Pyydän esirukousta

Isäni makaa sairaalassa. Lääkärit vaihtuvat, hoitajat vaihtuvat; joku sanoo sitä, toinen taas tätä. Keuhkoissa on syöpä; paha sellainen. Leikata ei voida; sädehoitoa annetaan. Se aiheutti viime kerralla kuumepiikin ja sydämen tykytystä.

Rukoileehan Jeesus meidän puolestamme, kun emme itse löydä sanoja? Tai olemme niin hädissämme ja uupuneita?

Rakkaat ystävät, pyydän teiltä rukousta isäni ja äitini puolesta. Äidin sydän on koetuksella tänä aikana.

Jossakin sisimässäni on suuri luottamus, että kun olen siirtänyt asian niin monta kertaa Taivaallisen Isän hoitoon, niin Hän pitää isästä huolen.

Jumala on voimallinen ja rakastava. Ehkä hän armahtaa minua syntistä ja antaa isän elää vielä.

Teitä kaikkia siunaten
16477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Herra Jeesus, auta tätä perhettä ahdingossaan.

Äänestä
  • Rakas Jumala, Anna tälle Tomi Tammelalle kunnon aivohalvaus jotta hänen ei tarvitse enää murehtia muitten asioita. Rakas kaikkivoipa suuri Jumala, Toteutathan rukoukseni niin kuin olet aina tähän astikin tehnyt.

    Amen

    Äänestä

  • Helinä . kirjoitti:

    Rakas Jumala, Anna tälle Tomi Tammelalle kunnon aivohalvaus jotta hänen ei tarvitse enää murehtia muitten asioita. Rakas kaikkivoipa suuri Jumala, Toteutathan rukoukseni niin kuin olet aina tähän astikin tehnyt.

    Amen

    Etkö tiedä, että Jumala vastaa vain Hänen mielensä mukaisiin rukouksiin. Ja tuo ei varmasti ollut sellainen, vaan kirous. Mutta Jeesukseen uskovat saavat olla turvassa kirouksilta.

    Äänestä

  • Heikko esitys sulla kirjoitti:

    Etkö tiedä, että Jumala vastaa vain Hänen mielensä mukaisiin rukouksiin. Ja tuo ei varmasti ollut sellainen, vaan kirous. Mutta Jeesukseen uskovat saavat olla turvassa kirouksilta.

    ""Hes. 9:5-7 "Ja niille toisille hän (Jumala) sanoi minun kuulteni: Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään ja surmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot."""

    Aika raakaa. Jumala tahtoo kunnon teurastuksen.

    Äänestä

Hei ,kyllä on varmaan niin että on vähän kanssa kulkioita tuossa tilantessa ,jokainen meistä sen vuorollaan saa huomata sen,ihminen on loppujen lopuksi vähänvoiva itsessään,mutta onneksi on joku johon voi luottaa myös suurimassa hädässäkin,nimittäin kun olemme siinä pistessä että olemme itse lopulisesti nostaneet kädet ja tunnustaneet että enää ei ole keinoa ihmisellä tehdä mitän,juuri siitä kohdasta alkaa JUMALAN mahdolisudet ,kun toteamme vain sen avoimin sydämin, tuli mitä ikinä, niin se on JUMALAN kädessä.

mieleni tulee seurava kohta raamatusta jonka luin tänään; ensimäinen pietarin kirje 2,lue sinäkin tämä kokonan, mieti näitä sanoja jotka on kirjoitettu ja ota ne sydämeesi ja rukoilemme yhdessä isäsi puolesta ja koko perhekuntanne puolesta,taivalisen ISÄN tahtoa tapahtuvaksi.
Saamme siis rohkeasti tulla JEESUKSEN eten ja pyytä ihmettä ja parannusta ,kunhan annamme lopulisen päätöksen JUMALALLE.



Jättäkää siis kaikki pahuus ja vilppi, kaikki teeskentely ja kateus ja kaikki panettelu. 2 Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen. 3 Olettehan te "maistaneet Herran hyvyyttä".



Kristus, seurakunnan kulmakivi
4 Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen. 5 Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden. 6 Sanotaanhan Raamatussa:

-- Katso, minä lasken Siioniin kulmakiven, valitun kiven, jonka arvo on suuri. Joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.

7 Te, jotka uskotte, saatte siis osaksenne tämän arvon ja kunnian, mutta niille, jotka eivät usko, "kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakivi, 8 kompastuskivi ja kallio johon langetaan". Koska he eivät tottele sanaa, he kompastuvat, ja se heidän osakseen on määrättykin.

9 Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa. 10 Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa. Ennen te olitte armoa vailla, mutta nyt on Jumala teidät armahtanut.



Kristitty maailmassa
11 Rakkaat ystävät, te jotka asutte muukalaisina vieraassa maassa. Minä kehotan teitä pysymään erossa tämän maailman himoista, jotka sotivat sielua vastaan. 12 Eläkää moitteettomasti pakanoiden keskellä, jotta he teitä pahantekijöiksi panetellessaan havaitsisivatkin hyvät tekonne ja ylistäisivät Jumalaa sinä päivänä, jona hän kohtaa heidät.


Kristitty ja esivalta
13 Taipukaa Herran vuoksi kaiken maallisen järjestyksen alaisuuteen: keisarin, koska hän on kaikkien yläpuolella, 14 ja yhtä lailla käskynhaltijoiden, koska keisari on valtuuttanut heidät rankaisemaan pahantekijöitä ja palkitsemaan niitä, jotka tekevät hyvää. 15 Jumalan tahto näet on, että te hyvää tekemällä panette sulun ymmärtämättömien ihmisten typerille puheille. 16 Ja näin tehkää vapaiden tavoin -- älkää niin kuin ne, joilla vapaus on pahuuden verhona, vaan niin kuin Jumalan orjat. 17 Osoittakaa kaikille arvonantoa, rakastakaa uskonveljiä, pelätkää Jumalaa, kunnioittakaa keisaria.


Kristitty palvelijana
18 Palvelijat, kunnioittakaa isäntiänne ja olkaa heille kuuliaisia, ei ainoastaan hyville ja lempeille, vaan myös epäoikeudenmukaisille. 19 Armoahan se on, jos joku omassatunnossaan Jumalaan sidottuna joutuu syyttömästi kestämään kärsimyksiä. 20 Mitä erinomaista siinä on, jos te kestätte silloin, kun teitä kuritetaan tehtyänne väärin? Jos te sen sijaan kestätte silloin, kun joudutte kärsimään tehtyänne oikein, se on Jumalalta teille tulevaa armoa. 21 Sillä siihen teidät on kutsuttu. Kärsihän Kristuskin teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte hänen jälkiään.

22 -- Hän ei syntiä tehnyt, hänen suustaan ei valhetta kuultu.

23 Häntä herjattiin, mutta hän ei vastannut herjauksella, hän kärsi, mutta ei uhkaillut, vaan uskoi itsensä oikeamielisen tuomarin haltuun. 24 Itse, omassa ruumiissaan, hän "kantoi meidän syntimme" ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. "Hänen haavansa ovat teidät parantaneet." 25 Te olitte "eksyksissä niin kuin lampaat", mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan luo.

Äänestä

"ToivonJumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin, että teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta." Room.15:13.

Mieti hetki, mitä tämä jae sisältää. Siihen sisältyy toivomus. Usko se ja se on TOTEUTUVA sinunkin kohdallasi. Senvuoksi älä enää ole toivoton, koska Jumala on toivon Jumala.

Kiitos Jeesus että sinä kuulit tämän rukouksemme. Aamen.

Äänestä

Me rukoilemme teidän puolestanne,että isänne saisi vielä elää;tapahtukoon kuitenkin Jumalan tahto;ja Jumalaan voit luottaa,Hän on sama nyt ja iankaikkisesti,ja Hän ei puhu sitä ja tätä,eikä väsy,Hän kyllä ymmärtää teidän uupumuksenne.
Ja ole tästä sataprosenttisen varma;koska sinulla on tuo ihailtava usko,ja turvaudut Häneen,teille tulee käymään hyvin ja Jumala pitää teistä huolen.
Tuo Nadasja Emilia ammensi taitavasti raamatun sanasta teille lohtua toivosta.Mutta jos me panemme toivomme vain tähän maalliseen näkyväisen ruumiimme pelastamiseen,niin olemme perin surkuteltavia.Mutta tuo sinun uskosi,joka synnyttää iankaikkisen Jumalan ja Vapahtajan kirkkauden toivon,kantaa yli kuoleman rajojen kohti lopullista päämäärää.

Äänestä

Jumala on satua ja höpötystä. Rukoukset eivät toimi.

Äänestä
  • Minkä kumman takia tulet tänne palstalle lukemaan hädässä olevien rukouspyyntöjä ja vastauksia niihin? Mene ateismi-palstalle, siellä saat tuoda esiin ajatuksiasi.Vai onko niin, että mietit kuitenkin, että jospa rukoukset toimivatkin?!!!

    Äänestä

  • NO mutta kirjoitti:

    Minkä kumman takia tulet tänne palstalle lukemaan hädässä olevien rukouspyyntöjä ja vastauksia niihin? Mene ateismi-palstalle, siellä saat tuoda esiin ajatuksiasi.Vai onko niin, että mietit kuitenkin, että jospa rukoukset toimivatkin?!!!

    ""Minkä kumman takia tulet tänne palstalle lukemaan hädässä olevien rukouspyyntöjä ja vastauksia niihin?""

    Ettei teidän tarvitse kuvitella että jokin rukous mukamas toimisi. Rehelliset tutkijat ovat tutkineet tätä ja ovat yhtä mieltä ettei rukoukset toimi.


    ""Vai onko niin, että mietit kuitenkin, että jospa rukoukset toimivatkin?""

    PUAAAHHHHHHHHH... HEH HEH HEH ... Toi meni jo vitsin piikkiin.

    Äänestä

  • Rehellinen ... kirjoitti:

    ""Minkä kumman takia tulet tänne palstalle lukemaan hädässä olevien rukouspyyntöjä ja vastauksia niihin?""

    Ettei teidän tarvitse kuvitella että jokin rukous mukamas toimisi. Rehelliset tutkijat ovat tutkineet tätä ja ovat yhtä mieltä ettei rukoukset toimi.


    ""Vai onko niin, että mietit kuitenkin, että jospa rukoukset toimivatkin?""

    PUAAAHHHHHHHHH... HEH HEH HEH ... Toi meni jo vitsin piikkiin.

    Ketähän ne tutkijat ovat olleet? Osaatko kertoa nimiä?

    Äänestä

  • Se sama kirjoitti:

    Ketähän ne tutkijat ovat olleet? Osaatko kertoa nimiä?

    Väitteen esittäjällä on yleensä todistevelvollisuus. Yhtään todistetta rukousten toimivuudesta ei ole, pelkkää höpötystä kyllä on.

    Maailman kaikista tutkijan koulutuksen saaneista vain noin 3% uskoo jumalaan. Suosittelen että tutustuisit Esko Valtaojan (http://fi.wikipedia.org/wiki/Esko_Valtaoja) kirjoituksiin (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kotona_maailmankaikkeudessa).

    Tässä eräs tutkimus
    http://news.bbc.co.uk/1/hi/health/3193902.stm

    HUS:ssa tehtiin laaja vastaava tutkimus vuonna -93 ja rukouksilla ei ollut mitään parantavaa vaikutusta.

    Tuossa 10000000$ palkkio toimivasta rukouksesta
    http://www.randi.org/research/

    Äänestä

  • Rehellinen kirjoitti:

    Väitteen esittäjällä on yleensä todistevelvollisuus. Yhtään todistetta rukousten toimivuudesta ei ole, pelkkää höpötystä kyllä on.

    Maailman kaikista tutkijan koulutuksen saaneista vain noin 3% uskoo jumalaan. Suosittelen että tutustuisit Esko Valtaojan (http://fi.wikipedia.org/wiki/Esko_Valtaoja) kirjoituksiin (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kotona_maailmankaikkeudessa).

    Tässä eräs tutkimus
    http://news.bbc.co.uk/1/hi/health/3193902.stm

    HUS:ssa tehtiin laaja vastaava tutkimus vuonna -93 ja rukouksilla ei ollut mitään parantavaa vaikutusta.

    Tuossa 10000000$ palkkio toimivasta rukouksesta
    http://www.randi.org/research/

    Minulla olisi monta todistusta rukousvastauksista, mutta enpä taida tähän niitä tuoda. Et uskoisi kuitenkaan. Joten eiköhän lopeteta tähän. Jeesus Kristus on Herra!

    Äänestä

  • Se sama kirjoitti:

    Minulla olisi monta todistusta rukousvastauksista, mutta enpä taida tähän niitä tuoda. Et uskoisi kuitenkaan. Joten eiköhän lopeteta tähän. Jeesus Kristus on Herra!

    Pelkään että todistuksesi ovat pelkkää höpötystä.
    Uskovaisten todistuksia on myös tutkittu.

    "IHMEIDEN AIKA ON OHI

    Matti Miettinen julkaisi vuonna 1980 Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisusarjassa väitöskirjan "Uskonnolliset ihmeparantumiset lääketieteellis-psykologisesta näkökulmasta". Tämä arvioitava pieni kirjanen on sen jälkiselitysteksti, ei-tieteellinen kansanpainos.

    Miettisen tutkimuksen virikkeenä oli Niilo Yli-Vainion vuonna 1977 alkanut toiminta. Yhteistyössä Yli-Vainion kanssa jaettiin vuonna 1980 kyselylomakkeita 2000 kpl, joista 744 palautettiin. Seurannassa karsiutui määrä 611 henkilöön, jotka ilmoittivat 1403 sairautta, oiretta ja vaivaa, joiden kohdalla myönteisiä kokemuksia kertyi 829, pettymyksiä 574. Tutkijan oman arvion mukaan *ei ainoakaan elimellinen sairaus parantunut, ja mielenterveyden häiriöissä oli joitakin yksittäisiä enemmän tai vähemmän ohimeneviä myönteisiä vaikutuksia*, joista valtaosan kohdalla on aiheellista nähdä ne pelkästään tunnelmointiefekteinä. *Kokonaisuutena ei tullut esiin mitään tavanomaisesta ennusteesta poikkeavaa." *

    "Simson työryhmineen julkaisi vuonna 1977 raportin usean tunnetun amerikkalaisen parantajaevankelistan (kuuluisin lienee Kathryn Kuhlman) toiminnasta: *350 parantuneeksi ilmoitetusta henkilöstä oli parantunut 5, ja näillä parantuneilla oli ollut vaivoinaan erilaisia hermostollisia häiriöitä.* Lourdesin 2.5 miljoonasta ilmoitetusta parantumisesta ihmeeksi julistetut 64 parantumista sopivat hyvin sattumahaarukan sisään - olipa osa sitten sattumia tai ei. *Samaan ihmeparantumisen kannalta aika masentavaan suuntaan viittaavat hiukankaan kontrolloidut tutkimukset." *

    *tosiasiat ovat samoja tänäkin päivänä*

    Äänestä

  • Se sama kirjoitti:

    Minulla olisi monta todistusta rukousvastauksista, mutta enpä taida tähän niitä tuoda. Et uskoisi kuitenkaan. Joten eiköhän lopeteta tähän. Jeesus Kristus on Herra!

    Onnittelut sinulle se sama;voitit 100-0.Itsekkin nöyryytin tämän rehellisen samoin lukemin,tosin vastushan meillä oli perin helppo;sokea vastaan näkevä.Ja Jumalaa ei voikkaan voittaa,raamatussa sanotaan että;se mikä on Jumalasta,voittaa sen mikä on maailmasta.Ja edes tuon yhdenkään pisteen saavuttaminen on mahdottomuus,kun Jumalaa vastaan aletaan ottelemaan.
    Tälle sokealle,lapselliselle höpöttäjälle on turha aikaansa haaskata.Toivotaan että tästä itse mielestään viisaasta tulee joskus lapsenmielinen,jolloin hänkin alkaa nähdä ja ymmärtää Jumalan tekoja ja ihmeitä,ja saa riemuita voittajana,ja jatkuvien nöyryyttävien tappioiden sarja hänenkin osaltaan päättyy.
    Kaikkea hyvää sinulle kuitenkin;valitettavasti sitä hyvää,mitä sinulle toivon ei voi saada muuta kuin uskon kautta.

    Äänestä

Taidan olla melkoinen paukapää. Minä vain toivon ja rukoilen. Pyydän teitäkin rukoilemaan.

Sairaalassa tulee ajatus, että kaikki toivo on mennyt. Isä ei osaa vaatia. Minä olen hänen suunsa, joka pyytää lääkettä siihen ja siihen vaivaan... Kuten tänäänkin.

Sädehoito teki tiheälyöntisyyskohtauksen. Yksi lääkäri sanoo, että sitä voidaan kuitenkin antaa. Otetaan huomioon, että sydän voi reagoida. Toinen puhuu toista. Minulla oli niin paha olo äsken, kun tulin sairaalasta, että ette voi uskoa.

Sitten tuli mieleen, että Jumala on voimallinen. Kaikista lääkäreistä Hän on se viisain ja kaikkivoivin. Hänen minun on luottaminen. Isän kunto on selvästi parantunut viime päivinä. Kiitos Taivaan Isän ja teidänkin, ystävät, rukouksien.

Tapahtukoon Taivaan Isän tahto. Uskon, että hän ymmärtää minun tilanteeni, äitini tilanteen - eikä anna meille enää enempää vaikeuksia isän poismenon voimassa. Luotan Jumalan armollisuuteen.

Elämän arvot ovat heittäneet kuperkeikkaa. Se, mikä ennen harmitti, mitä ennen halusi, mikä ärsytti - voi, miten pientä ja turhaa se nyt on.

Enkeleitä ja siunausta teille kaikille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voimatonna kirjoitti:

Isäni makaa sairaalassa. Lääkärit vaihtuvat, hoitajat vaihtuvat; joku sanoo sitä, toinen taas tätä. Keuhkoissa on syöpä; paha sellainen. Leikata ei voida; sädehoitoa annetaan. Se aiheutti viime kerralla kuumepiikin ja sydämen tykytystä.

Rukoileehan Jeesus meidän puolestamme, kun emme itse löydä sanoja? Tai olemme niin hädissämme ja uupuneita?

Rakkaat ystävät, pyydän teiltä rukousta isäni ja äitini puolesta. Äidin sydän on koetuksella tänä aikana.

Jossakin sisimässäni on suuri luottamus, että kun olen siirtänyt asian niin monta kertaa Taivaallisen Isän hoitoon, niin Hän pitää isästä huolen.

Jumala on voimallinen ja rakastava. Ehkä hän armahtaa minua syntistä ja antaa isän elää vielä.

Teitä kaikkia siunaten

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu