tähän kyseiseen kirkkoon kuuluva. Ihemetyttää muutama asia. Ensinnäkin, jos lasta ei ole kastettu, niin painuuko tämä suoraan helvettiin kun kuolee? Tässä asiass mielestäni esim babtisti ym ovat oikeeilla jäljillä. Toiseksi miksi sielä kirkossa pitää aina hoilata niitä samoja ikivanohja virsiä? Aina katotaan kieroon niitä ihmisä jokka ei osallistu. Onkohan nämät lautapäät miettiny että nämät ihmiset eivät osaa laulaa. (pääseekö taivaaseen vain kaunis ääniset). Seuraavaksi.. miksi kirkko ei hyväksy homoseksuaalijen naimisiinmenoa? Armejaan kyllä koulutetaan kenttäpappeja, jotka joutuvat olemaan tekemisissä tappamisen kannssa??? Mietikkää nuori alikessu tulee ja kysyy papilat, pääsenkö taivaaseen? Pommitin äsken yhtä viholisleiriä kranatinheittimellä. Noin kahdeksan ihmistä kuoli. Vastaako pappi tällöin että kyllä pääset, koska teit sen isänmaanpuolesta. Eikö tappaminen ole raamatussa kielettyä? Kuin myös toi homostelu?? Onko tässä vain minun mielästä jotain pientä ristiriitaa? Ja tää juttu että naiset pitäkööt turpansa kiini seurakunassa. DÖÖ! Onko nää typerykset ollenkaan miettiny sitä vaihtoehtoo että aikoinaan naiset ei kalattais sielä liika jostain virkkaushommista tai vastaavasta. Eli että tämä asia ei tarkoita sitä että nainen ei missään nimessä voi olla pappi.Mielestäni kirkon kannataisi alkaa ehkä vähäsen uudistumaan.Vois aloitta vaikka putsaamalla kaikki tekopyhät, "mää kyäyn joka sunnuntai kirkossa", sille listalle jotka pitäis oikeesti käänyttää.
vaikka
olenpi
4130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mää käyn joka sunnuntai kirkossa. Minulle kelpaavat niin naispapit kuin miespapitkin samoin, kuin valtaosalle muistakin joka sunnuntai kirkossa käyvistä ihmisistä. Naispappeuden vastustajat ovat hyvin pieni, mutta äänekäs vähemmistö joukossamme. Toivon myös, että kirkko ottaa homoparien siunaamiseen myönteisen kannan. Jonkin sortin pasifistikin olen ja vasemmistolainen poliittiselta katsantokannaltani. Ulkomailla pariin otteeseen asuneena ihmisenä ystävä- ja tuttavapiiriini kuuluu niin buddhalaisia, juutalaisia, muslimeja kuin kristittyjäkin. Olen saanut olla myös vieraana muiden uskontokuntien juhlissa. Ovat olleet mukavia kokemuksia.
"Armejaan kyllä koulutetaan kenttäpappeja, jotka joutuvat olemaan tekemisissä tappamisen kannssa??? Mietikkää nuori alikessu tulee ja kysyy papilat, pääsenkö taivaaseen? Pommitin äsken yhtä viholisleiriä kranatinheittimellä. Noin kahdeksan ihmistä kuoli. Vastaako pappi tällöin että kyllä pääset, koska teit sen isänmaanpuolesta. Eikö tappaminen ole raamatussa kielettyä?"
Tappaminen on aina kielletty. Mutta esivallan määräyksestä joutuu sotaan ja siellä tapahtuu myös tappamista. Eikö siinä tapauksessa, kun aseveljiä kuolee ja naapurimaan kansalaisia kuolee, ole hyvä, että on joku, jonka kanssa saa keskustella ja saa ripittäytyäkin tarpeen mukaan. Ajattelen näin ja niin isänikin aikoinaan sodassa vihollista kohti ampuneena kertoi, että oli tosi ikävää nähdä ihmisen kuolevan hänenkin kauttaan. Hänelle, sotaan pakotetulle nuorelle miehelle se oli kauhea paikka, josta halusi jollekin kertoa omia tuntemuksiaan. Sitä varten sotilaspapit olivat ja ovat. Itse olen saanut koulutuksen sotilassielunhoitajaksi ja siksi koen tämän osan kirjoituksestasi hyvin kohti tulleeksi. En hyväksy sotaa ja sen kauheuksia. Siksi on syytä oppia kuuntelemaan niitä, jotka sodan traumoista kärsivät. Viimeisten sotiemme ajoilta oli paljon traumaatisia miehiä, joita ei kukaan ehtinyt kuunnella ja ymmärtää, ei kotirintamalla eikä sotatantereella.
Sotilaspapin tehtävänä ei ollut hyväksyä tai siunata sotaa, vaan auttaa kärsimyksen keskellä olevia, pakosta sotaan joutuneita miehiä, joista osa oli jopa 17 v. nuorukaisia,kuten isäni oli.
Niin minäkin olen sotilaspapin tehtävän käsittänyt. Sitä kuitenkin ihmettelen, miksi sotilasvalalla käydään kirkossa. Sotilasvala sotii omaa kristinuskonkäsitystäni vastaan.
Vaikka mielestäni hyökkäyssotaan osallistuminen on aina synti, puolustautuminen hyökkääjää vastaan ei sitä ole. Siksi kansaansa ja isänmaataan puolustavia asevelvollisia ei saa eikä edes voi syyllistää.
Jeesus kuitenkin kutsui seuraajiaan (kristittyjä) vähän isompiin valintoihin kuin vain neutraaleihin ok -juttuihin. Jeesus kehoitti ihmisiä rakastamaan myös vihamiehiä, kääntämään toisenkin posken, pistämään puolustustilanteessakin miekan tuppeen, antamaan ihokkaan sitä vaativalle jne. Kirkon tehtävä on tuoda tämä sanoma esille silloinkin, kun maanpuolustamisesta puhutaan.
Mielestäni on outoa, että kirkon kanta sotimiseen on sellainen, että maanpuolustus on toivottavaa, mutta aseista kieltäytyminenkin hyväksyttävää, kun prioriteettijärjestyksen pitäisi olla juuri päinvastainen; maanpuolustukseen osallistuminen on hyväksyttävää, mutta aseista kieltäytyminen on toivottavaa. Kirkon pitäisi siis mielestäni aina rohkaista ihmisiä aseettomuuteen. Tässä suhteessa olen kirkkoon hieman "pettynyt".
Itse lukisin keisarille veron maksamisen niin, että kun esivalta vaatii jotakin kristityltä ihmiseltä itseltään, on kristityn ihmisen parempi maksaa vero tai tehdä vaadittu työ hallitsijan hyväksi.
On kuitenkin aivan toinen juttu, jos esivalta käskee sinua tekemään jotakin väärää toiselle ihmiselle (esim. tappamaan, vangitsemaan, riistämään), sillä ihmisen omatunto kuuluu Jumalalle.
Silloin, kun ihminen luopuu vain omista maallisista oikeuksistaan, hän ei riko omaatuntoaan vastaan. Hän ei itse koe tekevänsä vääryyttä, vaikka ehkä kokeekin tulevansa jollakin tapaa väärin kohdelluksi, luovuttaa.
Jos taas ihminen käy palvelemaan vääryyttä (vaikka painostuksenkin alla), hän rikkoo myös omaatuntoaan vastaan ja kokee syyllisyyttä. Silloin hän rikkoo itsessään sitä vastaan, joka kuuluu Jumalalle. Hän antaa sitä, joka Jumalan on, väärän vallankäytön palveluun.
Ihmisellä on aina vastuu omista teoistaan (myös suostumisesta ja tottelemisesta). Onneksi sentään Jumala on armahtavainen.