...niin kuin pääministeripuolueen palstalla pitää tärkeistä päivänpoliittisista aiheista voidakin keskustella.
Tässä muutamia kysymyksiä Matti Vanhasen johtamalle hallitukselle. Miten niihin pitäisi vastata?:
Knock knock knocking on NATO's door
Aikooko uusi hallitus viedä Suomen Natoon? Vastausta kysymykseen on haettu tavaamalla hallituksen ohjelmaa. Valitettavasti ohjelmaa on luettu väärästä kohdasta.
Hallitusohjelma toteaa, että Suomi kehittää yhteistyötä Naton kanssa ja "säilyttää mahdollisuuden hakea Naton jäsenyyttä". Suomi siis haluaa säilyttää paljon puhutun Nato-option. Tässä ei ole mitään uutta.
Mutta mitä Suomi aikoo optiolla tehdä? Tämä on se varsinainen kysymys, johon hallitukselta odotetaan vastausta.
Hallitusohjelma ei anna suoraa vastausta, mutta se sivuaa kysymystä kahdessa eri kohdassa. Kohtia kannattaa lukea tarkkaan.
Ensiksi hallitusohjelmassa todetaan, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka perustuu hyviin kahdenvälisiin suhteisiin, viisaaseen toimintaan EU:ssa, uskottavaan maanpuolustukseen sekä "tehokkaaseen monenkeskiseen yhteistyöhön".
Ainoa alue, jossa Suomi ei ole mukana "tehokkaassa monenkeskisessä yhteistyössä" on puolustus. Siinä olemme mukana erittäin tehottomassa monenkeskisessä yhteistyössä. Yhteistyö on tehotonta siksi, että se vaatii sekä Natolta että Suomelta jatkuvia erityisjärjestelyjä. Se on tehotonta myös siksi, että se on epäsymmetristä: annamme Natolle paljon, mutta emme saa vastineeksi turvatakeita.
Suomenkielellä tehokas monenkeskinen yhteistyö puolustusasioissa tarkoittaa Naton jäsenyyttä.
Toinen kohta, joka antaa viitteitä Suomen tuleville Natosuhteille, kuuluu näin: "Hallitus tukee unionin yhtenäisyyttä ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä." Niin kauan kun muutama EU maa on Naton ulkopuolella, ei Unioni voi saavuttaa merkittävää yhtenäisyyttä ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä. Liittymällä Natoon Suomi voi edistää yhtenäisyyden syntymistä - etenkin jos Ruotsi päättää seurata Suomen esimerkkiä.
Loogisesti hallitusohjelma näyttäisi vievän Suomea kohti Nato-jäsenyyttä. Mutta onko logiikka koskaan määräävä tekijä politiikassa?
http://www.ristoejpenttila.fi/uutisarkisto.php?uutinen=1

Vastaukset 7
Vanhimmat
Loogista jonkun mielestä, mutta kun Suomen NATO -jäsenyydessä ei vaan olisi mitään järkeä!
Tietää kyllä mikä meille on parasta.
Heh heh...höpö höpö!!
tämä on juuri tätä; "tietää mikä on meille parasta". Juu, kunhan ei itse tarvitse ajatella eikä varsinkaan kyseenalaistaa. Häpeäisit, jos tuollaista voi edes tosissaan sanoa. Nato on kuoleva järjestö, johon suomella ei todellakaan ole syytä liittyä. Asekauppa on toki aina mukavaa, eikun.
Jälkeläinen. Satutko tietämään, mitä pinonpolttajat teki sodan aikana?
Näennäislogiikan juhlaa. Ensiksikin yhteistyö NATO:n kanssa ei ole ollenkaan niin epäsymmetristä kuin kirjoittaja antaa ymmärtää. Pysymällä täysjäsenyyden ulkopuolella Suomi pystyy harjoittamaan menestyksekästä kriisienhallintapolitiikkaa, jossa se kantaa oman harkintansa mukaisesti vastuuta kansainvälisestä politiikasta. Sen johdosta Suomella on erinomainen maine ja arvostus, mikä näkyy hyvinä suhteina jokaiseen ilmansuuntaan, sekä luottamuksena sovittelijaksi kriiseissä. EU:n jäsenenä ja NATO:n yhteistyökumppanina Suomi on käytännössä turvatakuiden piirissä sikäli kun niitä ylipäänsä on olemassa. Jos demokraattisia Länsimaita ei kiinnosta auttaa pulaan joutunutta ei-NATO-Suomea, on hyvin kyseenalaista löytyykö sitä kiinnostusta sen enempää NATO-Suomea kohtaan. Viimeaikaisissa kriiseissä sotilasliittoumat ovat näytelleet olematonta osaa muiden maiden sotilaallisen avun suhteen. NATO:n jäsenenä epäsymmetria ei katoaisi minnekään, sillä nyt Suomen liikkumavara operaatioihin osallistumiseen kapenee ratkaisevasti. Olemme nähneet, miten häikäilemättömästi USA on painostanut esim. Turkkia ja Hollantia Irakin ja Afganistanin operaatioissa. Sen lisäksi Suomi joutuu korjaamaan puolustusmenojaan NATO:n määrittelemälle tasolle. Kun Suomeen kohdistuva uhka on olematon ja NATO:n turvatakuut jokatapauksessa uskon asia, on vaikea perustella täysjäsenyyden kannattuvuutta sen tuomien suurten haittojen valossa.
Suomi on tällä hetkellä tehostamassa puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa, mitä jo Tuomioja ehdotti aiemmin. Suomi on myös osallistunut yhteisiin sotaharjoituksiin Venäjän kanssa. Suomi on myös muokannut asejärjestelmänsä yhteensopiviksi NATO:n kanssa. Kyllä tässä yhteydessä voi aivan hyvin puhua tehokkaasta monenkeskisestä yhteistyöstä.
NATO-jäsenyyden ei ole osoitettu tuovan minkäänlaista välitöntä muutosta maanpuolustukseen edellä mainittuja haittoja lukuunottamatta. Koska suhteet Venäjään heikkenevät (minkä Venäjä on jo todennut selkokielellä), joukkoja varmasti vahvistetaan Itä-rajan takana, mikä itse asiassa tuo lisää haastetta maanpuolustukseen sen sijaan että lisäisi turvallisuutta. Jälleen kerran olemme täysin turvatakuiden uskomuksen varassa. Tehokkuutta tuskin on sekään, että NATO-jäsenyys voi hyvin vaikuttaa Suomen talouteen, sillä se tuskin parantaa liikenteen sujuvuutta rajalla, tai lisää taloudellista yhteistyötä Itä-naapurin kanssa (mikä muutoin muodostaa merkittävän kaupan kasvupotentiaalin).
Lopuksi todettakoon, ettei Suomen NATO-jäsenyydellä ole mitään tekemistä EU:n yhteisen puolustus- ja ulkopolitiikan kanssa. Suurimmat ristiriidat näillä alueilla on NATO:n jäsenmaiden kesken. Erityisesti erot Länsi- ja Itä-Euroopan välillä on monessa kohdin suuri. Irakin kriisi osoitti myös yhtenäisyyden puutteen Länsimaiden keskenkin.
Yhteenvetona todettakoon, ettei Suomella todellakaan ole mitään syytä hakea NATO:n jäsenyyttä, ainakaan näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa.
Seuraamme juuri tilanteen kehittymistä Virossa.
Missä se Nato nyt on kun sen jäsenmaata uhkaillaan?
Onko se edes kevein sanoin auttanut liittolaista?
Mihin tarvitsemme tuollaista Natoa?