on tänään.
Lapinsodan päättymisestä on tasavuodet!
Isäni, Ilmajokilais-syntyinen, asuu nykyään Lapualla, on periaatteen mies.
Ukko syntyi v.-20. Jäi orvoksi neli vuotiaana, joutui huutolaiseksi, oli sodassa viisi vuotta, kaksi kuukautta ja joitakin päiviä päälle.
Lapin sotaa mainitaan yleensä "lasten ristiretkeksi", syystä notta nuoret ikäluokat joutui sinne.
Isäni oli huutolainen, vailla mahti-suvun varjelusta, joten taas mentiin..
Ukko oli myös kaiken muun lisäksi Hennalan kentällä "kunnia" vartiossa, kun Hitler tuli Mannerheimin syntymäpäivää onnittelemaan..
Isäni komppaniassa, siellä kentän laidalla, oli eräs Aatuun kyllästynyt, ja oli etukäteen vannonut sen ampuvansa..
Isä kertoi, että porukalla pelättiin, jos se mainittu kaveri alkaa pyssyään rassaamaan, niin vastapäätä seisovat saksalaiset, konepistooleineen tappavat heidät kaikki.
Ukko kävi läpi kaikki aunukset, lotinapellot, syvärit ja muut..
Isäni vannoo kahta asiaa, sodan satuttamana ja sen hulluuden ymmärtävänä:
"Kahta en päälleni laita". "Jussi-paitaa, enkä pussi-housuja"!
Uskon,ettei myöskään ilman ampumista äijälle saada päälle sinimustaa paitaa..
Herätkää ny nykyaikaan, kun sen tietää mun vanha Isänikin!
Matti R

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvä Matti.
Meitä on muitakin juoksuhaudoista ylösnousseita eikä sinne jääneitä, joita Lapualla näyttää olevan vielä suuret määrät.
ja meitä ympäri Suomen,jotka menetimme omat köyhät isovanhempamme Lapuanliikkeen muilutuksen tähden.Nousee vieläkin karvat pystyyn,kun joku mainitsee sanan Lapua.