Ikuinen vääntö?

Moro.

Päätänpä piitkästä aikaa hieman tuhlata aikaani ja runoilla pienen pätkän. Aikanaan joskus lukiovuosina tuli väiteltyä aiheesta enemmänkin jossain uskovaisten keskustelupalstoilla, mikä - kuten arvata saattaa - ei erityisemmän hedelmällistä ollut. Mutta nuoruus on vastakkaiasettelun aikaa ja vääryydet polttavat sielua...

Eli käykäämme perus tuuban ääreen. Evoluutio teoreettisena mekanisminahan on erittäin yksinkertainen - kansakoulutasolla. Monesti törmää väitteisiin, jossa evoluutio rinnastetaan sattumaan. Helppo johtopäätös toki onkin kaiken mahdottomuus jo siinä, että monimutkaisten geenirakenteiden loksahtaminen kohdalleen "noppaa heittämällä" on jo sensortin eventti että arpakuutioita heitellessä tulee jo jännetuppitulehdus. Mutta eihän kyse kuitenkaan ole sattumasta, vaan välttämättömyystä. Asiaa kannattaa ajatella yleisemmin, sillä mikä tahansa kehitys on tietyllä tapaa evoluutiota - lienette kuulleet myös kulttuurievoluutiosta?

Jos lajien kehitystä ajatellaan, geenimuunnoksien tasolla kyse on toki sattumasta, ja perus biologiastakin jo muistuu, että aika paljon näitäkin muutoksia tapahtuu jatkuvasti. Näitä sattuman kautta muotoutuvia tuloksia sitten ohjaa välttämättömyys, joka sitä suurta palloa johonkin suuntaa pyörittää. Tuolla aikaisemmin oli puhetta, että onko vaikkapa koirarotujen muuntuminen evoluutiota; mielestä on hyvinkin. Ohjaavana tekijänä vain on ihminen. Koirarotu voisi toki muuntua myös itsestään vaikkapa luonnonolojen ohjatessa muutosta, mutta aikajänne toki pamahtaisi ulos meidän ajanlaskustamme.

Sattuma on usein mainittukin "kansanomaisena" syynä esimerkiksi jenkki-rivi-kreationistien perusteluissa. "Tämä ei voi olla sattumaa!". Kannattaa kuitenkin miettiä missä menee uskon/tarpeen/sosiaalisen paineen/lompakon ohjaamien päätösten raja. Tottakai, samaa harrastetaan tiedeyhteisöissäkin ja maailma on nähnyt monia melko nolojakin tapauksia jossa tutkijat ovat väärennelleet tuloksiaan maineen ja mammonan toivossa.

Tiedeyhteisössä ja kreationismissa on kuitenkin varsinaisen asian tulkinnan kannalta pieni ero. Nimittäin viitekehys - tiedeyhteisö toimii selkeissä puitteissa jotka muodostuvat matematiikan, fysiikan, ja evoluution tapauksessa myös biologian perusopeista. Kreationismin tapauksessahan viitekehys yleensä on uskonto ja raamattu, minkä tulkinta ei ole lainkaan yhtä yksinkertaista.

Kun mennään astetta pidemmälle, evoluutioteorian tyrmääjä (ei siis välttämättä kreationisti!) vetää usein hihasta "täsmäkortin". Käytännössä nämä ovat kansanmieheltä reippaasti yli hilseen kiitäviä asioita kuten "mistä tuli boysenmarja", "entäpä sisäkorvan rakenne, miten se syntyi", "en ole nähnyt ilmiötä, se ei siis ole tosi", jne. Kysymyksethän voivat sinällään olla aiheellisia mutta usein näissä vain siirretään todistustaakkaa käänteelliseksi (Argumentum ad ignorantiam) tai tehdään päätelmiä tyyliin "Esko mielestä evoluutioteoria on totta. Esko ei osaa selittää boysenmarjan alkuperää. Kaikki evoluutioteoriaa koskeva tieto on siis virheellistä". Välttämättä asiaa ei julisteta näin suoraan, mutta vähintäänkin vedotaan todistamattomuuteen, jolloin asiaan ei ole mitään syytä uskoa. Sinänsä hauskaa on jo se, että uskomies käyttää tätä perustelua jollekulle tiede-taunolle.

Itse kuitenkin mietin, miksi näitä väitteitä ei viedä korkeammalle tasolle? Miksi jauhaa asiasta loputtomiin netissä, miksi evoluution kumoavat huipputeoreetikot eivät marssi tiedeyhteisön pakeille ja ammu teoriaa alas yhteisön omilla aseilla? Tiede on avointa, ja jos asia todistetaan vääräksi tai sille ei löydy todisteita millään tasolla, siitä luovutaan.

Niin miksi? Kenties siksi, että näin ei olla pystytty tekemään? Kenties siksi, että evoluution vastustamisen korkein taso on kansakoulutason väittelyssä, jossa todistukset tehdään lähinnä väittelyvirheillä?

Tätäkin voi miettiä.
4345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hieno kirjoitus.

Itsekin olen pitkään miettinyt, että mikäli kreationismi/ID on kerran niin vakavasti otettava tieteellinen teoria, niin mikseivät ne sitten tuota minkäänlaisia varteenotettava tuloksia. Jos minä olisin tehnyt tieteenhistoriallisen havainnon, jolla kaataa yksi modernin tieteen perusteorioista, niin käyttäisin kaiken energiani tiedeyhteisön vakuuttamiseksi löytöni vakuuttavuudesta. Kyllä ne oppikirjat muuttuisivat sitten, kun tiedeyhteisö on käännytetty. Kreationistit/ID-väki sen sijaan käyttävät kaiken energiansa suuren yleisön mielen kääntämiseksi ja jättävät tieteellisen argumentoinnin täysin väliin. En keksi tälle mitään muuta järkevää selitystä kuin sen, että kreationistien/ID-väki tietää itsekin, että heidän väitteidensä takana ei ole mitään tieteellistä pohjaa. Täten he keskittyvät siis suuren yleisön mielipiteen muokkaamiseen, kun meille suunnatun argumentoinnin ei tarvitse olla kuin vähän sinnepäin ja totta toinen puoli (jos sitäkään).

Äänestä

Mielettömän hyvä teksti. Mutta asiaan:

Evoluutioteoria on jo ollut kauan sitten tiedemiesten keskuudessa hyväksytty teoria, eivätkä he yritä vastustaa uskontoja todistamalla enää niiden näkemyksiä vääriksi, kun on jo se tehty aikoja sitten, kun evoluutioteoria oli vielä kiistanalainen.
Syy, minkä takia nettifoorumeilla kiistellään teorioista on se, että ateistit haluavat pilkata kreationisteja, kun he uskovat perättömyyksiin ja yrittävät epätoivoisesti osoittaa näkemyksiään todeksi useinmiten säälittävin perustein.

Äänestä
  • "Syy, minkä takia nettifoorumeilla kiistellään teorioista on se, että ateistit haluavat pilkata kreationisteja, kun he uskovat perättömyyksiin ja yrittävät epätoivoisesti osoittaa näkemyksiään todeksi useinmiten säälittävin perustein."

    Tämä on varmaan osalla kirjoittajista motiivina. Myös muita syitä keskusteluun osallistumiseen on. Itse koen fundamentalismin leviämisen vastustamisen hyödylliseksi toiminnaksi, jonka vuoksi aina silloin tällöin tuhlaan vapaa-aikaani osallistumalla näihin juupas-eipäs - kisailuihin. Moni fundis on oma pahin karikatyyrinsä, kunhan häntä sopivalla tavalla hieman ärsytetään. Suurimmat älyttömyydet eivät yleensä tule näkyviin ellei niitä erikseen käydä raapimassa pintaan

    Äänestä

  • Yhä Paska kirjoitti:

    "Syy, minkä takia nettifoorumeilla kiistellään teorioista on se, että ateistit haluavat pilkata kreationisteja, kun he uskovat perättömyyksiin ja yrittävät epätoivoisesti osoittaa näkemyksiään todeksi useinmiten säälittävin perustein."

    Tämä on varmaan osalla kirjoittajista motiivina. Myös muita syitä keskusteluun osallistumiseen on. Itse koen fundamentalismin leviämisen vastustamisen hyödylliseksi toiminnaksi, jonka vuoksi aina silloin tällöin tuhlaan vapaa-aikaani osallistumalla näihin juupas-eipäs - kisailuihin. Moni fundis on oma pahin karikatyyrinsä, kunhan häntä sopivalla tavalla hieman ärsytetään. Suurimmat älyttömyydet eivät yleensä tule näkyviin ellei niitä erikseen käydä raapimassa pintaan

    rakkaat ystävät te pohditte asioita juuria kääntämällä ja tutkimalla maailmaa monelta kantilta.

    eikö olekkin ihmeellistä että jumala on luonut niin hienon maapallon että jos ihmiset eläisivät sovussa ja "riitelemättä/kinaamatta/herjaamatta" olisi se jumalan mukaista.

    Mutta näin ei ole vaan meissä on jokaisessa synti (suomennettuna kuin myrkky joka ei lähde helposti pois) se ilmenee kaikenlaisena pahuutena toisia ihmisiä ja itseänsäkkin ja jumalaakin kohtaan.


    Jeesus (jumalan poika)joka on myös kaiken luoja on ilmoittanut olemassa olostansa raamatussa sekä vanhassa testamentissä että uudessa testamentissa. jeesus kristus kuoli golgatalla sinunkin syntisi puolesta ottamalla kaikki ihmiskunnan ihmisten kaikki viat ja pahuudet omaksi syyksensä isän toimesta kuollessaan ristillä. hännellä on elämä hallussaansa ja hän on elämän lähde.

    Joka siis uskoo jeesuksen sovitus kuoleman ja uskoo hänen jumaluuteensa ja voimaansa on pelastunut kadotustuomiolta.


    Mutta te epäilette ja edellen epäilette.

    Syy


    Koska haluatte että vaellatte synnissä ja kiellätte jeesuksn sovituskuoleman. Jeesus tosin haluaisi että pesisitte likannne vain hänessä ja tulisitte hänen lapsikseen puhtaina. sillä ei jeesus vihaa ihmistä mutta jokaisen ihmisen pahuutta siis syntiä hän vihaa, sillä kaikki ovat syntiä tehneet sanoo jumala sanassaansa.


    Tarkoittaa sitä että jokainen syntyy synnin puollle syntyessään ihmiseksi maanpäälle vaeltamaan eli lain alle toteuttaakseen ihmisten lakeja ja myös jumalan kymmen käskyn lakeja mutta on aina vailla jumalan armoa eli toisinsanoen rakkautta.


    Jokainen joka etsii jeesusta tulee jeesuskin häntä vastaan, se tarkoittaa että rukoiltaessa häntä (tiedän että se on nöyrtymistä)omissa kammioissannne eli raamtusta suomennettuna vaikkapa omassa makuuhuoneessa ja kutsumalla jeesusta elämäsi herraksi ja anomalla syntejä häneltä anteeksi hän ne myös antaa ja myös tulee sinua vastaa. tunnet sen ilona ja erikoisena rauhana ja myös kevyempänä taakkana kulkea eteenpäin elämässäsi. mutta jos hyvin käy saat pyhänhengen käydä sisälläsi.Tule siis sinäkin armotalouteen herran lapsekeksi. sillä jeesus on hyvä paimen ja ilman häntä elämälläsi ei ole pelastusta.


    Jeesus todellakin haluisi että sinä ihminen kuka ikinä oletkin siellä toisellapuolella kuvaruutua, ottaisit jeesuksen herraksesi. sillä ei hän sinulla mitään pahaa halua, päin vastoin jeesus haluaa että sinulla on asiat hänen suhteen kunnossa ja rauha olisi sydämessäsi, etkä tuntisi synnin taakkaa. Sillä kun lihasi on kuollut tässä ajassa ei sinulla ole mitään mihin voisit vedota jollei sinulla ole jumalaa jeesusta puolustamaasa tuomiollasi.



    te mahdollisesti etsitte kaikenlaisia tekosyitä välttääksenne jeesuksen kehotuksia ja häntä seuraamatta, mutta ennenkuin lopetan niin jos teillä rakkaat ystävät on suhteellisuuden taju kunnossa ja rakentava mieli tutkia jumalasta asioita.

    niin ajoittakaa tämän kirjoituksen aika. ja kuka on se henkilö joka todellisuudessa on kyseessä eihän aika ole otollinen ymmärrykseen????

    vai onko???............?



    jesaja 7:14 , 9:1-6 , 41:1-4 , 53:4-5
    miika 5:1-3
    sananlaskut 30:1-5
    sakarja 12:9-10


    Herran rauhaa ja mielyttävää päivänjatkoa itsekullekkin. Jeesus on herra TOTISESTI AMEN.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jammu____ kirjoitti:

Moro.

Päätänpä piitkästä aikaa hieman tuhlata aikaani ja runoilla pienen pätkän. Aikanaan joskus lukiovuosina tuli väiteltyä aiheesta enemmänkin jossain uskovaisten keskustelupalstoilla, mikä - kuten arvata saattaa - ei erityisemmän hedelmällistä ollut. Mutta nuoruus on vastakkaiasettelun aikaa ja vääryydet polttavat sielua...

Eli käykäämme perus tuuban ääreen. Evoluutio teoreettisena mekanisminahan on erittäin yksinkertainen - kansakoulutasolla. Monesti törmää väitteisiin, jossa evoluutio rinnastetaan sattumaan. Helppo johtopäätös toki onkin kaiken mahdottomuus jo siinä, että monimutkaisten geenirakenteiden loksahtaminen kohdalleen "noppaa heittämällä" on jo sensortin eventti että arpakuutioita heitellessä tulee jo jännetuppitulehdus. Mutta eihän kyse kuitenkaan ole sattumasta, vaan välttämättömyystä. Asiaa kannattaa ajatella yleisemmin, sillä mikä tahansa kehitys on tietyllä tapaa evoluutiota - lienette kuulleet myös kulttuurievoluutiosta?

Jos lajien kehitystä ajatellaan, geenimuunnoksien tasolla kyse on toki sattumasta, ja perus biologiastakin jo muistuu, että aika paljon näitäkin muutoksia tapahtuu jatkuvasti. Näitä sattuman kautta muotoutuvia tuloksia sitten ohjaa välttämättömyys, joka sitä suurta palloa johonkin suuntaa pyörittää. Tuolla aikaisemmin oli puhetta, että onko vaikkapa koirarotujen muuntuminen evoluutiota; mielestä on hyvinkin. Ohjaavana tekijänä vain on ihminen. Koirarotu voisi toki muuntua myös itsestään vaikkapa luonnonolojen ohjatessa muutosta, mutta aikajänne toki pamahtaisi ulos meidän ajanlaskustamme.

Sattuma on usein mainittukin "kansanomaisena" syynä esimerkiksi jenkki-rivi-kreationistien perusteluissa. "Tämä ei voi olla sattumaa!". Kannattaa kuitenkin miettiä missä menee uskon/tarpeen/sosiaalisen paineen/lompakon ohjaamien päätösten raja. Tottakai, samaa harrastetaan tiedeyhteisöissäkin ja maailma on nähnyt monia melko nolojakin tapauksia jossa tutkijat ovat väärennelleet tuloksiaan maineen ja mammonan toivossa.

Tiedeyhteisössä ja kreationismissa on kuitenkin varsinaisen asian tulkinnan kannalta pieni ero. Nimittäin viitekehys - tiedeyhteisö toimii selkeissä puitteissa jotka muodostuvat matematiikan, fysiikan, ja evoluution tapauksessa myös biologian perusopeista. Kreationismin tapauksessahan viitekehys yleensä on uskonto ja raamattu, minkä tulkinta ei ole lainkaan yhtä yksinkertaista.

Kun mennään astetta pidemmälle, evoluutioteorian tyrmääjä (ei siis välttämättä kreationisti!) vetää usein hihasta "täsmäkortin". Käytännössä nämä ovat kansanmieheltä reippaasti yli hilseen kiitäviä asioita kuten "mistä tuli boysenmarja", "entäpä sisäkorvan rakenne, miten se syntyi", "en ole nähnyt ilmiötä, se ei siis ole tosi", jne. Kysymyksethän voivat sinällään olla aiheellisia mutta usein näissä vain siirretään todistustaakkaa käänteelliseksi (Argumentum ad ignorantiam) tai tehdään päätelmiä tyyliin "Esko mielestä evoluutioteoria on totta. Esko ei osaa selittää boysenmarjan alkuperää. Kaikki evoluutioteoriaa koskeva tieto on siis virheellistä". Välttämättä asiaa ei julisteta näin suoraan, mutta vähintäänkin vedotaan todistamattomuuteen, jolloin asiaan ei ole mitään syytä uskoa. Sinänsä hauskaa on jo se, että uskomies käyttää tätä perustelua jollekulle tiede-taunolle.

Itse kuitenkin mietin, miksi näitä väitteitä ei viedä korkeammalle tasolle? Miksi jauhaa asiasta loputtomiin netissä, miksi evoluution kumoavat huipputeoreetikot eivät marssi tiedeyhteisön pakeille ja ammu teoriaa alas yhteisön omilla aseilla? Tiede on avointa, ja jos asia todistetaan vääräksi tai sille ei löydy todisteita millään tasolla, siitä luovutaan.

Niin miksi? Kenties siksi, että näin ei olla pystytty tekemään? Kenties siksi, että evoluution vastustamisen korkein taso on kansakoulutason väittelyssä, jossa todistukset tehdään lähinnä väittelyvirheillä?

Tätäkin voi miettiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu