sallan rata?

Mikä tarkoitus lieni alunperin sallan radalla? Vaatimus rautatien rakentamisesta ilmestyi kuin tyhjästä suomalaisneuvottelijoille heidän matkustettuaan Moskovaan neuvottelemaan rauhasta venäläisosapuolen kanssa. Suomalaiset joutuivat kysymään asiasta ohjeistusta erikseen Helsingistä jossa näytettiin sitten tällekin vihreää valoa ja perusteluna oli että rata ei olisi vaarallinen koska radan kontrollioikeus pysyy suomalaisissa käsissä.

On esitetty arvioita että olisi ollut kysymyksessä ns. hyökkäysrata venäläisten puolelta ja mahdollisesti jopa suora uhka Ruotsalaisiin malmialueisiin...Noh mitenhän on?? Ja sitten olisi niitä perusteluja että radalla olisi ollut jotakin taloudellista hyötykäyttöä suomalais-venäläisessä vilkkaassa kaupallisessa kanssakäymisessä.

tähän väliin lainaus Pohjolan Sanomien pääkirjoituksesta hiukan uudempaa asiaa kyseisestä radasta:

"Koillis-Lapissa on kummasteltu sitä, että ratayhteys Venäjän suuntaan halutaan nyt kiireellä sulkea, vaikka kanssakäymistä ja yhteistyön mahdollisuuksia muuten korostetaan rajan molemmin puolin. Nykyisin sille on olemassa virallinen visiokin. Pohjoinen ulottuvuus on Suomen ja EU:n kirjoihin ja kansiin kirjattua politiikkaa.

Sen puitteissa esimerkiksi energiayhteistyöstä Barentsin alueella odotetaan paljon. Näiden näkymien kynnyksellä Sallan radan rullaaminen ei ole järkevää. Kunnanjohtaja Kari Väyrynen muistuttaa aivan oikein, että valtionrautatiet eivät mene Sallan radan takia konkurssiin muutaman vuoden aikana.

Pietarilainen professori V. I. Kovalev uskoo, että Karjalan ja Kuolan alueiden taloudellinen kasvu, öljy ja alueelle rakennettava alumiinitehdas edellyttävät ratayhteyden rakentamista Alakurtista Sallan alueelle. Tämä yhteys vähentäisi tuntuvasti kuljetuskustannuksia Euroopasta Pohjois-Venäjälle ja Venäjältä Suomeen ja muihin EU-maihin.

Kovalev esittää ajatuksiaan kirjallisessa lausunnossa, jonka Sallan kunta on häneltä hankkinut. Pietarilaistutkijan lupaavistakin laskelmista on vielä oma, pitkä matkansa venäläisten poliittiseen ja taloudelliseen päätöksentekoon, mutta ei lausuntoa kannata vähätelläkään.

Monet viestit kertovat, että Venäjän lähialueilla on jo vauhti päällä tai ainakin hyvällä kasvu-uralla. Meillä taas, kun Helsingissä muovaillaan politiikkaa ja päätöksiä esimerkiksi Lapin ”lähialueelle”, vahvoja, pysyviä vaihtoehtoja näyttävät olevan säästöliekki, rullaus, leikkaus ja alasajo."

Elikkä suora suomennos tuosta lehtileikkeestä lienee se että kun ilmeisesti Stalin tai kuka sitten lieni tämän Sallan radan rauhanehtoihin keksi niin hän oli tavattoman kaukokatseinen mies näissä talousasioissa....?!?
01003
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ilmestyskirjan veto kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu