Pysähdy !

Harvoin Totuus meistä itsestämme meitä miellyttää.Totuus voi loukata ylpeyttämme ja saada aikaan kiihkeän puolustautumisen; "Kun MINÄ olen niin ja niin kauan uskossa ollut, ja kun MINÄ niin ja niin paljon rakastan Jeesusta ja kun Jeesus on MINULLE tehtävänkin antanut.
MINÄ ja MINÄ ja MINÄ.

Huomaatkos, ihmisen oma MINÄhän Totuuden edessä kolhun saa, oman MINÄn ylpeyttä loukataan.
Tuo oma MINÄ, mikä pitäisi olla ristiinnaulittuna Jeesuksen kanssa, onkin tukevasti elossa ja loukkaantuu Totuuteen, eli Jeesukseen.

Ei se vaadi kuin pysähtymisen miettimään, minne minä olen matkalla, onko Elävä Jeesus todella sisimmässäni.Hän joka tahtoo olla elävä Elämä eikä mikään nuivettunut, kuollut oppi.
9485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

..nimittäin siitä että onko Jeesus antanut tehtävän vai ei. Joillekin on, joillekin ei (vielä).

hyvä kun et laittanut mitään erityistä nimimerkkiä, se auttaa pysymään asiassa jos keskustelu tahtoo luisua henkilöä kohtaan hyökkäysten puolelle.

Äänestä

Totuus.

Äänestä

amik omalla puumerkilläsi.

Äänestä
  • herrasi valehtelee.

    En edelleenkään kirjoita muuta kuin tällä yhdellä nimmarillani.

    Äänestä

tekee kipeää. Ja jos ihminen tämän kipeyden edessä
todella pysähtyisi miettimään mikä onkaan suunta
mikä määränpää ja nöyrtyisi todella Jumalan edessä
pyytämään, etsimään, anomaan, kolkuttamaan, että
Jumala korjaisi talteen, niin Hän sen tekee.
Näin ihmisen silmät avautuisivat ja ihminen tulisi
näkemään JUMALAN TOTUUDEN.

Mutta nyt ei pysähdytä kun koskee, aletaan vain pönkittää sitä omaa uskoa eikä näin Jumala voi
ihmisen silmiä avata, vaan ihminen vaipuu yhä
syvemmälle oman uskonsa turviin ja näin saatanan
ote ihmisessä vain kovenee.

Äänestä
  • Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä.
    Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta.

    Äänestä

  • Mitä Jumala sinulle silloin sanoi?

    Äänestä

  • itse pysähdyit kirjoitti:

    Mitä Jumala sinulle silloin sanoi?

    "elämän" mittainen kertomus.
    Olen kyllä elämästäni täällä kertonut mikä on ollut
    siis tie Jumalan yhteyteen.

    En tiedä oletko sama joka kerran jo pyysi, että kertoisin elämästäni.
    Joten nyt kun toistamiseen tuli kysymys niin voin
    jotain siitä sanoa.

    Nyt kun kysyt minun pysähdyksestäni niin täytyy
    sanoa Jumala on pysäytellyt koko elämäni ajan.

    Joten ei ole ihmiselämät toistensa kaltaiset se on
    totta. Jokaisella on ihan oma tie kuljettavana,
    mutta se mikä on tärkeintä niin on se, että
    ihminen ei antautuisi valheen valtaan, vaan hänen
    sydämensä pysyisi avoinna Jumalaa kohti näin
    Jumala voi työtänsä ihmisessä tehdä.

    Sillä ihminen kun lukitsee itsensä jonkun ihmisopin mukaiseen uskoon, niin ei Jumala tällaisen, tällaisten kohdalla voi työtään tehdä
    ja näin ihminen, ihmiset ajautuvat silloin
    tahtomattaankin, haluamattakin valheen herran
    vietäväksi.

    Tätä yksinkertaista asiaa ei tahdota uskoa, kun ei
    voida nähdä. Sillä ihmiset joiden sydän on lukkiintunut valheen puoleen niin heidän silmänsä
    ovat todella sokeat.

    Mutta jos menen elämääni, niin olen "uskovasta"
    kodista. Näinollen olen lapsesta asti ollut paljon
    sanan kuulossa niin kirkon kuin kirkon sisällä
    toimineessa yhdessä muussa uskon ryhmässä.

    Noin 9 vuotiaana näin ihmeellisen unen yöllä.
    aamulla kun heräsin minulla oli todella hyvä olla
    kiitos Jumalaa kohtaan oli
    ylitsevuotava.Ihmettelin mitä tämä on, mieleeni
    tuli yöllinen uni ja sain ymmärtää Jeesus oli se
    mies joka oli keskellämme. Olisin niin tahtonut
    lähteä hänen luokseen. Tuota tuntemusta Jeesuksen
    läsnäoloa oli pidempään. Ja tähän yhdeksän vuoden
    ikään asti olin elänyt sellaisessa tietämyksessä
    että kaikki ovat Jumalan omia kaikki uskovat
    Hyvään Taivaalliseen Isään.

    Mutta kun elämässä alkoi tulla jotain vastoinkäymistä niin aloin purnata Jumalaa vastaan
    Niin minun silmäni aukesivat näkemään elämäni
    ekan kerran, etteivät suinkaan kaikki uskoneetkaan
    Jumalaan joka minun lapsen sydämessäni oli epistä.

    En voinut ymmärtää miten niin voi olla, siis en tajunnut yhtään miten ihmiset eivät välitä
    Luojastaan.
    Tästäkin asiasta nousi syytös ylöspäin. Mutta
    kaikkea tätä purnaustani pyysin aina anteeksi.

    Mutta sitähän se oli purnausta ja huokailua Herran
    puoleen; anna anteeksi, johdata sinä minua, johdata oikealle tielle.

    Mutta ei kun liha veti aina pois Jumalasta se tahtoi elää.
    Yritin mennä maailmaan, mutta sain kokea ei ole
    minun paikkani.

    Näin se oli anteeksipyyntöä, ainaista etsimistä
    ja pyytämistä, että Jumala johdattaisi oikealle
    tielle.

    Että näin on ei ihminen itsessään ei kukaan etsi
    Jumalaa ei Jumalan luo halaja vaan oman tahdon
    tietä tahtoo kulkea ja näin erossa Jumalasta.

    Niinpä se elämä on mitä on, kun Jumala vetää ja
    houkuttelee ja oma liha vetää tosaalle.

    Näin sydämessä on tuskaa ja rauhattomuutta on
    levoton. Näihin tuskiin sitä minäkin useasti hain
    ihmisen kautta helpotusta.

    Kun sai kokea syyllisyyttä, että Jumalan tahtoa ei
    täytä niin lukemattomia kertoja todella joku ihminen on vakuutellut syntejä anteeksi, mutta
    en minä mitään todellista rauhaa näin saanut.

    Ja se minkä muistan aina niin joku puhuja kun
    puhui siitä miten ihmisen tulee päästä sisälliseen
    uskoon niin koin minulla ei sellaista ole.
    Näin tuotakin asiaa Jumalalta pyysin, ettei uskoni
    olisi vain ulkonaista uskoa vaan saisin sisällisen
    uskon.

    Näin kun vuosia oli kulunut, niin sain kokea
    Jumala vastaa minulle. Sain hengessäni kokea miten
    pääsen valkeuteen saan kohdata Jeesuksen.

    Ja kun tämä hetki tuli,niin en sitä pystynyt
    täyttämään vaan saatana, omaliha, epäusko sai
    estettyä; Tämä hetki oli sellainen jolloin
    Jumala läsnä oli.
    Että tämäkin Raamatun sana on totta:
    "Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on."

    Ja kun tämä tilanne oli ohi mennyt jouduin valtavaan kuoleman pemeyteen.

    Tällaisena kuolleena synkeässä pimeydessä oli
    oltava. Sitä ei sanoin pysty kertomaan minkälaista
    se on kun kokee että Jumala on lopullisesti hylännyt on kuollut, elämällä ei ole mitään tarkoitusta.

    Ihmettelin mitä minä teen olen nuori, mitä minun
    elämästäni tulee. Itsariakaan en pysty tekemään.

    Joten elin mutta olin kuollut.

    Tällaista elämää elin noin 2-3vuotta, kun sitten sain kuulla; palaa minun luokseni minulla on iankaikkisen elämän sanat.

    Nämä kun sain kuulla: ne olivat valtavat sanat
    Jumala ei ollut hylännytkään minua. Virkosin elämään.

    Mutta ei tämä ollut uudestisyntymäni.

    Vaan tämän jälkeen on monet taistelut käyty ja
    Jumala on riisunut vähä vähältä, taivutteli ja
    sai taipumaan.

    Mutta kaiken taitelun tuoksinnassa on aina pyytänyt johdata sinä Jumala minut oikealle tielle
    jos vaivan tiellä kuljen.

    Näin minun sydämeni ei ole päässyt kiinnittymään
    mihinkään ihmiseen, ei ihmisoppiin vaan Jumala
    on myös johdattanut aivan niinkuin Jeesus sanoo:
    etsikää, anokaa, kolkuttakaa, niin löydätte,
    saatte ja teille avataan.

    Mutta miten siis ihmiset voivat löytää Jumalaa
    kun opetetaan saatte vain uskoa jne...

    Siksi Jumala minun kauttani kehoittaa näillä
    Jeesuksen sanoilla: Etsimään Jumalaa ja Hänen
    valtakuntaansa niin kaikki muukin tarpeellinen
    annetaan.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    Ilmanko sinussa on syyttävä henki toisia uskovia kohtaan! Olet äärettömän kateellinen KAIKILLE, joilla huomaat olevan Jumalan Pyhän Hengen, kun se itseltäsi puuttuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

... kirjoitti:

Harvoin Totuus meistä itsestämme meitä miellyttää.Totuus voi loukata ylpeyttämme ja saada aikaan kiihkeän puolustautumisen; "Kun MINÄ olen niin ja niin kauan uskossa ollut, ja kun MINÄ niin ja niin paljon rakastan Jeesusta ja kun Jeesus on MINULLE tehtävänkin antanut.
MINÄ ja MINÄ ja MINÄ.

Huomaatkos, ihmisen oma MINÄhän Totuuden edessä kolhun saa, oman MINÄn ylpeyttä loukataan.
Tuo oma MINÄ, mikä pitäisi olla ristiinnaulittuna Jeesuksen kanssa, onkin tukevasti elossa ja loukkaantuu Totuuteen, eli Jeesukseen.

Ei se vaadi kuin pysähtymisen miettimään, minne minä olen matkalla, onko Elävä Jeesus todella sisimmässäni.Hän joka tahtoo olla elävä Elämä eikä mikään nuivettunut, kuollut oppi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu