Kuljen hiljaa,
kyynelten siltaa.
Surun sumussa
jalkani tapailevat mustasta vedestä
pilkottavia liukkaita,kosteita kiviä.
Yksi harhaan astuttu askel
ja sukellan takaisin
syvän ja mustan veden syövereihin.
Tuleeko valkoinen kivisilta koskaan
vastaan?
Entäs jos kivet eivät enään
jatkukaan,
jos edessä onkin vain loputtoman syvää,
mustaa vettä?
Surun sakeassa sumusta ei voi
nähdä tulevaa
voi vain keskittyä näkemään seuraavan kiven...
kyynelten siltaa.
Surun sumussa
jalkani tapailevat mustasta vedestä
pilkottavia liukkaita,kosteita kiviä.
Yksi harhaan astuttu askel
ja sukellan takaisin
syvän ja mustan veden syövereihin.
Tuleeko valkoinen kivisilta koskaan
vastaan?
Entäs jos kivet eivät enään
jatkukaan,
jos edessä onkin vain loputtoman syvää,
mustaa vettä?
Surun sakeassa sumusta ei voi
nähdä tulevaa
voi vain keskittyä näkemään seuraavan kiven...
Vastaukset 2
Vanhimmat
ihanan runon sä oot kirjoittanut,aivan itku tuli
silmään kun luin runoa yksin mielessäin!
Kuljen hiljaa,kyynelten siltaa.Puhutteli minua.
Vaikka sydämesi tuska on vieläkin
vuorenkorkuinen,löydät varmaan sen valkoisen
kivisillan kun aika on oikea ja huomaat että
kivetkin jatkuvat...