa 10 vuotta ja nostaminen tapahtuu Kuusta käsin.Värähtelytaajuutta on nostettu jo kaksi vuotta ja vielä vuosi edessä.Kun taajuus on saavutettu Kuun rakennelmat puretaan.Ihmisten värähtelytason nosto tapahtuu aina yksilöllisesti sielunsuunnitelman mukaan ja sen tekevät tosiaankin joko auttajaenkelit sekä humikset tai molemmat vuoron perään.Tämä tietoni on täysin intuitiivistä kuten teidän useimpienkin on.Hyvää jatkoa vanhat sielut.
- Tarkkanäköinen
Markku.S kirjoitti:
Maapallon värähtelytaajuuden nostamiseen osallistuu 6 7 8 dimension humikset.Operaation valmistelu vei aikaa 10 vuotta ja nostaminen tapahtuu Kuusta käsin.Värähtelytaajuutta on nostettu jo kaksi vuotta ja vielä vuosi edessä.Kun taajuus on saavutettu Kuun rakennelmat puretaan.Ihmisten värähtelytason nosto tapahtuu aina yksilöllisesti sielunsuunnitelman mukaan ja sen tekevät tosiaankin joko auttajaenkelit sekä humikset tai molemmat vuoron perään.Tämä tietoni on täysin intuitiivistä kuten teidän useimpienkin on.Hyvää jatkoa vanhat sielut.
...olemme me ihmiset. Koko maailmankaikkeuden huomio on suunnattu Maaplaneetalle.
Enok: "Lukemattomat maailmat odottavat tätä suurenmoista tapahtumaa, joka suo monille olennoille saavuttaa ponnistelujensa täyttymyksen."
Operaatiota johtavat Keskusluomisvoimasta arkkienkelit Mikael, Metatron ja Melkisedek toimistoineen. Valmistelu lähti käyntiin heti vuoden 1987 elokuun mittausten jälkeen.
Magneettimestari Kryon, joka kuuluu Metatronin toimistoon, sai toimeksiannon uuden verkon rakentamiseksi Maapallon ympärille. Verkkoa rakennettiin 11 vuotta ja se oli valmis vuoden 2002 loppuun mennessä.
Verkon tehtävänä on ylläpitää elämää planeetalla ja välittää tietoa korkeammista maailmoista niin, että henkinen kehitys ja tekninen kehitys kulkevat tasatahtia keskenään. Verkko on magneettinen samoinkuin meidän DNA (=kaksitoista säikeinen käskysarja tai "toimeenpanoelin"). Ilman verkkoa elämä hiipuisi alle kahdessa vuodessa. Sydän lyö, ruoka sulaa, hengitys pelaa....ihan kuin itsestään....verkko informoi DNA:ta.
Vanha verkko oli ollut käytössä Noan päivistä saakka ja oli pahoin sakkaantunut ja osittain toimimaton. Vanhan verkon irroitus tapahtui 2006 kesäkuussa ja vasta silloin uusi verkko voitiin ottaa täysimääräisesti käyttöön.
Enok 11.06.2006: "Minä välitän viestin uuden verkon hoitajalta: vanha on irronnut, vain sen jäänteiden poistaminen on kesken."
Uusi verkko on mahdollistanut saada korkeampien maailmojen tietoa puhtaana, vääristymättömänä ja selkeänä ihmisille Maaplaneetalla. Uuden verkon myötä värähtelytaajuus lähti voimakkaaseen nousuun ensin ihmisissä ja sitten hyvän maadoituksen myötä planeetassa.
Apujoukkoja on monissa ulottuvuuksissa sekä fyysisillä että ei-fyysisillä taajuuksilla. Lähimmät fyysiset auttajat ovat meidän aurinkokunnassamme valtavilla tukialuksilla. Eräs tehtävä heillä on vartiointitehtävä. Kutsumattomia vieraita ei päästetä Maan läheisyyteen. - Puhdistuja
Tarkkanäköinen kirjoitti:
...olemme me ihmiset. Koko maailmankaikkeuden huomio on suunnattu Maaplaneetalle.
Enok: "Lukemattomat maailmat odottavat tätä suurenmoista tapahtumaa, joka suo monille olennoille saavuttaa ponnistelujensa täyttymyksen."
Operaatiota johtavat Keskusluomisvoimasta arkkienkelit Mikael, Metatron ja Melkisedek toimistoineen. Valmistelu lähti käyntiin heti vuoden 1987 elokuun mittausten jälkeen.
Magneettimestari Kryon, joka kuuluu Metatronin toimistoon, sai toimeksiannon uuden verkon rakentamiseksi Maapallon ympärille. Verkkoa rakennettiin 11 vuotta ja se oli valmis vuoden 2002 loppuun mennessä.
Verkon tehtävänä on ylläpitää elämää planeetalla ja välittää tietoa korkeammista maailmoista niin, että henkinen kehitys ja tekninen kehitys kulkevat tasatahtia keskenään. Verkko on magneettinen samoinkuin meidän DNA (=kaksitoista säikeinen käskysarja tai "toimeenpanoelin"). Ilman verkkoa elämä hiipuisi alle kahdessa vuodessa. Sydän lyö, ruoka sulaa, hengitys pelaa....ihan kuin itsestään....verkko informoi DNA:ta.
Vanha verkko oli ollut käytössä Noan päivistä saakka ja oli pahoin sakkaantunut ja osittain toimimaton. Vanhan verkon irroitus tapahtui 2006 kesäkuussa ja vasta silloin uusi verkko voitiin ottaa täysimääräisesti käyttöön.
Enok 11.06.2006: "Minä välitän viestin uuden verkon hoitajalta: vanha on irronnut, vain sen jäänteiden poistaminen on kesken."
Uusi verkko on mahdollistanut saada korkeampien maailmojen tietoa puhtaana, vääristymättömänä ja selkeänä ihmisille Maaplaneetalla. Uuden verkon myötä värähtelytaajuus lähti voimakkaaseen nousuun ensin ihmisissä ja sitten hyvän maadoituksen myötä planeetassa.
Apujoukkoja on monissa ulottuvuuksissa sekä fyysisillä että ei-fyysisillä taajuuksilla. Lähimmät fyysiset auttajat ovat meidän aurinkokunnassamme valtavilla tukialuksilla. Eräs tehtävä heillä on vartiointitehtävä. Kutsumattomia vieraita ei päästetä Maan läheisyyteen.Kyllä oli kiinnostavaa tietoa ja lohdullista, että teitä muitakin todella koetellaan noilla oireilla. Minulla ne ovat olleet välillä todella rajuja: univaikeuksia, väsymyskohtauksia, mielialanmuutoksia, lähimuistin menetystä, kovaa proteenien tarvetta ym. ym. Kyllä on perheellä välillä kestämistä. Ja tietysti itsellä. Mutta kova halu on päästä eteenpäin henkisellä tiellä. Tsemppiä teille muillekin!
- jenny.
pohdiskelija kirjoitti:
Erinomainen painotus. Henk. koht. olen palstoilla puhunut värähtelytaajuuden nostamisesta vain yleisesti, koska maapallon taajuuden nostamisen tekevät pääasiassa riittävän yksilöllistyneet yksilöt. Kriittinen massa on jo saavutettu, planeettamme värähtely nousee ilman lisäjoukkojakin. Yksilöllistymättömillä ei ole käytettävissään tehokkaimpia valon sanoja ja tekniikoita ja he eivät kestäisikään niiden käyttöä. Tämän vuoksi puhutaan vain yleisesti värähtelytaajuuden nostamisesta.
Ne joilla on asiaan kuuluva koulutus tietävät mitä tehdä ja silloin he myös toimivat. Tavalliselle mattimeikäläiselle riittää jo se, että tekee parhaansa sen tiedon puitteissa mitä on oppinut. Ja luottaa siihen, että värähtely nousee joka tapauksessa. Jo se, että koettaa joskus ajatella muitakin ihmisiä ja pyrkii olemaan lempeä on erittäin paljon..
Itse asiassa jos kaikki maapallon ihmiset ilmentäisivät edes yhtä tärkeää ominaisuutta - lempeyttä - niin pallomme muuttuisi paratiisinomaiseksi verrattuna nykyhetkeen erittäin nopeasti.Jep. Lempeyttä ja armoa...olet oikeassa.
- jenny.
Markku.S kirjoitti:
Maapallon värähtelytaajuuden nostamiseen osallistuu 6 7 8 dimension humikset.Operaation valmistelu vei aikaa 10 vuotta ja nostaminen tapahtuu Kuusta käsin.Värähtelytaajuutta on nostettu jo kaksi vuotta ja vielä vuosi edessä.Kun taajuus on saavutettu Kuun rakennelmat puretaan.Ihmisten värähtelytason nosto tapahtuu aina yksilöllisesti sielunsuunnitelman mukaan ja sen tekevät tosiaankin joko auttajaenkelit sekä humikset tai molemmat vuoron perään.Tämä tietoni on täysin intuitiivistä kuten teidän useimpienkin on.Hyvää jatkoa vanhat sielut.
Hei Markku.
Jep. Suuria asioita tapahtuu parhaillaan.
Minulle on informoitu, että olen itse "enkeli ilman siipiä". En halua korottaa itseäni mitenkään. (sitä paitsi en muista paljoakaan asioista, jotka kuitenkin astraalitasolla ovat päivänselviä minulle)
Joka tapauksessa - värähtelytaso nousee, maapallo ja sen ihmiset muuttuvat (tai kuolevat pois). - Markku.S
jenny. kirjoitti:
Hei Markku.
Jep. Suuria asioita tapahtuu parhaillaan.
Minulle on informoitu, että olen itse "enkeli ilman siipiä". En halua korottaa itseäni mitenkään. (sitä paitsi en muista paljoakaan asioista, jotka kuitenkin astraalitasolla ovat päivänselviä minulle)
Joka tapauksessa - värähtelytaso nousee, maapallo ja sen ihmiset muuttuvat (tai kuolevat pois).Hei Jenny,enkelipersoonia on aika vähän maapallolla,tietoni mukaan tällä hetkellä parikymmentä yksi heistä mm.Sai Baba.Ihmisillä on kyllä oppaina suuri määrä enkeleitä jotka jakautuvat tehtäväkuvan mukaisiin tasoihin.Jatkan vielä että enkelipersoonat jakautuvat myös tehtäväkuvan mukaan eli on valkeuden enkeli harmaat enkelit sekä mustat enkelipersoonat.Ihmisille tärkeintä on edetä sielunsuunnitelman mukaan.Hyvää jatkoa kaikille persoonille.
- jenny.
Markku.S kirjoitti:
Hei Jenny,enkelipersoonia on aika vähän maapallolla,tietoni mukaan tällä hetkellä parikymmentä yksi heistä mm.Sai Baba.Ihmisillä on kyllä oppaina suuri määrä enkeleitä jotka jakautuvat tehtäväkuvan mukaisiin tasoihin.Jatkan vielä että enkelipersoonat jakautuvat myös tehtäväkuvan mukaan eli on valkeuden enkeli harmaat enkelit sekä mustat enkelipersoonat.Ihmisille tärkeintä on edetä sielunsuunnitelman mukaan.Hyvää jatkoa kaikille persoonille.
Jep. Enkeleitä on "plus-lähtöön" (Valkeuden enkelit) ja "miinus-lähtöön" (demonistiset ilmiöt/henget).
Olen kohdannut molempia.
Sanomattakin selvää, kumpien kanssa haluan olla tekemisissä. (siis plus-puolen, jos tämä nyt pitää vielä tarkentaa...;))
- jyrinä
Alkaako suomessa tapahtumaan jotain pahempaa, noin kuukauden verran olen kuullut 1-2 Hz taajuudella "jyrähtelyä", kukaan muu ei sitä kuule, vain minä, se voi kuulua aamulla, päivällä, illalla tunnin verran.
Kuuloaistilla kuulen sen, sitä ei tunne.- jyrinä
No siinä se jyrinä olikin, maanjäristys!!!!!!
- Näkökulmaa1
Kunhan ei ala värähdellä liikaa,sillä se tietää tuhoisia maanjäristyksiä,jotka muuten ovat lisääntyneet melkoisesti.
- jyrinä
Viimeaikoina on silloin tällöin ollut jyrähdyksiä, eilen alkoi voimakkaalla jyrähdyksellä jatkuen normaalitasoisena, hullua !!!!!
- voiromahtaa
Maanjäristys ei tunnu pahalta ellei ole tornitalossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982