SDP käytti suurta poliittista valtaa maan hallituksessa yhdenjaksoisesti 13.4.1995 - 19.4.2007 saakka eli 12 vuotta. Tuosta ajasta SDP toimi hallituksessa pääministeripuolueena 13.4.1995 - 17.4.2003 (8 vuotta).
Sosialidemokratian periaatteiden (hyväksytty XXXVIII puoluekokouksessa 29.5.1999) mukaan "Sosialidemokratian päämääränä on vapauden, tasa-arvon ja solidaarisuuden oikeudenmukainen yhteiskunta". "Siinä jokainen toimii kykyjensä mukaan oman ja yhteisen hyvinvoinnin puolesta. Ympäristöstä ja jokaisesta ihmisestä pidetään huolta. Oikeudenmukaisuus syntyy oikeuksien ja vastuun tasapainosta. Se toteutuu vapauden yhteiskunnassa, jossa vallitsee demokratia ja solidaarisuus, yhteisvastuu."
Upeaa tekstiä, kerta kaikkiaan! Mutta sitten herää kysymys: Miksi ihmeessä SDP toteutti käytännössä aivan toisenlaista politiikkaa, politiikkaa, jonka seurauksena rikkaat upporikastuivat ja köyhät rutiköyhtyivät? Maahan tekemällä tehtiin - markoissa mitaten - miljardöörien luokka, mikä aiemmin oli Suomessa täysin tuntematonta, ainakin mainitulla aikavälillä koetussa laajuudessaan (jättioptiot, varakkaiden verovapaudet, veronalennukset ymv). Tuhoisan politiikan jäljiltä maassa on yli 600.000 niin kutsutta suhteellisesti köyhää, jotka elävät köyhyysrajan alapuolella. Vanhusten huollossa ja sairaanhoidossa on lukuisasti ongelmia. Kaikkein kurjimmassa asemassa ovat jo pitkään olleet mielenterveyskuntoutujat, pitkäaikaistyöttömät, päihdeongelmaiset ja monet ikäihmiset. Miksi SDP hylkäsi (näiden viimeksi kuluneiden 12 vuoden aikana) yhteiskunnan huono-osaiset ja kovaosaiset puolueen omien periaatteiden vastaisesti?
Monet tarkkailijat eivät ihmettele SDP:n vaalitappiota. Monet olivat pitkään periaatteessa sympatisoineet SDP:tä ja äänestäneet sen edustajia. Monet olivat ajatelleet, että Lipposen kivikovan ja sydämettömän johtokauden päätyttyä nähtäisiin parempi, sosiaalisesti oikeudenmukaisempi ja sosiaalisesti solidaarisempi SDP. Mutta tahti näytti jatkuva samanlaisena. Monet ajattelevatkin tänään, että mikäli SDP ei palaa toteuttamaan omia kirjattuja periaatteitaan käytännön politiikassa, puolueen oppositiokaudesta tulee pitkä.
Itse olen ihmetellyt, miten on mahdollista, että eräät keskeiset perus- ja ihmisoikeudet on käytännön hallituspolitiikassa jo pitkään jätetty vähäosaisten kansalaisten osalta huomiotta, vaikka nuo oikeudet on perustuslaissamme ja hyväksymissämme ihmisoikeussopimuksissa oikeudellisesti velvoittaviksi tunnustettu. Näyttää aivan siltä kuin hallitus ja viranomaiset (virkamiehineen) eivät ottaisi sanottuja ihmis- ja perusoikeuksia vakavasti. Mielestäni kyseiset oikeudet ovat sellaisia, että niiden toteuttamisen yhteiskunnassa tulisi olla jokaisen hallituksen kunnia-asia ja olennainen osa kulloistakin hallitusohjelmaa.
Edellä esitettyjä seikkoja valottaa osaltaan Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton kannanotto (17.4.2007), joka merkitsee eräänlaista hätähuutoa ihmisarvoisen sosiaali- ja terveysturvan toteuttamiseksi.
Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton liittohallituksen kannanotto päätöksentekijöille
Sosiaalibarometri 2007:n tulosten pohjalta
Huono-osaisten ihmisten oikeus palveluihin on turvattava sosiaalitakuulla
Jo vuosia kaikkein heikoimmilla olleiden ihmisryhmien – päihdeongelmaisten, pitkäaikaistyöttömien ja mielenterveyskuntoutujien – hyvinvoinnin arvioidaan Sosiaalibarometri 2007:n mukaan edelleen heikentyneen. He jäävät myös muita väestöryhmiä useammin palveluiden ja sosiaaliturva-etuuksien ulkopuolelle. Tähän liittyy oleellisesti se, että ihmiset eivät tiedä oikeuksistaan tai osaa hakea palveluita tai etuutta. Myös iäkkäillä on muita väestöryhmiä suurempi riski jäädä niin sosiaali- ja terveyspalveluiden kuin Kelan palvelun ulkopuolelle.
Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto (STKL) esittää vakavan kysymyksen, eikö palvelu- ja tukijärjestelmä ole tehoton silloin, jos se ei tavoita ja turvaa heikoimmassa asemassa olevia. STKL:n näkemyksen mukaan periaatteena tulee olla se, että mitä heikommat ovat yksilön omat voimavarat selvitä, sitä vahvempia tulee olla hänen oikeuksiensa. Myös julkisen vallan vastuun tulee olla selkeä heidän toimeentulonsa ja sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä. Käytännössä tällä hetkellä tilanne on täysin päinvastainen. Huono-osaisten ihmisten hätään vastaaminen jää huomattavassa määrin erityisesti seurakuntien ja järjestöjen varaan.
Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto vaatii, että huono-osaisimpien ihmisten toimeentulon turvaamiseksi, heidän palvelutarpeensa arviointiin ja palveluiden piiriin pääsemisen varmistamiseksi tulee viipymättä säätää sosiaalitakuu. Haavoittuvien ryhmien palveluiden turvaamiseen tulee suunnata ja varmistaa kunnille resurssit. Nykyisillä rahoitusmekanismeilla ne eivät tule turvatuksi.
Universalismin periaate on tärkeä, mutta huono-osaisten ihmisten kannalta se ei yksin riitä. Heidän auttamisensa edellyttää, että palvelujärjestelmän osaaminen on laajasti käytössä ja kokonaisvastuun kantava taho on selvä. Se edellyttää asiakkaan kokonaistilanteen arviointia ja palvelu- ja kuntoutumissuunnitelmien käyttöä välineenä.
Koko palvelujärjestelmässä tulee kehittää henkilökohtaista neuvontaa ja ohjausta sekä etsivää työtä. Tiedon ja osaamisen puute eivät saa olla syynä palveluiden ja sosiaaliturvaetuuksien ulkopuolelle jäämiseen. Sähköisen asioinnin ja nettipalveluiden kehittäminen eivät ratkaise palvelujen ulkopuolelle jäävien ihmisten tilannetta, vaan todennäköisesti syrjäyttävät lisää ihmisiä palveluista.
Ehkäisevälle työlle on luotava rakenteet ja sen resursseja vahvistettava
Ehkäisevää työtä ja hyvinvoinnin edistämistä painotetaan vahvasti valtakunnallisesti eri strategioissa. Sosiaalibarometrin vastaajatahot näkevät ehkäisevän työn sisällölliset painotukset eri tavoin.
Sosiaalitoimessa perhetyö, päivähoito ja neuvolatoiminta nousevat esille kaikkein tärkeimpinä ehkäisevän työn sisältöinä. Varhainen puuttuminen ja siihen liittyvät erilaiset työmuodot ja toimintamallit nousivat toiseksi yleisimpinä esiin. Lähes yhtä suuren painoarvon saivat neuvonta, ohjaus ja koulutus. Myös vanhustenhuollon ehkäisevä kotikäyntitoiminta nousi työmuotona esille. Osa sosiaalijohdosta näkee sosiaalityön roolin kaikkinensa tärkeänä ehkäisevän työn sisältönä. Lisäksi nousivat esiin ehkäisevä päihdetyö ja ehkäisevä toimeentulotuki. Järjestöjen toiminnan tukeminen nähtiin joissakin sosiaalitoimissa ehkäisevän työn muotona.
Terveyskeskukset puolestaan korostivat ehkäisevää toimintaa oleellisena osana terveyskeskusten perustyötä. Terveyskeskusten vastauksissa ehkäisevällä työllä tarkoitetaan käytännössä yksittäisiin asiakkaisiin kohdistuvaa työtä ja heidän terveyskäyttäytymiseensä vaikuttamista. Erityisen tärkeänä nousivat esiin terveydenhoitajien työ, eri sairauksien ehkäisy ja erilainen terveysneuvonta. Kelan toiminnassa selkeimmin ehkäiseväksi työksi nähdään kuntoutus eri muodoissaan sekä erilainen neuvonta ja ohjaus. Työvoimatoimistot korostivat ehkäisevän työn sisältönä pitkittyvän työttömyyden estämistä ja mahdollisimman nopeaa työllistymistä. Työvoimatoimistoissa nostettiin esille myös niiden tekemä erilainen ohjaava ja kouluttava työ, neuvonta, ohjaus, ammattivalinnan ohjaus ja koulutus.
Kaikki tahot korostavat ehkäisevässä työssä yhteistyötä ja verkostoitumista muiden toimijoiden kanssa, joskin terveyskeskukset ja Kelan toimistot hiukan sosiaalitoimea ja työvoimatoimistoja vähemmän. Ehkäisevän työn kytkennät erilaisiin paikallisiin strategioihin näyttävät olevan vastausten perusteella ohuet. Kunnallisten päätöksentekijöiden merkitystä ehkäisevän työn kannalta korostivat ennen kaikkea Kelan toimistot ja työvoimatoimistot, jonkin verran sosiaalitoimi ja vähiten terveyskeskukset. Kilpailuttamisen nähdään olevan uhkatekijä ehkäisevälle työlle, koska se vie huomion vain palveluihin.
Kaikkien tahojen arvio on, ettei ehkäisevään työhön ole riittävästi resursseja. Painopiste koko palveluiden tuottajakentässä on edelleen korjaavassa työssä. Tulosten pohjalta näyttää siltä, että ehkäisevä työ on vielä paljolti pelkkää puhetta ehkäisevästä työstä. Puhetavan muutos kertoo kuitenkin myönteisestä mahdollisuudesta: uusi työorientaatio on rakentumassa ja iduillaan. Siltä puuttuvat kuitenkin edellytykset.
Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto pitää välttämättömänä sitä, että ehkäisevään työhön ja hyvinvoinnin edistämiseen suunnataan voimavaroja ja että sen tekemiselle luodaan rakenteet.
Kuntapäättäjillä on suurin merkitys resurssi- ja toimintapoliittisten linjausten määrittäjänä. Hyvinvoinnin edistäminen ja ehkäisevä työ tulee kytkeä tiiviiksi osaksi kunta- ja palvelurakenneuudistusta. Myös järjestöjen rooli ja osaaminen voimavarana tulee ottaa nykyistä paremmin huomioon hyvinvoinnin edistämisessä.
Hyvinvoinnin edistäminen tulee STKL:n näkemyksen mukaan ymmärtää laajasti siten, että se sisältää sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisen, terveyden edistämisen ja syrjäytymisen ehkäisemisen. Näin päästään päätösten sosiaalisten vaikutusten ja terveysvaikutusten arvioinnin kehittämiseen rinnan. On välttämätöntä, että hyvinvoinnin edistämisessä nähdään yhteys strategioihin, muiden hallintokuntien päätöksiin ja rakenteelliseen työhön. Ei riitä, että korostetaan vain yksilöihin kohdistuvia ehkäiseviä toimia.
Hyvinvoinnin edistämisen ja ehkäisevän työn vahvistuminen edellyttää STKL:n näkemyksen mukaan myös eri hallinnonalojen yhteistyön vahvistamista niin kunta- kuin valtakunnallisellakin tasolla. Ilman valtakunnallista määrätietoista tämän alueen kehittämistä, ehkäisevä työ painopisteenä tuskin toteutuu.
Kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa varmistettava sosiaalipalveluiden ja terveyspalveluiden yhteys ja toimiva ohjaus
Sosiaali- ja terveydenhuollon johtajien perusasennoituminen kunta- ja palvelurakenneuudistukseen on myönteinen. Asiakkaiden kannalta riskinä nähdään palveluiden siirtyminen kauas ja lähipalveluiden väheneminen. Uudistuksen suurin riski liittyy Sosiaalibarometrin tulosten pohjalta sosiaali-huollon ja terveydenhuollon keskinäisen yhteyden katkeamiseen ja siihen, että sosiaalihuolto muuttuu alisteiseksi terveydenhuollolle.
Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton näkemyksen mukaan on erittäin huolestuttavaa, että viidennes sosiaalijohdosta kokee, että heidän näkemyksensä on sivuutettu uudistuksen valmistelussa. Se voi tarkoittaa sitä, että vain rakenteet muuttuvat, mutta ei toiminnan sisältö.
Kunta- ja palvelurakenneuudistus voi parhaimmillaan tuottaa nykyistä paremmin toimivan palvelukokonaisuuden. Sen lopputuloksena voi olla myös nykyistä pirstaleisempi palvelujärjestelmä, joka ei ole kenenkään ohjattavissa alueellisesti eikä valtakunnallisesti. Sosiaalibarometrin tulosten pohjalta on nähtävissä hälytyssignaaleja pirstaloitumisesta ja siitä, että ei synny sisällöllisiä uudistuksia, vaan vain uusia monimutkaisia organisatorisia rakenteita. Jatkossa palvelujen tarvitsijan näkökulmasta voi olla entistä vaikeampi hahmottaa, miten ja mistä palvelut on saatavissa.
STKL:n näkemyksen mukaan uudistustyössä tulee huolehtia sosiaalihuollon ja terveydenhuollon kehittämisestä rinnakkain ja tasavertaisina. Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudet sisällölliset ratkaisut edellyttävät sitä, että kuntajohto varmistaa sosiaalijohdolle ja terveyskeskusten johdolle ja alan työntekijöille nykyistä vahvemman osallistumismahdollisuuden uudistuksen valmisteluun. Alan johdon ja ammattilaisten on myös itse otettava nykyistä huomattavasti aktiivisempi rooli ja ote uudistuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Järjestöjen osaaminen tulee rakentaa osaksi uudistuvaa palvelurakennetta. Sosiaali- ja terveysjohdon ja järjestöjen erityinen tehtävä on varmistaa, että asiakasnäkökulma on kehittämisessä läsnä ja että kuntalaisilla on mahdollisuus osallistua.
Palvelurakenteiden uudistaminen voi pahimmillaan johtaa järjestelmäkeskeiseen toimintatapaan ja sitä kautta palveluiden kysynnän ja kustannusten lisääntymiseen. Kunnan perustehtävä on vahvistaa kuntalaisten hyvinvointia. Siksi ehkäisevän työn rakenteiden ja hyvinvointia tukevien ratkaisujen luominen vahvojen peruskuntien kautta on välttämätöntä. Tässä työssä tarvitaan sosiaali- ja terveysalan lisäksi muiden hallintokuntien ja muiden paikallistoimijoiden osaamista.
Valtakunnallisessa ohjauksessa on jo tällä hetkellä suuria haasteita. STKL on huolissaan siitä, miten ja kuka jatkossa kykenee ohjaamaan palvelurakennetta, joka näyttää muodostuvan erittäin monimutkaisten organisatoristen ratkaisujen varaan. STKL pitää välttämättömänä, että valtionosuusjärjestelmää kehitetään nykyisen järjestelmän pohjalta siten, että kuntien vastuulla olevien tehtävien ja resurssoinnin välillä säilyy yhteys. Hallinnonalakohtaisten sosiaali- ja terveydenhuollon ja opetushallinnon laskennallisten valtionosuuksien yhdistäminen ”yhden putken malliksi” ei keskusliiton näkemyksen mukaan turvaa riittävästi sosiaali- ja terveyspalveluita. Se ei myöskään kykene ottamaan riittävästi huomioon erilaisia palvelutarpeita ja olo-suhteita. On riski, että se vaarantaa entisestään myös haavoittuvimpien ihmisryhmien palveluiden saatavuutta ja katkaisee palveluiden kehittämisen ja niiden resurssoinnin välisen suhteen.
Sosialidemokratian periaatteiden (hyväksytty XXXVIII puoluekokouksessa 29.5.1999) mukaan "Sosialidemokratian päämääränä on vapauden, tasa-arvon ja solidaarisuuden oikeudenmukainen yhteiskunta". "Siinä jokainen toimii kykyjensä mukaan oman ja yhteisen hyvinvoinnin puolesta. Ympäristöstä ja jokaisesta ihmisestä pidetään huolta. Oikeudenmukaisuus syntyy oikeuksien ja vastuun tasapainosta. Se toteutuu vapauden yhteiskunnassa, jossa vallitsee demokratia ja solidaarisuus, yhteisvastuu."
Upeaa tekstiä, kerta kaikkiaan! Mutta sitten herää kysymys: Miksi ihmeessä SDP toteutti käytännössä aivan toisenlaista politiikkaa, politiikkaa, jonka seurauksena rikkaat upporikastuivat ja köyhät rutiköyhtyivät? Maahan tekemällä tehtiin - markoissa mitaten - miljardöörien luokka, mikä aiemmin oli Suomessa täysin tuntematonta, ainakin mainitulla aikavälillä koetussa laajuudessaan (jättioptiot, varakkaiden verovapaudet, veronalennukset ymv). Tuhoisan politiikan jäljiltä maassa on yli 600.000 niin kutsutta suhteellisesti köyhää, jotka elävät köyhyysrajan alapuolella. Vanhusten huollossa ja sairaanhoidossa on lukuisasti ongelmia. Kaikkein kurjimmassa asemassa ovat jo pitkään olleet mielenterveyskuntoutujat, pitkäaikaistyöttömät, päihdeongelmaiset ja monet ikäihmiset. Miksi SDP hylkäsi (näiden viimeksi kuluneiden 12 vuoden aikana) yhteiskunnan huono-osaiset ja kovaosaiset puolueen omien periaatteiden vastaisesti?
Monet tarkkailijat eivät ihmettele SDP:n vaalitappiota. Monet olivat pitkään periaatteessa sympatisoineet SDP:tä ja äänestäneet sen edustajia. Monet olivat ajatelleet, että Lipposen kivikovan ja sydämettömän johtokauden päätyttyä nähtäisiin parempi, sosiaalisesti oikeudenmukaisempi ja sosiaalisesti solidaarisempi SDP. Mutta tahti näytti jatkuva samanlaisena. Monet ajattelevatkin tänään, että mikäli SDP ei palaa toteuttamaan omia kirjattuja periaatteitaan käytännön politiikassa, puolueen oppositiokaudesta tulee pitkä.
Itse olen ihmetellyt, miten on mahdollista, että eräät keskeiset perus- ja ihmisoikeudet on käytännön hallituspolitiikassa jo pitkään jätetty vähäosaisten kansalaisten osalta huomiotta, vaikka nuo oikeudet on perustuslaissamme ja hyväksymissämme ihmisoikeussopimuksissa oikeudellisesti velvoittaviksi tunnustettu. Näyttää aivan siltä kuin hallitus ja viranomaiset (virkamiehineen) eivät ottaisi sanottuja ihmis- ja perusoikeuksia vakavasti. Mielestäni kyseiset oikeudet ovat sellaisia, että niiden toteuttamisen yhteiskunnassa tulisi olla jokaisen hallituksen kunnia-asia ja olennainen osa kulloistakin hallitusohjelmaa.
Edellä esitettyjä seikkoja valottaa osaltaan Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton kannanotto (17.4.2007), joka merkitsee eräänlaista hätähuutoa ihmisarvoisen sosiaali- ja terveysturvan toteuttamiseksi.
Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton liittohallituksen kannanotto päätöksentekijöille
Sosiaalibarometri 2007:n tulosten pohjalta
Huono-osaisten ihmisten oikeus palveluihin on turvattava sosiaalitakuulla
Jo vuosia kaikkein heikoimmilla olleiden ihmisryhmien – päihdeongelmaisten, pitkäaikaistyöttömien ja mielenterveyskuntoutujien – hyvinvoinnin arvioidaan Sosiaalibarometri 2007:n mukaan edelleen heikentyneen. He jäävät myös muita väestöryhmiä useammin palveluiden ja sosiaaliturva-etuuksien ulkopuolelle. Tähän liittyy oleellisesti se, että ihmiset eivät tiedä oikeuksistaan tai osaa hakea palveluita tai etuutta. Myös iäkkäillä on muita väestöryhmiä suurempi riski jäädä niin sosiaali- ja terveyspalveluiden kuin Kelan palvelun ulkopuolelle.
Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto (STKL) esittää vakavan kysymyksen, eikö palvelu- ja tukijärjestelmä ole tehoton silloin, jos se ei tavoita ja turvaa heikoimmassa asemassa olevia. STKL:n näkemyksen mukaan periaatteena tulee olla se, että mitä heikommat ovat yksilön omat voimavarat selvitä, sitä vahvempia tulee olla hänen oikeuksiensa. Myös julkisen vallan vastuun tulee olla selkeä heidän toimeentulonsa ja sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä. Käytännössä tällä hetkellä tilanne on täysin päinvastainen. Huono-osaisten ihmisten hätään vastaaminen jää huomattavassa määrin erityisesti seurakuntien ja järjestöjen varaan.
Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto vaatii, että huono-osaisimpien ihmisten toimeentulon turvaamiseksi, heidän palvelutarpeensa arviointiin ja palveluiden piiriin pääsemisen varmistamiseksi tulee viipymättä säätää sosiaalitakuu. Haavoittuvien ryhmien palveluiden turvaamiseen tulee suunnata ja varmistaa kunnille resurssit. Nykyisillä rahoitusmekanismeilla ne eivät tule turvatuksi.
Universalismin periaate on tärkeä, mutta huono-osaisten ihmisten kannalta se ei yksin riitä. Heidän auttamisensa edellyttää, että palvelujärjestelmän osaaminen on laajasti käytössä ja kokonaisvastuun kantava taho on selvä. Se edellyttää asiakkaan kokonaistilanteen arviointia ja palvelu- ja kuntoutumissuunnitelmien käyttöä välineenä.
Koko palvelujärjestelmässä tulee kehittää henkilökohtaista neuvontaa ja ohjausta sekä etsivää työtä. Tiedon ja osaamisen puute eivät saa olla syynä palveluiden ja sosiaaliturvaetuuksien ulkopuolelle jäämiseen. Sähköisen asioinnin ja nettipalveluiden kehittäminen eivät ratkaise palvelujen ulkopuolelle jäävien ihmisten tilannetta, vaan todennäköisesti syrjäyttävät lisää ihmisiä palveluista.
Ehkäisevälle työlle on luotava rakenteet ja sen resursseja vahvistettava
Ehkäisevää työtä ja hyvinvoinnin edistämistä painotetaan vahvasti valtakunnallisesti eri strategioissa. Sosiaalibarometrin vastaajatahot näkevät ehkäisevän työn sisällölliset painotukset eri tavoin.
Sosiaalitoimessa perhetyö, päivähoito ja neuvolatoiminta nousevat esille kaikkein tärkeimpinä ehkäisevän työn sisältöinä. Varhainen puuttuminen ja siihen liittyvät erilaiset työmuodot ja toimintamallit nousivat toiseksi yleisimpinä esiin. Lähes yhtä suuren painoarvon saivat neuvonta, ohjaus ja koulutus. Myös vanhustenhuollon ehkäisevä kotikäyntitoiminta nousi työmuotona esille. Osa sosiaalijohdosta näkee sosiaalityön roolin kaikkinensa tärkeänä ehkäisevän työn sisältönä. Lisäksi nousivat esiin ehkäisevä päihdetyö ja ehkäisevä toimeentulotuki. Järjestöjen toiminnan tukeminen nähtiin joissakin sosiaalitoimissa ehkäisevän työn muotona.
Terveyskeskukset puolestaan korostivat ehkäisevää toimintaa oleellisena osana terveyskeskusten perustyötä. Terveyskeskusten vastauksissa ehkäisevällä työllä tarkoitetaan käytännössä yksittäisiin asiakkaisiin kohdistuvaa työtä ja heidän terveyskäyttäytymiseensä vaikuttamista. Erityisen tärkeänä nousivat esiin terveydenhoitajien työ, eri sairauksien ehkäisy ja erilainen terveysneuvonta. Kelan toiminnassa selkeimmin ehkäiseväksi työksi nähdään kuntoutus eri muodoissaan sekä erilainen neuvonta ja ohjaus. Työvoimatoimistot korostivat ehkäisevän työn sisältönä pitkittyvän työttömyyden estämistä ja mahdollisimman nopeaa työllistymistä. Työvoimatoimistoissa nostettiin esille myös niiden tekemä erilainen ohjaava ja kouluttava työ, neuvonta, ohjaus, ammattivalinnan ohjaus ja koulutus.
Kaikki tahot korostavat ehkäisevässä työssä yhteistyötä ja verkostoitumista muiden toimijoiden kanssa, joskin terveyskeskukset ja Kelan toimistot hiukan sosiaalitoimea ja työvoimatoimistoja vähemmän. Ehkäisevän työn kytkennät erilaisiin paikallisiin strategioihin näyttävät olevan vastausten perusteella ohuet. Kunnallisten päätöksentekijöiden merkitystä ehkäisevän työn kannalta korostivat ennen kaikkea Kelan toimistot ja työvoimatoimistot, jonkin verran sosiaalitoimi ja vähiten terveyskeskukset. Kilpailuttamisen nähdään olevan uhkatekijä ehkäisevälle työlle, koska se vie huomion vain palveluihin.
Kaikkien tahojen arvio on, ettei ehkäisevään työhön ole riittävästi resursseja. Painopiste koko palveluiden tuottajakentässä on edelleen korjaavassa työssä. Tulosten pohjalta näyttää siltä, että ehkäisevä työ on vielä paljolti pelkkää puhetta ehkäisevästä työstä. Puhetavan muutos kertoo kuitenkin myönteisestä mahdollisuudesta: uusi työorientaatio on rakentumassa ja iduillaan. Siltä puuttuvat kuitenkin edellytykset.
Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto pitää välttämättömänä sitä, että ehkäisevään työhön ja hyvinvoinnin edistämiseen suunnataan voimavaroja ja että sen tekemiselle luodaan rakenteet.
Kuntapäättäjillä on suurin merkitys resurssi- ja toimintapoliittisten linjausten määrittäjänä. Hyvinvoinnin edistäminen ja ehkäisevä työ tulee kytkeä tiiviiksi osaksi kunta- ja palvelurakenneuudistusta. Myös järjestöjen rooli ja osaaminen voimavarana tulee ottaa nykyistä paremmin huomioon hyvinvoinnin edistämisessä.
Hyvinvoinnin edistäminen tulee STKL:n näkemyksen mukaan ymmärtää laajasti siten, että se sisältää sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisen, terveyden edistämisen ja syrjäytymisen ehkäisemisen. Näin päästään päätösten sosiaalisten vaikutusten ja terveysvaikutusten arvioinnin kehittämiseen rinnan. On välttämätöntä, että hyvinvoinnin edistämisessä nähdään yhteys strategioihin, muiden hallintokuntien päätöksiin ja rakenteelliseen työhön. Ei riitä, että korostetaan vain yksilöihin kohdistuvia ehkäiseviä toimia.
Hyvinvoinnin edistämisen ja ehkäisevän työn vahvistuminen edellyttää STKL:n näkemyksen mukaan myös eri hallinnonalojen yhteistyön vahvistamista niin kunta- kuin valtakunnallisellakin tasolla. Ilman valtakunnallista määrätietoista tämän alueen kehittämistä, ehkäisevä työ painopisteenä tuskin toteutuu.
Kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa varmistettava sosiaalipalveluiden ja terveyspalveluiden yhteys ja toimiva ohjaus
Sosiaali- ja terveydenhuollon johtajien perusasennoituminen kunta- ja palvelurakenneuudistukseen on myönteinen. Asiakkaiden kannalta riskinä nähdään palveluiden siirtyminen kauas ja lähipalveluiden väheneminen. Uudistuksen suurin riski liittyy Sosiaalibarometrin tulosten pohjalta sosiaali-huollon ja terveydenhuollon keskinäisen yhteyden katkeamiseen ja siihen, että sosiaalihuolto muuttuu alisteiseksi terveydenhuollolle.
Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton näkemyksen mukaan on erittäin huolestuttavaa, että viidennes sosiaalijohdosta kokee, että heidän näkemyksensä on sivuutettu uudistuksen valmistelussa. Se voi tarkoittaa sitä, että vain rakenteet muuttuvat, mutta ei toiminnan sisältö.
Kunta- ja palvelurakenneuudistus voi parhaimmillaan tuottaa nykyistä paremmin toimivan palvelukokonaisuuden. Sen lopputuloksena voi olla myös nykyistä pirstaleisempi palvelujärjestelmä, joka ei ole kenenkään ohjattavissa alueellisesti eikä valtakunnallisesti. Sosiaalibarometrin tulosten pohjalta on nähtävissä hälytyssignaaleja pirstaloitumisesta ja siitä, että ei synny sisällöllisiä uudistuksia, vaan vain uusia monimutkaisia organisatorisia rakenteita. Jatkossa palvelujen tarvitsijan näkökulmasta voi olla entistä vaikeampi hahmottaa, miten ja mistä palvelut on saatavissa.
STKL:n näkemyksen mukaan uudistustyössä tulee huolehtia sosiaalihuollon ja terveydenhuollon kehittämisestä rinnakkain ja tasavertaisina. Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudet sisällölliset ratkaisut edellyttävät sitä, että kuntajohto varmistaa sosiaalijohdolle ja terveyskeskusten johdolle ja alan työntekijöille nykyistä vahvemman osallistumismahdollisuuden uudistuksen valmisteluun. Alan johdon ja ammattilaisten on myös itse otettava nykyistä huomattavasti aktiivisempi rooli ja ote uudistuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Järjestöjen osaaminen tulee rakentaa osaksi uudistuvaa palvelurakennetta. Sosiaali- ja terveysjohdon ja järjestöjen erityinen tehtävä on varmistaa, että asiakasnäkökulma on kehittämisessä läsnä ja että kuntalaisilla on mahdollisuus osallistua.
Palvelurakenteiden uudistaminen voi pahimmillaan johtaa järjestelmäkeskeiseen toimintatapaan ja sitä kautta palveluiden kysynnän ja kustannusten lisääntymiseen. Kunnan perustehtävä on vahvistaa kuntalaisten hyvinvointia. Siksi ehkäisevän työn rakenteiden ja hyvinvointia tukevien ratkaisujen luominen vahvojen peruskuntien kautta on välttämätöntä. Tässä työssä tarvitaan sosiaali- ja terveysalan lisäksi muiden hallintokuntien ja muiden paikallistoimijoiden osaamista.
Valtakunnallisessa ohjauksessa on jo tällä hetkellä suuria haasteita. STKL on huolissaan siitä, miten ja kuka jatkossa kykenee ohjaamaan palvelurakennetta, joka näyttää muodostuvan erittäin monimutkaisten organisatoristen ratkaisujen varaan. STKL pitää välttämättömänä, että valtionosuusjärjestelmää kehitetään nykyisen järjestelmän pohjalta siten, että kuntien vastuulla olevien tehtävien ja resurssoinnin välillä säilyy yhteys. Hallinnonalakohtaisten sosiaali- ja terveydenhuollon ja opetushallinnon laskennallisten valtionosuuksien yhdistäminen ”yhden putken malliksi” ei keskusliiton näkemyksen mukaan turvaa riittävästi sosiaali- ja terveyspalveluita. Se ei myöskään kykene ottamaan riittävästi huomioon erilaisia palvelutarpeita ja olo-suhteita. On riski, että se vaarantaa entisestään myös haavoittuvimpien ihmisryhmien palveluiden saatavuutta ja katkaisee palveluiden kehittämisen ja niiden resurssoinnin välisen suhteen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hyvä ja kattava analyysi sinulla. Yksi mielenkiintoinen asia oli tämän aamun uutisissa. Meillähän on tv-maksu, joka on noin 200 euroa vuodessa käytännössä jokaiselta.
Köyhimpien tulot ovat muutaman tonnin vuodessa. Tv-maksu tästä on 4-5 %. Jos verrataan tätä hyvätuloiseen, niin jos hänen tulisi maksaa suhteessa saman verran tv-maksua, sen suuruus olisi 2 500 € vuodessa. Jos köyhän ei tarvitsi maksaa tätä 200 € tv-maksua, se olisi hänelle suuri rahamäärä, sillä sehän olisi käytänössä vapaasti käytettävää rahaa.
Suurin vastustaja tv-maksun siirtämiselle suoraan verovaroista kustannettavaksi on ollut demaripuolue. Siitäkin huolimatta, että se väittää olevansa köyhien asialla.
Nyt uusi viestintäministerimme esittää tv-maksun poistamista ja Ylen rahoituksen järjestämistä suoraan verovaroista. Tällä saataisiin köyhille 200 euron lisätulo jolloin köyhät eivät enää olisikaan niin köyhiä.
Ajatuksena on varmaankin se, että yhteiskunta säästäisi huomattavasti koska köyhimmät eivät aiheuttaisi enää niin paljon muita kustannuksia kun heidän elämänlaatunsa paransi. Masentuneisuus, alkoholinkäyttö ja muut paljon kustannuksia aiheuttavat menot laskevat.
Tästä näkökulmasta on myös ymmärrettävää, että demarit eivät ole halunneet poistaa tv-maksuja, koska yhteiskunnan kustannukset laskisivat ja köyhien tulot kasvaisivat.
Kannattaa muistaa, että uusi viestintäministerimme on kokoomuksesta. Olisi mielenkiintoista kuulla miten Usko selittää asian. Varmaan hän löytää jonkin hyvän syyn miksi köyhän tulee maksaa 200 euron tv-maksu.
heti mitä sieltä tulee josta pitäisi maksaa??????
niin tuleehan sieltä esim peukaloituja kalluppeja
sossujen äänitorvihan se on
jos ei omillaan pärjää levyt ikkunoihin vaan
tai maksakoot sak ylen toiminnan
Kiitän ystävällisestä kommentista.
Otit esiin tärkeän asian - tv-maksun. Sama periaate vallitsee monissa muissakin maksuissa ja asioissa. Lopputulos on, että tavallinen köyhähkö ihminen maksaa aina suhteellisesti enemmän kuin rikas.
Tavallinen köyhähkö ihminen voi hankkia itselleen ainoastaan perusasiat: perusruoan, vaatimattoman asumisen, perusvaatteet, matkalipun, jolla hän pääsee käymään töissä, ja päivälehden sekä matkapuhelimen. Hiukan hyväosaisemmat menevät omalla, käytetyllä, autolla.
Tavallinen ihminen ei kykene juurikaan hankkimaan itselleen ainuttakaan ylellisyyttä.
Sitten niillä huono-osaisilla ei ole varaa edes siihen tv-maksuun eikä päivälehteen eikä matkapuhelimeen. Eivätkä osattomat osaa tai halua hakea edes toimeentulotukea.
Mitä tulee tv-maksuun, sekään ei enää nykymaailmassa oikein riitä. Eri ohjelmilla rahastetaan erilaisilla kallilla ohjelmakorteilla. Lisäksi viestintäministeriö ja YLE ovat päättäneet, että ihmisten on hankittava digiboksi. Käynnissä on ollut pitkään valtava varallisuuden siirto köyhiltä ihmisiltä digiboksien valmistajille ja myyjille. Ja kansa maksaa. Miksi? Miten on mahdollista, että vaikka on tv:n hankkinut ja siihen tv-luvan, niin se ei riitä? Valtaapitävät vain sanovat, että 1.9.2007 tv-kuva sammuu, ellet ole hankkinut kallista digiboksia!? Miten tämä on mahdollista?
Oletan, että tulevaisuudessa, kun köyhät yhä suhteellisesti köyhtyvät ja kun osattomien ja marginalisoitujen ihmisten määrä kasvaa, yhteiskuntamme kokee tilanteen, jossa yhä useammat elävät elämäänsä ilman tv:tä, ilman päivälehteä ja ilman matkapuhelinta. Eli polarisoituminen jatkuu, levenee ja syvenee.
Ainoa 'lohtu' lienee, että näköpiirissä on tilanne, jossa maailma elää öljyn loppumisen jälkeistä aikaa. Silloin ehkä ne upporikkaidenkin Lamborghinit pysähtyvät ja ruostuvat luksusomakotitalojen loistotalleissa? Saattaapa olla, että YLE:nkin kanavat vaikenevat, kuten sen nykyinen pääjohtaja näyttää toivovan?
Joka tapauksessa lienee niin, etteivät upporikkaiden omatunto ja kapitalistinen maailma muutu muuta kuin pakon eli katastrofin edessä?
"Het-ki lyö! Viime hetki lyö..."
"Ja musta aurinko nousee" (?)
J.K. Uusi hallitus antaa ja ottaa. Moni on jo iloinnut veronkevennyksistä. On ehkä unohdettu, että moni asia kallistuu hallituksen toimenpiteiden johdosta: alkoholi, tupakka, bensiini, energia.
Voisi ennustaa, että tavallinen suomalainen mies, joka ryyppää, tupakoi, ajaa omalla henkilöautollaan ja käyttää öljylämmitystä maksaa noista 'ylellisyyksistään' tänään vähemmän kuin neljän (4) vuoden kuluttua.
Köyhä ei maksa suhteessa yltään enempää kuin rikaskaan. Molemmille tv-lupa on samanhintainen.
Asia nyt vaan on niin että rikkaammalla on varaa enemmän kuin köyhemmällä - thats the way it goes!
Et kai kuvittele että tuloeroja ei saisi olla?
Köyhän on yksinkertaisesti vain tehtävä valintoja kun kaikkea ei ole varaa.
TV-lupa tosin on sellainen jäänne etttä se tulisi kyllä poistaa kokonaan ja mikäli YLEä ei haluta yksityistää pitää sen kulut kustantaa verovaroin. Yle on sentään paljon tärkeämpi sijoitus sivistysvaltiolle kuin esim kansallisooppera (joka hyvin voitaisiin liikelaitostaa).
Tv-lupamaksuhan on rehellisen rankaisemista. Ne maksavat käytännössä ketkä haluavat. Ilmeisesti demarit ovat pelanneet tässäkin omaan pussiinsa, sillä he varmaan laskevat, että kun "omat" eivät maksa sitä kuitenkaan, niin sehän jää silloin "muiden puolueiden kontolle"
Lisäksi YLE:n ohjelmatarjonnan laatu ei vastaa 200 euron vuotuista pakkomaksua, joten tv-maksu poistettava välittömästi!
Pidät Yleä tärkeämpänä sijoituksena sivistysvaltiolle kuin kansallisoopperaa.
Yle on kuitenkin tiedonjakaja/viihdyttäjä kansallisooppera taidelaitos, ei näitä voi rinnastaa.
Itse olen köyhä. Noin viikon ruokaraha menee TV-luvan maksuun vuosittain. Digiboxi jää ostamatta varojen puutteen takia. Oopperassa ei ole ollut varaa käydä koskaan. En siis puolusta mitään minulle kuuluvaa.
Sivistysvaltio tarvitsee liike-elämästä riippumatonta taidetta ja puoluepoliittisesti riippumatonta yleisradiota. Ei sivistyvaltio voi olla yhtä suurta liikelaitosta.
muita on Filatof,Luhtanen,Jaakonsaari,Ulf Sundgvist,Lippoosen ylimielisyys,onhan noita lisääkin mutta onneksi osa tippui kokonaan.Viimeisen töpingin teki vaaliyönä heinäluoma muijineeN(Ei sossujen onneksi tapahtunut ennen vaaleja).Älyäisivät vielä vetää Ahtisaaren pois tuolta maailmalta valtion rahoja tuhlaamasta.No presidenttihän onneksi vaihtuu viimeistään ensi vaaleissa.Ei saa näköjään huseeraajille minkäänlaista kuria.Vois melkeen sanoa että valtakunta on ilman johtajaa.
YK:n pääsihterin alaisena ja toimeksiannolla, joka vastaa myös kustannuksista.
Ei ole istuva presidentti enää n. 8-vuoteen, tietotasoisi on hyvin vajavaista.