EU TUKEE VIROA
JEPPENS
11835
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
tukee...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000427&posting=22000000012659244
Mielenkiintoista on ollut seurata, kuinka EU -päättäjät ovat yksi kerralaan koittaneet kiemurrella irti tilanteesta. Suomenkin ulkoministeri totesi kyseessä olevan Viron sisäinen asia.
Luulisi EU:n ottavan jämäkän kannan Viron auttamiseksi. Missä ovat ne paljon puhutut solidaarisuus- ja turvatakeet?
Huolestuttavaa on, ettei EU:sta ole tosipaikan tullen tueksi ja avuksi, mutta sen jäsenyys voi sotkea meidätkin kärhämiin, jotka eivät muuten meitä koskisi. Tämän voi huomata esimerkiksi Venäjän ulkoministerin lausunnosta, jonka mukaan Tallinnan tapahtumat huonontavat välejä kaikkiin EU -maihin, koska Viro on Unionin jäsen.
Saksan entisen liittokanslerin puhetta:
"Schröder paheksui Pronssisotilaan siirtoa"
Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder luonnehti Pronssisotilaan siirtämistä pois paikaltaan loukkaukseksi niitä venäläissotilaita kohtaan, jotka kaatuivat taistellessaan fasismia vastaan.
Schröderin mielestä "Viron tapa käsitellä nuorten venäläissotilaiden muistoa osoittaa huonoa makua ja epäkunnioitusta".
Schröder kertoi näkemyksestään tavatessaan ay-väkeä Riedenbergissä Etelä-Saksassa.
(STT)
Ja kun Naton johtomaa USA kuulee Venäjän auliisti esittämän tulkinnan, että Viro on natsien entinen liittolainen, osallistui holokaustiin ja yritti pystyttää Lihulaan saksalaiskypäräisen sotilaspatsaan, ja nyt häiritsee Voiton päivän /Eurooppa-päivän juhlimista, niin USA:nkin tuen suunta tässä kiistassa on selvä.
Sen verran hyvin ovat Spielberg-leffansa nähneet.
mies ja kommunisti sekä venäläisten pe....nnuolija.
Hyi koko Schröder! Eestin taistelu on oikeutettu.
Suuri osa venäläisistä on barbaareja.
Punanatsien monumentti oli miehittäjien ja tappajien symboli joka loukkasi viron kansaa.
Parempi EU:n perseen alla kuin yksin kylmässä maailmassa. EU on ainut vaihtoehto.
Oikeasti jäsenmaan mihin voi määrättömästi syytää euroja niin ettei mitään tuloksia ole näkyvissä:) tavallaan siis viro autta eun kaatumisessa:) ihanaa!!
http://www.eesti.portal.ee/index.php
Kuka tekee OIKEIN? - Who acts RIGHT? - Kes käitub ÕIGESTI
Tässä nähdään mihin EU jäsenyys ja NATO:n kytkös johtaa!Unohdetaan fiksu rauhaa ja ystävällisiä suhteita ylläpitävä diblomaattinen tapa saada asioita hoidetuksi!Luuletteko ettei Virossa tiedetty tällaisen ylimielisen toimintamuodon johtavan juuri tähän mihin on tultu?Tämä oli testi,jolla Virolaiset kostavat Venäjälle ja näkyvät onnistuneen!Ikävä vaan että myös Suomen persaukset on tulessa NATO nuoleskelun vuoksi...ootelkaas saatte nähdä!
Suomenkin jäsenyyttä perusteltiin pitkälti turvallisuuden lisääntymisellä. Nyt kun suurvalta hyökkää rajusti yhtä pientä jäsentä vastaan niin EU on kuin k...i sukassa.
Meidän vanhasemme toistaa koko ajan miten minkään valtion ei pidä sekaantua asiaan. Mitä hittoa??? Venäjähän on ulkopuolinen ja sekaantuu koko ajan !!!
Vanhanen siis itse asiassa toistaa ohjetta miten kukaan ei saa mennä Viron avuksi. Viro pitää ehdottomasti jättää yksin !!!
Tilanne Viron suhteen alkaa muistuttaa syksyn -39 tilannetta ja painostusta. Tällainenkö on EU ja Eurooppa?
Hävetkää EU-intoilijat ja suomettuneen Suomen herrat ja koko EU:n herrat. Onko Venäjän kaasu niin tärkeää Euroopalle, että uhrataan yksi pieni valtio, että isot maat saisivat kaasua.
Pitääkö taas lähettää vapaaehtoisia Suomesta puolustamaan Viroa kuten tehtiin 20-luvun alussa.
On niin että eu tekee juuri niinkuin Venäjä käskee eikä vikise yhtään,mm siksi että koko keski&eteläinen eurooppa on pitkälti Venäjältä toimitettvan kaasun sekä öljyn varassa samaten kuin usa on irakista toimitettavan öljyn suhteen riippuvainen jos Venäjä lopetttaa toimitukset niin siellä komissaarit jäätyvät kuin torakat! kuka silloin määrää ehdot?
köysi hirtettävää. Taas läntiset suurvallat eli eu ja Suomi siinä mukana myyvät yhtä pientä maata venäjälle.
Hurraa eu:lle! Harrastaa sitä politiikkaa, jota varten se on perustettukin. Tekemään kauppaa valtioilla.