Luikerrellenko taivaaseen?

Kun on uskossa ja puhuu uskosta miksi on vaikea antaa henkilökohtainen todistus? Jotkut luikertelee, kiertelee ja kaartelee, selittäen itselleenkin kelpaavansa ilman uudestisyntymistä Jumalalle. Ei onnistu! Vippaskonsteilla ei mennä taivaaseen.

Kun on uskossa Raamattukin kehoittaa antamaan todistuksen, monessakin kohtaa. Mutta jos ei ole uudestisyntynyt vaan kasvanut uskoon ei ole mitä antaa. Surkeaa!
13387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Niin, moni toisen tai kolmannen polven helluntailainen on kasvatuskristitty, nimikristitty. Surkea tilanne. Seurakunnat pitäisi puhdistaa näistä kastetuista pakanoista heittämällä heidät ulos vaikka olisivat evankelistan tai pastorin poikia.

Äänestä

Laitoitpa viishan aloituksen.
Kukapa se vetää rajan uudestisyntymän ja uskoonkasvamisen välille.
Se on selvää ettei vippaskonsteilla tai rahalla, siin Taivaspaikkaa ei voi ostaa.
Muttei sitä tartte naapuristakaan käydä kysymässä ollaanko uskossa.
Eikä minkäänlainen seurakuntakaan pelasta.
Minun oma kantani on selvä: Usko Jeesukseen ja tunnustus ihmisten edessä että Jeesus on Herra, niin pelastuu.
Kyllähän uskoon voi kasvaa ajan kanssa. Jotkut hapuilevat koko ikänsä etsien pelastusta.
Onhan "veneen allakin onpelastuttu".
Vaikka tämä on keskustelufoorumi niin tässä ja nyt tunnustan Jeesuksen Herrakseni ja Mestarikseni ja haluan seurata Häntä.

Äänestä
  • Paavali tuumi näin.
    Sillä minä ikävöitsen teitä nähdä, voidakseni antaa teille jonkun hengellisen lahjan, että te vahvistuisitte,
    12 se on, että me yhdessä ollessamme virkistyisimme yhteisestä uskostamme, teidän ja minun.
    13 Ja minä en tahdo, veljet, teiltä salata, että jo monesti olen päättänyt tulla teidän tykönne saadakseni jonkin hedelmän teidänkin keskuudestanne, niinkuin muidenkin pakanain, mutta olen ollut estetty tähän saakka.
    14 Kreikkalaisille ja barbaareille, viisaille ja tyhmille minä olen velassa;
    15 omasta puolestani minä siis olen altis teillekin, Roomassa asuvaisille, julistamaan evankeliumia.
    16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
    17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta".
    18 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
    19 sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
    20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
    21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.

    Ja kuten tuossa alempana kirjoitin suun tunnustuksella pelastutaan.

    Ei me kukaan voida toisen uskoa tosin tuomita, jos kertoo uskovansa sanan mukaan Jeesukseen.

    Jeesuskin sanoi, ettei heitä pelastettujaan, eli lapsiaan pellolle, kun kerran on omakseen huolinut.

    Tietenkin Isä antaa vapaan valinnan, jos ei miellytä, niin voi selkänsä kääntää ja hyljätä uskonsa, siksi olisikin hyvä säilyttää ensirakkaus Kristukseen.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Paavali tuumi näin.

    Roomalaiskirjeen tärkein kohta "synnin palkka on kuolema" kuvastaa Paavalin teurastustahtoa.

    Synneistä ei Paavalin mukaan joutuiskaan helvettiin vaan synneistä teloitetaan.

    Äänestä

  • Eipä tuota kysymääsi rajaa voi aina ihminen vetää. Sinähän kuitenkin olet uskossa kun tunnustat Jeesuksen Herraksi ja elät pyhityseämää.

    'Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi,
    että Jumala on hänet kuolleista herättänyt,
    niin sinä pelastut;
    sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi
    ja suun tunnustuksella pelastutaan.' Room 10:9-10

    Ei muuta kuin jatketaan veljeni matkaa!

    Äänestä

  • Peku ` kirjoitti:

    Roomalaiskirjeen tärkein kohta "synnin palkka on kuolema" kuvastaa Paavalin teurastustahtoa.

    Synneistä ei Paavalin mukaan joutuiskaan helvettiin vaan synneistä teloitetaan.

    Sinä taidat olla huumorimiehiä.
    Englantilaista puujalkahuumoria--kuivaa.

    Äänestä

  • Amos7 kirjoitti:

    Eipä tuota kysymääsi rajaa voi aina ihminen vetää. Sinähän kuitenkin olet uskossa kun tunnustat Jeesuksen Herraksi ja elät pyhityseämää.

    'Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi,
    että Jumala on hänet kuolleista herättänyt,
    niin sinä pelastut;
    sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi
    ja suun tunnustuksella pelastutaan.' Room 10:9-10

    Ei muuta kuin jatketaan veljeni matkaa!

    pyhityselämäsi? Ei ainakaan näy kirjoitustesi perusteella olevan olemassakaan. Niin töykeästri vastaat ja kirjoitatt! Luovu jo evankeilstan tehtävistäsi, et kirkasta Jumalan valtakuntaa!

    Äänestä

Ihminen joka ei elä Kristuksen ylösnousemus voimasta, ei tunnusta helpolla Jeesusta Herrakseen.

Kyllä näitä luoja, jumala,herra ja muita vielä saagaan sanotuksi, mutta kun Jeesuksesta tulisi kertoa, niin johan hävetään ja pelätään.

Paavali antoi rohkaisevan neuvon ja myös oman todistuksen Herrastaan, Jeesuksesta Kristuksesta, kun kertoi ikävöivänsä nähdä tuota Roomassa asuvien kristittyjen joukkoa.

Tulee mieleen, että minkähän lahjan hän aikoi antaa, mutta heti selvitti, että vahvistuisimme yhteisestä uskosta, siinäpä sitä lahjaa kerrakseen.

Todistaminen uskosta Jeesukseen on se voimaa antava tekijä ja sanoohan sanakin, että suun tunnustuksella pelastutaan.

Hyvä aloitus sinulla, vaikka hiukan sivusta kirjoitinkin.

Katsotaan mitä muut tunnustuksesta ja todistuksesta ajattelevat henkilökohtaisesti.

Minä sain voiman heti alkuun kertoa Herrastani Jeesuksesta, joka katkoi synnin kahleeni ja sain anteeksi suuret syntini.
Kaverini myös sen melko pian hoksivat, kun heille kerroin uudesta elämästäni, jonka armosta uskon kautta Jeesukseen sain.

Äänestä
  • Monelle ihmispelko ja häpeä Jeesuksesta tekee paulan. Tuommonen luontaishäpeä jotenkin asuu perusluoteessa, lihassa, eihän kilvoittelu ja Jeesuksen tunnustus ole lihalle mielen. Kuitenkin aina kun puhuu Jeesuksesta saa voimaa!

    Äänestä

  • Amos7 kirjoitti:

    Monelle ihmispelko ja häpeä Jeesuksesta tekee paulan. Tuommonen luontaishäpeä jotenkin asuu perusluoteessa, lihassa, eihän kilvoittelu ja Jeesuksen tunnustus ole lihalle mielen. Kuitenkin aina kun puhuu Jeesuksesta saa voimaa!

    muita, jotka eivät ole kanssasi samaa mieltä. Tee kuule parannus kuolleita töistäsi! Et ole oikea uskovainen!

    Äänestä

ja tehdä parannusta kuolleita töistään, kuten riitaisuus, pahat puheet, jne... joita Amos viljelee iha ntämän tästä ja riitelee paljon tällä palstallakin!

Äänestä

Ylpeä ja väärin opetettu muotojumalinen ei millään tahdo nöyrtyä ja antaa elämäänsä Jeesukselle. Samoin ei uskonnollinen asioiden harrastelijakaan. Monella harrastelijalla polttelee simiinpistävästi tehdä aito ratkausu, mutta vaan ei. Ei uskalla niin ei. Taidanpa avittaa seuraavalla kerralla kun näen tuollaisen tapauksen.

Äänestä
  • Tee kuule ihmeessä parannus ja elä sitten Kristuksen mielen mukaisesti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Amos7 kirjoitti:

Kun on uskossa ja puhuu uskosta miksi on vaikea antaa henkilökohtainen todistus? Jotkut luikertelee, kiertelee ja kaartelee, selittäen itselleenkin kelpaavansa ilman uudestisyntymistä Jumalalle. Ei onnistu! Vippaskonsteilla ei mennä taivaaseen.

Kun on uskossa Raamattukin kehoittaa antamaan todistuksen, monessakin kohtaa. Mutta jos ei ole uudestisyntynyt vaan kasvanut uskoon ei ole mitä antaa. Surkeaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu