Tämän aamun HS kirja arvostelussa on vuorossa Chris Hedges.
Hänen kirjansa varoittelee että Yhdysvallat on joutumassa fasismiin rinnastettavan fundamentalistikristittyjen armoille.
Kirjoittaa mm. näin: Jopa kolmannes Amerikkalaisista uskoo oppiin nimeltä Rapture (tempaus), jonka yksi versio kuuluu, että Jeesus vie pian uskovat taivaaseen ja jättää syntiset Maan päälle kärsimään seitsemän vuoden hirvittäviin kokemuksiin.
Ilmestyskirjan kauhuilla mässäilevät kirjat ovat jo myyneet jo yli 60 miljoonnaa kappaletta Yhdysvalloissa. Hedgesin mukaan fundamentalistit pyrkivät hallitsemaan Amerikkaa ja heidän marsiinsa on jo pitkällä.
Kysymys kuuluukin ketkä tahot levittävät tällaista Rapture harhaoppia manipuloiduille heikoille ihmisille.
Onko tämän takana Illut ja NWO , tempausoppi astukoon voimaan, "ihmisiä katoaa",ja kukaan ei ihmettele vaan rukoileekin Jeesusta että olisi seuraava,,,
vaikka kyseessä olisinkin todellisuudessa Fasistien Superholokausti, "hup" heijaa,, älyttömän kylmäveristä ja nerokasta.
Tässä onnistuessaan "paha" tosiaan jäisi maahan mässäilemään.
Toivottavasti tämä skenaarioni on vain hyvän kauhuroomaanin käsikirjoitus.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaukana ei olla siitä että joku keksii että tempaukseen tarvitaankin hyvä "teko", joka voisi olla esim, pahaa vastustettaessa kuoleminen. Tämä paha voidaan määritellä sen hetkisen tarpeen mukaan.
Kirstinusko ja Islam lähenee opeissaan siten että marttyyriusko saadaan ujutettua Kristinuskon piiriin.
Lännellä on vahva fysiikka mutta heikko henki, Idässä päinvastoin.
Kautta historianhan kristinuskossa on ollut tämä ylöstempaus-elementti. Ei se ole mikään uusi keksintö, kannattaisi ehkä valvoa siellä uskonnontunnilla eikä piirtää saatanankuvia pulpettiin.
Ylöstempaus Ilmestyskirjan mukaan tapahtuu vain kerran, ne jotka jää rannalle ei saa toista mahdollisuutta päästä täältä. Eli kukaan ei tule esittämään "uskontoa" jossa kun pari katoaa aletaan hulluna rukoileen, kaikki tietää että vituiksi meni jo.
Ja se mitenkä tempaukseen pääsee "osallistumaan" on sekin jo "kirkossa kuulutettu", eli siitäkään et saa mitään salaliittoa väännetyksi. Ei siinä tappamista tarvita.
Haukotus, keksikääs jotain oikeesti kiinnostavaa.