Kun huumeet vie mennessään...13-vuotiaan..

Tyttäreni, 13-vuotias jäi kiinni Hassiksen käytöstä ja olemme hakeneet apua - yrittänet saada pois siitä porukasta "irtiottoa" - mutta näyttää kuin mikään ei auttaisi - Hän haluaa ELÄÄ ja se elämä on tietysti vain kavereiden kanssa ja jossain "IHANASSA LASTENKODISSA".
Mistä nuoret saa sen käsityksen että vain lastenkoti on parasta mitä voi olla?? Tuntuu toivottamalta yrittää selittää Hänelle että, tuskin laskenkoti on paratiisi - toki siellä voi käyttää huumeita helpommi kuin kotona jossa päihteitä ei käytetä. Mutta, vaikeaa tuntuu saada apua edes sosiaalihuollon kautta - tapauksia niillä on liikaa - ja kun tänäpäivänä yrittää viedä lasta huumetestiin niin ensiksi kerrtotaan laspselle sen oikeudet - ja oikeudet on että: Hänen ei tarvitse halutessaan antaa näytettä! Vain "sossuntäti" pystyy tekemään pakkotestaus päätöksen - vanhemilla ei ole päätöksen tekoon mitään oikeuksia!! Ja sitten jos Hän "pääsee" sinne ihanteeseen lastenkotiin - omahuone - joka on kotonakin -- ja luulo että, ei ole mitään sääntöjä - pahasti lapsi tulee pettymään - vaikea on vain vanhempana luovuttaa ja antaa vain mennä - vaikka kuinka yrittäisi ei puhe auta - On vain oma tahto ja halua - usko siihen että, elämä muualla on parempaa... kuin perheen parissa jotka rakastaa ja haluaa auttaa...
Ja vanhempa on teito että, vain 25% lastenkodin lapsista tulee saamaan normaali elämän eli tulee selviämään hyvin -- loput 75% lapsista päjäilee joten kuten 25% lapsista tulee kuolemaan alle 30-vuotiaana huumeisiin ja alkoholliin.. se siitä ruusuisesta tulevaisuudesta.. Iltaisin olemme etsineet Häntä kotiin - soitelut tuntitolkulla puhelimella kavereille ja pyytänyt ilmoittamaan jos näkyy.. mutta joskus meki väsytään ja tarvitaan nukkua - silloin on helppo karata uudelleen - ja kokea elävänsä..
Karseinta tässä on se että, tämä ei ole vain meidän ongelma - vaan sama ongelma on monessa muussakin perheessä.. ja vanhemmat täysin avutomia ja toivottomia... Mitä järkeä on myydä huumeita lapsille - Siinä ei tuhoa ainoastaan nuorten lasten elämää vaan koko perheen....
Eikö viimeikin olisi aika ruveta toimimaan nuoten parhaaksi - myös koululla täytyy olla oikeus puuttua huumeiden myytiin ja jos epäilyjä koulun puolelta on huumeiden käytöstä - silloin koululle olisi myös saatava oikeus tehdä / viedä huumetesteihin! Se voi pelastaa nuoren - mutta ei taida auttaa enää omaa lastani - sen olen mennettänyt - tavalla tai toisella ... Kuolemia on monia - ja tämä on yksi niistä - tämmä on vain hidas kuolema - jossa kuolee koko perhe - "pilvi" maksaa vain alle jympin - minulle se taitaa maksaa koko lapsen...
152682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Hei otappa yhteys vaikka Irti Huumeista ry:hyn puh numeron löydät vaikka www.irtihuumeista.fi yhteystiedoista. Sosiaalihuollon pitäisi puuttua asiaan koska lastensuojelulaki edellyttää, että jos lapsi on vaaraksi itselleen tai muille niin heidän on puututtava siihen.

Äänestä

mitä jos koittaisit järjestää lapselle "irtioton" vaikka perheen yhteisen matkan tai jotain
minun lapset on pysyneet kotosalla
minulla on niille aikaa
ja matkustellaan ja vietetään aikaa yhdessä
jo pienikin ero niistä piireistä ja perspektiivin muutos, vaikka jonnekin etelän lämpöön, avaa lapsen silmät, että on muitakin todellisuuksia

Äänestä
  • Irtiottoja on yritetty: edellinen viikko oltiin muualla ja tuleva viikko ollaan taas jossain matkoilla.
    Kesällä kiertelimme pitkin eurooppaa ja näimme ja koimme paljon hyviä hetkiä - mutta jotka tahtoo kadota -kun ystävät odottaa... Irti Huumeista Ry:n yrittelin soittaa - mutta sinne läpi pääseminen on vaikeaa. Tarkoitus on mennä huumeen käyttäjien omaisille tarkoitettuun toimntaan...
    Tietysti on vielä muutto mahdollisuus - mutta kun on muitakin lapsia - ja heidän harrastukset ovat myös tärkeitä - ja "korpeen" muuttaminen ei välttämättä paranna kaikkia ongelmia - ja työpaikatkin pitäisi pystyä säilyttämään --"Uhrauksia" ollaan valmiit tekemään - ja tehdäänkin - mutta toivon että, muutkin tajuaa nämä vaarat nykyään... pilvilinnoista on rajua tulla huumehelvettiin - nähdä oman lapsensa vaikeudet - ja täytyy sanoa että, meillä onneksi on kontakteja yksityisen puolen apuun - ja sieltä apua on saatukin - tämä prosessi on hidas - oli se yksityisellä tai kunnallisella puolella... ja Onnetonta on jos joutuu odottamaan pelkästään kunnallista apua... Mutta tulee apua mistä tahansa - niin se olisi saatava HETI - hätä ja tuska lapseta on suuri - ei siinä ole aikaa odotella jos jostakin joku kerkiään sinulle jotain sanoa... Saatava lapsi hoitoon heti ja tunne että tässä asiassa edes jotain tapahtuu. Tieto tässä asiassa helpottaa tuskaa - edes vähän - mutta pelkoa se ei vie ja nukkumattomaia öitä se ei tuo takaisin.. mutta valitettavasti ammatti-ihmiset luokittelee niin monesti nämä käytöt "vain kokeiluksi" - ja yksikin kokeilu on liikaa - oli kyseessä minun tai jonkun muu lapsi.
    Valitettavasti vaan liian moni perhe ei huomaa mitä tapahtuu ja joskus se voi olla liian myöhäistä - luottamuksen takaisin rakentaminen on varmaan äärimmäisen vaikeaa ja henkisesti myös raskasta.
    Ennenkaikea kirjoitin tänne sen takia että, ette joutuisi samaa helvettiä kokemaan - ja nuoret myy myös kamaa -- omalle lapselleni myyjä on myös alle 15-vuotias... Ja nykyään huumeita on paljon ja idästä niitä virtaa päivittäin- ja valitettaasti osa on "halpaa" joten aina jollin on se "kymppi" aineisiin - mutta Ihmettelen edelleen miten Minä voisin vaikuttaa siihen että, aineet häviäisi pois lasten ja nuorten saatavilta? Hassiksen myynistä saa vain pienet sakot - en tiedä saisiko myyjä edes tuomiota allaikäiselle myynnistä - vertaan alkohholin antamista nuorille josta on ennakkopäätös oikeudesta.
    Myöntää täytty että,olen vihaa ja raivoa täynnä - sillä tämä "mörkö" on kasvoton - ja mahdollisuudet taistella sitä vastaan on vähäiset.

    Äänestä

  • "äiti" edelleen kirjoitti:

    Irtiottoja on yritetty: edellinen viikko oltiin muualla ja tuleva viikko ollaan taas jossain matkoilla.

    en muuta keksi kuin lämpö ja ymmärtämys
    jos lapsi tuntee, että hänestä välitetään, on säännölliset ruoka-ajat ja muut niin ....
    toivon, että onnistut

    Äänestä

Toivon, että lapsesi voisi vielä pelastua huumeiden maailmasta.. neuvoa en osaa antaa mutta toivon sydämestäni, että yritätte vielä tehdä kaikkenne. Itse absolutisti- nuorena tunnen olevani täysin voimaton seuratessani tätä kehityssuuntaa, joka vie niin monet tuhoon.. Luulen ettei teidän ole silti syytä syyttää itseänne, kun olette niin paljon yrittäneet ja huolta kantaneet. Suosittelisin kuitenkin että yrittäisit jonkin tahon (esim. irti huumeista ry.) avustuksella puuttua asiaan. Yksin on vaikea jaksaa ja tietämystäkin varmasti olisi porukassa enemmän. Vaikea on ymmärtää mihin tämä maailma on menossa.. itse kun mahdoin vielä leikkiä barbeilla tuon ikäisenä... Asetetuista rajoista täytyy antaa täysi tunnustus, ne ovat rakkautta.

Äänestä

minä itse olen 16vuotias nuori, ja olen asunut itse nuorisokodissa...johtuen siitä että kotona meni huonosti. Kun kotoa haluaa pois, siellä ei ole hyvä olla!
minunkin vanhempani ihmettelivät miksi? oma lapsi ei halua asua kotona, mutta sitä on vaikea selittää.
Anna aikaa lapsellesi...hänellä on luultavastikkin paha murrosikä ja hänellä on tarve kokeilla uusia asioita. mutta hasis ei ole huume sen enempää kuin viina ja tupakkakaan, jotka ovat laillisia.
Älä stressaa turhaa, anna ajan kulua.

Äänestä
  • Musta tuntuu et nuoren on saatava tehdä omat virheensä ennenkun se oppii,mitä enemmän kieltää sitä enemmän sitä haluaa....musta tuntuu siltä.Tytärtäsi et voi auttaa ennenkun hän sitä itse haluaa.Voimia!!Muista elää myös itsellesi.

    Äänestä

Minä olin jokin aika sitten tyttäresi asemassa. En ollut lastenkodissa, mutta pilven orja kylläkin.
Minuun ei tehonnut kiellot. Valehtelin ja varastin. Mutta silti, (Neuvo 1)TARVITSIN RAKKAUTTA.
Halusin että minusta välitetään, sillä ne lasten ystävät eivät kerkeä sitä tekemään! Rakasta lastasi.
Minä leikin elämälläni niinkauan kunnes se tuli päätepisteeseensä, piti joko kuolla tai lopettaa.
Myös sinun lapsesi jatkaa siihen viimeiseen pisteeseen, jolloin hän joko selviää, tai menehtyy. Sitäennen ei mitkään "heikuulejosvähentäisit"-sössötykset auta.
Minua itteäni autto rukous, Jumalan voima. -Sinä viimeisenä hetkenä.
Rukoile lapsesi puolesta, Jumala tahtoo auttaa ja rakastaa. Minä tiedän sen!

Äänestä

No voi pimppa. Ota yhteyttä sen nimiseen henkilöön kun (Riku Rinne)

Hän on Nokialainen nuorisotyöntekijä ja on toiminut semmoset 10 vuotta juur tollasten narkkareitten ym. saatananpalvonta hörhelöitten kanssa. Se vois luultavasti auttaa...hae vaikka internetistä tietoa siittä...tai soita numerotiedusteluun ja kysy sieltä tota asiaas.

Äänestä

luultavasti vastaus löytyy peilistä, älä yritä
käyttää tekosyynä hashista tai muita päihteitä.
vaikuttaa siltä että luulet kannabiksen käytön
olevan jotenkin erityisen paha asia ja yrität
puuttua siihen, samalla kun tyttösi on kokenut
kannabiksen olevan harmiton tai haitaton. sitä se
ei ole, mutta suurimmat haitat ovat kuitenkin
vanhemmat joiden arvomaailma on juuri sinun
kaltaisesi. ottaisit selvää kannabiksesta ja sen
terveyvaikutuksesta ennen kuin menet tuomitsemaan
tyttäresi tai pakottamaan hänet testeihin.
kannabis on huomattavasti haitattomampi kuin
alkoholi tai tupakka, tätä mieltä ovat lukuisat
lääkärit ja terveysviranomaiset myös suomessa.

Äänestä
  • 13-vuotias on vielä lapsi, jonka ei pitäisi
    käyttää yhtään mitään päihteitä. 13-vuotias ei
    varsinkaan osaa ajatella, mikä on järkevää ja
    mikä ei. Hän ei osaa, halua tai uskalla
    kieltäytyä uusien jännittävien ystävien
    tarjoamista houkutuksista. Kohtuukäyttö voi olla
    jo sanana aivan tuntematon. Ihmiset, jotka
    tarjoavat lapselle kannabista tarjoavat varmasti
    muutakin. Silloin on yksi hailee, miten
    turvallista, terveellistä ja ihanaa kannabis on
    verrattuna alkoholiin tai tupakkaan. On
    ajattelematonta ja tunteetonta käskeä tytön äitiä
    katsomaan peiliin. Katso peiliin itse ja mieti,
    haluaisitko Sinä lapsesi juoksentelevan kaduilla
    ja karkailevan kotoa.

    Äänestä

  • ella kirjoitti:

    13-vuotias on vielä lapsi, jonka ei pitäisi
    käyttää yhtään mitään päihteitä. 13-vuotias ei
    varsinkaan osaa ajatella, mikä on järkevää ja
    mikä ei. Hän ei osaa, halua tai uskalla
    kieltäytyä uusien jännittävien ystävien
    tarjoamista houkutuksista. Kohtuukäyttö voi olla
    jo sanana aivan tuntematon. Ihmiset, jotka
    tarjoavat lapselle kannabista tarjoavat varmasti
    muutakin. Silloin on yksi hailee, miten
    turvallista, terveellistä ja ihanaa kannabis on
    verrattuna alkoholiin tai tupakkaan. On
    ajattelematonta ja tunteetonta käskeä tytön äitiä
    katsomaan peiliin. Katso peiliin itse ja mieti,
    haluaisitko Sinä lapsesi juoksentelevan kaduilla
    ja karkailevan kotoa.

    olen kanssasi samaa mieltä, 13-vuotias on vielä
    lapsi jonka ei tulisi käyttää mitään päihteitä.
    olet oikeassa, on tunteetonta käskeä yleensäkään
    ketään katsomaan peiliin, mutta vielä
    tunteettomampaa on pakottaa oma lapsensa jonnekin
    testeihin, varsinkin kun kyse on vain
    kannabiksesta. lapsen kadulla juoksentelemiseen
    ja karkailuun on olemassa joku syy ja tuo syy
    tuskin on kannabis. kannabis tai yleensäkin
    päihteet voivat olla seuraus, mutta eivät syy.
    ikävä totuus on se, että kiellot eivät auta, ne
    vain yleensä tekevät asian vain
    kiinnostavammaksi. vanhempien hysteerinen asenne
    siis vain pahentaa asioita. olen varma etteivät
    minun tulevat lapseni tule karkailemaan kotoa, he
    saavat kotona rakkautta ja huolenpitoa, eivät
    saarnoja ja testeihin pakottamisia, soskun
    tanttoja tms. opetelkaa hyvät ihmiset
    kommunikoimaan lapsienne kanssa, ymmärtäkää heitä
    älkääkä pitäkö heitä vain lapsina lapsellisine
    asenteineen ja ajatusmaailmoineen.

    "maailma muuttuu ja huumeet sen mukana..."

    Äänestä

Jos pystyt luottamaan vielä ihmisiin, tässä
olisi yksi, joka vilpittömästi tahtoisi auttaa
lastasi. Olen itse ollut samassa tilanteessa kuin
tyttäresi, ja tiedän miltä hänestä tuntuu, mitä
hän käy nyt läpi. Vika ei ole sinussa, mutta ei
myöskään tytössäsi. Vika on yhteiskunnassa.
Jos tahdot, voin antaa sähköpostiosoitteeni
yhteydenottoa varten. Olen itsekkin tyttö, 16-
vuotias ja olen nyt ollut vähän yli vuoden
kokonaan kuivilla. Olen lopettamisestani asti
tehnyt parhaani, jotteivat muut nuoret joutuisi
samaan tilanteeseen jossa itse olin.
Mutta mitä ikinä teet, älä syytä tytärtäsi, vaan
yritä saada hänet tuntemaan, että oikeasti
rakastat häntä enemmän kuin elämää itseään, teki
hän mitä tahansa.
Toivottavasti tilanne helpottuu.

Äänestä
  • Elämä jatkuu välillä parempana ja välillä
    pelkkänä kaaoksena. Vihdoinkin sain tyttäreni
    hoitoon - yksikään päivä ei ole ollut helppo...
    Toiveita pienistä askelista odottaa - toivoo ja
    rukoilee, pelkää ja toivoo..ja pettyy...
    Sitähän tämä on - toivosta epätoivoon, jokainen
    päivä käyty tapaamassa lasta, jokainen päivä
    kerrottu että, rakastetaan ja vakuutettu että,
    emme hylkää tämänkään tapauksen takia...

    Etsitty öisin pimeitä katuja - pelätty pahinta -
    mutta kaikki tämä on pakko tehdä - jotta voi
    sanoa vilpittömästi edes yrittäneensä tehdä
    jotain... Aivan vapaasti saa syyttää ja käskeä
    katsomaan peiliin - voin katsoa siihen peiliin ja
    todeta että, parhaani olen yrittänyt ja
    rakastanut, rajoja laitellut...mutta ne eivät ole
    olleet riittävät - sen jälkeen kun "mopo karkasi
    käsistä" - valittevasti täytyy muistaa että,
    elämän lekalla on pitkä varsi - ja se lyö lujaa -
    takaisin ja ajallaan niin sinulle kuin
    minullekkin...

    "Apua tarjolla" mielelläni tahtoisin tavata
    Sinua - ja antaa tyttärelleni myös mahdollisuuden
    tutustua Sinuun ja uskoa siihen että, on
    mahdollista päästä eroon tästä touhusta... Uskoa
    että, elämä on edessä - vaikka vaikeuksiakin
    tulee olemaan..
    On hyviä Ihmisiä ja niitä jotka välittää
    vilpittömästi- uskon Sinun sellainen olevan ja
    jollaisiksi myös tyttäreni jonain päivänä ehkä
    taas palaa olemaan.

    Rakkaus omaan lapseen ei kuole -vaikka ensi
    järkytys on valtava - sitä oppii taistemaan
    lapsen puolesta - terveellä tavalla, luottamatta
    liikaa lapseen. Mutta vaatimalla hoitoa - olla
    mukana tekemässä ratkaisuja hoidosta, paikoista
    ja ajoista...

    Uskon että, tämmä "kokemus" on jo kasvattanut
    meitä enemmän kuin 19 - edellistä vuotta yhteensä-
    kenellekkään en toivo tätä helvettiä- mutta
    panoksena on oma lapsi - rakasihminen - silloin
    mitkään yritykset eivät ole turhia.. Minä jaksan -
    vielä tämänkin taistelun - tärkeä apu on ollet
    ystävät ja sukulaiset- auttaneet ja tukeneet
    ilman syyttelyä - jokaisella tavoitteena Rakastaa
    ja Auttaa lastani. Myös kiitokset Teille
    kirjoittajille - Rohkaisusta ja Tuesta. Se auttaa
    jaksamaan.. vielä tämänkin päivän...

    Äänestä

  • elämmä jatkuu.. kirjoitti:

    Elämä jatkuu välillä parempana ja välillä

    ettei kukaan toinen joutuisi kokemaan samaa kuin
    minä, mutta jos "vahinko" on jo tapahtunut paras
    tapa auttaa on edes yrittää saada toinen uskomaan
    että toivoa on aina. Ja sitä todellakin on. Mun
    mailiosotteeni on [email protected]. Sitä kautta
    voin antaa puhelin-numeroni. Luen mailit ainakin
    kerran viikossa, joten jos tahdot ottaa yhteyttä
    mut on helppo tavottaa sillä tavoin.
    Olisin erittäin onnellinen jos musta voisi olla
    apua edes yhdelle ihmiselle tässä julmassa
    maailmassa. Kaikkea hyvää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

niin paljon surua... kirjoitti:

Tyttäreni, 13-vuotias jäi kiinni Hassiksen käytöstä ja olemme hakeneet apua - yrittänet saada pois siitä porukasta "irtiottoa" - mutta näyttää kuin mikään ei auttaisi - Hän haluaa ELÄÄ ja se elämä on tietysti vain kavereiden kanssa ja jossain "IHANASSA LASTENKODISSA".
Mistä nuoret saa sen käsityksen että vain lastenkoti on parasta mitä voi olla?? Tuntuu toivottamalta yrittää selittää Hänelle että, tuskin laskenkoti on paratiisi - toki siellä voi käyttää huumeita helpommi kuin kotona jossa päihteitä ei käytetä. Mutta, vaikeaa tuntuu saada apua edes sosiaalihuollon kautta - tapauksia niillä on liikaa - ja kun tänäpäivänä yrittää viedä lasta huumetestiin niin ensiksi kerrtotaan laspselle sen oikeudet - ja oikeudet on että: Hänen ei tarvitse halutessaan antaa näytettä! Vain "sossuntäti" pystyy tekemään pakkotestaus päätöksen - vanhemilla ei ole päätöksen tekoon mitään oikeuksia!! Ja sitten jos Hän "pääsee" sinne ihanteeseen lastenkotiin - omahuone - joka on kotonakin -- ja luulo että, ei ole mitään sääntöjä - pahasti lapsi tulee pettymään - vaikea on vain vanhempana luovuttaa ja antaa vain mennä - vaikka kuinka yrittäisi ei puhe auta - On vain oma tahto ja halua - usko siihen että, elämä muualla on parempaa... kuin perheen parissa jotka rakastaa ja haluaa auttaa...
Ja vanhempa on teito että, vain 25% lastenkodin lapsista tulee saamaan normaali elämän eli tulee selviämään hyvin -- loput 75% lapsista päjäilee joten kuten 25% lapsista tulee kuolemaan alle 30-vuotiaana huumeisiin ja alkoholliin.. se siitä ruusuisesta tulevaisuudesta.. Iltaisin olemme etsineet Häntä kotiin - soitelut tuntitolkulla puhelimella kavereille ja pyytänyt ilmoittamaan jos näkyy.. mutta joskus meki väsytään ja tarvitaan nukkua - silloin on helppo karata uudelleen - ja kokea elävänsä..
Karseinta tässä on se että, tämä ei ole vain meidän ongelma - vaan sama ongelma on monessa muussakin perheessä.. ja vanhemmat täysin avutomia ja toivottomia... Mitä järkeä on myydä huumeita lapsille - Siinä ei tuhoa ainoastaan nuorten lasten elämää vaan koko perheen....
Eikö viimeikin olisi aika ruveta toimimaan nuoten parhaaksi - myös koululla täytyy olla oikeus puuttua huumeiden myytiin ja jos epäilyjä koulun puolelta on huumeiden käytöstä - silloin koululle olisi myös saatava oikeus tehdä / viedä huumetesteihin! Se voi pelastaa nuoren - mutta ei taida auttaa enää omaa lastani - sen olen mennettänyt - tavalla tai toisella ... Kuolemia on monia - ja tämä on yksi niistä - tämmä on vain hidas kuolema - jossa kuolee koko perhe - "pilvi" maksaa vain alle jympin - minulle se taitaa maksaa koko lapsen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu