Väestötilastoja on laadittu Suomessa vuodesta 1749 lähtien, niitä on tehty myös tätä aikaisemminkin, mutta ei luotettavin ja tilastollisia keinoja käyttäen. 1749 Suomen ensimmäisessä tarkassa laskennassa väkiluku oli 410 400 henkilöä, voidaankin sanoa, että Suomi oli harvaan asuttu ja karu maa huonojen kulkuyhteyksiensä vuoksi. Suomen väestö on tasaisesti kasvanut, mutta muutamia väestötappio vuosia koettiin kuten nälkävuonna 1868, jolloin väestö väheni yli 96 000 henkilöllä yhdessä vuodessa.
Viimeisimmät suuret väestötappiovuodet olivat 1969 ja 1970, syynä oli suomalaisten massamuutto Ruotsiin. Vuoden 2005 lopussa Suomen väkiluku oli 5 255 580 henkilöä, vuoteen 1749 verrattaessa väestö oli jo reilusti yli kymmenkertaistunut. Tällä hetkellä Suomen väestönkasvu on hidasta, mutta kuitenkin terveellä ekologisella pohjalla, maa kykenee tarvittaessa ruokkimaan maassa asuvat suomalaiset. Väestöennusteen mukaan kasvu hidastuu seuraavan 20 vuoden aikana. Suomessa tapahtunut suuri syntyvyyspiikki osuu sotien jälkeisille vuosille ja se vaikuttaa tilastoihin merkittävästi. Näiden henkilöiden eläkkeelle siirtyminen aiheuttaa tilapäisen poikkeaman ikäjakaumassa, kansa vanhenee tilapäisesti ja väestökehitys normalisoituu viimeistään vuonna 2045.
Väestöennusteita on tehty Suomessa jo 1800 luvulta saakka, eräs merkittävin virhearvio oli vuoden 1931 ennuste. Kyseisenä vuonna väestötieteilijät ennustivat, että Suomen väkiluku ei tule koskaan saavuttamaan 4 miljoonan ihmisen rajaa, tämä rajapyykki saavutettiin kuitenkin jo vuonna 1950. Väestötieteilijät eivät kuitenkaan osanneet arvioida tekniikan kehittymisen nopeutta, uusien lääkkeiden ja lapsikuolleisuuden merkittävää vähenemistä. Keski-ikä on myös kasvanut merkittävästi ja tämä osaltaan selittää sen aikaisten ennusteiden puutteellisuutta.
Suomessa syntyi 2005 vuonna samanverran lapsia kuin vuonna 1970, eli kohtalaisen hyvin. Syntyvyyskin on viimeisten vuosien aikana kohonnut 1,9 lapseen naista kohden. Suomi on erittäin onnellisessa asemassa, meillä on terve luonto ja riittävät vesivarat, emme ole myöskään ylikansoittaneet Suomen maaperää liiallisesti, vaikka luonnonresursseja olemmekin onnistuneet käyttämään mallikkaasti hyväksemme.
Maailman mittakaavassa Suomen väestönkehitys on vähäistä, se on yksi maailman hitaiten kehittyvistä maista. Tämä ei suinkaan ole negatiivinen ilmiö, päinvastoin sitä voidaan pitää positiivisena ilmiönä. Suomen sijoitus väestönkehitys tilastoissa alas on tällä kertaa hyvä asia, useat Afrikan, Aasian ja Lähi-Idän valtiot ovat ylikansoittaneet alueensa. Maa-alue ei kykene ruokkimaan kansaa, tehomaatalous on tuhonnut edellytykset kestävälle kehitykselle. Eräät Afrikan valtiot ovat kasvaneet 50 vuodessa lähes 1000 prosentin vauhdilla.
Vanha sanonta, maata on hyvä omistaa, sitä ei ole enää myytävänä on hieno ilmaisu. Meidän suomalaisten on pidettävä huolta maastamme, vaalittava sen luontoa ja ihmisiä. Suomen kansalla on mainiot edellytykset selviytyä, useiden sivilisaatioiden luhistuessa omaan mahdottomuuteensa, suomalaisilla on paikka maapallolla missä meillä on edellytykset pärjätä vielä pitkään.
Maahanmuuttoa on kontrolloitava tarkasti, pakolaisten pitkäaikaista sijoittamista Suomeen on vältettävä. Tilapäistä suojaa voidaan aina tarjota, mutta tämän pitää tarkoittaa myöhemmin tapahtuvaa, alkuperäiseen ympäristöön palauttamista. Ennusteiden mukaan Suomen väkiluku nousee vielä vuoteen 2030 saakka, tämän jälkeen sodanjälkeisen syntyvyyspiikin aiheuttama poikkeama korjaantuu, väkiluku tasaantuu 5,2 miljoonan tietämille.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Minkä vitun takii meille valhdellaan, ei me tänne mitää pakolaisii tai mamuja tarvita. Suomes on ihan hyvin ihmisiä, ilman duunii sellaset 500 tuhatta.
Tai ainakin väestön koostumus muuttuu. Kolmisenkymmentä vuotta sitten ajettiin sellaisia asioita kuin
keskiolutlaki, aborttilaki, Jumalan pilkkaamisen rangaistavuuden poistamista ja Repo-radio oli voimissaan.
Tulee mieleen sellaisia sanontoja kuin: Mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää tai: Jumalan myllyt pyörivät
hitaasti mutta varmasti. Yli kolmekymmentä vuotta sitten totesi muuan saarnamies ylläkuvatunlaisista lain-
säädännöllisistä hankkeista, että "tuomio tulee ja tuomio on oleva kova". Kun Suomi on investoinut tulevia
sukupolviaan abortoimalla esim. korppien ruoaksi ja näin katsonut jälkeläisiänsä arvottomiksi perimään kansallisvarallisuutta niin kyllähän sillä vääjäämättä tulee olemaan vaikutuksensa; hankkeiden hedelmät kypsyvät pikkuhiljaa. Samalla länsimaiden ulkopuoliset väestölliset paineet ovat jatkuvasti kasvaneet niin
että eräs tunnettu eläkkeelle jäänyt kolumnisti pohti pari vuotta sitten sitä mahtaako jossakin vaiheessa rajavalvonta rapautua tai suorastaan romahtaa. Ehkä jotkut ajattelevat tai toivovat ettei kai sentään vielä heidän päivinään. Eivät ole valtakunnat ja kansallisuusilmiöt ennenkään säilyneet stabiileina.