Jätin otsikosta adjektiivin pois. Mutta paljastan sen tässä. Otsikosta puuttuva adjektiivi on sana "heikko". Niin. Ateismiuskonnon perustus on sangen heikko ja voimme sitä kohta kohdalta tarkastella Jumalan armosta saamamme viisauden avulla (eri asia kuin mitä viisaudella ihmiset ymmärtävät, tämä on hullua viisautta, Jumalalta).
Ateistin usko rakentuu seuraavien opinkohtien varaan:
1. Alkuräjähdysuskonto
Tämän uskonnon mukaan ei mikään voi räjähtää ja synnyttää maailman hups poks tuosta vain. Mutta mietipä tarkemmin. Jos tämä olisi totta, niin kadulla kävellessämme emme koskaan olisi turvassa. Aina poksuisi ja räjähtelisi ja uusia maailmoja syntyisi. Kokemus on osoittanut tämän opin järjettömyyden ja oikeat tiedemiehet ovat yksimielisesti hylkäämässä sen.
2. Abiogeenisieni-uskonto
Abiogen... (en ymmärrä, liian vaikea sana) on Jumalan luomistyön kieltämiseksi keksitty oppi joka sanoo että kuravellistä syntyy elämää. Tarkat tutkimukset kuitenkin puhuvat toista ja näin ateistin uskonto ja tiede ovat ristiriidassa. Ateismille on silti tyypillistä uskoa elämän syntymiseen itsestään ja esimerkiksi banaanikärpäsiä ateismi luulee syntyvän banaaneista. Siinä hän kuitenkin erehtyy, sanovat tutkimukset.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Banaanikärpänen
3. Evoluutio-oppi
1800-luvulla filosofit päättivät keksiä jotain millä korvata Raamatun totuus. Heillä oli käytössään nuori mies nimeltä Charles Darwin. Hänen ympärilleen luotiin henkilökultti ja Darwinin nimiin pistetystä evoluutionahjustelusta tehtiin valtionuskonto kristinuskon syrjäyttämiseksi. Mutta voiko naurettavampaa olla? Eläissäni en ole nähnyt kalan muuttuvan sammakoksi enkä dinosauruksen muuttuvan ihmiseksi, enkä ymmärrä miten sellaista voisikaan tapahtua. Kokemus on tämänkin uskonnon osoittanut vääräksi ja siitäkin on Amerikassa jo saatu näyttöä, että ihminen ja dinosaurukset todellisuudessa elivät samaan aikaan.
4. Kuolemanjälkeisen tietoinen kieltäminen
Tämä kohta on kaikkein järjettömin. Mieti: Jos ihmisen olemassaolo todella lakkaisi kuoleman jälkeen, niin ruumiinkin pitäisi hävitä jäljettömiin. Mutta jokainen hautajaisissa ollut tietää, että ruumis ei häviä vaan odottaa ylösnousemustaan. Ateismin yksinkertaiset ajatuskuviot menevät joskus niin huvittaviksi, etten enää ymmärrä.
Mitä tähän enää sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, ei ateismiuskonto meitä voita ja sinullekin Jeesus kristus tarjoaa pelastusta, hulluutta, mutta sitä oikeaa elämän leipää.
Jumalan hullu
Ateistin usko rakentuu seuraavien opinkohtien varaan:
1. Alkuräjähdysuskonto
Tämän uskonnon mukaan ei mikään voi räjähtää ja synnyttää maailman hups poks tuosta vain. Mutta mietipä tarkemmin. Jos tämä olisi totta, niin kadulla kävellessämme emme koskaan olisi turvassa. Aina poksuisi ja räjähtelisi ja uusia maailmoja syntyisi. Kokemus on osoittanut tämän opin järjettömyyden ja oikeat tiedemiehet ovat yksimielisesti hylkäämässä sen.
2. Abiogeenisieni-uskonto
Abiogen... (en ymmärrä, liian vaikea sana) on Jumalan luomistyön kieltämiseksi keksitty oppi joka sanoo että kuravellistä syntyy elämää. Tarkat tutkimukset kuitenkin puhuvat toista ja näin ateistin uskonto ja tiede ovat ristiriidassa. Ateismille on silti tyypillistä uskoa elämän syntymiseen itsestään ja esimerkiksi banaanikärpäsiä ateismi luulee syntyvän banaaneista. Siinä hän kuitenkin erehtyy, sanovat tutkimukset.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Banaanikärpänen
3. Evoluutio-oppi
1800-luvulla filosofit päättivät keksiä jotain millä korvata Raamatun totuus. Heillä oli käytössään nuori mies nimeltä Charles Darwin. Hänen ympärilleen luotiin henkilökultti ja Darwinin nimiin pistetystä evoluutionahjustelusta tehtiin valtionuskonto kristinuskon syrjäyttämiseksi. Mutta voiko naurettavampaa olla? Eläissäni en ole nähnyt kalan muuttuvan sammakoksi enkä dinosauruksen muuttuvan ihmiseksi, enkä ymmärrä miten sellaista voisikaan tapahtua. Kokemus on tämänkin uskonnon osoittanut vääräksi ja siitäkin on Amerikassa jo saatu näyttöä, että ihminen ja dinosaurukset todellisuudessa elivät samaan aikaan.
4. Kuolemanjälkeisen tietoinen kieltäminen
Tämä kohta on kaikkein järjettömin. Mieti: Jos ihmisen olemassaolo todella lakkaisi kuoleman jälkeen, niin ruumiinkin pitäisi hävitä jäljettömiin. Mutta jokainen hautajaisissa ollut tietää, että ruumis ei häviä vaan odottaa ylösnousemustaan. Ateismin yksinkertaiset ajatuskuviot menevät joskus niin huvittaviksi, etten enää ymmärrä.
Mitä tähän enää sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, ei ateismiuskonto meitä voita ja sinullekin Jeesus kristus tarjoaa pelastusta, hulluutta, mutta sitä oikeaa elämän leipää.
Jumalan hullu
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mäpä turvaan lentävään nakkiharavaan, joka on tie ja totuus. Uskottomien mielestä tää on hulluutta, mutta lentävän nakkiharavan evankeliumeis lukee et ne joille usko lentävään nakkiharavaan on hulluutta, joutuu ikuisix ajoix käristettäväx tuliseen päziin. Just oikeudenmukane tuomio siitä ettei usko sinisilmäisesti johonkin, josta ei ole mitään todisteita. Ne on ite hullui jotka ei tajuu lentävää nakkiharavaa, joka on tie ja totuus. Hallelujaah! Kiitos lentävä nakkiharava, kun annoit ikuisen elämän - kärsit ja voitit puolestamme sähkötuolinkuoleman!!
Et liene koskaan lukenut Raamattua, nuori mies? Jos lukisit, tietäisit että on vain yksi Jumala ja se on Jeesus Kristus ja Pyhä Henki ja Isä Jumala.
Et liene koskaan lukenut Koraania, nuori mies? Jos lukisit, tietäisit että on vain yksi Jumala ja se on Allah, ja Muhammed on hänen profeettansa.
Mäpä turvaan lentävään kahvielefanttiin, joka on tie ja totuus. Uskottomien mielestä tää on hulluutta, mutta lentävän kahvielefantin evankeliumeis lukee et ne joille usko lentävään kahvielefanttiin on hulluutta, joutuu ikuisix ajoix käristettäväx tuliseen päziin. Just oikeudenmukane tuomio siitä ettei usko sinisilmäisesti johonkin, josta ei ole mitään todisteita. Ne on ite hullui jotka ei tajuu lentävää kahvielefanttia, joka on tie ja totuus. Hallelujaah! Kiitos lentävä kahvielefantti, kun annoit ikuisen elämän - kärsit ja voitit puolestamme sähkötuolinkuoleman!!
On vain yksi Jumala ja hän on Jeesus Kristus ja Pyhä Henki ja taivaallinen Isä. En ymmärrä, mistä tuohon lisäsit tuon neljännen. Taidat olla muhamettilainen? Siinä tunnen yhteyttä kanssasi, että olet varmastikin samaa mieltä ateismiuskonnon nahjusmaisesta perättömyydestä. Mutta yksi sinulta puuttuu ja se on parannus ja usko elävään Jumalaan joita on vain yksi ja hän on Jeesus Kristus ja Pyhä Henki ja taivaallinen Isä eikä neljättä tai viidettä OLE EIKÄ TULE!
Miten joku voi uskoa tuollaista lööperiä?? Missä ihmeen suljetussa pähkinäpurkissa olet kasvanut??
Pyhässä Koraanissa kerrotaan:
Totisesti ne ovat harhauskossa, jotka sanovat: »Jumala on kolmas kolmesta.» Eihän ole muuta jumalaa kuin ainoa Jumala, ja elleivät he lakkaa niin sanomasta, lankeaa tuskallinen kuritus niiden ylitse heidän keskuudessaan, jotka ovat väärässä uskossa.
Rukoilen puolestasi, että luovut harhaopistasi ja lakkaat ylentämästä Jeesusta tai jotain henkeä Jumalaksi. Haluathan paratiisiin, etkä ikuiseen tuskalliseen kuritukseen?
:O Harvoin laitan hymiöitä, sillä uskonasiat ovat sen verran vakavia, onhan kyseessä ikuinen elämä ja kuolema. Mutta nyt laitoin tuon, koska rehellisesti en saata enää ymmärtää mitä mielessäsi liikkuu. Koska uskot Jumalaan, tiedät että hän Jeesus. En ymmärrä että voisi olla muita jumalia, nehän ovat enkeliruhtinaiden keksintöä ja lankeemusta. Jeesuksessa Kristuksessa, tuossa joka ihmisten mielestä on hullutus, hänessä on lepo ja rauha jso mielit ottaa vastaan sen jonka jo tiedät todeksi.
Jumalan hullu
"tietäisit että on vain yksi Jumala ja se on Jeesus Kristus ja Pyhä Henki ja Isä Jumala."
Tuossahan oli minun laskuoppini mukaan jo kolme? Siis on vain yksi jumala joita on kolme? No nythän tää alkaa kuulostaa kovasti järkevältä ja uskottavalta...
(niin ja olen muuten lukenut koko raamatun, kannesta kanteen. Typerää ja alkukantaista vuohipaimenten taikauskoa, kannesta kanteen...)
sun täytyy uskoa joulupukkiin. tässä on herra jumalattaresi.
1. Alkuräjähdysuskonto
"Tämän uskonnon mukaan ei mikään voi räjähtää ja synnyttää maailman hups poks tuosta vain. Mutta mietipä tarkemmin. Jos tämä olisi totta, niin kadulla kävellessämme emme koskaan olisi turvassa. Aina poksuisi ja räjähtelisi ja uusia maailmoja syntyisi. Kokemus on osoittanut tämän opin järjettömyyden ja oikeat tiedemiehet ovat yksimielisesti hylkäämässä sen."
Uusia maailmoja syntyy kyllä, tähtiä kuolee, räjähtelee ymym ja olemme vain niin kaukana noista tapahtumista, ettemme niitä huomaa kuin ainoastaan huippuluokan kaukoputkilla (joilla ei ole nähty toistaiseksi Jumalaa, tai Allahia, tai Zeusta, tai...). Maapallo tulee kokemaan ikävän lopun kun aurinko sammuu. Ensin se laajenee syöden sisäänsä maapallon ja sitten luhistuu kasaan. Auriko ei ole riittävän suuri tähti räjähtämään. Älkää kuitenkaan pelätkö, maapallolla on vielä n. 5 miljadia vuotta elinaikaa. Uskovaiset voivat olla tosin hiukan huolissaan. Eihän aikaa ole kuin 6000 vuotta. No, vitsi vitsinä.
2. Abiogeenisieni-uskonto
"Abiogen... (en ymmärrä, liian vaikea sana) on Jumalan luomistyön kieltämiseksi keksitty oppi joka sanoo että kuravellistä syntyy elämää. Tarkat tutkimukset kuitenkin puhuvat toista ja näin ateistin uskonto ja tiede ovat ristiriidassa. Ateismille on silti tyypillistä uskoa elämän syntymiseen itsestään ja esimerkiksi banaanikärpäsiä ateismi luulee syntyvän banaaneista. Siinä hän kuitenkin erehtyy, sanovat tutkimukset.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Banaanikärpänen"
Elämälle keskeisiä aminohappoja (orgaanisia yhdisteitä) on onnistuttu luomaan koeolosuhteissa joissa tavoiteltiin maapallon alkuaikojen olosuhteita. Tämä puhuu kyllä sen puolesta, että elottomista yhdisteistä voi syntyä sopivissa olosuhteissa elollisia. Maapallo oli todella erilainen alkuaikoinaan, ei tällainen vihreä paratiisi leutoine ilmastoineen. Kukahan on tehnyt noi em. kieltävät tutkimukset??
3. Evoluutio-oppi
"1800-luvulla filosofit päättivät keksiä jotain millä korvata Raamatun totuus. Heillä oli käytössään nuori mies nimeltä Charles Darwin. Hänen ympärilleen luotiin henkilökultti ja Darwinin nimiin pistetystä evoluutionahjustelusta tehtiin valtionuskonto kristinuskon syrjäyttämiseksi. Mutta voiko naurettavampaa olla? Eläissäni en ole nähnyt kalan muuttuvan sammakoksi enkä dinosauruksen muuttuvan ihmiseksi, enkä ymmärrä miten sellaista voisikaan tapahtua. Kokemus on tämänkin uskonnon osoittanut vääräksi ja siitäkin on Amerikassa jo saatu näyttöä, että ihminen ja dinosaurukset todellisuudessa elivät samaan aikaan."
En ihmettele, ettet ole nähnyt dinosauruksen muuttuvan ihmiseksi :). No, toisaalta kalojen muuttuminen sammakoksi ei voi tapahtua yhdessä ihmisiässä. Sitäpaitsi se on tapahtunut jo ja sammakot ovat täyttäneet ekolokeron, joten luonnonvalinta ei muuta kaloja aktiivisesti sammakon suuntaan. Vahvat selviävät nääs. Evoluutio on pieniä muutoksia, geenimuutoksia, mutaatioita, ja siinä muutokset vaativat hyvin pitkiä aikoja.
4. Kuolemanjälkeisen tietoinen kieltäminen
"Tämä kohta on kaikkein järjettömin. Mieti: Jos ihmisen olemassaolo todella lakkaisi kuoleman jälkeen, niin ruumiinkin pitäisi hävitä jäljettömiin. Mutta jokainen hautajaisissa ollut tietää, että ruumis ei häviä vaan odottaa ylösnousemustaan. Ateismin yksinkertaiset ajatuskuviot menevät joskus niin huvittaviksi, etten enää ymmärrä."
Jokainen hautajaisissa ollut tietää, ettei ruumis häviä, vaan odottaa ylösnousemustaan. Hmm.. olen ollut hautajaisissa, ja en tiedä, että ruumis odottaa ylösnousemustaan. Väite kumottu vastaesimerkillä. MOT
"Mitä tähän enää sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, ei ateismiuskonto meitä voita ja sinullekin Jeesus kristus tarjoaa pelastusta, hulluutta, mutta sitä oikeaa elämän leipää."
Jos Jeesus tulisi yliluonnollisin keinoin minulle tarjoamaan pelastusta tai antaisi itsestään edes joitain viitteitä, joita ei voisi tulkita kuin hänen viesteikseen, käänytisin uskoon heti. Olen odottanut niitä yhteydenottoja kärsivällisesti huomaten, ettei pienintäkään merkkiä ole nähtävissä.
"Jumalan hullu"
Jokeri.
Hmm. Tämä ateismin kritiikki on aina yhtä mahtavaa. Jumala on olemassa, koska raamattu sanoo niin. Raattu on totta, koska Jumala on sen kirjoittanut ihmisten kautta pyhän hengen vaikutuskesta. Kehäpäätelmä on niin ihana asia. Voi noita uskovaisia kun joutuvat uskomaan ties mihin, kristityt melko korniin, ja julmaan Jumalaan joka kieltää tappamasta vaikka itse tappoi koko ihmiskunnan muutamaa nooaa uskonutta lukuunottamatta, ja muut uskontokunnat vähintään yhtä kummallisiin jumaliin. Onhan uskonnot osa kulttuuria, mutta tiedettä en kutsuisi uskonnoksi. Tieteen ja uskonnon menetelmät eivät ole samat. Uskonnoista löytyy tietyt elementit joita tieteessä ei ole. Toisaalta tieteen tunnusmerkkeihin lukeutuu paljon ominaisuuksia, joita uskonnoilla ei ole: Testattavuus, toistettavuus, todistustaakka, kokeellisuus (empiirisyys), muuttuvuus paremman tiedon valossa ym. Jos uskonnoilla olisi edes viimeinen, olisi kristinusko itseasiassa nykyisen tieteen kaltainen. Valtion ja kirkon miesten ansiosta uskonto on kuitenkin säilynyt näinkin vahvana kuin se nykyään on. Vahvuus koko ajan tietty heikkenee...
Kaipaisin uskovaisilta edes pientä kriittistä tarkastelua kestäviä argumentteja. Ehkä sen todistaminen, että makaroni osaa lentää vaatii niin huikeita todisteluita, ettei ihmiset siihen kykene.
Epätoivoinen, ateismin puolustukseksi pakonomaisesti kirjoittamasi juttu kuhisee virheitä. Tässä muutama esimerkki häröilystäsi:
"Raattu on totta, koska Jumala on sen kirjoittanut ihmisten kautta pyhän hengen vaikutuskesta."
Lause on muuten totta ja olen iloinen heräämisestäsi, mutta lauseessa on virheitä: Raattu, vaikutuskesta.
"Vahvuus koko ajan tietty heikkenee... "
Tyypillistä ateismilogiikkaa, jossa ei ole päätä eikä häntää. Samaa puppua kuin yhdistää termodynamiikan toinen pääsääntö, joka sanoo että kaikki hajoaa ja rappeutuu, evoluutiouskoon joka sanoo että kaikki kehittyy.
Ei vakuuttanut. Valitsen edelleen Jeesuksen.
T: Jumalan hullu
Ettei väärää kuvaa tule, en ole herännyt. Olen suorastaan nukahtanut. Olen herännyt ainoastaan toteamaan, että raamattu on vain ihmisten kirjoittamaa tarinaa kuvitelluista ihmisistä, eikä mitään yliluonnollista ole.
Tähän vahvistusta löysin seuraavalta hienolta sivulta, jossa asioihin otetaan kantaa uskottavasti, ei vedoten raamattuun, jonka totuusarvo on nimenomaan tutkimusongelma. Ei kovin kauaskantoista.
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kasikirja/
Tuolta sitten vaan kohdat, onko jumalaa? ja yliluonnollinen?
Siitä vaan repimään pelihousuja kaikki. Bytheway, en ole teologi. Tiedekunnista teologinen on viimeinen mihin menisin. Vain sen takia, että sen objektiivisuus on kyseenalainen.
Jos sinua noin uskonasiat kiinnostavat.Se on hullutusta maailmalle, mutta vahvempi pahan voimia, ja uskon sinun pelastuvan ja kaipauksesi Jumalan puoleen tulevan todeksi kun kohtaat elävän Jeesuksen.
sano muuta kuin että paasaus ei muuta ihmisten käsityksiä suuntaan eikä toiseen.
Kyllä minuakin ärsyttää kun ihmisillä on eri näkemys kuin minulla itselläni,mutta antaa kaikkien itse löytää se heille oikea maailmankatsomus.
Älä usko johonkin ainoastaan sen vuoksi,että
joku on sinulle niin kertonut,tai että niin
on ollut tapana,tai että monet muut tekevät
niin.
Kokeile itse,koe itse.
Olet lopulta vastuussa vain itsestäsi,ei muiden uskolla ole oikeasti merkitystä sinun itsesi kannalta.:)