Perisynti

Juhani Kuosmanen

Kun Aadam lankesi, hän menetti jumalallisen kirkkauden ja yhteyden Jumalaan ja tilalle tuli sekä syyllisyys että turmelus; sekä hengellinen kuolema että sielun turmelus, fyysisen olemuksen rappeutuminen ja fyysinen kuolema. Kun Aadam lankesi, koko ihmiskunta oli hänessä läsnä sekä olemuksellisesti että numerollisesti. Näin totaalinen syyllisyys ja turmelus tulivat kaikkien ihmisten osaksi. Aadam oli Jumalan kuva (1. Moos. 1:26), mutta hänen poikansa Seet oli langenneen Aadamin kuva (1. Moos. 5:3). Langennut ja turmeltunut tila ja olemus periytyivät.

Mekin kaikki olemme perineet saman turmeluksen, sillä ”mikä lihasta on syntynyt, on liha” (Joh. 3:6). Kukaan ei peri taivasta viattomuutensa ansiosta. Yhteiskunnassa laki ja esivalta pyrkivät rajoittamaan turmelusta, mutta hengellisesti ihminen on kykenemätön elämään ja saamaan Jumala-yhteyttä. Perisynti on jokaisen perimä kirkkaudeton, vailla jumalayhteyttä oleva, turmeltunut ja synnillinen tila.

Perisynnin syyllisyyden Jeesus sovitti ristillä. Johannes Kastaja sanoi: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin”, Joh. 1:29. Jeesus otti pois maailman koko syntikuorman. Edelleen Raamattu jatkaa: ”Samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, samoin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi”, Room. 5:18. Niin kuin Aadamin lankeemus koitui pienille lapsillekin kadotukseksi, Jeesuksen pelastusteko koituu heille syyllisyyden poistamiseksi. Asian vahvistaa myös 2. Kor. 5:19: ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan”. Kaste ei poista perisynnin syyllisyyttä, silä kaste ei ole missään muodossa minkään lihan saastan poistamista (1. Piet. 3:21, ks. myös Apt. 15:9; 10:43-48). Kaste kuuluu siihen ikään, jolloin omatunto jo toimii, ja se voi vastata Jumalan pyyntöön.

Perisynnin turmelus jäi vaikuttamaan; se poistuu vasta ylösnousemuksessa. Paavali puhuu hänessä asuvasta synnistä ja lihasta, jossa ei asu mitään hyvää (Room. 7:20,18). Pienessä lapsessa perisynti on uinuvassa tilassa niin kuin hänen tietoisuutensakin, mutta sitä mukaa kuin lapsi kasvaa, perisynti herää ja teettää tekosyntejä. Paavali kuvaa prosessia näin: ”Mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi, ja minä kuolin”, Room. 7:9,10. Kun käskyt ja kiellot tulevat, perisynti virkoaa, ja ihminen kuolee hengellisesti.

Nyt kaikki ovat hengellisesti kuolleita, ”sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room. 3:23). Kaikki ovat rikoksiin ja synteihin kuolleita (Ef. 2:1). Näin kaikki ihmiset ovat synnin alla (Room. 3:9), myytyjä synnin alaisuuteen (Room. 7:14) ja vaeltaessaan lihan mukaan luonnostaan vihan lapsia (Ef. 2:3). Koska he jatkavat lihan, heränneen perisynnin, vaikutuksesta kapinaansa Jumalaa vastaan eivätkä hyväksy Jumalan armahdusta, he ovat tottelemattomuuden lapsina Jumalan vihan ja tuomion alaisia (Ef. 2:2; 5:6). Ihminen ei luonnostaan etsi Jumalaa (Room. 3:11), vaan Jumalan täytyi etsiä ihmistä.

Jumala lähetti ensin Poikansa sovittamaan ihmiset siten, että Poika kantoi sijaisena rangaistuksen ihmisen synneistä. Samalla Kristus lunasti ihmisen tuomion alta, saatanan ja synnin orjuudesta. Sitten Jumala on lähettänyt evankeliumin ja Pyhän Hengen etsimään ihmistä. Nämä herättävät hengellisesti kuolleen ihmisen, ja ihminen voi silloin valita. Koska Jumala vanhurskauttaa jumalattoman (Room. 4:5), tämän mukaan Aabrahamkin, uskon isä, oli jumalaton. Kun Jumalan lupaus tuli hänelle, se herätti tahdon, ja Aabraham suostui Jumalan armotarjoukseen. Armo ei ole vastustmaton, mutta kun evankeliumin lupaus tulee, ihminen voi Pyhän Hengen herättämänä suostua eli kääntyä, ja silloin Jumala lahjoittaa hänelle uskon. Usko ei ole pienen sylivauvan uinuva tietoisuuden tila, vaan aina uskoa evankeliumiin. Usko on notitia, assensus ja fiducia: tietoa, suostumusta ja luottamusta. Sanan ja Hengen herättämä ihminen turvautuu Jeesukseen Kristukseen.

Näin perisynnin pettämä ihminen uskon kautta vanhurskautuessaan uudestisyntyy samanaikaisesti mutta edellisen perusteella Jumalan lapseksi ja saa jälleen yhteyden elävään Jumalaan. Siitä alkaa uuden luomuksen taistelu vanhaa eli perisynnin turmelusseuraamuksia vastaan ja uuden ominaisuuksien pääsemiseksi esiin. Niisäkin avain on – eivät ihmisen omat teot – vaan Kristuksen teko ihmisessä. Kristus puolestamme on vanhurskauttaminen ja Kristus meissä on pyhitys.

Perusteellisempi esitys asioista löytyy mm. Raamatun opetuksia –kirjasta, Juhani Kuosmanen, RV-Kirjat, 2. painos 1994. Esimerkiksi lasten autuutta käsitellään sivuilla 108-110.
7219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Syvä kunnioitukseni edelliselle pohtijalle ihmisen perisynnistä.Vaikka nyky terminologiassa puhutaan genetiikasta roblematiikan yhteydessä, niin se ei kumoa tätä ihmisessä olevaa perisynnin olemusta.

Tämän tekijän oivaltamisella ja sen havainnoimalla ihmisen käyttäytymisessä, niin moni ongelmallisuus/mielensairaus saa uuden käänteen.Tämä mahdollistaa sairauden hoitamisen oireiden sijasta.

Kuten Paavalikin ilmoitti, niin ihmisen sisimmässä,- josta kumpuaa ihmisen luontainen peruskäyttäytyminen, ei asu mitään hyvää.Kaikki hyvä ihmisessä on ulkoa päin oppimisen kautta sisäistettyä asiaa.

Äänestä

Perisynti ei ole edes sanana raamatussa ja se on saatanallisuuden instituutio tuote. Lutherinkin kerrotaan sanoneen, ettei sitä voi järjellä ymmärtää. No ei varmaan kun sitä ei ole olemassa muilla kuin saatanaa jumalanaan palvelevilla, eli Jumalan ja Jeesuksen kieltäjilä.

Mitä varten Jeesus kuoli?
Jos Hän kuolemallaa sovitti syntimme niin perisyntiä ei ole, eli perisynti on vain saatanan palvojilla ja Jeesuksen kieltäjillä!
-
Perisynti sanaakaan ei ole raamatussa joten ainakaan raamatullinen käsite se ei ole!
-
Perisynti käsitteenä keksittiin satoja vuosia Jeesuksen kuoleman jälkeen kun kristinuskon eri suunnat kilpaili veronmaksajista tai/ja ihmisten sieluista. He keksivät toinen toistaan ovelampia tapoja osoittaa että "meidän jumalamme (lue; saatana) on parempi kuin teidän" periaatteella voittaakseen uusia harhautettuja joukkoihinsa.
-
Jeesus on sanonut lapsista, että heidän kaltainen on Jumalan Valtakunta, eli synnitön koska vain saatana yritää salakavalasti väittää perisynti käsitteellä että taivaassa olis syntiä.
Koska Jumalan valtakunta on synnitön niin lapsetkin ovat synnittömiä eli perisyntiä ei ole!

Äänestä
  • Ainakin ihmisen luontainen (=ei opittu) käyttäytyminen on ihmeellisesti samansuuntainen kuin Raamatussa on ilmoitettu.Lapsen kehityksessä tämä ilmentyy erikoisen selkeästi ja voimakkaasti vapaakasvatuksessa.

    En kenenkään vanhemman ole kuullut lapsilleen opettavan kielteisiä reagoikistapoja tai kielteistä käyttäytymistä, mutta ihmeen kummasti ne "pulpahtaa" jostain lapsen arkikäyttäytymiseen.Esim. ns. katulapsia tutkittaessa ei vastaan tule yhtään sosiaalisesti käyttäytyvää lasta, vaan kaikki on "toteuttaneet itseään" rikollisella tiellään.

    Äänestä

  • ML213 kirjoitti:

    Ainakin ihmisen luontainen (=ei opittu) käyttäytyminen on ihmeellisesti samansuuntainen kuin Raamatussa on ilmoitettu.Lapsen kehityksessä tämä ilmentyy erikoisen selkeästi ja voimakkaasti vapaakasvatuksessa.

    lapselliset ystäväni! Ihminen on julma ja raaka eläin, jonka päätavoite on pysyä hengissä. Siksi olemme valmiita mihin vain, jos järjestelmällinen yhteiskunta lakkaa ohjaamasta meitä, vrt. katulapset tai Mogadishu tänään. Älkää unohtako, että ihminen on vain eläinlaji muiden joukossa. Mutta niin pelottavan kekseliäs...

    Äänestä

  • ML213 kirjoitti:

    Ainakin ihmisen luontainen (=ei opittu) käyttäytyminen on ihmeellisesti samansuuntainen kuin Raamatussa on ilmoitettu.Lapsen kehityksessä tämä ilmentyy erikoisen selkeästi ja voimakkaasti vapaakasvatuksessa.

    En kenenkään vanhemman ole kuullut lapsilleen opettavan kielteisiä reagoikistapoja tai kielteistä käyttäytymistä, mutta ihmeen kummasti ne "pulpahtaa" jostain lapsen arkikäyttäytymiseen.Esim. ns. katulapsia tutkittaessa ei vastaan tule yhtään sosiaalisesti käyttäytyvää lasta, vaan kaikki on "toteuttaneet itseään" rikollisella tiellään.

    Nyt ymmärrät sitten senkin miksi esim. vankoloissa on prosentreissa enemmän uskovaisia kuin ei uskossa olevia!!!

    Aikuisesta ihmisestä ei kertakaikkiaan ole puhtaan Jumalallisen; synnittömän sielun opettajaksi ilman että turmelee lapsen sielun.
    Jumalallisesti asioita ymmärtäväinen korkeintaan ohjaa lastaan tietoisuuteen siitä, että lapsella on OMA henkilökohtainen elämänkirja (ei peritty tai jonkun harhaoppisen perisynti käsitteeeen liittyvä) sielussaan kaikkine elämän ohjeineen ja että sen ohjeista vanhempien kanssa keskustelemalla lapsen OMILLA ehdoilla; se lapsen Luojan antama Jumalallisuus pysyy mahdollisimman puhtaana ilman ulkopuolisten saasteita.

    Murhaajasta ei ole lasten eikä nuorten opettajaksi! Kristinusko on todiste tuosta asiasta että murhaaja kouluttaa murhaajia.
    On suorastaan vastuun tunnotonta ihmisiltä jättää lapsiaan sellaiseen paikan oppilaaksi jonka historia todistaa selvyydellä olevan saatanallinen. Murhaaja opettaa murhaamaan enemmän tai vähemmän rehellisesti. Tässä mielessä on koulujen opettajilla suuri vastaa ja yhteiskunnalla valitessaan opettajia virkoihin.
    Kukaan vastuun tuntoinen aikuinen ei jätä lastaan edes hetkeksi murhaajan seuraan mutta kristinusko on murhaajan maineensa niin hyvin piilottanut valheelisuuksien taakse, etteivät kaikki huomaa sen olemassa oloa vaikka se on eniten maailmassa murhannut ja murhauttanut ihmisiä.
    Jos joku naapurisi polttas jonku tai oman lapsen pihallaan noitana niin kohta olis koko kylä sen polttajan kimpussa. Mutta kun kristinusko satojen vuosien ajan kidutti ja poltti elävinä syyttömiä lapsiakin noitina noitarovioilla, niin johan kaikki saatanaa jumalanaan palvelevat ovat edelleenkin herra saatanan palvelijana uskossa häneen!!!
    Kertooko tuo totuus saatanan saatuttamille sieluille ketä jumalaan palvelevat, tuskin sillä niin helevetin paatuneita sieluja on.

    Jeesuskaan ei ollut kristitty ja Hänen seuraajatkin murhattiin kristinuskon ja Paavalin tuella!
    Jeesus ei ollut saatanaa jumalanaan palveleva! Sen tiedon esiin saamiseksi omasta sielustaan on oltava rehellinen itselleen ja Hänelle!

    Jumala on!
    Jeesus on!
    Pyhä Henki on!
    Saatana on! (toimii kristinuskon herrana)
    Raamattu(ja) on väärennös!
    Helvetti on! (maanpäällinen, sen kristinusko on näyttänyt noitavainoissakin kaikkine helvetin tuskineen jne)

    Jeesuskaan ei ollut kristitty ja Hänen seuraajatkin murhattiin kristinuskon ja Paavalin toimesta!
    Jeesus ei ollut saatanaa jumalanaan palveleva! Tuon tiedon esiin saamiseksi omasta sielustaan on oltava rehellinen itselleen ja Hänelle!
    Valtakunnassa ei ole uskovaisia. Sinne kun pääsevät vain he jotka tietävät!

    Äänestä

Uskooko joku tosiaan Raamatun sekopäisiin teksteihin? Tekeekö asian uskottavaksi se, että jatkuvasti viitataan Raamatun kohtiin (Esim. Hesekiel 3;3,2§)? Tuohan on kehäviittaus, eli järjettömästä tekstistä viitataan toisiin järjettömiin teksteihin.

Äänestä
  • Uskoviset ovat niin vaaqtimattomia että uskovat!
    Heille ei kelpaa Jumalallisuuden tietous vaan pitää olla saatanallisuuden harhautuksia jotta saavat uskoa herra saatanaan jumalanaan.

    Jeesuskaan ei ollut kristitty ja Hänen seuraajatkin murhattiin kristinuskon ja Paavalin toimesta!
    Jeesus ei ollut saatanaa jumalanaan palveleva! Tuon tiedon esiin saamiseksi omasta sielustaan on oltava rehellinen itselleen ja Hänelle!
    Valtakunnassa ei ole uskovaisia. Sinne kun pääsevät vain he jotka tietävät!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jampetti kirjoitti:

Juhani Kuosmanen

Kun Aadam lankesi, hän menetti jumalallisen kirkkauden ja yhteyden Jumalaan ja tilalle tuli sekä syyllisyys että turmelus; sekä hengellinen kuolema että sielun turmelus, fyysisen olemuksen rappeutuminen ja fyysinen kuolema. Kun Aadam lankesi, koko ihmiskunta oli hänessä läsnä sekä olemuksellisesti että numerollisesti. Näin totaalinen syyllisyys ja turmelus tulivat kaikkien ihmisten osaksi. Aadam oli Jumalan kuva (1. Moos. 1:26), mutta hänen poikansa Seet oli langenneen Aadamin kuva (1. Moos. 5:3). Langennut ja turmeltunut tila ja olemus periytyivät.

Mekin kaikki olemme perineet saman turmeluksen, sillä ”mikä lihasta on syntynyt, on liha” (Joh. 3:6). Kukaan ei peri taivasta viattomuutensa ansiosta. Yhteiskunnassa laki ja esivalta pyrkivät rajoittamaan turmelusta, mutta hengellisesti ihminen on kykenemätön elämään ja saamaan Jumala-yhteyttä. Perisynti on jokaisen perimä kirkkaudeton, vailla jumalayhteyttä oleva, turmeltunut ja synnillinen tila.

Perisynnin syyllisyyden Jeesus sovitti ristillä. Johannes Kastaja sanoi: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin”, Joh. 1:29. Jeesus otti pois maailman koko syntikuorman. Edelleen Raamattu jatkaa: ”Samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, samoin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi”, Room. 5:18. Niin kuin Aadamin lankeemus koitui pienille lapsillekin kadotukseksi, Jeesuksen pelastusteko koituu heille syyllisyyden poistamiseksi. Asian vahvistaa myös 2. Kor. 5:19: ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan”. Kaste ei poista perisynnin syyllisyyttä, silä kaste ei ole missään muodossa minkään lihan saastan poistamista (1. Piet. 3:21, ks. myös Apt. 15:9; 10:43-48). Kaste kuuluu siihen ikään, jolloin omatunto jo toimii, ja se voi vastata Jumalan pyyntöön.

Perisynnin turmelus jäi vaikuttamaan; se poistuu vasta ylösnousemuksessa. Paavali puhuu hänessä asuvasta synnistä ja lihasta, jossa ei asu mitään hyvää (Room. 7:20,18). Pienessä lapsessa perisynti on uinuvassa tilassa niin kuin hänen tietoisuutensakin, mutta sitä mukaa kuin lapsi kasvaa, perisynti herää ja teettää tekosyntejä. Paavali kuvaa prosessia näin: ”Mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi, ja minä kuolin”, Room. 7:9,10. Kun käskyt ja kiellot tulevat, perisynti virkoaa, ja ihminen kuolee hengellisesti.

Nyt kaikki ovat hengellisesti kuolleita, ”sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room. 3:23). Kaikki ovat rikoksiin ja synteihin kuolleita (Ef. 2:1). Näin kaikki ihmiset ovat synnin alla (Room. 3:9), myytyjä synnin alaisuuteen (Room. 7:14) ja vaeltaessaan lihan mukaan luonnostaan vihan lapsia (Ef. 2:3). Koska he jatkavat lihan, heränneen perisynnin, vaikutuksesta kapinaansa Jumalaa vastaan eivätkä hyväksy Jumalan armahdusta, he ovat tottelemattomuuden lapsina Jumalan vihan ja tuomion alaisia (Ef. 2:2; 5:6). Ihminen ei luonnostaan etsi Jumalaa (Room. 3:11), vaan Jumalan täytyi etsiä ihmistä.

Jumala lähetti ensin Poikansa sovittamaan ihmiset siten, että Poika kantoi sijaisena rangaistuksen ihmisen synneistä. Samalla Kristus lunasti ihmisen tuomion alta, saatanan ja synnin orjuudesta. Sitten Jumala on lähettänyt evankeliumin ja Pyhän Hengen etsimään ihmistä. Nämä herättävät hengellisesti kuolleen ihmisen, ja ihminen voi silloin valita. Koska Jumala vanhurskauttaa jumalattoman (Room. 4:5), tämän mukaan Aabrahamkin, uskon isä, oli jumalaton. Kun Jumalan lupaus tuli hänelle, se herätti tahdon, ja Aabraham suostui Jumalan armotarjoukseen. Armo ei ole vastustmaton, mutta kun evankeliumin lupaus tulee, ihminen voi Pyhän Hengen herättämänä suostua eli kääntyä, ja silloin Jumala lahjoittaa hänelle uskon. Usko ei ole pienen sylivauvan uinuva tietoisuuden tila, vaan aina uskoa evankeliumiin. Usko on notitia, assensus ja fiducia: tietoa, suostumusta ja luottamusta. Sanan ja Hengen herättämä ihminen turvautuu Jeesukseen Kristukseen.

Näin perisynnin pettämä ihminen uskon kautta vanhurskautuessaan uudestisyntyy samanaikaisesti mutta edellisen perusteella Jumalan lapseksi ja saa jälleen yhteyden elävään Jumalaan. Siitä alkaa uuden luomuksen taistelu vanhaa eli perisynnin turmelusseuraamuksia vastaan ja uuden ominaisuuksien pääsemiseksi esiin. Niisäkin avain on – eivät ihmisen omat teot – vaan Kristuksen teko ihmisessä. Kristus puolestamme on vanhurskauttaminen ja Kristus meissä on pyhitys.

Perusteellisempi esitys asioista löytyy mm. Raamatun opetuksia –kirjasta, Juhani Kuosmanen, RV-Kirjat, 2. painos 1994. Esimerkiksi lasten autuutta käsitellään sivuilla 108-110.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu