Perkeleen oppia

kun omaksutaan se käsitys ettei kymmenen käskyn laki koskisi kristittyjä.
283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

totesi aikoinaan Lutherkin.

Äänestä

On nimenomaan Saatanan opetusta, etteikö Jumalan käskyt olisi voimassa tänäkin aikana.

Sellainen laittomuuden opetus on juuri sitä suurta lopun ajan eksytystä, johon Jeesuskin viittasi Matt. 7:20-23 "Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'."

Surullista on, että vaikka noilla laittomuuden edustajilla näyttäisi olevan armolahjoja käytössään, niin Jeesus ei kuitenkaan tunne heitä toisessa tulemuksessaan, vaan he joutuvat kadotukseen.

Ilm. 14:12 mm. todistaa, että juuri Jumalan käskyjen noudattaminen on Jeesukseen uskovien tuntomerkki jopa aivan ajan lopulla!

"Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." Ilm. 14:12

Näinollen väitteesi on valitettavasti absoluuttisesti totuuden ja Jumalan vastainen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


noudatetaan kirjoitti:

kun omaksutaan se käsitys ettei kymmenen käskyn laki koskisi kristittyjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu