Lainaus luterilaiselta piispa Spongilta:
“Darwin tuhosi myös primitiivisen myytin Jeesuksesta. Tämä myytti väittää, että alussa oli täydellinen luomakunta, missä ihmiset lankesivat syntiin ja siksi tarvitsevat pelastajaa. Mutta Darwin sanoo, ettei ollut mitään täydellistä luomistyötä, vaan luominen jatkuu edelleen. …Näin kertomus Jeesuksesta, joka tulee pelastamaan meidät syntiinlankeemuksesta, on järjetön kertomus. …Kuinka siis voisimme kertoa kertomusta Jeesuksesta voimalla ja vakaumuksella ihmiskunnalle, joka ei ole langennut syntiin vaan on ainoastaan keskeneräinen.”
“Darwin tuhosi myös primitiivisen myytin Jeesuksesta. Tämä myytti väittää, että alussa oli täydellinen luomakunta, missä ihmiset lankesivat syntiin ja siksi tarvitsevat pelastajaa. Mutta Darwin sanoo, ettei ollut mitään täydellistä luomistyötä, vaan luominen jatkuu edelleen. …Näin kertomus Jeesuksesta, joka tulee pelastamaan meidät syntiinlankeemuksesta, on järjetön kertomus. …Kuinka siis voisimme kertoa kertomusta Jeesuksesta voimalla ja vakaumuksella ihmiskunnalle, joka ei ole langennut syntiin vaan on ainoastaan keskeneräinen.”
Vastaukset 12
Vanhimmat
on vain teoriaa, ei sitä pysty todistamaan oikeaksi tai vääräksi. Eikä sitä paitsi Darwinkaan ollut ateisti. Kun Karl Marx yritti antaa hänelle omaa Kommunistisen puolueen manifesti teostaan, niin Darwin kieltäytyi ottamasta vastaan, uskontovastaisuuden takia. Muista yksi asia, että Jumalalle yksi päivä voi olla tuhansia ja taas tuhansia vuosia.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000025718745&view_mode=flat_threaded
Evoluutio muuttuu ajassa. Mikä on muuttuvaa ja siis aikaan sidottua ei voi olla totta. Totuus ei muutu - ei missään, ei ajassa eikä ajattomuudessa. Kristinusko ei voi siis olla totta, koska se muuttuu koko ajan. Uskonnot yleisesti ovat ihmisen omia luomuksia - uskomuksen evoluutiota - aikaan sidottuja. Ei mitään totuuksia.
On vain ajan hukkaa pohtia uskontojen ja opinkappaleiden totuuden perään! Mitä sitten aika on? Se ei ole muuta kuin menneisyden ja tulevaisuuden siirtymä. Ja kun meneisyyttä ja tulevaisuutta ei ole todellisuudessa olemassa, mitä aika on? On
vain NYT hetki.
Sinä olet Jumalan apuväline; et ole erossa Hänestä, eikä sinulla ole elämää erillään Hänen elämästään. Hänen Elämänsä ilmentyy sinussa, joka olet Hänen Poikansa.
Mutta sen ymmärtää vain sellainen mieli, joka voidaan nähdä yhtenä, joka on tietoinen siitä, että se on yksi, ja joka kokeee itsensä sellaisena. Hyväksy Jumalan kehys omasi sijasta, niin olet näkevä mestariteoksen. Katso sen ihanuutta ja ymmärrä Mieltä, joka sen ajatteli - EI LIHANA JA LUINA, vaan kehystettynä yhtä ihanasti kuin mestariteos itse. Anna siis anteeksi (veljillesi) toisille ihmisille, niin et voi erottaa itseäsi heistä etkä Jumalastakaan. Sinä et tarvitse anteeksiantamusta, sillä täysin puhtaat eivät koskaan ole syntiä tehneet. Anna siis se, mitä Hän on sinulle antanut, jotta voisit nähdä Hänen Poikansa yhtenä ja kiittää Jumalaa niin kuin Hän kiittää sinua.
Sinä ja (veljesi) kaikki muut ihmiset olette yksi ja sama, niin kuin Jumala Itse on Yksi eikä jakautunut Tahdossaan. Ja teillä on oltava yksi päämäärä, koska Hän antoi saman päämärän teille kaikille. Hänen Tahtonsa tulee yhdeksi, kun te liitytte tahtomaan samaa asiaa, jotta sinä tulisit täydelliseksi tarjoamalla täydellistymistä muille ihmisille. Älä näe heissä heidän näkemäänsä syntisyyttä, vaan kunnioita heitä, jotta voisit arvostaa itseäsi ja heitä.
EIKÄ TÄHÄN TARVITA MINKÄÄNLAISIA USKONTOJA EIKÄ USKON TUNNUSTUKSIA EIKÄ OPINKAPPALEITA!
Evoluutio kulkee omia polkujaan, mieli kulkee omiaan.
opettaja.
Spong ei ole luterilainen piispa, vaikka siksi itsensä nimittään. Spong on humanisti.
Eikö humanisti voi olla luterilainen piispa?
Humanismia on monta sorttia ja yksi niistä on sellainen, että sillä yritetään todistaa sitä, ettei Raamattu olekaan Jumalan sanaa. Silloin kun piispat asettuvat humanismissaan Raamattua vastaan, niin he ovat vääriä paimenia, jotka eivät laumaa säästä, vaan syöksevät lampaat suden kitaan.
Sitten kun puhutaan psykologiassa humanismista, niin se on tietysti paikallaan, että otetaan ihminen tarpeineen huomioon, eikä kuljeta ohi, kuten nykyisin tehdään lähes kaikessa ja eniten läheisten kesken. Lapset ja vanhukset ovat omaisille monessa tapauksessa nykyisin kirosanoja.
Raamattua kirjakokoelmana voidaan tutkia humanististen tieteiden avulla. Juuri humanismin nousu vuosisatoja sitten innosti tutkimaan Raamatun alkukielisiä tekstejä. Totuus on, että Raamattu on ainakin ihmisen työtä, uskon asia, että se on sen ohella Jumalan työtä tai täysin Jumalan työtä.
Raamattu on tuhannen vuoden aikana syntynyt kirjakokoelma. Miten teologian tuntija (luterilaiasen kirkon piispa tai pappi) voi asettua totaalisesti tuota kirjastoa "vastaan", kun hän on opinnoissaan ja mahdollisesti tutkimuksissaan perehtynyt eksegetiikkaan? Kuka on täysin puolesta? Kaikki tulkitsevat ja yrittävät ymmärtää, kaikki.
Järki ja tieto ovat aina olleet uskoa vastaan. Sehän tuli esille jo voimakkaasti Jeesuksen aikana. Sauluskin oli fariseus ja kristittyjen vainoaja, ennen, kuin Jeesus hänet kohtasi. Ihminen tullessaan uskon ymmärrykseen pitää tietoa roskana.
"Spong ei ole luterilainen piispa..."
Niin, ei ole, vaan John Spong on amerikkalainen anglikaanikirkon piispa.
Spongin mukaan kristinusko on päivitettävä ja kerrottava Kristuksesta uudesta näkökulmasta. Kristus kutsuu ylittämään rajoja ja se on kristinuskon todellinen tarkoitus. On ylitettävä esimerkiksi uskontojen, sukupuolten ja ihmisten erilaisuuden rajat: Jeesus itse kohtasi lepratautisia, samarilaisia, prostituoituja ja muita halveksittuja. Jeesuksen idea ei ollut käännyttää, vaan mennä uloa maailmaan julistamaan Jumalan rakkautta.
Kotimaassaan piispa Spong saa päivittäin kirjeitä erilaisine viesteineen, kuten "Teidän roviolla polttamisenne olisi liian lempeää" tai "Kirjanne on tehnyt minut herkemmäksi käymään kirkossa."
"Näen Jumalan elämän ja rakkauden lähteenä, jota palvelen elämällä täydesti ja rakastamalla tuhlavaisesti", Spong kiteytti.
Piispa John Spong vieraili Suomessa Kirkkopäivillä toukokuussa 2003.
Evoluutio-oppi on mahtava satu!
geneettinen muuntelu?
ominaisuuksien periytyminen?
luonnonvalinta?