Ammattina käsikirjoittaja

Innokas kirjoittelija

Olen miettinyt jo jonkin aikaa, että olisiko käsikirjoittajantyö minulle se oikea. Minulla on vilkas mielikuvitus ja tykkään ajatella mielessäni erilaisia tarinoita. Kirjailijan ammatti taas ei kiinnosta, jotenkin minulla on se kuva, että se kai kuitenkin vaatii enemmän paikan kuvausta yms.? Tietysti käsikirjoituksiinkin kuvataan mahdollisesti minkälaisessa paikassa ollaan ja minkälaiset vaatteet roolihahmoilla on päällänsä, mutta kuitenkin.

Minkälainen ammatti tämä on? Onko käsikirjoittajat pelkkiä tarinan vääntäjiä vai osallistuvatko he myös itse elokuvan kuvaamiseen? Kuuluuko työhön paljolti yksin olemista kotona ja kirjoittamista vai pitääkö ensin käydä varmistamassa sopiiko käsikirjoitus jollekin ohjaajalle vai miten nämä jutut toimivat?

Olen myös ajatellut muuttavani ulkomaille ja matkustavani maailmalla, koska puhun monia kieliä ja tahtoisin myös pitää yllä kielitaitoani. Voiko käsikirjoituksia tehdä myös muissa maissa? Tietysti skriptin tekeminen on vaikeaa jos ei tunne kulttuuria eikä ole asunut siellä, mutta jos jonkun peruselokuvapätkän aikoo tehdä, niin se ei periaatteessa haittaa?

Missä voi opiskella käsikirjoittajaksi? Minkälaista opiskelu on ja miten pitkään se kestää? Jos opiskelen Suomessa, onko mahdollista opiskelun yhteydessä opiskella ulkomailla?

15

8765

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • enya777

      Käsikirjoittaja kirjoittaa käsärin ikäänkuin näytelmämuotoon, siis kohtaukset ja repliikit. Kamerakulmat sun muut miettii sitten kuvausryhmä. Yleensä käsikirjoittaja ei ole enää kuvausvaiheessa mukana, mutta joskus joutuu siinä vaiheessa kirjoittamaan uusiksi kohtauksia kuvaustilanteiden ja budjetin mukaan. Pitkälti hän siis istuu kotona ja kirjoittaa, sekä tekee taustatutkimusta (joka voi olla hyvinkin vaihtelevaa, esim. äskettäin YLEllä menneen pakolaiskeskus-TVdraaman käsikirjoittaja pestautui oikeaan pakolaiskeskukseen vapaaehtoisavustajaksi siinä vaiheessa kun ideoi käsäriä - hän siis teki normaalia pakolaiskeskusduunia.

      Käsikirjoitusta voi opiskella TAIKssa. www.uiah.fi Opiskeluaikana TAIklla käy ulkomaan guruja vetämässä lyhytkursseja ja itse voi mennä sellaisille ulkomaille esim. kesällä muutamaksi viikoksi.

      Käsäreitä voi toki kirjoittaa missä vain minne saa sähköt ja tietokonenettiyhteydet vedettyä. Jos tarkoitat ulkomaisille tuotantoyhtiöille kirjoittamista, niin se on hiukan kinkkisempi juttu. Opiskelin itse USAssa ja suoritin pari käsikirjoituskurssia yliopistollani. Huomasin, että on p-leen vaikeaa kirjoittaa luontevaa dialogia vieraalla kielellä. Sain eka-luonnoksestani kritiikkiä mm. että perheenjäsenten välinen keskustelu oli liian rough. No, olin kuvitellut miten suomalainen perhe keskustelee, mutta sama ei tietenkään päde amerikkalaiseen perheeseen. Minun on vaikea uskoa, että saisin aikaiseksi käsäriä, jonka saisin myytyä Hollywoodiin tai USAlaisille Tv-kanaville, vaikka asuin maassa 5,5 vuotta. Eli lähtökohta on se, että suomeksi kirjoitetaan ja suomalaisille tuotantoyhtiöille.

      • ...

        hyviä pointteja, mutta sevverran nussin pilkkua vääinkäsitysten välttämiseksi, että kässäriä EI kirjoiteta näytelmämuotoon. mikäli siis puhutaan elokuva- tai tv -käsikirjoituksesta.

        näytelmän kirjoitusmuoto poikkeaa aika paljon kuvattavaksi tarkoitetun käsiksen muodosta.

      • enya777
        ... kirjoitti:

        Tiedän tämän. Tarkoitin vain, että verrattuna romaaniin tai esseeseen elokuvakäsäri muistuttaa hieman teatterinäytelmäkässäriä.

      • ja näytelmäelokuvia.
        enya777 kirjoitti:

        Tiedän tämän. Tarkoitin vain, että verrattuna romaaniin tai esseeseen elokuvakäsäri muistuttaa hieman teatterinäytelmäkässäriä.

        Puhutaan myös näytelmäelokuvakäsikirjoituksista, (joissa dialogia runsaasti).
        Turun taideakatemiassa on elokuvakäsikirjoituslinja. Aika vaikea tosin päästä sinne sisään, mutta mikäli käsikset kiinnostaa niin melkein se on käsisopetuksen tasokkuutta ajatellen se eka mihin kuulemma kannattaa pyrkiä. Eli hyvä maine on sieltä tulleilta käsiskirjoittajilta.

      • ???
        ja näytelmäelokuvia. kirjoitti:

        Puhutaan myös näytelmäelokuvakäsikirjoituksista, (joissa dialogia runsaasti).
        Turun taideakatemiassa on elokuvakäsikirjoituslinja. Aika vaikea tosin päästä sinne sisään, mutta mikäli käsikset kiinnostaa niin melkein se on käsisopetuksen tasokkuutta ajatellen se eka mihin kuulemma kannattaa pyrkiä. Eli hyvä maine on sieltä tulleilta käsiskirjoittajilta.

        kävin tuolla taideakatemian sivuilla ja siellä sanotaan näin (koulutusohjelmien kohdalla): "Elokuva

        Elokuvan suuntautumisvaihtoehdossa opiskellaan nykyaikaisten välineiden avulla asioiden ja tunnetilojen kertomista liikkuvan kuvan sekä äänikerronnan keinoin. Opiskelija perehtyy tv-tuotannon, dokumentin ja fiktion tekemiseen.

        Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma antaa mahdollisuuden syventyä elokuvan ammatteihin: käsikirjoittamiseen, ohjaukseen, kuvaukseen, leikkaukseen tai äänisuunnitteluun. Valmistuneet elokuvailmaisun medianomit työskentelevät elokuva-, televisio- ja av-tuotannoissa."

        melkein siis väittäisin, että taik on ainut, jossa voi opiskella pääaineena käsikirjoittamista. korkeakoulutasolla siis.

      • just.
        ??? kirjoitti:

        Henkilökohtainen opintosuunnitelma antaa mahdollisuuden syventyä elokuvakäsikirjoittamiseen. Korkeakoulutasolla. Elikkä se on ammattikorkeakoulu toi turun taideakatemia.

      • juu...
        just. kirjoitti:

        Henkilökohtainen opintosuunnitelma antaa mahdollisuuden syventyä elokuvakäsikirjoittamiseen. Korkeakoulutasolla. Elikkä se on ammattikorkeakoulu toi turun taideakatemia.

        mie en ala väittelemään, mutta ite oon joskus joutunu sitä joidenkin kanssa tekemään, kun oon sanonut, että ammattikorkeakoulut ja korkeakoulut on samantasosia.

        ei kuulemma ole. en tiä.

        medianomiksi ilmeisesti turusta valmistuu?

        elokuvataiteen maisteri vs. medianomi...

        vaikka eihä sitä titteleillä töitä tehä.

      • pois
        juu... kirjoitti:

        Eihän sitä tosiaan titteleillä töitä tehdä, mutta jos ei mitään muuta infoa ihmisestä ole kuin koulutus, niin kyllä se Taik ammattipiireissä taitaa vähän pidemmän korren vetää mielikuvatasolla.

        Onhan sitä viimeisen 10 vuoden aikana perusteltu pitkin maita ja mantuja vaikka mitä kouluja, ja Suomenmaan vihonviimeinenkin opisto on jo varmaan ylentänyt itsensä ammatti"korkeakouluksi", ja kaikissa noissa vakuutetaan opintojen valmistavan ammattiin (suomeksi= media-alan työttömäksi)

        Mutta ei koiraa karvoihin katsominen. Loppupeleissä opiskelupaikalla ei ole mitään merkitystä, oma osaaminen ratkaisee. Siitä tämä on mukava ala.

      • ...
        pois kirjoitti:

        you got mi point.

      • Nimimerkki on pakollinen

        Hei, missä olet opiskellut Usassa käsikirjoittamista ja kuinka sinne hait?
        Haluaisin myös tietää kuinka tärkeänä kielitaitoa siellä pidettiin ja oliko samassa koulussa myös ohjaajiksi, kuvaajiksi, liekkaajiksi ja näyttelijöiksi opiskelijoita?

        Kuinka paljon lukukausi maksusi olivat ja oliko erimaan kansalaisuus ongelma?
        Olisiko helpompaa esimerkiksi hankkia ensin kansalaisuus ja sitten vasta opiskella?

    • kirjoita ja parsi

      Hei.

      Täällä Ikaalisissa alkaa syksyllä 2009 käsikirjoitusvalmennus, joka voisi sopia myös sinulle.

      Lähiopetusta on 2-3 viikon välein perjantai ja lauantai, joten opinnot on helppo suorittaa myös esim. normaalin työssäkäynnin lomassa. Valmennus kestää noin vuoden, ja valmennuksen aikana kukin opsikelijat työstää omaa käsikirjoitusideaansa valmiiksi.

      Käy lukemassa lisää ja laita hakemus tulemaan!

      http://aikkari.lpkky.fi/artisti/kirjoita_ja_parsi.html

      • kelmee

        Leffoissa - ja esim. mainoksia tehdessä, käsikirjoittaja kirjoittaa kyllä alkuperäisen dialogin ja kässäristä toki käy ilmi, millaisessa miljöössä milloinkin ollaan jne, mutta ohjaajalla on yleensä aikamoinen valta muuttaa tekstiäkin, mutta erityisesti miljöötä - jos hän näin parhaaksi katsoo. Ohjaaja päättää myös puvustuksesta, sekä kuvakäsikirjoituksesta ja käy kuvaajan kanssa läpi kuvasuunnitelman, jonka mukaan kuvat/kohtaukset kuvataan - käsikirjoittajalla ei liene enää siinä vaiheessa valtaa sekaantua koko hommaan. Joskus käykin niin, etteivät käsikirjoittajat enää tunnista omaa näkemystään valmiista työstä, että muut tekijät ns. "raiskaavat" tekstin. Käsikirjoittajan asema ei Suomessa ole kovinkaan kummoinen - paitsi muutamalla parhaalla, joille lähes ainostaan riittää töitä ja jotka ovat arvostettuja. Mainostoimistoissa mainonnansuunnittelijat ( ex copywriterit ) kirjoittavat mainoskäsikirjoituksia, mutta siitä työstä et ilmeisesti ollut niinkään kiinnostunut?

    • TAMK Virrat
    • Voisiko joku auttaa mua hieman koulutehtävässä ? Mun pitäisi kirjottaa käsikirjoittajan ammatista pieni kirjoitelma, mutta en tiedä juurikaan ammatista mitään. Eli saisinko vinkkejä näihin kysymyksiin?
      -missä ja kenen kanssa käsikirjottaja työskentelee
      -minkälaiset työajat
      -kuvaus ammatin eettisistä vaatimuksista

    • MAIKKARILLE

      OIS KIVA OLLA KÄSIKIRJOITTAJANA VAIK MTVEELLÄ

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1244
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      845
    3. 68
      742
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      735
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      704
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      698
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      625
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      570
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      520
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      518
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      494
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      492
    14. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      483
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      444
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      435
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      431
    18. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      70
      428
    19. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    20. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      414
    Aihe