23.-27. juttu

Tää ydiniskuleikki tässä kuun lopulla tms.

Eli jos tuo tosiaan tapahtuu niin sitten salkkarit toitottaa että "mehän sanottiin, jokos uskotte" ja vaaditte että kaikki tunnustaa kaikki mitä koskaan olettekaan väittäneet todeksi.

Fine, sovitaan niin. JOS:

Mutta entäs jos noin ei tapahdukkaan, oletteko valmiita julistamanaan kaikki tähän asti kertomanne valheeksi?

:D
3280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jatkan tarinaani lisäajatuksin.

Eli jos tosiaan noin käy että iskevät perkeleet, niin kyllä kai sitten joutuu teidän ylälinjaa kumartamaan, ja ottamaan ped^H^H^HTotuusliikkeen merkin otsaan tai ranteeseen. Kumpaan nyt sitten sitä tulettekaan vaatimaan.

Äänestä

Jos nyt otetaan ihan rauhassa ja ei nyt joka juttuun tarvitse juuttua.
Ja toisekseen en kyllä jaksa uskoa että tapahtuu mitään iskuja mihinkään.

Äänestä

HÖRHÖ!!

Ei tietenkään tapahdu mitään, koska taas on vaihtoehtoisen media-kattavuus sitä luokkaa, että eivät voi sitä tehdä vaikka kuinka haluaisivat. Siis iskuja EI tule. Pistä vain foliot takas nuppiis ihan rauhassa.

Kyse on vain lähinnä siitä, että he iskevät aina isojen harjoitusten yhteydessä. 911, Lontoo, Virginia. Nyt ei kuitenkaan iskuja nähdä sillä mm. Alex Jones on pitänyt taas sellaista meteliä, että miljoonat ihmiset ovat kuulleet.

Iskuja EI tule HÖRHÖ!! Usko JO!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Skezpikko kirjoitti:

Tää ydiniskuleikki tässä kuun lopulla tms.

Eli jos tuo tosiaan tapahtuu niin sitten salkkarit toitottaa että "mehän sanottiin, jokos uskotte" ja vaaditte että kaikki tunnustaa kaikki mitä koskaan olettekaan väittäneet todeksi.

Fine, sovitaan niin. JOS:

Mutta entäs jos noin ei tapahdukkaan, oletteko valmiita julistamanaan kaikki tähän asti kertomanne valheeksi?

:D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu