Aika jyrkkiä mielipiteitä sivulla, ja uskon että harva on itse kokenut tilannetta, jossa o joutunut tekemään tämän vaikean ja lopullisen päätöksen.
Olen itse hoitoalalla ja ollut aina itse keskeytystä vastaan. Nyt kuitenkin olen itse joutunut tämän vaikean valinnan eteen!
Olen tullut raskaaksi ehkäisyn pettäessä, suhteessa joka ei ole todellakaan varma.
Olen kahden pienen lapsen yh-äiti ja toisella lapsellani on psyykkinen sairaus, hänelle kaikki muutokset elämässä ovat suuria vaikeuksia.
Ei todellakaan ole yhtä ja oikeaa syytä, tehdä keskeytystä ja seuraamukset sekä ikävän muistaa läpi elämänsä. Nyt kuitenkin menen lääkärille hakemaan AB-lähetettä, vkoja on 9, toimenpide tehdään n. viikon päästä. Pelottaa ja olo on murheellinen. Muistakaa silti kaikki kohtalon toverit, päätös on teidän oma, ja nämä sivuilla toruvat ovat mielestäni itse moraalittomia!
Kukaan ei voi tietää toisen elämäntilanteesta. Minä haluan vielä joskus lapsen, mutta tämä on kallis maksu inhimillisestä vahingosta.
Voimia ihan teille kaikille, asian kanssa kamppaileville! -elli36-
Olen itse hoitoalalla ja ollut aina itse keskeytystä vastaan. Nyt kuitenkin olen itse joutunut tämän vaikean valinnan eteen!
Olen tullut raskaaksi ehkäisyn pettäessä, suhteessa joka ei ole todellakaan varma.
Olen kahden pienen lapsen yh-äiti ja toisella lapsellani on psyykkinen sairaus, hänelle kaikki muutokset elämässä ovat suuria vaikeuksia.
Ei todellakaan ole yhtä ja oikeaa syytä, tehdä keskeytystä ja seuraamukset sekä ikävän muistaa läpi elämänsä. Nyt kuitenkin menen lääkärille hakemaan AB-lähetettä, vkoja on 9, toimenpide tehdään n. viikon päästä. Pelottaa ja olo on murheellinen. Muistakaa silti kaikki kohtalon toverit, päätös on teidän oma, ja nämä sivuilla toruvat ovat mielestäni itse moraalittomia!
Kukaan ei voi tietää toisen elämäntilanteesta. Minä haluan vielä joskus lapsen, mutta tämä on kallis maksu inhimillisestä vahingosta.
Voimia ihan teille kaikille, asian kanssa kamppaileville! -elli36-
Vastaukset 61
Vanhimmat
se meni melkein päinvastoin.
Aiemmin en ollu tosin hirveesti edes ajatellu mitä tekis, enempi ehkä vastustanu ja sit tilanteessa meinasin eka tehä abortin mutten sit onneks voinukaan ja siitä lähin kanta vaan selkeesti vahvistu!
Oma kantani vahvistuu keskeytyksen kannalle, koska raskauden alkuvaiheessa olen syönyt kovia kipu lääkkeitä ja ollut polvileikkauksessa. Tein tutkimuksia ennen raskasutestin, joka silloin näytti negatiiviselta.
Kaikista lääkkeistäkin johtuen en halua sitä mahdollisuutta että synnyttäisin vammaisen lapsen. Olen päivittäin tekemisissä vaikeasti vammaisten lasten kanssa, ja tiedän miten vaikeaa se arki on, vaikkei koskaan voisi sanoa, että heistä joku olisi saanut jäädä syntymättä.
Kunpa olisin itse toipunut menetyksestä ja saanut lapseni vahvoille jaloilleen, olisin ilman muuta halunnut synnyttää tämänkin lapsen. Nyt vain tilanne on kamala, ihan jo pelkästään taloudellisesti mieheni kuoltua tapaturmaisesti reilu vuosi sitten. Sinänsä on jo ihme, että tulin raskaaksi, kaiken stressin ja puuttuvien kuukautisten vuoksi. Aikaisempia lapsiani olemme aikoinaan "tehneet vuoden" eli tämä on jotenkin uskomaton sattuma...
Olisiko adoptio ihan poissuljettu vaihtoehto? Suomessa on paljon kunnollisia ihmisiä ilman lapsia, ja sinäkin vaikutat täysijärkiseltä, joten eiköhän lapsesikin olisi :)
Lääkityksiä voi aina yrittää purkaa, tai vaihtaa vähemmän teratogeeniseen...
Kahden lapsen yh, toinen lapsisat vielä erityislapsi, miehensä menettänyt juuri traagisesti, ja sinä vakavalla naamalla ehdottelet raskauden jatkamista keskeytyshalusta huolimatta. Ymmärrätkö lainkaan millainen rasite raskaus on jo valmiiksi kriisissä elävälle ihmiselle, kuinka perusteellisesti se tila elämään vaikuttaa varsinkin kun ne jo olemassaolevat lapset ovat huollettavina yksin??
Okei okei, ymmärrän että asia pitää mainita mutta joku raja kuitenkin, jooko.
***
Olet oikeassa, kriisin keskellä ei ole voimavaroja kantaa vastuuta, kun sen ehkä joutuisi kantamaan yksin!
On ajateltava näitä jo syntyneitä lapsia, että jaksan heitä tukea ja kasvattaa tämän vaikeimman yli.. Haluan että odottamani lapsi saisi kokea ilon kulpia läpi odotuksen. On tutkittu että raskauden aikaiset murheet ja kriisit vaikuttavat syntymättömään lapseen..
Vaikka olen kuinka optimistinen tahansa, nyt vain ei ole sopiva aika, eikä tämän raskauden pitänyt koskaan alkaa.
JOS olisin halunnut raskaaksi, olisin jo vaihtanut lääkitystäni ja tehnyt kaikkeni, että raskaus olisi saanut heti alusta asti kaiken huomion ja terveelliset elintavat!
Itseni tuntien, en olisi valmis luopumaan synnyttämästäni lapsesta, niin ihana se tuhiseva nyytti on maidon täyteisillä rinnoilla...
-elli-
Jos olet joutunut kokemaan leskeksi jäämisen tätä ennen, niin lapsen menettäminen aborttiin olisi vain uusi murhe ja masennuksen aihe siihen päälle. Ota ihmeessä huomioon, että tämän nyt odottamasi lapsen isä, joka siis ilmeisesti on elossa ja tiedossa, on asiasta myös vastuussa.
sinun päässäsi kaiken ytimessä on aina mies? Sinulla tuntuu argumenttina aina olevan se että nainen ei pysty itse asioistaan päättämään ja mies on se jonka pitäisi sanella miten tedään ja ottaa vastuu siitä
kuuntele nyt hyvä ihminen välillä mitä se raskaana oleva, asian ytimessä oleva NAINEN aiheesta ajattelee ennenkuin kuvittelet abortin olevan hänelle vain uusi murhe. Vaikka se ei hauskaakaan olisi, suurempi murhe olisi olemassaolevien lasten tai oman jaksamisen laiminlyönti.
***
että hän on mies ja voi tuoda siltä osin tänne myös miehistä näkökulmaa? Ja eihän niitä lapsia ilman miehiä sikiä, joten eikö niillä pitäs olla mitään sananvaltaa?
Eiköhän itse asian YTIMESSÄ ole se tuleva lähihoitaja, putkimies, lääkäri tai muusik-
ko jolta riistetään kaikki mahdollisuudet
lopettamalla koko elämä.
Ihmetyttää ilmiö että ellei mies halua las-
ta vedotaan miehen vastuuttomuuteen - jos
hän taas haluaa sanotaan että se on naisen
asia.
Miehen mielipide pitää toki aina kuulla mutta ei, miehellä ei tule olal sananvaltaa naisen raskauden jatkamiseen tai sen keskeyttämsieen.
***
että mies jää sitten kotiin ja kantaa pääasiassa huolen lapsesta? että jos nainen ei ole varma jaksamisestaan, ni kannattaahan se silti pitää, ihan vaan miehisen näkökulman takia...
Olen aina ajanut naisten oikeuksia, vapaata päätösvaltaa kehosta jne.
Tein abortin, koska opinnot olivat kesken, oli jo lauma lapsia ja rahat tiukalla. Ja ei, raskaus ei todellakaan ollut huolimattomuutta, kun mies oli steriloitu. Lääkärit, sekä lähettävä että suorittava, pahoittelivat melkein kyyneleet silmässä.
Pari vuotta olen nyt itkenyt päätöstäni, vaikka se ei enää mihinkään muutu jälkikäteen. Mutta se, mitä olen nyttemmin abortista ajatellut: abortti on halpa ja helppo tapa yhteiskunnalle ja yhteisölle, siihen on helppo painostaa ja jälkikäteen siitä on helppo pestä kätensä ja sanoa, että naisen päätös, paha nainen. Nainen kuitenkin tekee päätöksensä yleensä ajattelemalla miten kuuluu, miten pitää, miten on sopivaa, kantaa usein vielä jonkun toisen sähläämisen seurauksia, mutta kun ikävä tosiasia eli ei-haluttu lapsi on poissa, nainen jää aika yksin tuskansa kanssa.
Ensimmäistä kertaa elämässäni olen alkanut ymmärtää esim. paavin aborttikannanottoja, näitä elämän ja naisellisuuden suojelemisen teemoja. Jos minunkin ympäristössäni olisi lapsen tuloa pidetty ihmeenä tai noin yleisesti ihanana asiana, en ehkä olisi mennyt aborttiin, vaan ajatellut asiaa.
Minäkin halveksin sellaisia jotka tekivät abortin. Kun katselin pieniä vauvoja, mietein miksi kukaan voi tuhota tuollaisen elämän. En ikinä pystyisi samaan enkä antamaan anteeksi jos tekisin abortin, ajattelin. Kunnes tein itse virheen ja jouduin tekemään abortin. Abortti oli helppo mutta hyvin raskas päätös jota en halua enää koskaan tehdä. Voimia ja jaksamista, samassa veneessä ollaan.
Minulla viikkoja lähes 8 ja hain eilen myös lähetteen toimenpiteeseen.Olen myös hoitoalan ihminen,tosin en ole ollut aborttia vastaan mutta omalle kohdalle sattuessa päätös on ollut kyllä selvä mutta tunteet ovat silti hyvin ristiriitaisia,olen todella allapäin ja myös vihainen itselleni kuinka tämä on päässyt tapahtumaan,syyttele kovasti itseäni vaikka enhän minäyksin tätä ole aikaan saanutkaan.
Ihan samoja tunteita... Vihaa, MIKSI piti käydä näin? Mutta yhtä asiaa yritä välttää: ÄLÄ syyllistä itseäsi! Syyllistäminen on minusta kamalinta juuri nyt.. Itse muistutan itseäni, että olisiko lapsi onnellinen, jos se joutuisi kasvamaan alakuloisen ja väsyneen äidin huomassa.
Olisiko raskaus helppo, kun poshtisi kokoajan kuinka tästä selvitään!
Itse murehdin eniten, voisiko lapsi mitenkään oll aterve, kaikkien niiden lääkkeiden ja toimenpiteiden jälkeen?
Olen nähnyt vanhempia, jotka ovat läpi elämänsä syyllistäneet itseään mm. vammaisen lapsen kärsimyksistä. Koko perhe kärsii hiljaa pahaa oloaan.. siitä on ilo kaukana!
Voimia meille! -elli-
Ymmärsinkö oikein vai oletko sitä mieltä että pitää karsia etukäteen vammaiset pois meidän "normaalien" joukosta? Vammainen lapsi ei suinkaan ole mikään pelkkä riippa vanhemmilleen! Tietäisitpä miten paljon iloa ja onnea he tuovat maailmaan. Heillä on usein niin suuri elämänilo. Sinä et sitä voi tietää etukäteen onko lapsi terve vai ei, lapsi voi myös olla sairas vaikka miten "valmistautuisit etukäteen terveellisillä elämäntavoillasi". Et voi hallita kaikkea, leikkiä Jumalaa.
Esikoiseni on ns. erityislapsi, sillä hän on traumaattise kokemuksen jälkeen hyvin epätasapainoinen.
Olisin ilma lapsiani tehnyt itsemurhan tässä kamalassa elämäntilanteessani. Lapseni ovat pitäneet minut kiinni elämässä, mutta hauraita me kaikki kolme olemme. Tämä on uhraus... ei murha. *'kuka sitten täällä ketään ymmärtäisi.. en minä sitä ole uskonutkaan..
Kävin eilen sairaalassa hakemassa pillerin joka ns. sammuttaa raskauden. Olen ollut huonovointinen ja minulla on ollut "kuukautiskipuja" ja tänään sitten alkoikin vuoto mutta ei niin voimakas että tekisin kakkosvaiheen. Kakkosvaiheen pillereistä kaksi otetaan suun kautta jos alkaa kovempi vuoto kuin kuukautisissa. Huomenna joudun aamulla suorittamaan kakkosvaiheen jossa neljä isoa tablettia laitetaan "sisälle" ja sitten odotellaan. Toivon teille edelleen voimia. Itse olen ollut ekaa kertaa fyysisesti aika väsynyt. Mutta jaksan sillä että tiedän kaiken olevan ohi jossain vaiheessa.
MIKSI te abortintekijät ette käytä ehkäisyä???
Älkää sanoko että ehkäisy petti, se nimittäin
on erittäin, erittäin harvinaista.
Harvinaista se ei kyllä ole. Tiedänpä myös ihmisiä joilla pettänyt kierukka.
Sinullekin voimia raskaan kokemuksen keskellä!
Itse tapaan lääkärin huomenna ja toimenpiteen arvio sitten ensiviikon alussa.
Asiaa ei yhtään helpota se, että suuri osa henkilökunnasta on tuttuja..
Mutta toisaalta he tietävät taustani, ja uskon että tukevat minua eritavoin tämänkin aikana.
Itseäni pelottaa se, että kohtuni on aina ollut huono supistumaan, joten se voi vaatia kaavinnankin. Nukutus ja sairaalassa olo on kurjaa, kun kotona on pienet lapset, jotka pelkäävät menettävänsä minutkin, kuten isänsä.
Heille en haluaisi mitään ylimääräistä huolta tuottaa!!
Toivon että olet jo päässyt raskaiman vaiheen yli, vaikka ainahan nämä hetket mielessä ovat jatkossakin! VOIMIA! -elli-
Olet oikeassa.. Kyllä on aika yleistä että ehkäisy pettää!
E-pillereiden teho laskee vatsataudin aikana, samoin jotkut lääkkeet heikentävät ehkäisevää vaikutusta. Asiakkaistani kaksi on synnyttänyt lapsen kierukan kera ja yleisin syy on sama kuin minulla, kondomi rikkoutui !
JOS olisin ollut vähänkään viisaampi, olisin hakenut jälkiehkäisytbl heti, mutta kun en ollut aiemminkaan tullut raskaaksi vuoden yrittämisellä ilman hormoneja.. ei asia edes tullut mieleeni!
Sitä vain toivoo, että tämä olisi kohdannut jotain lapsetonta paria..jolle uutinen olisi ollut elämän täyttymys! --ei aihe itkuun...
-elli-
Minä tulin raskaaksi tupalehkäisystä huolimatta. Jota käytettiin ihan kuin ohjeissa kerrotaan. Paljonko arvelet, että siinä tilanteessa auttaa, kun sanotaan että se on ääääärimmäisen harvinaista?
On rauhoittavaa lukea täällä myös muista samanlaisessa tilanteessa olevista. Tänään aamulla laitoin nuo tabletit sitten sisään. Otin ensin kipulääkkeen niinkuin ohjeissa neuvottiin. Odottelin pari kolme tuntia ja sitten alkoivat kivut ja vuoto. Otin toisen kipulääkkeen ja nyt ei kipuja ole juurikaan. Vuoto ei nyt ole pahmepaa kuin kuukautisissa mutta yleensä minulla on todella runsaat ja kivuliaat kuukautiset. Mukana tulee jonkin verran tätä raskausmateriaaliakin ja se on tällä hetkellä kaikkein epämiellyttävintä. En sitten tiedä yltyvätkö kivut vielä, lääke ne ainakin vei hetkeksi pois. Olen yrittänyt siivoskella kotona ja liikkua muutenkin koska ohjeissa neuvottiin tablettien laiton jälkeen ensin lepäämään puoli tuntia ja sitten liikkumaan että vuoto alkaa. Itse pelkäsin myös tuota supistelu juttua että tuleeko kaikki sitten ulos? Toinen juttu oli noiden lääkkeiden laitto, ne pitäisi laitaa syvälle mutta en minä niitä kovin syvälle saanut. Kaikki kuitenkin menee niinkuin pitäisi. Tsemppiä sinulle. Kyllä näistä yli päästään!
Ja vielä vinkki vaikka tämä nyt vähän kamalata kuullostaa. Juo paljon nesteitä (minä juon kahvia) sillä ainakin kun minä käyn vessassa pissalla, tulee tuo raskausmateriaali helpommin ulos vessassa istuessa. Eikä siteeseen.
Kiitos kun vastasit..
Olen läpikäynyt tuon kaiken jo mielessäni..
Vinkkisi oli hyvä, vaikka toisaalta olen kai jotenkin outo, kun haluan itse varmistua näkemällä, että se pieni alkion limapussi ym tulevat ulos kohdusta.
Pelkään vain että kun kohtuni on ollut aina heikosti supisteleva, saadaanko keskeytys aikaan ilman kaavintaa. Sen näkee sitten.
Hormonimäärä saa aikaan mielialan vaihtelut, yritä kestää!
-elli36-
Nyt runsastuneen vuodon mukana tulee jo isompia "mönttejä" Juoksen heti vessaan kun tuntuu jotain tulevan. Yöside joita nyt käytän varmasti olisi heti täynnä. Luulen että niistä ei erottaisi limapussia sillä kaikki tuntuvat olevan sitä yhtä limaklönttiä. Myönnän että itse ajattelin samaa, olisin halunnut nähdä alkion. Kipuja ei juurikaan ole, kiitos lääkkeiden. Myös huonoa oloakaan ei ole ja pystyn syömään ja juomaan normaalisti.
90% tuosta verensekaisesta limasta on verekästä ja paksuuntunutta limakalvoa, sikiö kalvo ja itse sikiö, joka on näillä lähelle 10 viikolla n. 1.6-3 cm mittainen. Lähempänä 12 vkoa jo 4-6 cm. ( kriittisimmat saavat nyt tarkistaa kiekosta, mutta muistelisin näin).
Vuoto on samantapaista kuin synnytyksen jälkeen ja kivut aiheutuvat kohdun supistelusta. Rentoudu suihkussa jos tuntuu pahalta...
Minä olin viikolla 7. Kuinkahan kauan tämä itse klönttinen vuoto kestää? Jälkivuotoahan saattaa olla neljäkin viikkoa. Jos kivut lähtevät etenemään otan lisää lääkettä. Suihkuun menisin mutta vuoto on nyt niin kovaa että se ei olisi sen takia kivaa.
Nyt pari tuntia on ollut myös kivuliaita supisteluja, vaikka otinkin kipulääkkeen. Kuinkahan kovia olisivat olleet ilman lääkettä. No nyt ne ovat onneksi lientyneet. Vuoto on edelleen runsasta mutta nyt tuntuu että alkaa olemaan jo paremman puolella! Tämä on ollut kova päivä. Olen iloinen että olen voinut tänne käydä purkamassa tätä oloa. Toivon että näistä kokemuksista on jotain hyötyä niille jotka ovat saman edessä. Tämä ei lopulta ollut yhtään niin kamalaa kun ajattelin, fyysisesti, ja henkisesti tähän valmistautui parin viikon aikana.
Saitko nukuttua?
Toivottavasti kaikki on hyvin? Oliko puhetta, koska käyt jälkitarkastuksessa?
Toivotan sinulle voimia ja uskoa eteenpäin!
..ja luotettavaa ehkäisyä, ettei enää tarvitsisi kokea vastaavaa..
Pidä huolta itsestäsi! -elli-
Sain nukuttua melko hyvin. Niinkuin tuossa olen jo kertonut, tuon raskausmateriaalin ulos tulo on ollut tässä kamalinta.
Tänään olin hyvässä kunnossa ja lähdin asioille. Yhtäkkiä rupesi kuitenkin heikottamaan ja luulin jo pyörtyväni. Vatsaa alkoi myös uudelleen supistelemaan. Vuoto on vähentynyt normaaliksi, voisi sanoa jopa vähäiseksi ja mitään "isompaa" ei ole enää tullut pois. Eilen tulikin sen verran että ei mikään ihme!
Ajattelin lepäillä tämän päivän ja ottaa rauhassa koska alkoi heikottamaan, vaikka söinkin. En eilen oksentanut tai mitään, huono olo oli, vaikka minulle kerrottiin että tällaisia olo tiloja saattaa tulla. Vosin sanoa että olotilat heittelehtivät paremmasta huonompaan mutta mitään kamalan tuskaisia hetkiä en kokenut.
Itkettänyt ei myöskään ole. Ehkä se tulee myöhemmin.
Ehkäisystä sen verran että olen päättänyt laitattaa hormonikierukan vaikka olen aina ollut kemiallisia ehkäisyjä vastaan. En silti ota enää riskiä että jodun tekemään saman uudestaan.
Jälitarkastukseen kunnes vuoto on loppu. Uskon sen kestävän tuon 3-4 viikkoa. Täällä siis jaksellaan suht hyvin. Jaksamista myös sinulle. Tämä ei todellakaan ole niin hirveää, edes henkisesti vaikka itse luulin että maailma kaatuu, niin pahalta tämä "pois anto" tuntui.
Eivät ne ole normaalia isompia. Luulin ensin olevan koska pakkaus missä ne olivat näytti siltä. Ja niinkuin tässä tulikin esille, kakkovaiheen tein siis kotona eli myös minulla lapsia mikä teki henkisesti asiasta raskaamman koska tiesin mistä luovuin.
Ainahan vastuu seksissä on kahdella aikuisella! Olemme puhuneet tämän isäehdokkaan kanssa ja hän tukee päätöstäni, oli se mikä tahansa! Hän olisi jopa vaömis isäksi ja elättämään meidät.
Minä en vain ole valmis, kaiken menetyksen jälkeen ja kun lasten tilanne on kovin epävakaa isänsä menetettyään.
Kovin kapea-alaisia näkökantoja näillä abortin vastustajilla. Vaikka itse en aiemmin asiaa hyväksynyt, en olisi ammattinikaan vuoksi ketään sormella osoittaa saati tuomita!
Monia itkuja olen naisten kanssa rauhoitellut ja antanut ohjeita, kuinka aborttiin pääsee.
Siinä n muistettava jokaisen henkilökohtainen tilanne..
Itse vain toivoin että olisipa tämä tapahtunut puolikin vuotta myöhemmin, olisi elämä ehkä jo tasaantunut ja voimavarat toisenlaiset.
Sitten kuulin erään työtoverini juuri aloittaneen lapsettomuushoidot ja olin hänelle kertonut omasta tilanteestani. Itkimme molemmat elämän epäoikeudenmukaisuutta!
Minä uskon että luoja ymmärtää kantani, ja koska rakastan niin paljon itseäni ja varsinkin jo olemassa olvia lapsiani, minä hyväksyn oman ratkaisuni.. nyt ei voimavaroja todellakaan ole olla raskaana, etsiä isompaa asuntoa, miettiä saankokaan tätä uutta työtä koska sitoutuminen vuodeksi olisi työpaikalle tärkeää!
Ottakaapa vastustajat asiaksenne naisvaltaisten alojen väärä tapa kohdella raskaana olevia / raskaaksi haluavia naisia, ja yrittäkää saada muutosta aikaan! Moni abortti jäisi tekemättä, jos raskaana olevia työntekijöitä ei pidetä vain rahallisena menetyksenä.. harmina..!
-elli36-
ovat mielestäni kaukoputki-katseisia.
ja helpointa on tuomita toisen tekoja,varsinkin kun ei tarvitse muuta kuin täällä kirjoittaa muutama sana.mitä ja ketä se hyödyttää?jo valmiiksi paha mielen omaaville ihmisille tulee vielä pahemi mieli.
vain sinä teidät mitä jaksat ja mikä on sinulle ja jo syntyinelle lapsillesi parasta!
minä haluan toivottaa sinun perheellesi voimia ja jaksamista ja toivon että saatte niitä ilon hetkiä!!!
Olen itse todella pahassa jamassa. Tein eilen raskaustestin joka näytti positiivistä enkä oikein tiedä mitä tehdä. Poikaystäväni snaoi saman tien että tehdään abortti, mutta toisaalta itseäni hirvittää siitä ajatus. Olen laskelmieni mukaan viikolla 5 6 joten aikaa vielä on, mutta ei loputtomiin...
Mieti ihan rauhassa, jutelkaa kaikista vaihtoehdoista...
JOS väähääkään kallistutte aborttiin, varaa heti aika lääkärille ja saat asiaa miettiä vielä useita päiviä. Siihen saakka on mahdollista vaihtaa mielipiteensä, kunnes ensimmäiset tabletit on kädessä! --nieltyäsi ne, ei enää ole paluuta..
Voimia ja toivon että sinulla on muitakin ystäviä, joiden kanssa voit asiaa käydä läpi!
MUISTA kuitenkin että sinä ja sikiö olette pääosassa!!
-elli36-
Älä tee aborttia. Luota tuntemuksiisi, sanoit että sinua hirvittää ajatuskin. Älä välitä poikaystäväsi sanomisista, hänellä ei ole mitään oikeutta painostaa sinua aborttiin. Abortti voi olla vaarallinen, se voi tehdä sinut lapsettomaksi, puhumattakaan henkisistä vaurioista. Monet tuntevat masennusta ja voimakasta ahdistusta ja syyllisyyttä.
Sinä saat aivan varmasti tukea, älä pelkää! :)
päättää syntymättömän lapsesi elämää. Toivoisin että ajattelisit hänen näkökulmastaan etkä vain itsesi.
Yksikään ihminen ei synny tänne ilman tarkoitusta.
Mistä tiedät mikä olisi juuri hänen elämänsä tarkoitus? Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Miksi murehdit etukäteen miten pärjäisitte? Aina löytyy joku ratkaisu. Viimekädessä adoptio.
Tajuatko että tulet katumaan aborttia joka päivä elämäsi loppuun asti, tunnet syyllisyyttä ja masennusta. Älä tee sitä itsellesi.
Ymmärrätkö miltä lääkäreistä ja hoitajista tuntuu tehtailla abortteja? Heidän työnsä on SUOJELLA elämää, ei lopettaa sitä.
Sanoit itsekin että oli ihme, että tulit raskaaksi. Se jo osoittaa että tämä lapsi on tarkoitettu elämään.
Läheinen ystäväni teki abortin. Ikinä hän ei ole siitä HENKISESTI toipunut. Kun hän tuli seuraavan kerran raskaaksi, piti lapsen ilman muuta eikä enää koskaan tekisi keskeytystä.
Kirjoitin tämän siksi, että en halua kannustaa sinua aborttiin niinkuin muut tuntuvat tekevän vaan rohkaista sinua valitsemaan tien joka on ehkä vaikeampi mutta se oikea.
Ilman muuta synnyttäisin tämän lapsen JOS minulla olisi enemmän voimavaroja!
..vaan kun tiedän ammattini puolesta, miten vaikeaa on vammaisen lapsen kanssa! Empatiaa kyllä saa, mutta kun on kyse sijaisperheen tms tukimuodoista, tai uusista apuvälineistä yms. EI tukea helpolla saa!
Minulla on vahva epäilys että lapsi ei olisi terve, koska olen saanut hyvin vahvoja särkylääkkeitä, antibiootteja, sekä unitbl koko tämän raskauden ajan! Juuri ennen testiä
aloitimme kortisoni kuurin niveliin..
Ihminen, joka ei ole nähnyt vammaishuollon toimintaa ja miten vaikeaa tuen saaminen on erityislapsille, ei tieten tahtoen halua tätä epävarmuutta kokea! Minä olen päätökseni tehnyt, se ei tule muuttumaan!
-elli36-
Ensinnäkin, en ihmettele jos ei läheisesi ole toipunut. Oletko sinä oikein mainostamassa omia mielipiteitäsi hänelle?
Kehoita läheistäsi hakemaan apua asian käsittelyyn. Ja oisko kyseessä henkilö joka ei ollut ajatellut asiaa ihan loppuun saakka ennen aborttia?
Luitko ollenkaan aloittajan viestejä, mitä kaikkia lääkkeitä on ollut ja mikä on perhetilanne?
Siis että se olis vammautunu jo niistä lääkkeistä?? Jos ei niin voisi olla paljonki mahdollista että syntys ihan terveenä! Raskauden alussahan ekoina viikkoina ne mitkään kemikaalit ei edes vaikuta kun se on siellä suojassa, ruskuaispussin varassa!!
Vai onkohan nyt niin että toi lääkehomma on vaan tavallaan ittees varten 'oikeuttelua' siihen tekoon, että on vahva tunne ettei olis terve.. niin sun on helpompi mennä abortoimaan se ajatellen ettei varmaan ois terve, kun et vaan jaksa etkä halua sitä....?
Mutta sanoit kuitenkin haluavasi joskus vielä lapsen? Milloin joskus? Olen pahoillani että olet joutunut vaikeaan tilanteeseen. Toivon että kaikki järjestyisi teille.
Mutta entä jos kadut?
Otsikkosi oli: ennen vastaan, nyt itse valinnan edessä, eli antaa vaikutelman ettet ole vielä tehnyt lopullista päätöstä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000001080431
...no, otsikon olisi siis pitänyt olla..
Ennen olin vastaan keskeytystä, nyt joudun kuitenkin kokemaan henkilökohtaisesti sen!
Tietysti olin jo tehnyt päätöksen, mutta täällä halusin käydä läpi mietteitä, joita monille muillekin samassa tilanteessa on noussut mieleen!
Ja kuinka kukaan voisi tehdä tätä lopullista päätöstä. ilman että ei miettisi kuinkahan asiaa joskus katuu!
...kadun koko raskauden alkamisen mahdollisuutta! Nyt ei kerran ole voimavaroja!
Tulen varmasti aina sytyttämään tälle pienelle kynttilän joulukirkossa..ja pyytämään anteeksi kun ei äiti ollut valmis häntä tähän maailmaan saattamaan. En ole kylmä, vaan liiankin tunteellinen. Jos teistä joku tietäisi, millaista elämäni on ollut oikeasti kuluneen vuoden ajan, ei teistä kukaan kyseenalaistaisi päätöstäni!
On ylipäätään ihme, että olen tässä ja nyt.. enkä jossain osastolla, lääkehuuruissa.. kaukana pois kylmästä maailmasta!
Mutta minä päätin selvitä! -tästäkin!!!!
-elli-
vain todella kylmähermoinen, tunnevammainen ja julmasydäminen nainen pystyy lopettamaan oman, tulevan lapsensa elämän!!!
Sitä ei teidä itkisikö vai nauraisi tällaisille ryöpräytyksille :D nauraminen on mukavampaa.
***
Ja vain todella kylmähermoinen, tunnevammainen ja julmasydäminen nainen pystyy kirjoittamaan tuollaista tekstiä! Tunnen suurta häpeää sinunkaltaistesi idi...ien puolesta!
Osu ja uppos?
...että loukkaus vituttaa vain jos se on aiheellinen? Minusta kyllä aiheeton loukkaus ottaa vielä enemmän päähän. Sitä älähtää vielä hiukan kovempaa jos se kalikka joka kalahtaa oli tähdätty naapuriin...
***
Olen myös nainen, joka on kokenut keskeytyksen. Vaikka eihän minulle koskaan pitänyt käydä niin, eikä koskaan voinut edes ajatella että joutuisin ko. asian kanssa mihinkään tekemisiin. Aiemmin minulla ei ollut sen kummemmin mielipidettä asiaan, ajattelin enempikin niin, että "ne" ovat vain ehkäisyn kanssa huolimattomia teinityttöjä joille näin käy.
Itsellä on ikää 40 ja lapset tehtynä. Oli ihan selvä päätös ettei perheeseen enää lapsia tule. Viimeisin raskaus oli hankala ja siitä on jo loppuiän kestävät vaivat muistona. Olin asian mielestäni käynyt läpi etukäteen todella hyvin, mutta täytyy sanoa, että silti ensimmäiset viikot keskeytyksen jälkeen ei ollut yhtään iltaa etten olisi itkenyt ja surrut tapahtunutta. Hoitaja jonka kanssa juttelin, oli oikein ihana ja hän totesikin, ettei minun tarvitse siitä huonoa omaatuntoa kantaa toisten puolesta. Eli siitä että olen niin "hedelmällinen" ja joku muu taas ei lasta saa vaikka tekemällä tekee ja yrittää vuosikaudet. Jos olisi ollut mahdollista, olisin alkion voinut antaa mielelläni lapsettoman kohtuun kasvamaan, mutta mahdollistahan se ei ole ainakaan nykypäivänä. (Mistä tietää onko joskus tulevaisuudessa...)
Keskeytys oli raju, vuodin todella paljon ja näin myös sen pienen pienen alkion verihyytymien seassa. Olin huonossa kunnossa ihan fyysisesti jonkun aikaa ja kesti aikansa toipua tapahtuneesta.
Nyt kun tapahtuneesta on kulunut jo useampi kuukausi ja hormonit on palautuneet ennalleen ja elämä raiteilleen, tunnen helpotusta ja huomaan että olen selviytynyt. Tietenkin tulee niitä heikkoja hetkiä ja mietteitä, että miksi, miksi meille, miksi pitä käydä niin, mikä oli tämän kaiken tarkoitus, jos nyt yleensä tässä maailmassa millään on mitään tarkoitusta - ehkä kaikki on enempikin vain yhtä sattumaa ja tuuria.
Mutta yhden asian tapaus ainakin opetti ja josta olen erittäin onnellinen ja iloinen on se, että tästä lähin olen entistäkin rakastavampi ja ymmärtäväisempi äiti lapsilleni. Ja tiedän sen, että vaikka kelloa voisi kääntää taaksepäin, en peruisi keskeytystä vaan tein niin kuin minun piti tehdä, eli tekisin saman uudelleen. (Ja tähän on turha kenenkään vastustajan puuttua vääntämään omia mielipiteitäni ja sanomisiani mihinkään suuntaan.)
Toivon sinulle jatkossa kaikkea hyvää, kuten myös lapsillesi.
Ja se on totta, että vain asian oikeasti kokeneet tajuavat sen, mistä tässä oikeasti on kysymys ja voivat oikeasti tietää miltä toisesta tuntuu, vaikkakin olemme kaikki omia yksilöitä ja tunnemme / koemme asioita eri tavoin.
Ymmärrän täysin kantasi..
Uskon että samanlaiset tunteet sinkoilevat ensi viikon jälkeen mielessäni. Ja olen kamalan vihainen tälle tapaturmallekin, jonka vuoksi olen joutunut käyttämään kaikkia lääkkeitä.
Ilman niitä olisin jopa voinut ajatella synnytystä. Ja suurin osahan vammoista toki syntyy synnytyksen yhteydessä tai myöhemmin jonkun trauman seurauksena.
Mutta, nyt keskityn näihin olemassa oleviin kullannuppuihin. He ovat jääneet vähälle huomiolle viime viikkoina, kun olen ollut kamalan väsynyt. Lähdemme pienelle matkalle ja nauttimaan muutamasta lomapäivästä!
Vuoteen en ole missään päässyt käymään, joten maiseman vaihto on jo tarpeen!
Kerroin eilen hyvälle ystävälleni päätöksestäni ja hän tukee minua. Hänellä itsellään on vauvakuume, mutta koska hän tuntee minut ja tietää mitä olen kokenut vuoden aikana, hän ei ihmetellyt yhtään päätöstäni.
Pyysi vain, että kirjoittaisin joskus kirjan tästä ajasta, ja kuinka ihmeessä siitä olen selvinnyt. --ehkäpä kirjoitankin?
On hienoa että meillä ihmisillä on sananvapaus ja saamme kertoa nekin aika avoimesti jopa netin kautta. Silti moralisoiminen tai syyllistäminen eivät mielestäni kuulu hyviin tapoihin, saati jos henkilö omaa uskonnollisen taustan -luulisi hiljaa mielessään vain rukoilevan että saisimme kaikki viisautta ja voimaa tästä eteenpäin.
Minä en tule koskaan heittämään ensimmäistä, enkä viimeistäkään kiveä. Haluan kuulla mitä pienen ihmisen sydämellä on, ja tukea päätöksissä. Kunhan muistaa kaiken tuskan keskellä rakastaa itseään..
Ihan liian usein me mietimme: Mitä tästä muut ajattelevat?
-elli..lomalle pakkaamaan... :o)
Jotenkin tämän -elli36-:n kirjoitukset ovat merkillisiä, ensin kertoo omasta surkeasta tilanteestaan, miten odottamattoman tilanteen eteen tullessa joutuu harkitsemaan aborttia, sen jälkeen alkaa kannustaa muita aborttiin ja puhua asian harmittomuudesta jo ennen tapahtumaakaan, spekuloida ei-todetuista sikiövaurioista ja sitten hymiöiden kera selitellä jostakin lomamatkasta.
Näissä on jotakin ristiriitaa, olettaisi, että sellainen, jolla olisi aiemmin ollut vakaumus, jonka mukaan abortti on synti ja häpeä, niin ei sitten siihen tilanteeseen ainakaan noin hilpeän kepeästi astelisi.
Olisikohan tämä taitava provo?
JEP...
Nyt olisi ehkä parasta ettet enää Mikko lue näitä viestejäni!
EN kannusta ketään keskeytykseen vaan EHKÄISYN hoitoon! Mutta jos aborttiin päätyy, olisi hienoa että olisi ymmärtäviä ihmisiä ympärillä, jotka EIVÄT syyllistäisi!
..voit uskoa että asiaa on ajateltu monta monta iltaa ja yötä.. ja minä en ole mielestäni kevytkenkäinen jos pääsen vuoden (2006-2007) ensimmäiselle lomalle juuri nimenomaan LASTEN vuoksi. Minulle elämä jatkuu, vaikka mieheni on kuollut ja pian menetän kantamani lapsen.
Joskus kai on oltava kylmä tai laskelmoiva, muuten ei tässä kylmässä maailmassa pärjää!
Minä olen vahva ja osaan kantaa vastuuni myös tästä, minua ei masenna mielipiteesi.
Mietin vain niitä, jotka ovat heikkoja, ja alttiita masentumaan moisesta kritisoinnista.
Kamalaahan olisi jos lakkaisin hymyilemästä, se olisi lasteni kannalta raskasta..
He ovat itkeneet kanssani jo niin monta yötä kuluneen vuoden aikana.
Elä elämääsi, älä ahdistu meidän naisten tekemistä päätöksistä.
UGH..
Olen puhunut! :o) -elli36-
Itse taidat olla jokin pervo joka nauttii naisten tuskasta ja käy täällä lukemassa ja haukkumassa ihmisiä jotka ovat joutuneet pahaan tilanteeseen. Et selvästikkään itse ole puhdas pulmunen mitä tulee aborttiin. Vain mies joka on pistänyt jonkun naisen raskaaksi vahingossa (ja tyttö on pistänyt hommalle lopun vasten miehen tahtoa) kirjoittaa noin. Siis KATKERA mies, se teksteistäsi kuvastuu. Hoidappa siis vain omat ehkäisysi etkä tule tänne puhumaan asioista joista et mitään näköjään tiedä.
Ja pian alkaa muuten varmaan tämä jeesustelu. Fundemetalisteja tälläkin palstalla näyttää hyörivän vaikka on omat palstat ihan sillekkin poppoolle. Pitäisi varmaan mennä sinne vähän syöttämään omia näkemyksiä SINÄ AINOANA OIKEANA ASIANA. Vaikka sitten tosipaikan tullen, kun niillä itsellä on pa**at housuissa niin tekevät vaikka mitä hirmutekoja, jumalan nimeen.
Onneksi tuollaista ei ole sattunut.
Harmeja on monenlaisia ja omasta puolestani sellaiseksi voisi laskea sen, ettei ole sattunut löytymään mukavaa naista ja sen vuoksi olen edelleen sinkku.
Tietysti, jos parisuhdetilanne muuttuu, niin silloin täytyy tietysti ajatella nuokin asiat kuntoon ennen kuin tekee isoja virheitä. Jos asiat ovat edenneet ilman keskusteluja ja luottamusta liian pitkälle, niin silloin on hyvinkin mahdollista, että _vaikka mitä voi tapahtua_.
On kuitenkin itsestäänselvää, että Suomessa abortteja tehdään liikaa ja liian löyhin perustein siihen nähden, miten paljon murheita se ihmisille tuo mukanaan.
Hyvä että se ei ole kohdallesi tullut ja toivon tosiaan ettet koskaan joudu sellaista kokemaankaan. Abortteja tehtäisiin varmasti vähemmän jos lapsiperheiden tilanne kohenisi eikä koko ajan laskisi. Kiinassahan naisen saa vaikka heti potkaista pois töistä jos lapsi ilmoittaa tulostaan. Naisen työnantaja maksaa jos nainen jää äitiyslomalle, mistä ei olla innoissaan. Miehiähän tälläinen käytäntö suosii. Ja ihmiset on ihmisiä eikä mitään koneita, virheitä pääse tarkallekkin käymään.
Jos olet todellakin niin päättänyt ole sitten hiljaa asiasta. Älä tule tänne palstalle yllyttämään muita samaan ratkaisuun!!! Murhaaja...
Ja pysy sä itse sekopää pois näiltä palstoilta!!!! Sua ei täällä tarvita!!!!
Minä koin myös keskeytyksen 41 vuotiaana.
Minulle on käynyt juuri toisin ,kun sinulle
"äiti"usealle. En tunne enää itseäni kunnon
äidiksi, en halua viettää äitienpäivää. Lapset , joita on 2, ovat minulle kaikki kaikessa. 6 vuotta
olen nyt rangaissut itseäni ja läpikänyt erittäin vaikeea maennusta. Pelkään vain kinka tämä vaikuttaa
lapsiini ja kuinka voisin ajatella, että olen yhä hyvä äiti ???
Nyt toimenpide päivä on selvillä, minulle tehdään kaavinnalla keskeytys koska astmani ei ole ihan tasapainossa.
Onneksi viikkoja oli vasta 7 4.... *huokaus*
Ei ole helppo Äitienpäivä edessä, sen tiedän..mutta, tästäkin on selvittävä.
Kaikille voimia ja uskoa tulevaan!
-elli36-