A=Tiedetään varmuudella ettei alkuräjähdysteoria vastaa kysymykseen siitä mikä sai aikaan sen että pystyi syntymään olosuhteet joissa pystyi tapahtumaan alkuräjähdys. Ateismin henkeen koottu Evoluutioteria ei ole voinut osoittamaan varmuudella miksi ja miten alkuliemestä alkoi kehittymään itsestään ja sattumalta elämää."Keskeisin väite evoluutiobiologiassa on ennemminkin se, että ohjaamattomat fysikaaliset prosessit olisivat riittäviä synnyttämään biologisen kompleksisuuden ja monimuotoisuuden."* Yhtä todennäköistä on että laitetaan mukiin kolikoita ja pyöritellään sitä ja toivotaan että sieltä jossain vaiheessa tulee raha joka on yhtä arvokas kuin yksittäisten kolikkojen arvojen summa.
Elämä=E
Uskonnot=U
Mato=M**
Kuolema=K
On olemassa A ja Uulaisia. Aalaisia on 1 jäsen ja Uulaisia neljä-kymmentä-yhdeksän jäsentä.***
Oletetaan 1) että K päättää E:n ja että E saanut alkunsa niinkuin A väittää.
Oletetaan että Alaiset ja Uulaiset elävät ajan t.
Uulaiset kuolevat melko onnellisina juotuaan juuri ilta teen puolisoidensa kanssa, jonka jälkeen hän käy viimeistä kertaa ulostamassa, koska sillä kertaa kyseinen ponnistus sattui vaan olemaan liikaa väsyneelle sydämelle.
Alainen ( En tarkoita pimeyden ruhtinaan alaista) kuolee melko onnellisena mutta sairastellen juotuaan juuri ilta teen Nassen kanssa, jonka jälkeen hän käy viimeistä kertaa ulostamassa, koska sillä kertaa kyseinen ponnistus sattui vaan olemaan liikaa väsyneelle sydämelle.
Sekä Alainen että Uulainen haudataan ajanhetkellä t 1.
E:n päätyttyä M syö A:n ja Uulaiset.
A ei voi sanoa olivatko jotkut Uulaisista onnellisempia ja oliko jotkut heistä oikeassa eikä Uulaiset voi sanoa oliko A onnellisempi ja oliko hän oikeassa koska heitä ei enää ole.
Oletetaan 2) että E jatkuu K:n jälkeen.
Oletetaan että Alaiset ja Uulaiset elävät ajan t.
U kykenee vastaamaan yhden askeleen pidemmälle kysymykseen siitä miten elämä alkoi.
Tiedetään varmuudella ettei U vastaa kysymykseen siitä mitä oli ennen Luojajumalaa.
Oletetaan että on olemassa vain yksi oikea uskonto, mutta ei tiedetä varmuudella mikä niistä.
U tarjoaa parempaa kohtaloa ihmisille tämän kuoleman E:n ja K:n jälkeen.
Jotkin Uulaiset saavat paremman osan E:n jälkeen.

Alainen kuolee melko onnellisena mutta sairastellen juotuaan juuri ilta teen Nassen kanssa, jonka jälkeen hän käy viimeistä kertaa ulostamassa, koska sillä kertaa kyseinen ponnistus sattui vaan olemaan liikaa väsyneelle sydämelle
Sekä Alainen että Uulainen haudataan ajanhetkellä t 1.
M tulla lyllertää ja herkuttelee ensin A:lla ja syö sitten vasta Uulaiset.
Osa Uulaisista valitsi oikein valitsi oikein ja loput ihmettelävät miksi valitsivat väärin.
Nyt kun ei varmuudella tiedetä onko A oikeassa vai jotkut Uulaisista oikeassa, niin eikö olisi parempi luopua ehdottomuudesta suuntaan taikka toiseen, vaan yhtyä periaatteeseen joka sallii jokaisen itse tehdä valinnan miten uskoa ja siitä mikä tuntuu mielekkäältä. Ateistin on vaikea vastata alussa mainittuihin Aalaisuuteen liittyviin epävarmuuksiin ja Uulaisen on vaikea vastata Uulaisuuteen liittyviin ongelmiin, joten ollaan melko tasoissa. Ideologisesta ja maailman katsomuksellisesta ehdottomuudesta on historiassa vakavia muistuksia.**** tai ***** En väitä että kommunismi on sama kuin ateismi. Entisissä sosialistisissa maissa sattui vaan käymään niin että kommunismin yksi moottoreista oli uskonnon vastaisuus.
*)http://www.intelligentdesign.fi/sivut/suppeat-artikkelit/materialismin-suvaitsemattomuus/
**)http://www.gardenia-helsinki.fi/luontokoulu/Images/Galleria/Albumi2/pages/Munkka 3a mato_jpg.ht
***)http://fi.wikipedia.org/wiki/Ateismi
*****)http://fi.wikipedia.org/wiki/Kommunismin_musta_kirja
******)http://www.uskontojenuhrientuki.fi/

Vastaukset 11
Vanhimmat
Valaistuin.
tunnustaa, että uskonnot ovat ihmisten tekemiä valtajärjestelmiä, joilla ei ole mitään tekemistä minkään totuuden kanssa. Muutenhan ne eivät uskontoja olisikaan.
Uskonnossa aivan erityisen hölmöä on uskominen itsessään. Miksi helvetissä pitäisi uskoa jotain, mitä ei voida oikeaksi todistaa, ja joka siten (erittäin todennäköisesti) on puhdasta skeidaa?
Kun uskominen asetetaan jonkin taivaspaikan, tms. saamisen ehdoksi (jota joku näkymätön jumala muka valvoo), niin hölmöimmänkin ihmisen tulisi tajuta, että kyse on vain huijauksesta.
On siis olemassa vain silmään pissittyjä uskiksia ja sitten sellaisia ihmisiä, joilla on suojalasit
päässään:)
Kylläpäse ottaa voimille tunnustaa että ideologiat ja ateismi ovat ihmisen tekemiä valtajärjestelmiä, joilla ei ole mitään tekemistä minkään totuuden kanssa. Muutenhan ne eivät niitä olisikaan.
"Uskonnossa aivan erityisen hölmöä on uskominen itsessään. Miksi helvetissä pitäisi uskoa jotain, mitä ei voida oikeaksi todistaa, ja joka siten (erittäin todennäköisesti) on puhdasta skeidaa? " Saman kysymyksen voi esittää sinulle joka -USKOT- että evoluutioteoria ja alkuräjähdysteoria ovat absoluuttisesti totta. Et tiedä varmuudella.
Sinun logiikallasi väite:" Kun lainkuuliaisesti eläminen asetetaan jonkun vapauden saamisen ehdoksi, niin hölmöimmänkin ihmisen pitäisi tajuta että kyse on vain huijauksesta." on järkevä.
Miksi minä alkaisin inttämään sinun luomiasi olkiukkoja vastaan? Polttele itse niitä kaikessa rauhassa. Sanoinko minä edellisessä jotain evoluutioteoriasta, tai mistään muustakaan, mitä väität minun sanomaksi?
Edelleen pätee: Miksi helvetissä pitäisi uskoa johonkin, mistä ei ole mitään todisteita?
Kristinuskon osalta ne "todisteet" ovat aivan huru-ukko -tasoa. Vain tyhmä ottaa raamatun todesta.
Jos sinua on kusetettu, niin turha siitä on minua syyttää.
Jos määrittelet sen sellaiseksi jolla on matala ÄO niin kerropa miten on mahdollista että esim. Matti Leisola, Päivi Räsänen, Pekka Reinikainen ovat olemassa?
Sinun tapauksessa tyhmä pitäisi määritellä ihmiseksi jolla on joku ideologia tai maailmankatsomus, jota ei voi perustella täysin järkeväksi tai oman edun mukaiseksi.
Se että jollakin ihmisellä on jokin tälläinen ei tee hänestä vielä tyhmää? Mitä ilmeisemmin Hitlerillä ja hänen ylimpien toimielinten jäsenillä oli korkea ÄO siitä huolimatta että heillä oli ideologia.
JOs hitler olisi toiminut viisaammin hän olisi säästänyt juutalaiset ja todennäköisesti aiheuttanut tilan jossa Saksa olisi voinut päästä lähemmäksi Ydin aseen keksimistä. Jos tiedät kuka on Einstein niin sinulle ei tarvitse selitttää miksi....
olet tässä kyllä aivan oikeiden asioiden äärellä.
Kyllähän klassiset älykkyystestit jotain kertovat, ääritapauksissa aika paljonkin. Haukkumanimet "idiootti", "imbesilli" jne. ovat vanhoja tautiluokituksia, jotka perustuvat ÄO-arvioihin. Ihminen ei kerta kaikkiaan pysty edes pitämään itsestään huolta, jos ÄO on kovin alhainen.
Älykkyystestit jättävät vain aika monia asioita ottamatta huomioon, kuten monet taiteisiin liittyvät erikoislahjakkuudet. Tai esim. käsityötaidot. Tosin nekin usein korreloivat normiälyn kanssa, mutta eivät suinkaan aina.
Älykkäät ihmiset ovat tietenkin täysin kykeneviä tekemään tyhmiä tekoja. Hehän tekevät niitä paljon tehokkaammin kuin mihin oikeasti tyhmät ihmiset edes pystyisivät. Viisaus ja älykkyys eivät ole mielestäni synonyymeja, vaan viisaus on elämänviisautta, jossa kokemus tuo asiaan oman lisänsä. Ts. se on kykyä olla sopusoinnussa ympäröivän maailmansa kanssa, kun taas älykkyys, suppeassa mielessä, on tehokasta ongelmien ratkaisua.
Se, mitä tarkoitan tyhmyydellä tässä uskonnollisessa mielessä, käy ilmi seuraavassa:
Moni kristitty on kanssani samaa mieltä, että on tyhmää pitää lehmää pyhänä eläimenä. Mikään ei todista, että lehmä olisi sen kummempi elukka kuin mikään muukaan eläin. Hindukulttuuriin kasvanut ihminen on luonnollisesti asiasta täysin eri mieltä.
Mielestäni mikään ei myöskään todista, että raamattu olisi sen kummempi tai pyhempi kirja kuin vaikkapa Raid-dekkari. Kunnes minulle toisin todistetaan, olen sitä mieltä, että on tyhmää elää koko elämäänsä uskoen, että saa jonkun taivaspaikan kyseisen opuksen ristiriitaisia ajatushahmotelmia noudattaen.
Tiede ja uskonto ovat kaksi aivan eri maailmaa. Eroa kuvastaa se, että tieteen aikaansaannokset, esim. lääkkeet pääsääntöisesti toimivat (paitsi ehkä Microsoftin käyttis) ja ovat toistettavia, kun taas uskonnon keinot (esim. rukous) eivät toimi. Totuus ja huijaus siis vastakkain. Aste-eroja toki on, ja tieteissäkin pseudoa ja joissain uskonnoissa varmaan aitoakin pyrkimystä totuuteen.
"Tiedetään varmuudella ettei U vastaa kysymykseen siitä mitä oli ennen Luojajumalaa."
Ainoa asia mitä ateisti ei tee, on tuollaisen kysymyksen järkevyyden kyseenalaistaminen. Ateisti esittää kristitylle kysymyksen, mutta olettaa mielestään oikeutetusti voivansa sisällyttää kysymykseensä sellaisia väitteitä jo oletuksena mitä kristinuskoon ei edes kuulu. Jumala kun on ikuinen, siis ihan Raamatun mukaan.
Otapa tästä osviittaa saadaksesi asiaan selvyyttä:
- Miksi väität saabiasi hyväksi?
- En väitä. Tämä on ford.
- Haa! Et vastaa kysymykseen.
Niks-naks.
"Ateisti esittää kristitylle kysymyksen, mutta olettaa mielestään oikeutetusti voivansa sisällyttää kysymykseensä sellaisia väitteitä jo oletuksena mitä kristinuskoon ei edes kuulu. Jumala kun on ikuinen, siis ihan Raamatun mukaan."
No, useimmiten se ei ole väärä kysymys. Uskova on nimittäin sitä ennen tehnyt oletuksen, että olevainen ei ole ikuinen ja sitten sanonut, että mitään ei voi syntyä tyhjästä, josta hän päättelee, että Jumala (Luoja) on olemassa. Ongelmana tuossa todistuslogiikassa on se, että hän määrittelee premissit sillä tavalla, että pääsee haluamaansa lopputulokseen. Jos mikään ei synny tyhjästä, niin yhtä hyvin olevainen, josta maailmankaikkeus on syntynyt on voinut olla aina olemassa.
"Uskova on nimittäin sitä ennen tehnyt oletuksen, että olevainen ei ole ikuinen ja sitten sanonut, että mitään ei voi syntyä tyhjästä"
Tiede nyt vain sattuu liittämään universumiin sellaisiakin määreitä kuin ikä ja elinikä.
Vaan lähdetäänpä liikkeelle tyhjältä pöydältä, ilman uskontojen ja luutuneiden käsitysten painolastia. Koska olet niin mielelläsi tuonut esille kantaasi maailmankaikkeuden ikuisuudesta, niin esitäpä joitakin todisteita asian tiimoilta.
Hu-huu! Vieläkö olet siellä?
hän käpälämäkeen?
"Koska olet niin mielelläsi tuonut esille kantaasi maailmankaikkeuden ikuisuudesta, niin esitäpä joitakin todisteita asian tiimoilta."
Missähän olen väittänyt, että maailmankaikkeus on ikuinen? En missään.