Adventistit ovat perinteisesti väittäneet sunnuntaita "katolisen kirkon keksinnöksi" ja katolisen kirkon "ylivallan merkiksi" ja "paavin asettamaksi " kauan apostolisten aikojen jälkeen. Tämähän ei vastaa ollenkaan historiallisia tosiasioita. Jopa adventistien tällä hetkellä johtava historian tutkija Samuel Bacchiocchi (HOW DID SUNDAYKEEPING BEGIN? tutkielmassaan) on myöntänyt olevansa eri mieltä lahkon "profeetan" Ellen G. Whiten kanssa sanoen sunnuntain vieton aloittamisen menevän vuoteen 135 jKr. Rooman paaveja ei ollut olemassakaan tuossa vaiheessa!
Mitään "paavin valtaa" ei ollut historiallisesti vielä perustettukaan kun alkukirkko jo vietti yleisesti sunnuntaita jumalanpalveluspäivänään ensimmäiseltä vuosisadalta lähtien - kristillisen vapauden hengessä (esim. Apt.20:7; 1 Kor.16:2). Sunnuntain viettäminen jumalanpalveluspäivänä ei siis alkanut Roomassa, vaan laajasti apostolisessa alkukirkossa niin Palestiinan kuin Vähä-Aasian seurakunnissa. Ensimmäinen Rooman paavi on historiallisesti Leo I Suuri (440-461), joten on melkoinen historiallinen virhe väittää paavia tai katolista kirkkoa sunnuntain vieton aloittajaksi - tai sunnuntaita paavin "vallan merkiksi". Kun ensimmäinen paavi aloitti toimintansa Roomassa oli sunnuntaita vietetty varhaiskirkossa jo yli 400 vuotta! Adventistien näkemys on yhtä historian vastainen kuin katolisen kirkon oppi, jonka mukaan paavi on apostoli Pietarin seuraaja ja Pietari oli ensimmäinen paavi.
Lisäksi hyvin varhaiset alkukirkon dokumentit todistavat, että alkukirkko vietti sunnuntaita Kristuksen ylösnousemuksen juhlapäivänään ja nauttien sinä päivänä ehtoollista. Didakhe eli Herran opetus pakanoille kahdentoista apostolin välittämänä noin vuosilta 70-100 jKr. Lainaus Didakhesta:
"Kun olette Herran päivänä kokoontuneet, murtakaa leipää ja lausukaa kiitosrukous.." (Did.14:1)
Sitä paitsi Didakhe kieltää paastoamastakin samoina päivinä kuin "ulkokullatut" eli juutalaiset. Maanantai ja torstai olivat juutalaisten paastopäiviä ja perjantaita he viettivät sapatin valmistuspäivänä. Mutta Didakhe ei opeta ollenkaan viettämään perjantaita sapatin valmistuspäivänä, vaan käskee paastoamaan keskiviikkoisin ja perjantaisin.
"Älkää pitäkö paastoa samanaikaisesti ulkokultaisten kanssa; hehän paastoavat maanantaisin ja torstaisin. Te sen sijaan paastotkaa keskiviikkoisin ja perjantaisin" (Did.8:1)
Didakhe saattaa eräiden tutkijoiden mukaan olla peräti 50-luvulta jKr. peräisin. Joka tapauksessa Didakhe on vanhempi kuin moni UT:n kirjoista. Koko Didakhe ei sano kertaakaan kristittyjen viettäneen sapattia.
(Timo Tiaisen analyysista)

Vastaukset 4
Vanhimmat
humpuukia. Ei ole olemassa todisteita, että sunnuntaita olisi vietetty lepopäivänä ennen toisen vuosisadan loppua. Didakhea ei ole kirjoitettu ensimmäisellä vuosisadalla, vaikka jotkut niin väittävät. Eikä didakhella ole mitään arvoa niille kristityille, jotka uskovat Raamattuun.
Tietenkin saat aivan omanlaiset arviot adventistiteologisesti katsottuna. Adventistien tieto ei perustu rehelliseen puoluettomaan tarkasteluun. Tämä on yleisessä tiedossa.
ovat. Heidän todistelunsa ei ole uskottava eikä pätevä koska he ovat omalla asiallaan "sorsiessaan" sunnuntainviettoa sapatti-lain-alaisuutensa puolustelemiseksi.
Ensinnäkin Kristinusko ja Kristityt on eri asia. Ensimmäinen on pakottaja, tappaja joka kaikkia IO käskyä rikkoen pakotti tavalla tai 666 ihmiset ristille. Heidän jälkeläiset ovat nykyisiä IOOO vuoden aikana harhaanjohdettuja uskovaisia.
Kristinusko organisaationa perustettiin 300 -luvulla ja Kristinuskon sen jälkeen tavalla tai 666 ristimät ovat varhaisimpia kristittyjä kuten kristitty -sana nykyään käsitetään.
Matt. 24:1
" 5 Sillä monta tulee minun nimessäni (Jeesus) sanoen: " Minä olen Kristus " (Jeesus Kristus), ja he eksyttävät monta. ".
Kun Suomalainen perustaa elämänkatselmuksensa Alkuperäiseen Raamattuun: IO Käskyyn, niin sitä seuraa itku ja hampaiden kiristys niiden kohdalla joiden elämänkatselmus ei perustu IO Käskyyn, koska IO Käskyä - Alkuperäinen Raamattu, kirjoitettiin kauan ennen sen olemassaoloa, joka toi "sivistyksen ja Kristinuskon".