JIIHAA!!!!
Nainen autoili villissä villissä lännessä. Hänen autostaan loppui
polttoaine eikä bensa-asemaa näkynyt mailla halmeilla. Aikansa
odotettuaan polttavan auringon alla täysin autioituneen tien reunassa,
saapui paikalle uljas, suoraryhtinen ja jyhkeävartaloinen intiaanimies
kauniilla valkoisella palominollaan. Intiaani ratsasti naisen viereen ja
ongelman selvittyä tarjosi naiselle kyytiä lähimmälle bensa-asemalle
hevosensa selässä.
Vaihtoehtojen ollessa vähäiset nainen hyväksyi tarjouksen, tosin hieman
epäröiden, kun ei ollut koskaan aiemmin ollut hevosen selässä, ja nousi
uljaan ratsun selkään yhtä uljaan ratsastajan taakse. Matka taittui
leppoisan joutuisasti, mutta jonkun aikaa ratsastettuaan intiaani ryhtyi
muutaman minuutin välein päästämään suustaan villin huudon, joka sai
veren hyytymään naisen suonissa, ja kenen tahansa muunkin, joka vain
sattui huudon kuulemaan. Viimein jo hieman pelottavan tuntuiseksikin
muuttunut matka kuitenkin päättyi onnelllisesti huoltoaseman pihaan ja
intiaani jätti naisen pois kyydistään päästäen vielä suustaan viimeisen
raikuvan jiihaa-huudon, karauttaen valkealla ratsullaan kohti siintäviä
vuoria.
"Voi hyvä luoja!" sanoi bensa-aseman myyjä, "mitä ihmettä te teitte
tuolle intiaanille, että saitte hänet huutamaan tuolla tavoin?"
"En mitään", sanoi nainen hämmentyneenä ja hieman loukkaantuneenakin,
että hänellä muka voisi olla jotain tekemistä intiaanin perin
kummallisen käytöksen kanssa!
"Minä vain istuin hänen takanaan kädet hänen ympärillään ja pidin
tiukasti kiinni satulanupista, jotta en putoaisi".
"Rouva hyvä", sanoi myyjä, "intiaanit eivät käytä satulaa."
Että tämmöstä tällä kertaa.....

Vastaukset 2
Vanhimmat
tuosta on vaikka kuinka monta varianttia
nupista siis!))
http://i50.photobucket.com/albums/f328/Laredon/nimetn-plhkustaa-1.gif?t=1177225098