Nokia

Mikä tuo liike oikein on, ja miksi heidän ev.lut. pappinsa ei työssään ole osoittanut ev.lut. oppia? Alunperin luulin Mission olevan helluntailaisuutta, mutta onko se enemmän joku rajatapaus luterilaisuuden ja helluntailaisuuden välillä?
182259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Nokia Missio lähti alun perin liikkeelle Nokian ev.lut. srk:n Sanan ja rukouksen illoista, joita veti Markku Koivisto, illat pidettiin Nokian kirkossa. Siitä liike on kasvanut, muuttunut herätysliikkeeksi, joka jakaa mielipiteitä. Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli on ottanut liikkeen keulahahmon silmätikukseen, kanteluita on tehty jne. Tarina on pitkä ja vaiheikas.

Mutta siis, Markku Koivisto on luterilainen pappi, teologian tohtori, jonka toimia tuomiokapituli on kantelun takia tutkinut, ja päätynyt nyt uutisissa olevaan ratkaisuun.

Jokainen voi tehdä päätelmänsä itse. Jeesus ja evankeliumi tuossa liikkeessä on kuitenkin ykkösenä. Harmi, ettei liike mahdu kirkon sisälle enää. Kysyä sopii, missä tilassa kirkko nykyään oikein on...

Äänestä
  • Koivisto jotain luterilaisuuteen sopimatonta on tehnyt, kun noin kävi? Ja saattaahan ne missiolaiset Jeesuksen asialla olla vaikkeivat ev.lut olisikaan.

    Äänestä

  • kai se kirjoitti:

    Koivisto jotain luterilaisuuteen sopimatonta on tehnyt, kun noin kävi? Ja saattaahan ne missiolaiset Jeesuksen asialla olla vaikkeivat ev.lut olisikaan.

    onko Koivisto tehnyt luterilaisuuteen sopimatonta, jos kerran toimet ovat Raamatusta, evlut:lla ei ole siihen nokan koputamista!
    Ei se, että kuuluu evlut srk:aan ole merkki siitä, että Raamatun mukaan mennään. Päinvastoin, esim. evlut on lapsikasteineen harhassa ja suuren hapatuksen levittäjiä, ihmisten helvettiin juoksutajia, väärään rauhaan tuudittajia! Helvetti täytetään lapsikasteopilla! :(

    Tv: Jumalan hullu saarnamies

    Äänestä

  • sama. kirjoitti:

    Aika hullu olet. Baptisti vai helluntailainen hullu?

    Äänestä

  • sama. kirjoitti:

    onko Koivisto tehnyt luterilaisuuteen sopimatonta, jos kerran toimet ovat Raamatusta, evlut:lla ei ole siihen nokan koputamista!
    Ei se, että kuuluu evlut srk:aan ole merkki siitä, että Raamatun mukaan mennään. Päinvastoin, esim. evlut on lapsikasteineen harhassa ja suuren hapatuksen levittäjiä, ihmisten helvettiin juoksutajia, väärään rauhaan tuudittajia! Helvetti täytetään lapsikasteopilla! :(

    Tv: Jumalan hullu saarnamies

    puhutaan koko perhekuntien kastamisesta Apostolien teoissa?

    Eikö sinun sukuusi ja perhekuntaasi ole koskaan kuulunut lapsia?

    Äänestä

oppia pidäkään noudatta, jos oppi ei ole Ramatusta!

Markku Koivisto on lähtenyt Raamatun tielle ja sen seuraus tuo syrjintä on!

Ei ole mitään merkitystä sillä, onko hellari, tai evlut, tms, vaan sillä on merkitystä, onko Jumalan Sana auktoriteetti!

Jumalan hullu

Äänestä
  • Jos on luterilaisen kirkon pappi, niin on selvää, että hänen pitää noudattaa luterilaisen kirkon käytäntöä.
    Ev. lut. kirkossa kastetaan ihminen vain kerran -joko lapsena tai myöhemmin (uskonnollisen täysi-ikäisyyden saavutettuaan ja käytyään rippikoulun - jos tahtoo liittyä seurakuntaan). Luterilainen kirkko ei hyväksy uudelleen kastamista. Jos lut. pappi "siunaa" uudelleen kastamiset, niin hän on pian vain ENTINEN pappi eikä hänellä ole enää luterilaisen kirkon pappisoikeuksia.
    Sehän on ihan selvä asia! Eihän ihminen voi istua kahdella tuolilla!

    Äänestä

  • Kirkossakävijä kirjoitti:

    Jos on luterilaisen kirkon pappi, niin on selvää, että hänen pitää noudattaa luterilaisen kirkon käytäntöä.
    Ev. lut. kirkossa kastetaan ihminen vain kerran -joko lapsena tai myöhemmin (uskonnollisen täysi-ikäisyyden saavutettuaan ja käytyään rippikoulun - jos tahtoo liittyä seurakuntaan). Luterilainen kirkko ei hyväksy uudelleen kastamista. Jos lut. pappi "siunaa" uudelleen kastamiset, niin hän on pian vain ENTINEN pappi eikä hänellä ole enää luterilaisen kirkon pappisoikeuksia.
    Sehän on ihan selvä asia! Eihän ihminen voi istua kahdella tuolilla!

    Nokiamissiossa ei ole kastettu ketään kahteen kertaan. Tiedekunnista monet teologian professorit ovat Markku Koiviston puolella ja sanovat Nokiamission toiminnan mahtuvan luterilaisen tunnustuksen sisälle.

    Näyttäisi olevan ajojahti päällä, missä hyökätään Markku Koiviston persoonaa ja poikkeavia käytäntöjä vastaan, vaikka oppi onkin kunnossa.

    Äänestä

Nokia mission toiminta on käytännössä yhtäkuin helluntailaisuus vaikka se ei virallisesti kuulu helluntaiherätyksen sisälle. Kun Koivisto kumppaneineen potkaistiin ulos kirkon tiloista he pitivät kokouksiaan helluntailaisten tiloissa.

Koivistolle on todennäköisesti käynyt samoin kun niin monelle muullekin kuoleman rajalla käyneelle ihmiselle, joka sellaisen äärikokemuksen jälkeen saa voimakkaan uskonnollisen herätyksen. Koivisto sairastui imusolmukesyöpään aikoinaan ja kun hän sitten rukousten avulla ihmeen kautta - oikeasti siis lääketieteellisten hoitokeinojen avulla - toipui sairaudesta piti hän sitä Jumalan ihmeenä. Siitähän tietysti kaikki kiihkouskovaiset innostuivat ja Koivistolle alkoi sadella kaikenlaisia profetioita hänen erityislaatuisuudestaan Jumalan silmissä, kuinka Jumalalla on hänelle joku erityinen tehtävä ja blaa blaa. Mikäs sen lohdullisempaa kuoleman rajalta pelastuneelle on, kuin saada vakuutteluja siitä kuinka juuri hänen elämällään on erityistä merkitystä.

Joukossa tyhmyys tiivistyi ja Nokian herätys paisui. Pässilaumat olivat saaneet uuden Yli- Vainion jota seurata hallelujaa (ainiin siis jeesustahan ne seuraa sori, koivistohan on ihan vain nöyrä välikäsi).

Ongelmia tietysti tulee kun joku neropatti haluaa antaa uimakerhossa lento- opetusta. Turha sitä on ihmetellä jos uimakerhossa ei harrasteta lentämistä. Silloin fiksu ihminen tajuaisi kunnioittaa uimakerhon toimintaideaa, ja vaihtaa kerhoa sellaiseen joka vastaisi enemmän omia intressejä.

Olisihan Koivistolla kirkon ulkopuolella jo valmiina hänen toimintaansa paremmin vastaava kerho - helluntailaisuus.

Koivisto vain käyttäytyy tässä asiassa kuin uhmaikäinen kakara, joka kädet puuskassa jumpittelee kun ei saa opettaa lentämistä uimakerhossa, eikä suostu asiallisista vihjailuista huolimatta liikuttamaan eväänsäkään lähteäkseen etsimään itselleen sopivampaa kerhoa.

Mutta logiikkahan on selvä. Koivistollehan on itselleen paljon edullisempaa se, että hänet potkaistaan kirkosta niiden "ilkeiden" kirkonisien, siis "fariseusten" toimesta ulos, kuin että hän itse lähtisi omin jaloin vapaaehtoisesti. Sillä että hän pakottaa omalla käytöksellään kirkon isät lopulta antamaan itselleen potkut, hän saa omiensa silmissä kirkkaan marttyyrinkruunun päänsä päälle ja häntä verrataan itse Jeesukseen joka ei myöskään aikoinaan tullut toimeen oman aikansa kirkon isien kanssa. Tätä tietysti pidetään Koivistolaisten piirissä selvänä merkkinä siitä että Koivisto on aito Jumalan mies ja että he ovat oikealla asialla. Ja taas tyhmyyden tiivistyminen vahvistuu...

Sitä vaan ihmettelen miksi Koivisto ei vain liity helluntaikirkkoon kun hänet takuulla sinne otettaisiin avosylin vastaan. Olisiko niin että helluntailaisuus on liian suuri herätysliike Koivistolle koska hän haluaa olla mahdollisimman tärkeä henkilö. Pienemmässä ja vielä itse perustamassaan herätysliikkeessä hän on se joka määrää.

Perustamalla oman kirkon hän on kaikesta kritiikistä vapaa eikä ole pelkoa uusista potkuista. Näin hän myös kirjoituttaa itsensä historiankirjoihin sen tietyn kirkon perustajana. Hänet tullaan muistamaan sinä yhtenä pappina joka potkaistiin kirkosta ulos väkivalloin ihan samoin kuin niin monet muutkin suurista kirkoista erkaantuneiden kirkkokuntien perustajat, ja hän saa näin "elää ikuisesti" historiankirjoissa. ;-P

Hellareissa hän jäisi monien muiden suurten saarnamiesten kanssa samalle tasolle ja joskus myöhemmin vielä mahdollisesti unholaan, jos huonosti kävisi. Perustamalla oman kirkon hän varmistaa ikuisen elämänsä, jos ei muualla niin ihmisten mielissä. Se on kuoleman rajalta pelastuneelle aika suuri lohtu, vaikkei se oikeasti kuolemalta pelastakaan.

Äänestä
  • ole sama asia kuin helluntailaisuus. Yhtä hyvin voisit sanoa, että luterilaisista herätysliikkeistä vaikkapa viidesläisyys on helluntailaisuutta, koska sielä ylistetään ja ollaan muutenkin karismaattisia kielilläpuhumisineen yms.. kuitenkin kyse on luterilaisesta herätysliikkeestä. Ekumeenisessa yhteydessä se on kyllä monien helluntailaisten pastoreiden kanssa, mutta se onkin eri asia.

    Monet teologian professorit ovat sitä mieltä, että Nokiamission karismaattisuus mahtuu luterilaisen kirkon sisälle.

    Äänestä

  • Nokiamissio kirjoitti:

    ole sama asia kuin helluntailaisuus. Yhtä hyvin voisit sanoa, että luterilaisista herätysliikkeistä vaikkapa viidesläisyys on helluntailaisuutta, koska sielä ylistetään ja ollaan muutenkin karismaattisia kielilläpuhumisineen yms.. kuitenkin kyse on luterilaisesta herätysliikkeestä. Ekumeenisessa yhteydessä se on kyllä monien helluntailaisten pastoreiden kanssa, mutta se onkin eri asia.

    Monet teologian professorit ovat sitä mieltä, että Nokiamission karismaattisuus mahtuu luterilaisen kirkon sisälle.

    Mikä erottaa opillisesti ja käytännön uskon harjoittamisessa Nokiamissionin helluntailaisuudesta?

    Kirkon taholta on annettu hyvin yksityiskohtainen ja perusteltu selvitys Koiviston toiminnan ja luterilaisen opin ristiriidoista eikä niissä ole mitään epäselvää.

    Täällä on yksi selvitys asiasta

    http://www.tampereenhiippakunta.fi/cgi-bin/linnea.pl?document=00010383

    Äänestä

  • mikä erottaa? kirjoitti:

    Tuomiokapitulin selvityksestä yksi ongelmakohta:

    Hengellinen johtajuus

    Kun Koivistolta kysyttiin, kokiko hän olevansa erityisellä tavalla voideltu lopun ajan kristillinen johtaja, hän kiisti sen. Hän katsoi myös, että hänen edustamansa hengellisen johtajuuden malli on sopusoinnussa luterilaisen kirkkomme järjestyksen kanssa. Hänen mukaansa on näet eri asia, että johtajuutta kunnioitetaan kuin että se olisi jotenkin jumalallisesti auktorisoitu. Kirkkomme pitäisi hänen mielestään valtuuttaa hänet toimimaan joidenkin anglikaanisen kirkon esimerkkien mukaiseksi herätysliikejohtajaksi.

    Koivisto kiisti ne väitteet – joita ovat esittäneet myös Mission sisäpiirissä olleet ja sieltä irtaantuneet – että hänellä olisi liikkeessä kaiken kritiikin yläpuolelle nostettu auktoriteetti ja että kritiikin esittäjät olisi siirretty syrjään.

    Koivistolle esitettiin silloin hänen asemastaan keväällä 2006 julkaistu oppimateriaali. Aineisto sisältää mm. seuraavia ohjeita. Esimiehemme ja kaikkien meidän rakastama johtajamme, Markku Koivisto, on Jumalan mies ja asetettu johtamaan koko Nokia Missio herätysliikettä. Hän on meidän kaikkien ehdoton auktoriteetti. Ei Jumala, vaan auktoriteettiasemassa jumalana. Jos olet erimieltä auktoriteetin kanssa, vaikka auktoriteetti olisi väärässäkin, niin se ei oikeuta nousemaan auktoriteettia vastaan. Älä koskaan erehdy kertomaan mielipidettäsi sinun auktoriteetistasi toisille uskoville. Se, että kerromme oman mielipiteemme ihmisestä, joka on meidän auktoriteettimme, on Raamatun vastaista. Jos olemme auktoriteetin alla, niin silloin Jumala todella toimii. Pyhä Henki tulee ja voitelee. Koivisto on aiemmin kertonut, että materiaalissa on yksi varomaton lause, jota ei ole auktorisoitu.

    Kuulemisen yhteydessä Koivisto ei kuitenkaan ryhtynyt selvittämään, miltä osin materiaali on virheellistä ja auktorisoimatonta, eikä siis yksilöinyt virheellistä kohtaa

    Hengellisen johtajuuden osalta Koivisto siis tosiasiallisesti antaa korostaa alamaisuutta voidelluille hengellisille johtajille. Koivisto toimii liikkeensä yhteydessä toimivan MIF-instituutin presidenttinä, joka maaliskuun 2006 Missiolehden mukaan kasvattaa voideltuja johtajia, jotka kykenevät varustamaan myös muita palvelukseen, ja jotka kulkevat lopun aikoina Pyhän Hengen voimassa ja ohjauksessa, ja ovat valmiit antamaan kaikkensa Jeesukselle. "Herra onkin antanut Nokia Missiolle kutsun varustaa, valtuuttaa, ja voidella tulevia pastoreita".

    Koiviston todellinen asema Nokian Missiossa poikkeaa olennaisesti siitä, millaiseksi hän sen itse kuvaa. Sekä liikkeen sisältä että sen liepeiltä tulevista viesteistä on luettavissa erittäin vahva auktoriteettiasema, joka perustellaan jumalallisella kutsumuksella ja messiaanisella voitelulla. Tämä ei ole missään mielessä yhteensopiva luterilaisen kirkko- eikä virkakäsityksen kanssa.

    Äänestä

  • Koiviston jupakasta

    kirjoituksen mielipiteitä esitän evankelis-luterilaisen kansankirkkomme maallikkona, en Nokian herätysliikkeen jäsenenä.
    kirkon hierarkkinen hallintomalli on autoritaarinen. Kuitenkin on todettava, että tässäkin suhteessa hiippakunnat ja seurakunnat eroavat toisistaan. Autoritaarisessa hallinnossa ohjaus tulee kaikkitietävästi ylhäältä (Tampereen tuomiokapituli). Kun alaisia ohjataan ”pomottamalla”, alaisten on oltava ehdottoman kuuliaisia. Kun alaisilla on tällaisessa hallinnossa omaa näkemystä ja tahtoa toimia vakaumuksensa mukaan, tuloksena on se, että syntyy väistämätön välirikko. Tällöin ainoa järkevä ratkaisu on se, että riitapuolet ovat täydellisessä erossa toisistaan. Käytännössä tämä tarkoittaa Koiviston liikkeen osalta oman kirkon perustamista.
    Kristillisempi näkemys olisi demokraattinen hallintomalli. Yhteisöjen jäsenet pystyvät argumentoivaa tasapuoliseen keskusteluun. Haetaan rakentavassa mielessä ratkaisua, jossa erilaisuus voidaan hyväksyä yhteisöä rikastuttavana tekijänä. Kyetään olemaa suvaitsevaisia toisiaan kohtaan. Tämä toimintamalli ei näytä olevan mahdollista Nokian herätysliikkeen tapauksessa Tampereen tuomiokapitulin ja Nokian herätysliikkeen välillä. Asiat näyttävät olevan täysin lukossa.
    Jupakkaa seuranneena sen yhteydessä on tapahtunut asioita, jotka ovat pahasti loukanneet oikeustajuani.
    Koivistolta näytetään vaadittavan ehdotonta kuuliaisuutta ja täydellisyyttä pappina. On kuitenkin muistettava, että olemme vajavaisia. Tarvitsemme armeliasta ja anteeksiantavaa mielenlaatu itseämme ja toisiamme kohtaan. Armahtaminen ja anteeksianto ovat elämään liittyviä asioita, en tarkoita tässä yhteydessä niillä kristillisiä käsitteitä.
    Nokian herätysliike kasvoi torstai-iltojen rukousryhmästä. Kirkko täyttyi väestä. Tätähän oli rukoiltu ja toivottu. Syntyi kuitenkin riita joidenkin seurakuntalaisten ja herätysliikkeen välillä. Lopputulos oli se, että väki ja pappi heitettiin ulos seurakunnasta. Syitä en tarkastele tässä, koska olen asian suhteen sivullinen.
    Ajattelen, että sovittelijan (tuomiokapituli ja piispa) pitää olla ehdottoman oikeudenmukainen kumpaakin osapuolta kohtaan. Jutussa Koivisto on juntattu lattia rakoon. Hänet on ajettu seinää vasten. Kun hän puolustautuu, siitä määrätään hänelle kurinpitorangaistus. Demokraattisessa maassamme puolustautuminen ja mielipiteidensä esittäminen kuuluu perustuslaillisiin oikeuksiimme. En ole julkisuudessa nähnyt missään yhteydessä, että vastapuolen asenteita ja osuutta olisi tarkasteltu kriittisesti. Julkisuudessa ei ole näkynyt sellaista vaihtoehtoa asian yhteydessä, jossa olisi haettu neuvotteluratkaisua riitaosapuolten välille. Tämä olisi kuitenkin kristillisempi malli. Autoritaarisessa hallinnossa ei kuitenkaan tällainen ratkaisu ole mahdollinen.
    Koivistolle on annettu lisäaikaa oman ratkaisunsa tekemiseen. Tämä lisäaika ei kuitenkaan ole missään tekemisessä armeliaisuuden kanssa. Paremminkin kyseessä on Koiviston ”kyykyttäminen” ja entistä ahtaammalle ajaminen. Onko niin, että tuomiokapituli ei rohkene tehdä asiassa ratkaisua? Tuomioistuimen, eikä syytetyn on tehtävä ratkaisu. Haluaako tuomiokapituli pestä kätensä asiasta kuten Pilatus kaksi tuhatta vuotta sitten. Ratkaisun tekeminen on armeliasta ja se, että Koivistoa lakataan nöyryyttämästä. Työpaikoilla tällainen toimista olisi työpaikkakiusaamista.
    Tuomiokapitulin esittämät ehdot Koiviston pappiviralle ovat pöyristyttäviä. Niinkö on asian laita, että papin toiminta määritellään tarkasti sääntöpykälien avulla kirkossamme. Henkilökohtainen vakaumus ja sen mukaan toimiminen ovat ehtojen mukaan mahdottomia. Jos tämä pitää paikkansa, luterilaisen kirkkomme perusta on tyhjän päällä. Jäljelle jäävät vain pystyyn kelottuneet toteemit. Elävä usko ja toiminta näivettyvät kirkko-instituutiosta. Tällainen alistaminen saa kenet hyvänsä sairastumaan. Onko pohjimmiltaan kysymys meidän suomalaisten huonosta itsetunnosta. Huono itsetunto aiheuttaa sen, että emme hyväksy itseämme, emmekä kanssaihmisiämme. Rakennetaan raja-aitoja ja määritellään tiukat rajat yhteisön toiminnalle. Muita yhteisöjä ja kulttuureja ei hyväksytä. Kaikki erilainen kuuluu vihollisleiriin.
    Vapautumisesta , henkisen minämme löytämisestä ja kasvusta henkisessä mielessä puhutaan eri uskontojen yhteydessä, ei ainoastaan kristinuskossa. Parhaimmillaan kristinuskokin auttaa tässä löytämisessä ja kasvussa. Paavali puhuu kristityn kasvusta kirjeissään runsaasti Uudessa Testamentissa. Kun Koiviston Usko ja siihen liittyvä vakaumus sekä evankeliointi asetetaan kyseenalaiseksi, kirkkomme perusta on pelkkää ilmaa, kuten edellä totesin. Taitaa olla niin, että vapautunut ja ihmisten mielipiteistä riippumaton ihminen on pelottavampi kuin sotajoukot, koska emme pysty laittamaan tällaista henkilöä mihinkään lokeroon. Lisäksi me ihmiset olemme mestareita hallitsemaan muita ja käännämme vapauden vankilaksi.
    Lopuksi: Jos uskova, vakaumuksellinen pappi heitetään ulos kirkostamme, mitä pitää vakaumuksellisten kristittyjen tehdä? Tässä kysymyksessä on pohdittavaa jokaiselle henkilökohtaisen uskonvakaumuksen omaavalle henkilölle.

    Äänestä

  • Pohdiskelija kirjoitti:

    Koiviston jupakasta

    ...lainkaan sen jälkeen, kun vakaumuksellinen kommunisti, Terho Pursiainen (joka ei edelleenkään usko Jumalan olemassaoloon!), vihittiin luterilaiseksi papiksi ja samaisen uskonlahkon pappi, Antti Kylliäinen, joka kirjoitti täysin Raamatun vastaisen kirjan "Kaikki pääsevät taivaaseen", saavat edelleen jatkaa virassaan ko. lahkossa.

    Kyseiset veijarit (Terho ja Antti) ovat jopa suosittuja 'mielipidevaikuttajia' kyseisen uskonlahkon piirissä, eikä ole puhettakaan, että Tuomiokapituli asettaisi heille sellaisia pakkokeinoja kuin Markku Koivistolle.

    Markku Koiviston 'syntinähän' on se, että hän rohkeasti julistaa Raamatun totuuksia omantuntonsa pakottamana piittaamatta siitä, ovatko ne Suomen suurimman uskonlahkon itselleen määräämien ihmisoppien mukaisia, siis sellaisten ihmisoppien mukaisia, jotka selvästi poikkeavat Raamatun opetuksista!

    Loppukantaatiksi Markku Koiviston tapaukselle sopii hyvin:
    "Sen leipää syöt, kenen kuorossa laulat!"

    PS. Olen koko sydämestäni kiitollinen Israelin Elävälle Jumalalle, että sain Hänen mittaamattomasta armostaan tulla aidosti uskoon Hänen Poikaansa Yeshua Messiaaseen jo vuonna 1972! Silloin silmäni aukenivat näkemään Suomen suurimman uskonlahkon eli luterilaisen kirkon 'antikristillisen tilan ja opillisesti väärän suunnan'.

    Jo silloin ainoa viisas vaihtoehto oli erota siitä välittömästi, puhumattakaan nykyhetkestä, jolloin kyseinen harhautunut uskonlahko on harhautunut huomattavasti kauemmas Ramatussa esitetyistä totuuksista!

    Tee sinäkin samoin: Eroa välittömästi tuosta uskonlahkosta ja ole siunattu Yeshuassa!

    Äänestä

Missiossa uskotaan oikeasti Jeesukseen ja eletään uskoa todeksi.

Ev. lut. kirkko ei voi näköjään hyväksyä tällaista ja siksi tämä kyseinen pappi erotettiin.

Kun lukee kirkon perusteluja erottamiselle niin kyllä sitä alkaa oikeasti kauhistuttamaan.. tuntuu että kirkon johtoportaassa ei uskota Jeesukseen laisinkaan tahi lueta raamattua. Ei siinä mitään, ei moni usko tai lue, mutta herää kysymys, että onko sitä ihan oikealla alalla jos ei ole uskovainen mutta silti kirkolla töissä noinkin korkeassa asemassa... :P

Äänestä

Hihhulointia ihmisen palvontaa minä oppia narsismia. Ennustan että ei tule olemaan pitkäaikainen juttu, onhan noita nähty.

Äänestä
  • "...jos tämä hanke eli tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukeaa; mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa." (38-39)

    Kylläpä sen aika sitten näyttää. Turha on itse päätään puhki murehtia ja miettiä oppikysymyksiä. Usko Jeesukseen ja pelastus iankaikkisesta kadotuksesta on tärkeintä!

    Tässä ajassa kannattaa pysyä hereillä, olla lähellä Jeesusta, kuulla Hänen äänensä ja elää Pyhän Hengen ohjauksessa.

    Pidetään määränpäänä Taivas, niin itsemme kuin mahdollisimman monen lähimmäisemmekin kohdalla.

    Äänestä

kun tässä kinastelemme oppikysymyksistä olemme kuin Jeesuksen soimaamia fariseuksia.

Unohdamme tyystin ne jotka SYNNINTUNNOSSAAN ovat etsineet pelastusta sielulleen ja niitä jotka sairauden tähden ovat hakeneet esirukousapua sieltä missä sitä julkisesti tarjotaan. Tämä kaikki tapahtuu täysin raamatun ja Jeesuksen opin mukaan. Tosin aina toiminnassa on "astian maku" kun ihminen pyrkii toteuttamaan elämässään Jumalan johdatusta. Emme ole täydellisiä, ei edes Koivisto..Kiitos siitä Herralla. On vain yksi täydellinen ja se on Jeesus Kristus. Tätäkin Koivisto tuo esille opetuksessaan.

Aiheesta syntyy helposti ´RAKKAUDETONTA juupas eipäs väittelyä. Jeesus antoi jokaiselle hänen omilleen lähetyskäskyn joka sisältää rakkauden kaksoiskäskyn "rakasta Herraa sinun Jumalaasi kaikesta mielestä, sydämestä, sielusta ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". Mm. tätä Koivisto opettaa, toisten huomioon ottamista ja välittämistä rakastaen odottamatta vastausta.

Huomioon otettavaa on myös se että hän haluaa pelkkää HYVÄÄ lähimmäisilleen ts. hyväntekijä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Missio.. kirjoitti:

Mikä tuo liike oikein on, ja miksi heidän ev.lut. pappinsa ei työssään ole osoittanut ev.lut. oppia? Alunperin luulin Mission olevan helluntailaisuutta, mutta onko se enemmän joku rajatapaus luterilaisuuden ja helluntailaisuuden välillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu