Miksi ihmeessä herra ei sitten paranna minua? Lapsena rukoilin ahkerasti parantumiseni puolesta ja turhaan.
Onko siis oikein parantaa randomilla toisia ja jättää toiset parantamatta? Siis jos nyt koskaan ihmeparantumisia tapahtuukaan.
Parantaisi vaikka lapsia joille asia on paljon kovempi kuin meille aikuisille.
Onko siis oikein parantaa randomilla toisia ja jättää toiset parantamatta? Siis jos nyt koskaan ihmeparantumisia tapahtuukaan.
Parantaisi vaikka lapsia joille asia on paljon kovempi kuin meille aikuisille.
Vastaukset 11
Vanhimmat
saanut päähäsi, ettei Herra paranna sinua? Kuka sen on sinulle kertonut? Saatanako?
Raamattu kertoo, että Herra parantaa!
Jeesus lihansa päivinä teki terveiksi ne, jotka parantumista tarvitsivat!
Jeesus Kristus on sama, eilen, tänään ja iankaikkisesti, Hebr. 13:8
Kun Hän teki kaikki terveiksi, jotka sitä häneltä pyysivät, meidä tulee vain luottaa Häneen!
Nuo kuulustavat fraaseilta, mutta Herra on hyvä, sinullekin!
- ihmeitä tapahtuu kaiken aikaa, mutta vähän, koskapa ihmisten epäusko teilaa asian!
Olen rukoillut sokean silmän puolesta ja heti alkoi nähdä sillä umpisokeaksi tuomitulla silmällä, koskapa näköhermo tuli uusi, tuhoutuneen tilalle.
Mikä tuo nyt sokea on Jumalalle paranta, Hän, joka on koko ihmisen tehnyt!
Ei sinunkaan vamma ole Jumalalle vaikea, vaikeutta tuottaa ihmisten epäuskoisuus Herraa kohtaan!
Rukoillaan ja luotetaan! :)
Jumalan hullu
häiriköintiäsi ateistipalstalla ei kukaan noteraa, mutta kun ryhdyt kiusaamaan ihmistä, jolla on aito vamma, niin oletkohan mennyt liian pitkälle?
Huomautan, että kaikkien tänne kirjoitettujen viestien ip-osoite jää talteen, ja viestisi on jo rajoilla, joilla se voidaan tulkita aidosti loukkaavaksi.
>Olen rukoillut sokean silmän puolesta ja heti alkoi nähdä sillä umpisokeaksi tuomitulla silmällä, koskapa näköhermo tuli uusi, tuhoutuneen tilalle.
Ja lehmätkin lentää.
Mutta rukoile nyt yksintein ihminen pyörätuolista ylös kun olet näemmä puolijumala ja kykenet mahdottomuuksiin.
En sitten varmaan lapsena kokenut tarvitsevani toimivia jalkoja tai sitten en vain rukoillut tarpeeksi. Vai palvoinkohan saatanaa? Voi vittu mitä sakkia.
Ristinsä on meillä jokaisella kannettavana.
Uskon ettei kellekään anneta liikaa kärsimystä. Aina voisi olla pahemminkin. Kaikella on tarkoituksensa.
Kun vain meillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran...
Hyvä se on toisille toivotella uskoa ja väittää pokkana ettei kellekään anneta liikaa kärsimystä, kun itsellä on asiat helvetin hyvin. Kaiken maailman missit ja laulunluikauttajat pamahtavat uskoon, kun tulee niitä syyllisyydentunteita omasta kauneudesta ja menestyksestä... Ja sitten tullaan turinoimaan huonommat pelikortit saaneille jotain hellendyydelilässytystä ja näiden pitäisi vielä kiittää vai?
Aina voisi olla pahemmin, joo, mene sanomaan sille joka on neliraajahalvaantunut. Tai että pitää risti kantaa. Minkä ihmeen takia sitä ristiä pitää kantaa kun kerta Jumala teurastettiin kuulema meidän kaikkien takia ja hän on myös kuulema ne synnit jo sovittanut?
Jos Jumala luo vammaisia niin hän luo niitä silkkaa sadistisuuttaan. Joko Jumalaa ei ole, tai sitten hommat aiheuttaa karma.
En kyllä itse usko että kohtalo on ennalta määrätty. Minun mielestäni osa saa liikaa kärsimystä kannettavakseen. Sellaista se elämä vain on.
Melkein aina voi olla pahemminkin, mutta mietitäämpä että jos olet vaikkapa kahleissa seinässä kymmenen vuotta raiskattavana ja olet lapsi, niin voiko pahemmin enää olla? Jälleen kerran ei minun mielestäni.
Tuskin kärsimyksellä on mitään tarkoitusta, sitä vain on.
Saatan kuulostaa synkeälle, mutta vakuutan että sitä en ole. Olen vain realisti joka ei pelkää ajatella kamalia asioita. Asioista on kyettävä mielestäni keskustelemaan ja joillekin asioille olisi pistettävä loppu. Hyvänä esimerkkinä on ihmeparantumisilla hehkuttaminen, helvetillä pelottelu ja ylenpalttinen olettamus että on aina oikeassa.
En minäkää sitä tiedä onko Jumalaa tai jumalia olemassa, mutta siitä olen varma että jalkani eivät minua kanna vaikka kuinka rukoilisin. Toki en minä niitä hirveästi tarvitsekkaan, kuten sanoit asiat voisivat olla huonomminkin. Pääni, käteni ja seksielämäni toimiin :)
Mitä niille "huonommat kortit saaneille" sitten pitäisi sanoa!? Pilkata ja retostella että lällää- mullonki asiat hyvin vai! Tosi myötätuntoista!
En vaadi keneltäkään kiitosta siitä että yritän lohduttaa. Huom, yritän ainakin!
Aina voisi olla pahemmin, kyllä! Se on asennekysymys.
Jeesus kyllä kuoli kaikkien syntiemme edestä, meille jäi tehtäväksi uskoa se. Uskotko? Ei ole helppoa tässä maailmassa, tiedän sen...
Jumala ei luo vammaisia sadistisuuttansa! Tai salli sotia ja sairauksia.
Paasaamisesi vain kertoo, ettet ole perillä Raamatun Sanasta!
Älä huoli, paljon on minullakin vielä opittavaa!
Kaikella on todellakin tarkoitus, ihmisen pahuuden, itsekkyyden ja toisten sormella osoittamisten takia juuri tässä maailmassa on sairautta ja sotaa ja monenlaista "ei-kivaa".
Kyllä minua ainakin puhuttelee, jos näen jonkun liikuntarajoitteisen tai sairaan ihmisen. Siinä menee kummasti asiat oikeaan arvojärjestykseen! Ei potuta tiskaamatta jääneet tiskit enää ollenkaan, tai lasten sotkut. Ne on pientä siihen verrattuna jos menettäisin kävelykykyni.
Joten jokainen rampa, vammainen, sairas... on Jumalalle yhtä rakas kuin kuka tahansa muu elävä ihminen!
Raamatussa on kertomuksia vähempiosaisista, jotka saavat taivaassa vapautuksen kaikista vaivoistaan!
(esim. lasarus)
Lue Matt. 25:34-46 Tästä ehkä saat vähän jotain käsitystä siitä miten tulee suhtautua heihin, joilla on ne "huonommat kortit".
Voi ehkä sinusta tuntua lässytykseltä, mutta ei selkänsä kääntäminen ainakaan auta, ei sinua itseäsi eikä huonompiosaista.
"...kun itsellä on asiat helvetin hyvin..."
No, enpä tiedä. Lapseni ja mieheni ovat sairaita lopun ikäänsä jollei uusia hoitoja keksitä, lääkkeillä menee kyllä elämä eteenpäin. Ja olen katsonut neljän sukulaiseni kuoleman tässä kolmen vuoden sisällä... että en voi sanoa että menisi välttämättä ihan helevetin hyvin, muttei helevetin huonostikaan! Toivossa on hyvä elää, ja uskossa.
Kun ei tässä mikään muukaan auta!
Sinä olet RASISTI! Ei SAA sanoa R***A! Älä käytä pahaa R-sanaa! Se on LIIKUNTARAJOITTEINEN eikä R***A, sittenkin, vaikka itse olisit liikuntarajoitteinen!
Tässä elämässä ei kortteja ole jaettu tasapuolisesti. Katkeruus ei kuitenkaan auta.
Tämä elämä on kuitenkin vain välivaihe.
Joillakin on fyysinen vamma toisilla vika on päässä, eikä Jumala ihmeparanna yleensä meitä.
Menneisyteen ei voi vaikuttaa, mutta tulevaisuus
on kaikille avoin.
Mark. 11:24-25.
Pitää uskoa siihen mitä pyytää.
Ja pitää olla armelias ja anteeksiantavainen myös itse muita kohtaan. Jos emme siihen pysty, ei meidän rukouksellamme ole voimaa.