Hei
Olen lukenut jonkin verran sinun kannanottojasi tällä ja profetiapalstalla. Ajattelin vain sanoa sinulle, että olisiko sinulla hetki aikaa pysähtyä? Siis ihan kunnolla pysähtyä. Kuunnella toisen ( kokeneemman ) ihmisen mielipidettä?
Uskotko, että joskus on niin, että elämää nähnyt ja kokenut ihminen voi nähdä asioita hieman laajemmassa perspektiivissä kuin nuori 20-vuotias?
Sinä muistutat minua nuorena miehenä. Tulin uskoon rajusti 23 -vuotiaana; myös minulla oli mielipiteitä kaikista asioista ja toin ne myös herkästi esille. Minä kiivailemalla kiivailin Jumalan puolesta ja ensirakkauteni ole palavaa.
Mutta.....minulta puuttui taidokkuus, kokemus ja ennenkaikkea viisaus. Ja mielestäni sinä olet samassa tilanteessä nyt. Joskus taidokkuus tulee vain iän myötä joskus ei silloinkaan. Viisautta taas saa kun pyytää sitä Herralta. En pyydä sinua luopumaan ensirakkaudestasi, mutta pyydän sinua harkitsemaan ihan vaikka kuukauden paussia kirjoituksiisi. Onko sinulla siihen mahdollisuutta tai halua? Kärsiikö tämä palsta jos pidät kuukauden rukoustauon??
Ota aikaa rukoukseen. Siis todella kunnolla aikaa ja pelkästään rukoukseen ja Raamatun lukuun?? Ehkä paastokin olisi hyväksi. Kysele onko Jumalan tahto, että kommentoit kaikkea mahdollista täällä??? Jumala taatusti vastaa sinulle.
Kysele myös Jumalalta onko sinun kenties pyydettävä joltain ihmiseltä anteeksi?? Oletko sinä tehnyt väärin? Oletko sinä antanut tuomioita jollekin kanssamatkaajalle tai jollekin joka ajattelee erilailla kuin sinä???

Vastaukset 6
Vanhimmat
K I I T O S erittäin hyvästä mielipiteestäsi ja asiallisista kommenteista!!
Sinulla on hyviä ajatuksia ja varmasti olet monessa asiassa ihan oikeassakin... Mietin jatkuvasti asioita, joista puhuit...
kiroat toisinajattelijat syvimpään helvettiin. mutta se on hyvä. vastenmielisyys helluntailaisuutta kohtaan lisääntyy toivon mukaan. ja se todellakin on hyvä asia. et todellakaan mene mitään taukoja pitämään vaan jatkat vaan hyvällä entisellä linjalla. se lämmittää mieltä kun näkee helluntailaisen häpäisevän lahkoaan.
hellariudesta on mennyt pentecostalin kirjoitusten myötä!
...Penten omia vaan joko suoraa copy/pastea eri lähteistä tai hiukan muokattua aineistoa. Eli mitään omia mielipiteitähän ei Penten kirjoituksissa ole vaan kaikki aineisto kelpaa, jonka Pente arvioi riittävän provokatiiviseksi herättämään keskustelia (lue: tyhjänpäiväistä eipäsjuupas-väittelyä).
Uskovainen ei aja urheiluautoa....
Mennarit ei ole kristittyjä!