Muu paitsi Kristus on roskaa

hirvas

meille maallisille ja maallistuneille ihmisille. Jos elämässämme ei ole joka päivä Jeesus Kristus, olemme maailman orjia. Voitto on uskoa Häneen, joka antaa iankaikkisen elämän, vaikkei meillä mitääm muuta olisikaan.

FIL 3:1-

1 Sitten vielä, veljeni, iloitkaa Herrassa! Samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyllästytä, ja teille se on turvaksi.
2 Kavahtakaa noita koiria, kavahtakaa noita pahoja työntekijöitä, kavahtakaa noita pilalleleikattuja.
3 Sillä oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan,
4 vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä,
5 joka olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus,
6 intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.
7 Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.
8 Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana-että voittaisin omakseni Kristuksen
9 ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
10 tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,
11 jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista.

11

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TIEDÄN KYLLÄ MIKSI Paavali luki roskaksi kaiken lainnoudattamisen kautta saavuttamansa täydellisyyden ja alkoi luottaa yksin LAHJATÄYDELLISYYTEEN Kristuksessa, Fil 3:15.

      Mieleni tekee jatkaa tuota "hirvaksen" aloituksen tekstiä Filippiläiskirjeessä. Elikkä mitä Paavali sanoi sen jälkeen, kun oli muistuttanut, miten tärkeää kristuksen sisäinen tunteminen on.

      Tarvitaan jokin ohjenuora. Niinpä nöyrä Paavali rohkeasti suosittelee itseään esikuvana seuraavin sanoin:

      FIL 3:12-21 :

      Fil.3:12 Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.

      13 Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,

      14 minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.

      15 Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on TÄYDELLISTÄ, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on.
      16 Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä!

      17 Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille esikuvana.

      18 Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina;
      19 heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.

      20 Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi,

      21 joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.

      Paavali itse vastaa sanoistaan Herran armossa

      • viisautta ja

        nöyryyttä, niin omavanhurskaus vähän kariseisi ja tulisi tilaa rakkaudelle ja oikeudenmukaisuudelle, ettet vääntäisi aina kaikkea oman korvasyyhysi mukaan.

        Ottaisit vaikka oppia maltillisesta Hirvaksesta, joka on ymmärtänyt sen, ettei täällä ole YHTÄÄN täydellistä uskontoa, eikä uskovaista, vaan JEESUS yksin on täydellinen!

        Jokasella kuppikunnalla on omat virheensä ja me ihmiset olemme KAIKKI epätäydellisiä ja Jumalan kirkkautta vailla! Siunausta, yritä pärjätä!

      • siinä asioiden vääristely,
        viisautta ja kirjoitti:

        ja suoranainen valehtelu toisista muuttuisi suvaitsevaisuudeksi ja lähimäisen rakkaudeksi. Sensijaan että suuna päänä on nyt syyttelemässä ja vikoja hakemassa, vain omaan korvasyyhyynsä, eikä yhtään ajattele sitä että onko tämä minun juttuni mitenkään perusteltua, vai eikö?

        Kunhan vaan pitää isoa ääntä itsestään ja availee aina uusia ja yhtä tyhmiä aloituksia, joilla ei ole kenellekkään mitään antamista. Jotka enemmänkin ovat repimässä, kuin rakentamassa!

        Hirvas sensijaan on muuttunut suvaitsevaiseksi ja antaa toistenkin hengittää ja olla olemassa, kaikista puutteistaan huolimatta. Kun kuitenkin meissä kaikissa on ne omat puutteemme ja vikamme!

      • harvinaista
        viisautta ja kirjoitti:

        nöyryyttä, niin omavanhurskaus vähän kariseisi ja tulisi tilaa rakkaudelle ja oikeudenmukaisuudelle, ettet vääntäisi aina kaikkea oman korvasyyhysi mukaan.

        Ottaisit vaikka oppia maltillisesta Hirvaksesta, joka on ymmärtänyt sen, ettei täällä ole YHTÄÄN täydellistä uskontoa, eikä uskovaista, vaan JEESUS yksin on täydellinen!

        Jokasella kuppikunnalla on omat virheensä ja me ihmiset olemme KAIKKI epätäydellisiä ja Jumalan kirkkautta vailla! Siunausta, yritä pärjätä!

        Mutta harvinaiasen poikkeuksellista on adventistien halu pitää harhansa. Siinä he poikkeavat muista . Enpä tunne adventistia, joka olisi koskaan pyytänyt keneltäkään mitään anteeksi, tahi myöntänyt missään asiassa olleensa väärässä.

      • anteeksi pyytämisellä
        harvinaista kirjoitti:

        ja opillisilla näkemyksillä on keskenään? Adventisti uskoo olevansa opillisesti oikeassa, joten miksi sitä pitäisi pyytää anteeksi? Ei tämä mitenkään riipu siitä, oletko samaa vai eri mieltä adventistin kanssa. En usko, että sinäkään sanot "antakaa anteeksi, kun uskon näin ja näin". Mitä sellainen puhe oikein olisi???

      • minulleko?
        anteeksi pyytämisellä kirjoitti:

        ja opillisilla näkemyksillä on keskenään? Adventisti uskoo olevansa opillisesti oikeassa, joten miksi sitä pitäisi pyytää anteeksi? Ei tämä mitenkään riipu siitä, oletko samaa vai eri mieltä adventistin kanssa. En usko, että sinäkään sanot "antakaa anteeksi, kun uskon näin ja näin". Mitä sellainen puhe oikein olisi???

        Minähän kerroin oman kokemukseni adventistista. Muilla voi olla eri kokemus. Miten sinä voit väittää asiasta jota et tunne?

      • Kantolasta,
        harvinaista kirjoitti:

        Mutta harvinaiasen poikkeuksellista on adventistien halu pitää harhansa. Siinä he poikkeavat muista . Enpä tunne adventistia, joka olisi koskaan pyytänyt keneltäkään mitään anteeksi, tahi myöntänyt missään asiassa olleensa väärässä.

        joka piehtaroitsee omassa ylevyydessään ja "muka" OIKEAOPPINEISUUDESSAAN. Sieltä se vasta se todellinen fariseus löytyy!

        Kyllä adventistit omat kompastuskivensä tietävät, niitä on turha luterilaisten lapsikasteelaan hurskastelijoden tulla heille osoittelemaan. Kyllä sitä parantelemista löytyy teiltäkin ihan omasta pesästä.

        Hoitakaa te omat asijanne kuntoon, ja antakaa meidän hoitaa omamme! Älä laitaa lusikkaasi toisen soppaan pyytämättä, mutta kun te täällä rätkytätte ja haukutte toisia, niin meidänkö pitäisi sitten vielä sitä TEILTÄ anteeksi pyytää? Älä ny hulluja puhu!

        Pyytäkää itse anteeksi ja häipykää omalle "pellollenne" kylvötöitänne tekemään! Mitä se teille tämä adventismi kuuluu, kun ette ole edes siitä kiinnostuneita? Me jäämme tänne keskustelemaan keskenämme adventismista, me adventistit, joita oikeasti tämän kirkon opinkysymykset kiinnostaa!

      • ihmettelyä
        Kantolasta, kirjoitti:

        Mitäs sitten olette kädet levällään tarjoilemassa meille oppejanne? Sitä me arvostelemme jota meille adventisteilta tarjoillaan. Miksi te meitä metsästätte? Sudethan pyydystäjiä ovat!

      • viisautta ja kirjoitti:

        nöyryyttä, niin omavanhurskaus vähän kariseisi ja tulisi tilaa rakkaudelle ja oikeudenmukaisuudelle, ettet vääntäisi aina kaikkea oman korvasyyhysi mukaan.

        Ottaisit vaikka oppia maltillisesta Hirvaksesta, joka on ymmärtänyt sen, ettei täällä ole YHTÄÄN täydellistä uskontoa, eikä uskovaista, vaan JEESUS yksin on täydellinen!

        Jokasella kuppikunnalla on omat virheensä ja me ihmiset olemme KAIKKI epätäydellisiä ja Jumalan kirkkautta vailla! Siunausta, yritä pärjätä!

        *** täällä ole YHTÄÄN täydellistä uskontoa, eikä uskovaista, vaan JEESUS yksin on täydellinen!***
        =============

        Sokeako olet? Vaiko tahallasi et ymmärtänyt?
        Juuri tuotahan minä sanoinkin, että yksin Jeesus.
        Sitä olen KAIKESSA JA AINA korostanut. Että yksin Hän on meidän täydelliseksi saattajamme, että vain Häneen kätkettynä olemme jotakin.

        Mutta sinä ja pari muuta toitotatte, että Herramme täydellisyyskään meitä kohtaan ei riitä. Vaan sitten tarvitaan päälle vielä lauantaisapatti, kymmenykset - ja kaiken juutalaisen lain täyttäminen, (lukuunottamatta perinnäissääntöjä ja seremonialakeja ja ...ja ...ja ...).

        Olisipa minussakin Paavalia, vai? On toki Paavalin heikkous ja että olen aikani "syntisistä suurin" ja kuin kesken syntynyt.
        Samankaltaisessa toivossakin elän: "Jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista".

        antti vaan

      • samalla
        AnttiVKantola kirjoitti:

        vihan vimmassa toisia soimaat!

        Juuri sellainen olet sinä itse, mistä toisia syytät, niin itsesi sinä syypääksi niihin rikoksiin tuomitset.

        Adventistitkaan eivät vietä sapattia senvuoksi, että sillä jotakin ansaitseisivat, vaan ilolla ja sydämen rakkaudella Luojaansa kunnioittaakseen valitsevat sen päivän lepopäiväkseen jonka Jumala itse meille pyhitti ja siunasi.

        Koska Jeesus sanoi että se on IHMISTÄ VARTEN, vaikka Jeesus vapauttikin sen TEKOJEN orjuudesta sanomalla etei ihminen ole sapattia varten, vaan SAPATTI ON IHMISTÄ VARTEN:)

        Olkoon se ihmiselle ILON PÄIVÄ, mutta ihmisen on silloinkin lupa tehdä hyvää, koska MINUN ISÄNI TEKEE ALATI TYÖTÄ; niin on ihmisenkin lupa tehdä hyvää myöskin sapattina.

        Jeesushan paransi sairaita sapattinakin, näin Jeesus vapautti meidät sapatin orjuudesta, niistä vastenmielisistä ihmis-säänöistä ja opetuksista jotka olivat vain ihmiselle rasite.

        Mutta YHTÄÄN JUMALAN KÄSKYÄ EI JEESUS MUUTTANUT. Hän kielsi muutamasta pienintäkään käskyä, tai panemasta niihin mitään lisää.

      • samalla kirjoitti:

        YHTEINEN AIHE OLI:
        MUU PAITSI KRISTUS ON R O S K A A !

        Aihe on elintärkeä niin niille, joille on annettu henkilökohtainen nimi tai lempinimikin kuin myös niille, joilla ei minkäänlaista nimeä ole. Sillä, vaikka mikään laki ei tuntisi nimeltä jotakuta henkilöä, niin Kristus silti tuntee ja kutsuu ihan nimeltä mainiten.

        Jumala ei ole määrännyt meitä vihanpitoon - ei varsinkaan lainkiihkoiluun. Jeesus vakuuttaa yhä SEURAAJILLEEN: te tulette tuntemaan totuuden ja totuus on tekevä teidät vapaiksi. Seuraavassa hieman totuutta - vapauttavaa totuutta:

        Fil. 3:6
        Intoni ja kiivauteni osoitin vainoamalla seurakuntaa, lakiin perustuva vanhurskauteni oli moitteeton. [4. Moos. 25:11,13; Gal. 1:13 ].

        Jaak. 1:25
        Mutta se, joka kiinnittää katseensa vapauden täydelliseen lakiin ja jää sen ääreen, ei unohda kuulemaansa vaan tekee sen mukaisesti, ja kerran hän on saava kiitoksen siitä mitä tekee. [Jaak. 2:12].

        Jaak. 2:12
        Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. [Jaak. 1:25].

        Totuus Jeesuksen uudesta rakkauden laista on yksinkertainen:

        Jaak 2:13 Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton. [Matt. 5:7 ]   

        P.S. Kaikki muu paitsi Kristus, on roskaa. Tämän lisäksi, Kristuksen tuntemisen lisäksi, on hyvä muistaa: kaikki paitsi purjehdus, on turhaa.

        antti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      196
      1502
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      944
    3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      921
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      816
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      711
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      710
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      671
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      664
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      636
    Aihe