Pro Nurmo = Pro Vaasa

Jos ajatta Seinäkia alas, se on Vaasan voitto. Mutta Vaasa on kaupunki. Se ei haittaa yhtään. Nurmo on kuitenkin suurin kasvava kunta. Seinäjokin kasvaa Nurmos kylijes.
211474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Totta. Nyt alkoi Seinäjoen talousalueen (johon Nurmokin kuuluu) alasajo. Kaksi ratkaisevaa kansanedustajaa tippui, uusia keskusvarastoja suunnitellaan Vaasaan ja Jyväskylään (senhän pronurmokin tiesi, ettei tänne mitään suunnitella).
Uusi talousmaantiede(kauppamaantiede) on eri talousalueiden vertailua. Siinä jylläävät suurten lukujen lait.
Vahinko nyt alueellemme, jos annamme bingon mennä Vaasaan. Kellä on visioita, kellä ei ????

Äänestä
  • Ahneella on tunnetusti paskanen loppu. Paljonko luulet Seinäjoen imagon kohonneen nurmolaisten jouduttua puolustamaan oikeutta kuntaansa. Tällä kaappausyrityksellä saatiin aikaan vain suunnatonta vahinkoa. Nurmolaisia siitä on kuitenkin turha syyttää. Olisiko niin, että se bingo nyt vain kuuluu Vaasalle?

    Äänestä

  • molempiin ,asun nääs ylistaros.ps vaasan lentokentälle on 5 km lyhkäisempi kuin seinäjoelle.

    Äänestä

  • Sitä sitten eristäydytään muusta maailmasta ja kehityksestä aivan vapaaehtoisesti. Lasten työpaikoilla tulevaisuudessa ja vanhusten terveydenhoidolla ei ole mitään väliä.
    Natoon kyllä liityttäis vaikka huomenna.
    Äänekkäät, kovat vastustajat varmaan valitsevat itsensä uuteen yhteistyötoimikuntaan.
    Luottamus on kadonnut ja riitely jatkuu. Mitäs härkä mahtaa luonteelleen.

    Äänestä

  • Piikkilankaa Rajatielle ? kirjoitti:

    Sitä sitten eristäydytään muusta maailmasta ja kehityksestä aivan vapaaehtoisesti. Lasten työpaikoilla tulevaisuudessa ja vanhusten terveydenhoidolla ei ole mitään väliä.
    Natoon kyllä liityttäis vaikka huomenna.
    Äänekkäät, kovat vastustajat varmaan valitsevat itsensä uuteen yhteistyötoimikuntaan.
    Luottamus on kadonnut ja riitely jatkuu. Mitäs härkä mahtaa luonteelleen.

    Antaessasi ymmärtää, että kuntaliitoshanke oli virheliike ja teki suunnatonta vahinkoa tähän mennessä rakennetulle yhteistyölle. Seinäjoki, muutaman kuntaliitosta kannattaneen kanssa on tosiaan rakentamassa muuria kaupungin ympärille. Se on heidän valintansa, ja Nurmon tulee sitä kunnioittaa.

    Äänestä

  • Piikkilankaa Rajatielle ? kirjoitti:

    Sitä sitten eristäydytään muusta maailmasta ja kehityksestä aivan vapaaehtoisesti. Lasten työpaikoilla tulevaisuudessa ja vanhusten terveydenhoidolla ei ole mitään väliä.
    Natoon kyllä liityttäis vaikka huomenna.
    Äänekkäät, kovat vastustajat varmaan valitsevat itsensä uuteen yhteistyötoimikuntaan.
    Luottamus on kadonnut ja riitely jatkuu. Mitäs härkä mahtaa luonteelleen.

    Mitäs tällainen tavallinen juntti ymmärtää suurista
    koko maakuntaan vaikuttavista eduista ja haitoista
    ja siksihän meillä on valittu edustajat, jotka saavat päättää minunkin puolestani?

    Uskonkin että moni muukin äänestämättä jättänyt on jättänyt valinnan edustajien ratkaistavaksi ja siksi
    on nyt syytä panna pulinat pois ja esiintyä sivistyneesti, sillä muutenhan meille nauraa koko Suomi. Ei ääniä oli siis vähemmistö Nurmoon asukkaista.

    Äänestä

Se ****fobia varmaan ratkaisi.

Äänestä

kun silta valmistuu uumajasta vaasaan.

Äänestä
  • noin sadan vuoden kuluttua kun viimeinenkin RKP:läinen on kuollut kehitystä jarruttamasta, ai niin, viheriäät jäi vielä... :)

    Äänestä

  • siis... kirjoitti:

    noin sadan vuoden kuluttua kun viimeinenkin RKP:läinen on kuollut kehitystä jarruttamasta, ai niin, viheriäät jäi vielä... :)

    Tuota ... ehkä seinäjokisen kannattaisi pitää hieman soukempaa suuta tuon Vaasan kasvun kanssa. Jo siihen aikaan, kun Seinäjoki irtaantui Nurmosta, oli Vaasa kaupunkina isompi kuin Seinäjoki nyt. Ja mikäli olet ajellut hiljan Vaasassa päin, et voi olla ymmärtämättä että siinä on aidosti mittoihinsa kasvanut Kaupunki isolla koolla. Tässä kariutuneessa Suurseinäjoki-unelmassa tahdottiin tehdä suuri kaupunki kaksi maalaiskuntaa siihen liittämällä. Jokainen sitä järjellä ajatteleva tajuaa hankkeen naurettavuuden. Siellä se sama pieni keskusta olisi ollut siitä huolimatta. Tunteeseen perustuvalla asenteella se näyttää hienolta. Tekokaupunki, josta löytyy tekojärvet ja tekovuori. Teeskentelyä kerrassaan.

    Äänestä

  • ei kannattaisi kovin ... kirjoitti:

    viimeiset kouristukset yrittää korjata vuosikymmenien virheratkaisuja ja nyt pykätä Kivihakaa ostoskeskukseksi ovat jo raakasti liian myöhässä, muut meni ohi jo...

    Äänestä

  • paikalleen... kirjoitti:

    viimeiset kouristukset yrittää korjata vuosikymmenien virheratkaisuja ja nyt pykätä Kivihakaa ostoskeskukseksi ovat jo raakasti liian myöhässä, muut meni ohi jo...

    Pysähtyneisyys oli huomattavissa 90-luvun loppupuolella, eikä vähiten siitä syystä että luotettiin sokeasti valtiovallan lupauksiin. Nyt taas on nähtävissä suhteellisen reipas ote tulevaisuuden rakentamiseen. Kivihaka nimenomaan on tästä oiva esimerkki. Vaatii vain vielä muutaman vuoden, että sen tuoreus muuttuu kypsäksi ja se saa sille kuuluvan menestyksen. 90-luvun pysähtymisestä huolimatta Seinäjoki ei mene ohitse, vaikka siihen liitettäisiin kaikki maalaiskunnat sen ympäriltä. Eihän se olisi kuin olematon keskusta torikeskuksineen keskellä lakeutta ...

    Äänestä

  • ei kannattaisi kovin ... kirjoitti:

    Tuota ... ehkä seinäjokisen kannattaisi pitää hieman soukempaa suuta tuon Vaasan kasvun kanssa. Jo siihen aikaan, kun Seinäjoki irtaantui Nurmosta, oli Vaasa kaupunkina isompi kuin Seinäjoki nyt. Ja mikäli olet ajellut hiljan Vaasassa päin, et voi olla ymmärtämättä että siinä on aidosti mittoihinsa kasvanut Kaupunki isolla koolla. Tässä kariutuneessa Suurseinäjoki-unelmassa tahdottiin tehdä suuri kaupunki kaksi maalaiskuntaa siihen liittämällä. Jokainen sitä järjellä ajatteleva tajuaa hankkeen naurettavuuden. Siellä se sama pieni keskusta olisi ollut siitä huolimatta. Tunteeseen perustuvalla asenteella se näyttää hienolta. Tekokaupunki, josta löytyy tekojärvet ja tekovuori. Teeskentelyä kerrassaan.

    että kaupunki on vain se missä on suuria rakennuksia ja silleen. tiesitkö, että Pariisi ei ole kaupunki vaan kunta? ja mitä sillä yleensä on väliä? näissä keskusteluissa mennään nyt ihan asian vierestä... eikä nähdä kokonaisuutta

    Äänestä

  • "kaupunki" kirjoitti:

    että kaupunki on vain se missä on suuria rakennuksia ja silleen. tiesitkö, että Pariisi ei ole kaupunki vaan kunta? ja mitä sillä yleensä on väliä? näissä keskusteluissa mennään nyt ihan asian vierestä... eikä nähdä kokonaisuutta

    rakennusten kokoon ja Pariisiin Seinäjokea en aivan ensimmäisenä vertaisi.

    Äänestä

  • viitannut kirjoitti:

    rakennusten kokoon ja Pariisiin Seinäjokea en aivan ensimmäisenä vertaisi.

    ollutkaan kysymys vaan siitä, että mikä on kaupunki. mielestäsi ulkoinen näkymä tekee kaupungin vai? vaasa on ollut aikoinaan tosi iso ja tärkeä kaupunki, mutta sen merkitys on aikojen saatossa vähentynyt. ei enää ole merenkulkuliikennettä siihen malliin kuin ennen. ja seinäjoki on kasvanut maantie- ja rataliikenteen ansiosta aivan huimasti. puhumattakaan nykyisestä lentoliikenteestä.
    terveisin entinen vaasalainen

    Äänestä

  • seinäjoki-pariisi kirjoitti:

    mieltä. Itselleni mielikuvan kaupungista tekee juuri se ulkoinen näkymä. Kaupungin keskusta, teollisuus, liikekeskukset, kulttuuri ja kaupunkilaiset. Näistä ensinmainituissa Vaasa on yhä valovuosia Seinäjokea edellä. Ei rautatieasemana toimimisessakaan suinkaan vikaa ole. Ja lentokenttä Seinäjoella saattaa tulla kasvamaan lähes Vaasan kentän mittoihin, mutta ajan kanssa. Terveisin toinen entinen vaasalainen.

    Äänestä

sössi oikein kunnolla asiat.

Totta on, jotta Vaasa hyötyy tästä tuloksesta eniten juuri EU-hankerahojen jaossa. Tätä ei vain nurmolaiset ymmärtäneet omassa itsekkyydessään.
En uskonut nurmolaisia sentään noin tyhmiksi ja tietämättömiksi.

Laihiankin etu on kuntaliitos Vaasan kanssa, mutta pikkusieluiset kuntapoliitikot ajavat liiaksi omia johtopaikkojaan pysyviksi läänityksiksi itselleen.

Odotan tilanteen kehittymistä täällä Laihialla mielenkiinnolla. Toivottavasti "nurmolaiset" ei toistu täällä.

Äänestä
  • Liittykööt Vaasa vaikka Vöyriin jos Vaasa vöyriläisille enää kelpaa

    Äänestä

kun peljätään, että naapurissa(vaasa) menee liiankin hyvin!

Äänestä
  • Riittää, kun menisi yhtä hyvin, ja oltaisiin samalla viivalla.

    Äänestä

Vaasan ympärillä olevat ruotsinkieliset kunnat estävät Vaasan maantieteellisen laajenemisen. Vaasa on motitettu ja yhdistyminen tuon renkaan ulkopuolisten kanssa ei onnistu!

Mikä meitä osaa seinäjokisia vaivaa, kun vihatut nurmolaiset eivät liittyneet meihin, niin nyt ollaan vielä katkeria kun eivät halunneet meihin liittyä? En ymmärrä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

se on vaan näin kirjoitti:

Jos ajatta Seinäkia alas, se on Vaasan voitto. Mutta Vaasa on kaupunki. Se ei haittaa yhtään. Nurmo on kuitenkin suurin kasvava kunta. Seinäjokin kasvaa Nurmos kylijes.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu