Monikkoperheet ry

Aiotteko liittyä oman paikkakuntanne monikkoperheet ry yhdistykseen? Missä vaiheessa raskauttanne aiotte liittyä tai olette liittyneet? Itellä nyt rv27 . Yhdistykseltä saa kuulemma kortin, jolla saa alennuksia tarvikkeista lastentarvikeliikkeistä.Toki muitakin etuja on mm. keskusteluiltoja, asiantuntijailtoja jne. jotka kiinostavat ja ovat varmastikin hyödyllisiä.
51480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En vaan kertakaikkiaan jaksa kuunnella toisten äitien valitteluja kuinka on niiiiiin kauheeeeta tämä elämä kun on KAKSOSET!!!!! Ehkä jossain on mukavampia piirejä kuin täällä meijän kulmilla.

Enkä ole kokenut edes tarpeelliseksi niitä tarjottuja alennuksia, koska täällä on kolme paikkaa, josta saa alennuksia. Lähtöhinnat on jo niin törkeitä ettei 10-20% alennus tunnu missään. Siksi suosinkin ihan toisia kauppoja, joista saa järjellisemmällä hinnalla tarvittavia asioita.

Näin siis meillä.

Äänestä
  • Meidän seudulla on ihan mukava yhdistys ja en ole kenekään kuullut valittavan, että on niiiin kamalaa kun on KAKSOSET - päinvastoin, elämä on ihanaa :)
    Ehkäpä yhdistyksen antama tuki on vähentänyt valittamisen tarvetta ja ollaan pärjätty sitten keskimääräistä paremmin...

    Näin meillä.

    PS. Jäsenkortilla saa alennuksia ihan maanlaajuisesti, eli mahdollisilla kotimaanmatkoillakin sitä voi hyödyntää eikä vain paikallisesti.

    Äänestä

Itse liityin jäseneksi saman vuoden alusta, kun tytöt syntyivät keväällä.

Meidän seudulla yhdistys järjestää toimintaa laidasta laitaan ihan jäsenten toiveiden mukaisesti. On luentoja, vapaamuotoisia tapaamisia, pikkujoulut, pikku retkiä jne.

Jonkun verran olen hyödyntänyt jäsenkorttietuja, viimeksi kun piti ostaa isot turvaistuimet lastentarvikeliikkeestä. Ihan huomattavan alennuksen sain, kun ostin kaksi samalla kertaa. Meillä alkavat tytöt olla kohta siinä iässä, että reissaaminen alkaa helpottua, joten varmasti hyödynnän kesämatkoilla etuja. Liikkeitä ja paikkoja, johon sama kortti käy, on aika paljon valtakunnallisesti. Käy tutustumassa asiaan www.suomenmonikkoperheet.fi -sivuilla.

Tsemppiä odotukseen ja aurinkoista kesää!

Äänestä
  • Pirkanmaan monikkoperheiden perhetapaamiset pirkkalassa on ihan kivoja. Joskus porukkaa aika hurjastikin mukana :)

    Saa jutella lapsista tai sit ihan muusta, ja saa varmaan voivotellakkin jos haluu - mutta ei ole ei ole ollenkaa pakko :)

    Äänestä

  • perhetapaamiset kirjoitti:

    Pirkanmaan monikkoperheiden perhetapaamiset pirkkalassa on ihan kivoja. Joskus porukkaa aika hurjastikin mukana :)

    Saa jutella lapsista tai sit ihan muusta, ja saa varmaan voivotellakkin jos haluu - mutta ei ole ei ole ollenkaa pakko :)

    Eli se pirkanmaan monikot löytyy http://www.monikkoperheet.net ja suomen monikot http://www.suomenmonikkoperheet.fi/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tia72 kirjoitti:

Aiotteko liittyä oman paikkakuntanne monikkoperheet ry yhdistykseen? Missä vaiheessa raskauttanne aiotte liittyä tai olette liittyneet? Itellä nyt rv27 . Yhdistykseltä saa kuulemma kortin, jolla saa alennuksia tarvikkeista lastentarvikeliikkeistä.Toki muitakin etuja on mm. keskusteluiltoja, asiantuntijailtoja jne. jotka kiinostavat ja ovat varmastikin hyödyllisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu