tuntuu puhuttelevan nykyihmistä niin paljon? Onko Jobin kirjassa jotain erityistä juuri meille?
Toivoisin antoisaa keskustelua.
Toivoisin antoisaa keskustelua.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ikään kuin taivaallinen syyttäjä, kenen tehtävä on koetella ihmisen jumalsuhteen lujuutta. Jobin kirjassa tämä asia tulee suhteellisen selvästi esille, jopa niin, että Saatana liikkuu taivaallisten joukkojen joukoissa.
Itse olen ymmärtänyt asian niin, että Saatana toimii Jumalan myötävaikutuksella, siksi Saatanalla on erityinen asema kristityssä maailmassa ja Jumalan joukoissa.
Yx ortodoksi
aivan yksin! Ei TODELLAKAAN Jumalan liittolaisena edes VT:n puolella. Kaikenlaista harhaoppia sinäkin täällä levität!
Saatana ei todellakaan ole ollut Jumalan joukoissa sen jälkeen kun tämä enkeli lankesi ylpeyteen ja käänsi selkänsä Jumalalle.
Opiskelepa vähän oikeita tietoja.
Saatana tahtoo koetella Jobia
6 Eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat koolle ja asettuivat Herran eteen. Myös Saatana oli heidän joukossaan. 7 Herra kysyi Saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi: "Olen kuljeksinut pitkin ja poikin maita mantereita." 8 Herra kysyi: "Oletko pannut merkille palvelijani Jobin? Ei ole maan päällä toista hänen kaltaistaan, niin vilpitöntä ja nuhteetonta ja jumalaapelkäävää, ei ketään, joka niin karttaisi kaikkea pahaa."
9 Saatana vastasi Herralle: "Miksi ei Job olisi jumalaapelkäävä? 10 Sinähän olet sulkenut hänet suojelukseesi, hänet ja hänen perheensä ja omaisuutensa. Olet siunannut kaiken mihin hän ryhtyy, ja hänen karjansa leviää yli maan. 11 Mutta ojennapa kätesi ja tartu siihen mitä hänellä on. Saat nähdä, että hän kiroaa sinua vasten kasvoja!"
12 Herra sanoi Saatanalle: "Hyvä on. Saat tehdä mitä haluat kaikelle mitä hänellä on. Mutta häneen itseensä et saa koskea." Sitten Saatana lähti pois Herran edestä.
Saatana tahtoo yhä koetella Jobia
1 Eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat taas koolle ja asettuivat Herran eteen. Myös Saatana oli heidän joukossaan. 2 Herra kysyi Saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi: "Olen kuljeksinut pitkin ja poikin maita mantereita." 3 Herra kysyi: "Oletko pannut merkille palvelijani Jobin? Ei ole maan päällä toista hänen kaltaistaan, niin vilpitöntä ja nuhteetonta ja jumalaapelkäävää, ei ketään, joka niin karttaisi kaikkea pahaa. Yhä vain hän on pysynyt nuhteettomana, vaikka sinä olet yllyttänyt minut syöksemään onnettomuuteen hänet, viattoman miehen."
4 Saatana vastasi Herralle: "Hyvän kaupan Job on tehnyt: pelasti sentään oman nahkansa! 5 Mutta ojennapa kätesi ja koske hänen lihaansa ja luihinsa. Saat nähdä, että hän kiroaa sinua vasten kasvoja!"
6 Herra sanoi Saatanalle: "Hyvä on! Tee hänelle mitä haluat, mutta henkeä et saa häneltä viedä!"
Jobin uusi koettelemus
7 Niin Saatana lähti pois Herran edestä. Hän meni ja runteli Jobia märkivillä paiseilla. Niitä nousi kaikkialle, päästä jalkoihin. 8 Job kävi jätekasalle istumaan ja kaapi ruumistaan ruukunpalalla. 9 Hänen vaimonsa sanoi hänelle: "Vieläkö sinä pidät kiinni hurskaudestasi? Kiroa jo Jumalaa ja kuole pois!" 10 Job vastasi: "Hullun puhetta, vaimo. Kun otamme Jumalan kädestä hyvän, totta kai meidän on otettava myös paha." Kaiken tämän keskellä Job ei sanallakaan kapinoinut Herraa vastaan.
Yx ortodoksi
Jobin kirjassa käsitellään kärsimyksen olemusta ikäänkuin syyttömän ihmisen näkökulmasta. Jobhan ei ollut tehnyt sinänsä mitään, mikä hänen mielestään olisi antanut Jumalalle aihetta rangaista tai koetella. Kärsimys nähdään aivan ruumiillisena, Jumalasta irrallisena kiusaajana, joka vaanii ihmistä ja yrittää saada ihmisen pauloihinsa ja luopumaan uskosta ja kiroamaan Jumalaa. Siis kyseessä lienee se vanha dilemma, että miksi Jumala sallii kaiken pahan tapahtuvan, vaikka itse on hyvä ja voisi koska tahansa lopettaa kaikkien kärsimykset ja onnettomuudet. Lie nyt sellainen maailmanaika, että ihmiset kyselevät enenevässä määrin, että miksi niin kovasti pitää kärsiä kaikenlaista.