Maallikkoehtoolliset

Tässä Markku Koiviston pappisvirasta pidättämisen yhteyden puitteissa on tullut mietittyä, mikä maallikkoehtoollisissa on vikana? Omalla ev.lut. kirkon riparillani kymmenisen vuotta sitten opetettiin, ettei Raamatussa anneta ehtoollisen pitämiselle mitään rajoituksia vaan kuka tahansa uskova voi koska tahansa ottaa esim. leipää ja viiniä kaapista ja viettää ehtoollista yksin, kavereiden kanssa tai millaisella porukalla tahansa.
19742
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ehtoollinen on seurakunnan yhteysateria, yksityisiä ehtoollisia ovat vain sairaan tai kuolevan ehtoollinen papin toimesta. Yksityisehtoollista ei kirkkomme oppi tunne. Saatan olla väärässäkin, mutta mistään ei sellaista määrtitettä löytynyt, vaikka pitkän tovin etsikin.

Ainoa poikkeus on äkkinäinen kuolemanvaara, jossa yksityisehtoollisen voi suorittaa, mikäli pappia ei ole saatavilla. Mieleen tulee esimerkiksi vakava auto-onnettomuus, jossa uhri on ilmeisessä vaarassa kuolla vammoihinsa. Silloin maallikolla on oikeus antaa ehtoollinen hänelle, jos pappia ei saada pikaisesti paikalle. Mutta siinäkin tilanteessa tulee muistaa ja muistuttaa ehtoollisen asetussanoin, mitä ehtoollinen on.

Kopio Wikipediasta:
"Evankelis-luterilainen kirkko

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ehtoollinen toimitetaan pääjumalanpalveluksessa tai erillisessä ehtoollisjumalanpalveluksessa. Sairaalle ehtoollinen voidaan jakaa kotona tai sairaalassa. Luterilainen kirkko ei muutoin hyväksy yksityisehtoollista. Ehtoollisen sisältävän täydellisen jumalanpalveluksen perinteinen nimitys luterilaisessa kirkossa on messu. Ehtoollisen toimittaa periaatteessa aina pappi. Ehtoollisella voi avustaa kirkkoherran kutsuma maallikko. Sairaanehtoollisen voi toimittaa myös lehtori. Jos joku on kuoleman vaarassa tai muuten erityisessä hätätilassa, saa jokainen kristitty antaa hänelle ehtoollisen, jos pappia ei ole saatavissa. Ehtoollisella voi käydä jokainen rippikoulun käynyt ja konfirmoitu kirkon jäsen. Kastettu lapsi voi osallistua ehtoolliselle yhdessä vanhempansa tai muun hänen kristillisestä kasvatuksestaan huolehtivan konfirmoidun kirkon jäsenen kanssa. Lasten ehtoollinen tuli Suomen luterilaisessa kirkossa mahdolliseksi vuonna 1979."

Äänestä
  • ...asia on lut. kirkossa väärin opetettu. (Viitaten ihan noihin teksteihisi).

    Raamatusta en löydä kohtaa, jossa lut. kirkon lehtorin pitäisi olla paikalla, ennen kuin ehtoollista voisi alkaa viettämään :-) Tosin on sanottava, että ihan liian harvoin tulee sitä vietettyä perheen keskenkään - kai sitä on laiska ohjaamaan omiansakaan hengellisellä tiellä.

    Äänestä

Voisitko tarkistaa uudelleen saamasi rippikoulun opetus kyseisestä maallikkoehtoollisen asiasta kyseiseltä papilta, joka on rippikoulussa opettanut sanomallasi tavalla?

Onhan rippikoulussa pappien taholta annettu väärää opetusta seksuaalisuuteenkin liittyvissä kysymyksissä, niin ei sinänsä ole ihmeellistä, että ehtoollisen kohdalla olisi tapahtunut ylilyöntejä Nykyisin on kirkossa paljon sellaisia pastoreita, jotka ovat omaksuneet huithapelilinjan. Sellaiset pastorit pitäisi saada käpälälautaan, jotka turmelevat väärillä opetuksillaan Herran seurakuntaa.

Äänestä

Ehtoollista voi nauttia luterilaisena vaikka vain yhteisestä sopimuksesta. Jos kirkon kanssa tulee ongelmaa, se on heidän murheensa. Raamattu myönnetään luterilaisessa kirkossa ylimmäksi auktoriteetiksi joten siihen voi vedota. Raamattu sanoo vain näin;Luukkaan evankeliumi:
22:19 Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni."

1.Korinttolaiskirje:
11:24 kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni."
11:25 Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni."

Äänestä
  • Kompassi 2007,9:

    Ehtoollinen on ikuisen elämän ja syntien anteeksiantamisen sakramentti. Se on myös edesmenneiden Jumalan sanoman julistajien ja opettajien muistoateria. Leipä ja viini ovat ehtoollisessa Jumalan armon näkyvät merkit. Ehtoollista voi viettää kotioloissa pienimuotoisesti tai yhdessä muiden kristittyjen kanssa erilaisissa kirkon tilaisuuksissa.

    Äänestä

  • Alkuseurakunta kun kokoontui, niin läsnä oli Pietari, jolle Jeesus antoi taivaan valtakunnan avaimet.

    Sitten kun tullaan seurakuntavaiheeseen, niin selvästi, kun puhutaan yhteen tulemisesta, niin se on kaikkien tiedossa oleva julkinen seurakunnan kokoontuminen. Siinä julkisessa tilaisuudessa nautittiin HPE (ruumis => leipä, veri=> viini). Jokaisella saurakunnalla oli tehtävään valittu paimen. Paimen, kaitsija, hoitaa seurakuntaa. Enempi seurakunnan jäsenten tulisi hyökätä uskossa pimeitten paimenten kimppuun ja syöstä vallasta väärät paimenet, jotka eivät laumaa säästä.

    Viestisi ei ole mielestäni kirkkohistorian valossa raitishenkinen, vaan se sisältää mystisen ja omavaltaisen yltiömetodin. Olen jopa kuullut meneteltävän niinkin hurjasti joissain nurkkaehtoollisissa, että oli käytetty Coca-Colaa ja shipsejä ehtoollisaineina.

    Äänestä

  • Pasi Toivonen kirjoitti:

    Kompassi 2007,9:

    Ehtoollinen on ikuisen elämän ja syntien anteeksiantamisen sakramentti. Se on myös edesmenneiden Jumalan sanoman julistajien ja opettajien muistoateria. Leipä ja viini ovat ehtoollisessa Jumalan armon näkyvät merkit. Ehtoollista voi viettää kotioloissa pienimuotoisesti tai yhdessä muiden kristittyjen kanssa erilaisissa kirkon tilaisuuksissa.

    Sanot: "Se on myös edesmenneiden Jumalan sanoman julistajien ja opettajien muistoateria."

    Voisitko valottaa sitä Raamattuun perustuvaa teologista perustaa, johon perustuu lauseesi?

    Äänestä

  • Alpo Ahola kirjoitti:

    Sanot: "Se on myös edesmenneiden Jumalan sanoman julistajien ja opettajien muistoateria."

    Voisitko valottaa sitä Raamattuun perustuvaa teologista perustaa, johon perustuu lauseesi?

    Raamattu on oman aikansa kirja ja kuvaa varhaiskristittyjen historiallisia käsityksiä. Mitään ajatonta Jumalan sanaa se ei ole. Tämän päivän tehtävä on tulkita ja uudistaa kristillistä sanomaa aikamme vaatimusten ja tietojen mukaan. Miksi ehtoollista pitäisi pitää vain Jeesuksen muistoateriana? Samalla aterialla voidaan muistella muitakin julistajia ja opettajia.

    Tärkeintä ei ole henkilöt, vaan sanoma Jumalan armosta. Minun mielestäni monet perinteiset opetukset ovat osoittautuneet järjenvastaisiksi ja kyseenalaiseksi, jopa huuhaaksi.

    Suurin kyseenalaisuus lienee mm. perinteinen opetus Pyhästä Hengestä. PH:n olemassaoloa ei voi todistaa, vaikka kummasti sellainen pitäisi olla uskovissa. Itse pidän sitä keksittynä asiana. Moni UT:n kohta PH:stä on sepitettyä kertomusta. PH on parhaiten ymmärrettävissä juutalaisuuden lopun ajan symbolina ja Jumalan voiman merkkinä. Kaste tuskin välittää mitään PH:ta. Kompassi esittääkin uudempaa tulkintaa aiheesta.

    Onko sanoma Jeesuksen, vai julistajien. Olen pysyvästi siinä käsityksessä, että sanoma on Jeesuksen, kuten Jeesuksen (kaikki valta taivaassa ja maan päällä) itse antama lähetyskäsky osoittaa. Apostolit lähtivät viemään eteenpäin saamaansa lähetyskäskyä. Eivät julistajat ole lunastajia, vaan julistajat todistavat Jeesuksen tekoja edestämme. Siis tässä perusteeni näkemykselleni, ettei me olla mitään, vaan olemme ansiottomat palvelijat (Luuk.17:10).

    Kuulehan, ehtoollisessa:

    Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee 1.Kor.11:26.

    Äänestä

  • Alpo Ahola kirjoitti:

    Alkuseurakunta kun kokoontui, niin läsnä oli Pietari, jolle Jeesus antoi taivaan valtakunnan avaimet.

    Sitten kun tullaan seurakuntavaiheeseen, niin selvästi, kun puhutaan yhteen tulemisesta, niin se on kaikkien tiedossa oleva julkinen seurakunnan kokoontuminen. Siinä julkisessa tilaisuudessa nautittiin HPE (ruumis => leipä, veri=> viini). Jokaisella saurakunnalla oli tehtävään valittu paimen. Paimen, kaitsija, hoitaa seurakuntaa. Enempi seurakunnan jäsenten tulisi hyökätä uskossa pimeitten paimenten kimppuun ja syöstä vallasta väärät paimenet, jotka eivät laumaa säästä.

    Viestisi ei ole mielestäni kirkkohistorian valossa raitishenkinen, vaan se sisältää mystisen ja omavaltaisen yltiömetodin. Olen jopa kuullut meneteltävän niinkin hurjasti joissain nurkkaehtoollisissa, että oli käytetty Coca-Colaa ja shipsejä ehtoollisaineina.

    Myös me kirkosta eronneet kokoonnumme. Eikä ole aikomustakaan uudelleen liittyä johonkin rekisteröityyn ryhmään. Varsinkin kun täälläkin näyttää olevan jokaisessa ryhmässä omat valtakiistansa. Silti murramme keskuudessamme ehtoollisen merkeissä leipää. Näin on mukana sekä niitä jotka ovat vielä jäseninä kirkossa että siitä eronneita.

    Äänestä

  • näet kirjoitti:

    Niinhän niitä ryhmiä ja kiistoja on yhä enemmän ja kiihtyvällä tahdilla ja jokaisella on omat tapansa ja metodinsa.

    Ehtoollinen ei nyt kuitenkaan ole mitä tahansa leivän syöntiä, sillä Raamattu antaa ymmärtää, että Herran ruumis ja veri on erotettava muusta syömisestä ja juomisesta. Ehtoollinen konsekroidaan. Luterilaisen kirkkomme käsityksen mukaan ehtoollisen konsekrointi tarkoittaa sitä, että erityiseen virkaan kutsuttu ja vihitty toimii palvelijana suorittaen ehtoollisen (leipä ja viini) pyhittämisen.

    KESKUSTELEN LUTERILAISENA LUTERILAISUUDEN PALSATALLA - SAANEN TÄSSÄ HUOMAUTTAA ASIASSA.

    Äänestä

Ei tässä asiassa voi pelkästään Raamattuun tukeutua vaan pitää huomioida myös kirkon opillinen perinne, jonka luterilaisuus on pääsosin hylännyt jo silloin syntyvaiheessaan.
Tarkalleen ottaen kaikki luterilaiset pastorit, niin miehet kuin naisetkin, ovat maallikoita sillä kristinopin mukainen pappeus ei toteudu luterilaisuudessa, eikä myöskään lestadiolaisuudessa tai helluntailaisuudessakaan.
Luterilaisuudessa koko ehtoollinen käsitetään toisin kuin kristinopin mukaan.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Luterilaiset ovat vääräuskoisia. Cyprianuksen mukaan katolisen kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta. Joten itkekää kohtaloanne, luterilaiset ja tehkää parannus! Jumala kutsuu luterilaisia...mutta kuuletteko te?

    Äänestä

  • Cyprianuksen mukaan kirjoitti:

    Samaa mieltä. Luterilaiset ovat vääräuskoisia. Cyprianuksen mukaan katolisen kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta. Joten itkekää kohtaloanne, luterilaiset ja tehkää parannus! Jumala kutsuu luterilaisia...mutta kuuletteko te?

    Oletko katolilainen kadotustuomion julistaja. On näet niin, että sanomattomasti sanot niin.

    Voisitko lukea oman viestisi uudelleen ja kai huomaat, että sanot sanottavasi sanomallani tavalla.

    Äänestä

  • Alpo Ahola kirjoitti:

    Oletko katolilainen kadotustuomion julistaja. On näet niin, että sanomattomasti sanot niin.

    Voisitko lukea oman viestisi uudelleen ja kai huomaat, että sanot sanottavasi sanomallani tavalla.

    Minä en Jumalan sanomalle mitään mahda. Pelastus on katolisessa kirkossa ja vain siellä. Totuus ei muutu meidän toiveestamme. Raamattu on myös historiallinen kirja. Ei se muutu Jumalan sanaksi sillä, että me vain hoemme sitä ääneen ja toivomme sen olevan sitä.

    Äänestä

  • Cyprianuksen mukaan kirjoitti:

    Samaa mieltä. Luterilaiset ovat vääräuskoisia. Cyprianuksen mukaan katolisen kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta. Joten itkekää kohtaloanne, luterilaiset ja tehkää parannus! Jumala kutsuu luterilaisia...mutta kuuletteko te?

    "Cyprianuksen mukaan katolisen kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta."

    No, Cyprianus ei ollut mikään Kristus, joten nukkukaa luterilaiset yönne aivan rauhassa.

    Äänestä

  • Pelastus on katolisessa kir... kirjoitti:

    Minä en Jumalan sanomalle mitään mahda. Pelastus on katolisessa kirkossa ja vain siellä. Totuus ei muutu meidän toiveestamme. Raamattu on myös historiallinen kirja. Ei se muutu Jumalan sanaksi sillä, että me vain hoemme sitä ääneen ja toivomme sen olevan sitä.

    Olet siis jakamassa oikeutta paikassa: "Olet tässä: Suomi24 > Keskustelu > Uskonnot & uskomukset > Luterilaisuus".

    Sanot: "Minä en Jumalan sanomalle mitään mahda".

    Sanot: "Raamattu on myös historiallinen kirja. Ei se muutu Jumalan sanaksi sillä, että me vain hoemme sitä ääneen ja toivomme sen olevan sitä."

    Mikä on siis Jumalan Sanaa, kun Raamattu ei sanojesi mukaan sitä ole?

    Siis missä on sanottu se Jumalan Sana, joka sanojesi mukaan kuuluu: "Pelastus on katolisessa kirkossa ja vain siellä."

    Vain sanoma Jumalan armosta on Jumalan sanaa. Kaikki muu on ihmisen ajattelua ja sepittämää lisäystä.

    Tiedätkö, mitä armo on? Armo on syntien anteeksiantamusta, ikuisuuden toivoa ja rakkautta. Ei muuta.

    Miespappeus ja kirkolliset tavat eivät ole armoa, eivätkä muutkaan historialliset tavat ja käsitykset. Näin se on.

    Luterilaiset ovat vääristäneet Jumalan armon ja kiistelevät turhista ihmisten perinnäissäännöistä. Pelastus on siellä, missä Jeesus vaikuttaa eli katolisessa kirkossa.

    Äänestä

  • Kaikki muu on ihmisen ajatt... kirjoitti:

    Näyttää siltä, että Raamatustasi tulisi repiä paljon pois turhana. Sille kannalle en tule.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jonne kirjoitti:

Tässä Markku Koiviston pappisvirasta pidättämisen yhteyden puitteissa on tullut mietittyä, mikä maallikkoehtoollisissa on vikana? Omalla ev.lut. kirkon riparillani kymmenisen vuotta sitten opetettiin, ettei Raamatussa anneta ehtoollisen pitämiselle mitään rajoituksia vaan kuka tahansa uskova voi koska tahansa ottaa esim. leipää ja viiniä kaapista ja viettää ehtoollista yksin, kavereiden kanssa tai millaisella porukalla tahansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu