Uusimman USAn armeijan virallisen tiedon mukaan Suomi ja muut Pohjoismaat uhkaavat maailmanrauhaa, koska hernekeitto ja pannari ovat täällä yleisesti käytössä. Armeijamme on erityisen tunnettu varustautumisestaan näillä suolistokaasuja tuottavilla kielletyillä aineilla.
Suurina pitoisuuksina metaani on tappava myrkky. Altistumisen ensioireisiin kuuluu petollinen hyvänolon tunne, tajunnan hämärtyminen sekä imelä tuoksu. Hetken päästä seuraa tajuttomuus ja kuolema.
GWB on tuonut turvallisuusneuvoston tietoon tämän suuren uhan maailmanrauhalle. Neuvosto tulee asettamaan Suomeen asetarkastajat sekä antamaan USAlle oikeuden hyökkäystoimiin, jos hernekeitosta ei luovuta.
Myös torstaipäivät tullaan poistamaan suomalaisesta kalenterista. Hernekeitto tullaan korvaamaan McDonaldsin tuotteilla, jotka eivät, kuten tunnettua, vaikuta mitenkään ihmisen elimistöön. Eivät edes näläntunnetta vähentävästi.
Myös suomalaisten matkustamista ulkomaille tullaan rajoittamaan, koska riittävän monta suomalaista samassa tilassa muodostavat ihmispommin metaanin räjähdysherkkyyden vuoksi. Esimerkiksi lentokoneisiin tullaan ottamaan vain viisi suomalaista per kone. Lisäksi heidät sijoitetaan eri puolille matkustamoa.
Lisäksi yksityiset metaanipäästöt ovat tuhlausta, joka on pois USAn teollisuuden käytöstä. Kasvihuoneilmiön pienentämiseksi suomalaisiin tullaankin asettamaan EPAn hyväksymä jälkipoltin. Jälkipoltolla metaani saadaan palamaan hiilidioksidiksi, joka on 21 kertaa haitattomampi kasvihuonekaasu. USA on erittäin huolestunut kasvihuoneilmiön voimistumisesta.
Maailman ja USAn on ryhdyttävä oitis toimenpiteisiin tämän uhan poistamiseksi, koska maailmanrauha, demokratia ja ihmisoikeudet ovat uhattuna.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mullaki oli näitä kiellettyjä aseita jääkaapissa!!!!
Peräti 4 purkkia!!!!
Täytynee piilottaa ne, ennenku löytävät!!!
Onkohan tehtaalla väliä? Mun näky olevan Saarioisten!! Mahtaisko olla jotain keskikantaman aseita?? :)