Lohja-Vihti-Karkkilassda ajetaan kuin tollot

- ei osata mitän, ei noudateta kaista-ajoa, ei ymmärretä mistään mitään. Älytöntä. Erityisesti Lohjalla.
Esimerkki: Tullessaan Laurinkadulta ja suunnistaessaan Kauppakadulle, torin suuntaan, he viisaudessaan ryhmittyvät BUSSIPYSÄKILLE!
USKOMATONTA. ONHAN SIELLÄ NE BUSSIPYSÄKKIÄ KUVAAVAT VIIVATKIN, JOTKA KERTOVAT AJOKIELLOSTA.
HALOOOOOO TORWWWWELOT! ÄRSYTTÄÄ.
TOINEN ESIMERKKI MAALAISUUDESTA:

AURLAHDEN "PUISTOTIELLÄ" PYSÄKÖIDÄÄN AUTOT NURMIKKOALUEELLE, JOTKUT JOPA KOKONAAN JA VUOSIKAUPALLA.

VAIKKAPA VIELÄ KOLMASKIN ESIMERKKI:

TAKSIASEMAA LÄHELLÄ, KIRJASTON SUUNTAAN, KIRKON PARKKIKSELLA ON ERITYISESTI MERKITTY PYSÄKÖINTIPAIKKA (SINI-VALKOINEN P-KIRJAIMINEN KILPI. VASTAPÄÄTÄ ON KELTAINEN PUUTALORAKENNELMA, JONKA EDESSÄ ON VUOSIKAUDET VÄÄRIN PYSÄKÖITYJÄ AUTOJA.
EI SIELLÄ OLE ERILLISIÄ KIELTOMERKKEJÄ, EIKÄ TARVITAKAAN, SILLÄ SE P-KILPI ( N:O 521 )KIELTÄÄ MERKITYN PYSÄKÖINTIPAIKAN VIEREEN JA LÄHELLE PYSÄKÖINNIN. SELVÄÄ PÄSSINLIHAA.

LAITONTA KUIN MIKÄKIN. MIKSI KUKAAN EI PUUTU. SAMALLA KYLLÄ LAPUTETAAN AUTOJA 1-2 MINUUTIN YLITYKSESTÄ. NO, SEHÄN ON SE KALKKISTEN LOHJA. SURKEAA!

J.K.

VIELÄ TÄMÄ: LOHJALLA PANNNAAN PYSÄKÖINTI- JA PYSÄHTYMISKIELTOMERKKEJÄ PAIKKOIHIN, JOISSA EI MUUTOINKAAN SAISI SELLAISTA TEHDÄ.
- RISTEYSALUEELLE
- 5 M ENNEN RISTEYSTÄ JNE. ETC.
2399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tunnustan. Olen niin maalainen, etten mä ymmärrä kyllä kuinka siellä ajais. On niin sekanen systeemi. Stuttgartissa ajaminen on paljon helpompaa kun Lohjalla ajaminen.

Äänestä

okok

Äänestä

Kommentoi aloitusta


abecede-kortti kirjoitti:

- ei osata mitän, ei noudateta kaista-ajoa, ei ymmärretä mistään mitään. Älytöntä. Erityisesti Lohjalla.
Esimerkki: Tullessaan Laurinkadulta ja suunnistaessaan Kauppakadulle, torin suuntaan, he viisaudessaan ryhmittyvät BUSSIPYSÄKILLE!
USKOMATONTA. ONHAN SIELLÄ NE BUSSIPYSÄKKIÄ KUVAAVAT VIIVATKIN, JOTKA KERTOVAT AJOKIELLOSTA.
HALOOOOOO TORWWWWELOT! ÄRSYTTÄÄ.
TOINEN ESIMERKKI MAALAISUUDESTA:

AURLAHDEN "PUISTOTIELLÄ" PYSÄKÖIDÄÄN AUTOT NURMIKKOALUEELLE, JOTKUT JOPA KOKONAAN JA VUOSIKAUPALLA.

VAIKKAPA VIELÄ KOLMASKIN ESIMERKKI:

TAKSIASEMAA LÄHELLÄ, KIRJASTON SUUNTAAN, KIRKON PARKKIKSELLA ON ERITYISESTI MERKITTY PYSÄKÖINTIPAIKKA (SINI-VALKOINEN P-KIRJAIMINEN KILPI. VASTAPÄÄTÄ ON KELTAINEN PUUTALORAKENNELMA, JONKA EDESSÄ ON VUOSIKAUDET VÄÄRIN PYSÄKÖITYJÄ AUTOJA.
EI SIELLÄ OLE ERILLISIÄ KIELTOMERKKEJÄ, EIKÄ TARVITAKAAN, SILLÄ SE P-KILPI ( N:O 521 )KIELTÄÄ MERKITYN PYSÄKÖINTIPAIKAN VIEREEN JA LÄHELLE PYSÄKÖINNIN. SELVÄÄ PÄSSINLIHAA.

LAITONTA KUIN MIKÄKIN. MIKSI KUKAAN EI PUUTU. SAMALLA KYLLÄ LAPUTETAAN AUTOJA 1-2 MINUUTIN YLITYKSESTÄ. NO, SEHÄN ON SE KALKKISTEN LOHJA. SURKEAA!

J.K.

VIELÄ TÄMÄ: LOHJALLA PANNNAAN PYSÄKÖINTI- JA PYSÄHTYMISKIELTOMERKKEJÄ PAIKKOIHIN, JOISSA EI MUUTOINKAAN SAISI SELLAISTA TEHDÄ.
- RISTEYSALUEELLE
- 5 M ENNEN RISTEYSTÄ JNE. ETC.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu