koivisto nuoleski ja aneli kirkkoa antamaan hänelle virkansa takaisin... enhän minä nyt tosissani, olkaamme suvaitsevaisia yms, hän on siis hengellisesti kirkon jäsen vaikka on nyt väliaikasesti jäähyllä, pahhimman luokan baablien kätyri
0Äänestä
tarkennusta
Mitä nuoleskelua se on, että ilmoittaa perustavansa uuden kirkon?
Koivistohan ON kirkon jäsen. Häneltä on viety kuudeksi kuukaudeksi oikeus hoitaa papin virkaa, eli ei häneltä vielä ole poistettu pysyvästi pappeusoikeuksia. Ja vielä niiden pysyvä poistaminenkaan ei oli kirkosta erottaminen - kirkon jäseneksi hän jää, vaikka liperit menisivät, ellei sitten itse eroa kirkostakin.
0Äänestä
höpö höpö
tarkennusta kirjoitti:

koivistossa ei ole ainesta uskonpuhdistajaksi, koska hän on hengellisesti yhtä kirkon kanssa. koivisto napisee aikansa mutta siinä kaikki.
"kirkon jäseneksi hän jää, vaikka liperit menisivät"
tuo juuri kertoo siitä että koivisto on samaa porukkaa kirkon kanssa. seuratkoon koivistoa ketkä haluaa mutta suomen siionissa tiedetään kyllä että kirkosta tai sen nuoleskelijoista ei pelastusta tule.
0Äänestä
latitude d620
höpö höpö kirjoitti:

Ei Kensetäkään ole uskonpuhdistajaksi ellei jumala suo.Mitentä voit sanoa että koivisto on yhtä kirkon kanssa. eikä tässä ole kysymys muusta kuin Jeesuksen seuraamisesta ei kai kukaa usko että Koivistoa tai Lars Leeviä seuraamalla pelastuu. vain jumalan armosta pelastuu ja seuraamalla jeesusta. Lars Leevi Lestadius ja Markku Koivisto on varmasti Molemmat Jumalan miehiä.Toisen sanomisia ja oppeja tulkitaan vaan hiukan "Hassusti"
0Äänestä
höpö höpö
latitude d620 kirjoitti:

ei kirkko seuraa jeesusta, eivätkä ne jotka kirkkoon kuuluvat
0Äänestä
ollikain
höpö höpö kirjoitti:
ei kirkko seuraa jeesusta, eivätkä ne jotka kirkkoon kuuluvat
Ei seuraakaan siksi erosin ,jos Koivisto ei mahdu kirkkoon mutta kaikki homot ja lespot ym. kieroutuneisuus niin äänestän jaloillani.
0Äänestä
rahan himo
ollikain kirjoitti:
Ei seuraakaan siksi erosin ,jos Koivisto ei mahdu kirkkoon mutta kaikki homot ja lespot ym. kieroutuneisuus niin äänestän jaloillani.
koivisto haluaa kirkkoon rahan takia?? onko pappisvirka niin tärkeä että sen takia kannattaa ryhtyä valehtelijaksi?
0Äänestä
ollikain
rahan himo kirjoitti:

Tuo raha on aina myös näissä keskusteluissa esillä. mite Koivisto saisi enemänn rahaa kirkossa olessaan kuin nyt? joku sentään valvoisi rahankäyttöä mutta entä nyt. ei en usko että raha... minusta tuntuu että koivistolla on hätä meidän portto kirkostamme.
0Äänestä
Lars Leviä vaiko Markkua?
latitude d620 kirjoitti:
Ei Kensetäkään ole uskonpuhdistajaksi ellei jumala suo.Mitentä voit sanoa että koivisto on yhtä kirkon kanssa. eikä tässä ole kysymys muusta kuin Jeesuksen seuraamisesta ei kai kukaa usko että Koivistoa tai Lars Leeviä seuraamalla pelastuu. vain jumalan armosta pelastuu ja seuraamalla jeesusta. Lars Leevi Lestadius ja Markku Koivisto on varmasti Molemmat Jumalan miehiä.Toisen sanomisia ja oppeja tulkitaan vaan hiukan "Hassusti"
"Lars Leevi Lestadius ja Markku Koivisto on varmasti Molemmat Jumalan miehiä.Toisen sanomisia ja oppeja tulkitaan vaan hiukan "Hassusti" "
Ilmeisesti tarkoitat Markkua?
Mitekä tulkittiin LLL:n oppeja ja sanomisia aikoinaan?
Hänestä tehtiin jatkuvia ilmiantoja ja valituksia. Hän joutui alituisesti vastaamaan tuomiokapitulille, milloin mihinkin syytökseen. Hän sai tuomiokapitulta varoituksia. Sanomalehdet ottivat palstoilleen syytöksiä Lestadiusta vastaan. Hänen vastineitaan ei niihin huolittu. Häntä syytettiin aiheuttajaksi jopa tietyn porukan rettelöintiin ja tapahtuneisiin surmiin. Hänestä valitettiin maan johdolle ja häneltä vaadittiin selityksiä. Tromssan piispa D.B. Juell oli yksi hänen työnsä voimakkaimmista vastustajistaan. Häntä syytettiin, että hänen kokouksissaan tapahtuu erilaisia voimakkaita ilmiöitä, joista hän on vastuussa. Näistä aiheutui ylimääräisiä piispantarkastuksia. Hän joutui pitämään ylimääräisiä jumalanpalveluksia niille, jotka eivät voineet hillitä tunteitaan ja olemaan ääneti kirkossa.
Häntä syytettiin varojen väärinkäytöstä jne. Lestadiuksen ajatukset valtionkirkosta olivat tuolloin seuraavanlaiset: "Lammashuoneen ovi on selkoselällään. sinne ei päästetä ainoastaan vuohia, vaan myös koirat ja siat.... Valtionkirkossa vallalla oleva yleinen tapainturmelus osoittaa, että se huone, joka muinoin oli lammashuone, on nyt sikolätti. Ja tuosta sikolätistä lähtee sellainen saatanallinen lemu ja löyhkä, että se saastuttaa ruttomaiseksi kaiken ilman...Lampaille on paljon terveempää pysytellä sikolätin ulkopuolella ulkoilmassa, jotteivät tukehdu. Koska lampaat eivät pysty sulattamaan sitä sikainrapaa, jota nykyajan sikopaimenet (papit, piispat) heittävät koirille ja sioille, niiden täytyy itsensä etsiä itselleen ravintoa ja kulkea kuin lampaat, joilla paimenta ei ole."
Niin ristiriitaiselta kuin se monien tällaisten lausuntojen jälkeen tuntuukin, Lestadius kielsi kannattajiaan eroamasta valtionkirkosta, niin kauan kuin heitä ei sieltä "ulos ajeta".
Tällainen oli siis "kamppailu" LLL:n elinaikana. Historia näyttää toistavan itseään.
Jälkipolvet mm. Suomen opetusministeri Hannula Lestadiuksen haudalla 1937 lausui seuraavaa:
"Niin kauan kuin maailmassa on elävää kristillisyyttä, niin kauan rovasti Lars Levi Lestadiuksen nimi säilyy rakkaassa ja kiitollisessa muistossa"
0Äänestä
tarkennusta
höpö höpö kirjoitti:
koivistossa ei ole ainesta uskonpuhdistajaksi, koska hän on hengellisesti yhtä kirkon kanssa. koivisto napisee aikansa mutta siinä kaikki.
"kirkon jäseneksi hän jää, vaikka liperit menisivät"
tuo juuri kertoo siitä että koivisto on samaa porukkaa kirkon kanssa. seuratkoon koivistoa ketkä haluaa mutta suomen siionissa tiedetään kyllä että kirkosta tai sen nuoleskelijoista ei pelastusta tule.
Lainasit hiukan puutteellisesti minua... kirjoitin:
"kirkon jäseneksi hän jää, vaikka liperit menisivät, ellei sitten itse eroa kirkostakin."
En siis millään lailla ottanut kantaa Koiviston kirkollisuuteen, vaan siihen, että kirkko ei erota jäseniään - sen ratkaisun tekee jäsen itse. Sen sijaan piispalla on velvollisuus valvoa PAPPIEN opetusta ja tarvittaessa ottaa pappisoikeudet pois.
Mikäli Koivisto perustaa uuden _kirkon_ eikä pelkästään yhdistystä, hän luonnollisesti joutuu eroamaan luterilaisesta kirkosta, koska kaksoisjäsenyyttä ei uudenkaan uskonnonvapauslain aikana sallita. Sen sijaan kirkkoon ja yhdistykseen kuulumista ei voi kukaan kieltää.
0Äänestä
luterilainen minäkin
rahan himo kirjoitti:
koivisto haluaa kirkkoon rahan takia?? onko pappisvirka niin tärkeä että sen takia kannattaa ryhtyä valehtelijaksi?
Katsoin Nokia Mission eilisen(29.4)kokouksen netistä. Siinä Markku Koivisto sanoi, että luterilainen kirkko on ollut hänelle kuin äiti, ja nyt hän on jäänyt kuin orvoksi.
0Äänestä
valitsi
luterilainen minäkin kirjoitti:
Katsoin Nokia Mission eilisen(29.4)kokouksen netistä. Siinä Markku Koivisto sanoi, että luterilainen kirkko on ollut hänelle kuin äiti, ja nyt hän on jäänyt kuin orvoksi.
Se on ikävä juttu jos kokee jääneensä orvoksi. Ehkä olisi kannattanut miettiä sitä, ennen kuin otti muka kirkon sisäiseen toimintaansa kuusi helluntailaista johto-/pastoritiimiin.
Ei missään kirkossa kirkon johtotehtävissä ja opettajina toimi jonkin toisen kirkon jäsenet.
0Äänestä
fagtaa
tarkennusta kirjoitti:
Lainasit hiukan puutteellisesti minua... kirjoitin:
"kirkon jäseneksi hän jää, vaikka liperit menisivät, ellei sitten itse eroa kirkostakin."
En siis millään lailla ottanut kantaa Koiviston kirkollisuuteen, vaan siihen, että kirkko ei erota jäseniään - sen ratkaisun tekee jäsen itse. Sen sijaan piispalla on velvollisuus valvoa PAPPIEN opetusta ja tarvittaessa ottaa pappisoikeudet pois.
Mikäli Koivisto perustaa uuden _kirkon_ eikä pelkästään yhdistystä, hän luonnollisesti joutuu eroamaan luterilaisesta kirkosta, koska kaksoisjäsenyyttä ei uudenkaan uskonnonvapauslain aikana sallita. Sen sijaan kirkkoon ja yhdistykseen kuulumista ei voi kukaan kieltää.
suomessa ei ole uskonnonvapautta
0Äänestä
Se on totta
valitsi kirjoitti:
Se on ikävä juttu jos kokee jääneensä orvoksi. Ehkä olisi kannattanut miettiä sitä, ennen kuin otti muka kirkon sisäiseen toimintaansa kuusi helluntailaista johto-/pastoritiimiin.
Ei missään kirkossa kirkon johtotehtävissä ja opettajina toimi jonkin toisen kirkon jäsenet.
että vanhan perinteen mukaan karsina-aidat ovat aika tarkat eri seurakunnissa. Onneksi suunta on kuitenkin kohti yhteiskristillisyyttä, sillä taivaassa ei ole karsinoita, vaan koko Kristuksen seurakunta yhdessä. Sitähän meidän pitäisi opetella jo täällä maan päällä.:)
0Äänestä
Aatisti
Voi teitä jumalan lapsia, missä teidän homotutkat on? Koivisto jos joku on vasemman käden miehiä. "Seksuaalisten rajojen rikkominen" syynä. Mitäköhän se tarkoittaa, miettikää sitä. En lähde nyt aukomaan päätä, mutta uskominen n. 2000 vuotta vanhaan ja moneen kertaan uudelleen kirjoitettuun kirjaan uskominen ei tuo vastauksia siihen miksi olemme täällä ja ketkä joutuu helvettiin. Käännöksissäkin on kulttuurillisia eroja. Kaikilla on oikeus uskoon, mutta jos raamatussa on jotain sanomaa mitä kannattaa noudattaa on se että kaikki ovat saman arvoisia ja älä tee kenellekkään mitä et toivoisi itsellesi tehtävän. Tämä on suvaitsevaisuutta. Peace, Love!
0Äänestä
adfghijk
Tuo nykyinen pappi Koivisto on niin pajon toisennäköinen kuin edellinen! Ettei vain liene vihollinen vaihtanut samannäköiseen agenttii tuota, ja turmellut oikeaa asiaa väärillä teoilla!?
Vastaukset 16
Vanhimmat
koivisto nuoleski ja aneli kirkkoa antamaan hänelle virkansa takaisin... enhän minä nyt tosissani, olkaamme suvaitsevaisia yms, hän on siis hengellisesti kirkon jäsen vaikka on nyt väliaikasesti jäähyllä, pahhimman luokan baablien kätyri
Mitä nuoleskelua se on, että ilmoittaa perustavansa uuden kirkon?
Koivistohan ON kirkon jäsen. Häneltä on viety kuudeksi kuukaudeksi oikeus hoitaa papin virkaa, eli ei häneltä vielä ole poistettu pysyvästi pappeusoikeuksia. Ja vielä niiden pysyvä poistaminenkaan ei oli kirkosta erottaminen - kirkon jäseneksi hän jää, vaikka liperit menisivät, ellei sitten itse eroa kirkostakin.
koivistossa ei ole ainesta uskonpuhdistajaksi, koska hän on hengellisesti yhtä kirkon kanssa. koivisto napisee aikansa mutta siinä kaikki.
"kirkon jäseneksi hän jää, vaikka liperit menisivät"
tuo juuri kertoo siitä että koivisto on samaa porukkaa kirkon kanssa. seuratkoon koivistoa ketkä haluaa mutta suomen siionissa tiedetään kyllä että kirkosta tai sen nuoleskelijoista ei pelastusta tule.
Ei Kensetäkään ole uskonpuhdistajaksi ellei jumala suo.Mitentä voit sanoa että koivisto on yhtä kirkon kanssa. eikä tässä ole kysymys muusta kuin Jeesuksen seuraamisesta ei kai kukaa usko että Koivistoa tai Lars Leeviä seuraamalla pelastuu. vain jumalan armosta pelastuu ja seuraamalla jeesusta. Lars Leevi Lestadius ja Markku Koivisto on varmasti Molemmat Jumalan miehiä.Toisen sanomisia ja oppeja tulkitaan vaan hiukan "Hassusti"
ei kirkko seuraa jeesusta, eivätkä ne jotka kirkkoon kuuluvat
Ei seuraakaan siksi erosin ,jos Koivisto ei mahdu kirkkoon mutta kaikki homot ja lespot ym. kieroutuneisuus niin äänestän jaloillani.
koivisto haluaa kirkkoon rahan takia?? onko pappisvirka niin tärkeä että sen takia kannattaa ryhtyä valehtelijaksi?
Tuo raha on aina myös näissä keskusteluissa esillä. mite Koivisto saisi enemänn rahaa kirkossa olessaan kuin nyt? joku sentään valvoisi rahankäyttöä mutta entä nyt.
ei en usko että raha... minusta tuntuu että koivistolla on hätä meidän portto kirkostamme.
"Lars Leevi Lestadius ja Markku Koivisto on varmasti Molemmat Jumalan miehiä.Toisen sanomisia ja oppeja tulkitaan vaan hiukan "Hassusti" "
Ilmeisesti tarkoitat Markkua?
Mitekä tulkittiin LLL:n oppeja ja sanomisia aikoinaan?
Hänestä tehtiin jatkuvia ilmiantoja ja valituksia. Hän joutui alituisesti vastaamaan tuomiokapitulille, milloin mihinkin syytökseen. Hän sai tuomiokapitulta varoituksia. Sanomalehdet ottivat palstoilleen syytöksiä Lestadiusta vastaan. Hänen vastineitaan ei niihin huolittu. Häntä syytettiin aiheuttajaksi jopa tietyn porukan rettelöintiin ja tapahtuneisiin surmiin. Hänestä valitettiin maan johdolle ja häneltä vaadittiin selityksiä. Tromssan piispa D.B. Juell oli yksi hänen työnsä voimakkaimmista vastustajistaan.
Häntä syytettiin, että hänen kokouksissaan tapahtuu erilaisia voimakkaita ilmiöitä, joista hän on vastuussa. Näistä aiheutui ylimääräisiä piispantarkastuksia. Hän joutui pitämään ylimääräisiä jumalanpalveluksia niille, jotka eivät voineet hillitä tunteitaan ja olemaan ääneti kirkossa.
Häntä syytettiin varojen väärinkäytöstä jne.
Lestadiuksen ajatukset valtionkirkosta olivat tuolloin seuraavanlaiset:
"Lammashuoneen ovi on selkoselällään. sinne ei päästetä ainoastaan vuohia, vaan myös koirat ja siat.... Valtionkirkossa vallalla oleva yleinen tapainturmelus osoittaa, että se huone, joka muinoin oli lammashuone, on nyt sikolätti. Ja tuosta sikolätistä lähtee sellainen saatanallinen lemu ja löyhkä, että se saastuttaa ruttomaiseksi kaiken ilman...Lampaille on paljon terveempää pysytellä sikolätin ulkopuolella ulkoilmassa, jotteivät tukehdu. Koska lampaat eivät pysty sulattamaan sitä sikainrapaa, jota nykyajan sikopaimenet (papit, piispat) heittävät koirille ja sioille, niiden täytyy itsensä etsiä itselleen ravintoa ja kulkea kuin lampaat, joilla paimenta ei ole."
Niin ristiriitaiselta kuin se monien tällaisten lausuntojen jälkeen tuntuukin, Lestadius kielsi kannattajiaan eroamasta valtionkirkosta, niin kauan kuin heitä ei sieltä "ulos ajeta".
Tällainen oli siis "kamppailu" LLL:n elinaikana.
Historia näyttää toistavan itseään.