Tämän aihe ei tänne palstalle kuulu, mutta tykkään ajatella, että tämä on vähän niin kuin "koti"-palsta mulle.
Kansainvälisyyttä.
Tänään lähdin aamupäivällä Helsingin keskustaan parturiin. Hyppäsin bussiin, jonka kuljettaja puhui puhelimeen. En ymmärtänyt kieltä, mutta mies vaikutti turkkilaiselta - saattoi hän olla muualtakin, mutta tämä ajatus pulpahti mieleeni.
Myöhemmin saavuin parturiliikkeeseen ja vastaan minua käveli tuttu parturini. Hän on kotoisin Ukrainasta. Tämä mies on ollut Suomessa vasta vuoden, mutta jo nyt pystyn keskustelemaan suomeksi hänen kanssaan. Toinen parturini, jos tämä mies ei ole paikalla on venäläinen nainen. Molemmat taitavia partureita.
Hiukset lyhennettyinä ja siistittyinä siirryin keskustan WTC-Centeriin kahville. Vieressäni istui keski-ikäinen pariskunta eloisasti venäjäksi keskustellen. Lähdin hakemaan toista kuppia kahvia ja ensin suomeksi pyysin heitä katsomaan tavaroitani, sitten englanniksi ja käsimerkein. Palasin takaisin ja kiitin venäjäksi (varmaan ainoa sana, jonka tiedän venäjäksi) ja sain pariskunnalta leveän hymyn.
Päätin palata kotiini junalla. Kävelin asematunnelin läpi ja katselin ihmisiä ympärilläni. Oli mustia, vaaleita ja aasialaisia. Katseeni kiinnittyi vanhaan mummoon, joka seisoi rullaportaiden edustalla Jehovantodistajien Vartiotorni-lehti kädessään. Hän vaikutti todella vanhalta. Minusta tuntui, kuin hän olisi pitkälti yli kahdeksankymmentä vuotias. Muutaman sekunnin pohdin, että oliko tuo vanhus kovinkin yksinäinen sillä siltä hän näytti. Hyppäsin junaan ja muutaman pysäkin välin jälkeen asemani häämötti edessä. Nousin ylös ja tokaisin vieressäni istuneille somalipojille, että anteeksi. Asemalaituria pitkin kävellessäni pohdin mitä mahtoi olla somaliaksi anteeksi. Pitäisikö muutamia sanoja opiskella vieraita kieliä, jotta voisi kohteliaasti osoittaa vieraille ja maahanmuuttajille, että ovat tervetulleita kaupunkiimme ja kuttuuripiiriimme.
Olin jo melkein kotona. Ylitin suojatien, kun vastaani tuli suomenruotsalaisia tyttöjä siiderit kädessä innokkaasti keskustellen illan tulevista tapahtumista.
Kotona heitin lenkkikamat päälle ja suunnistin luontoon lenkille. Pysähdyin huilaamaan sillalle jossa kaksi naista syöttivät sorsia. Tummaihoisia. Kysyin puhuvatko he suomea. Nyökkäsivät ja minulle selvisi, että he ovat muuttaneet tänne Suomeen viisi vuotta sitten Bangladeshista. Heitä olinkin nähnyt läheisellä urheilukentällä pelaamassa krikettiä.
Kuitenkin lähes kaikki näkemäni ihmiset olivat suomalaisia ja moni ulkomaalaistaustaisista tai ihonväristä riippumatta olivat suomalaisia, Suomen kansalaisia.
Kansainvälisyyttä.
Tänään lähdin aamupäivällä Helsingin keskustaan parturiin. Hyppäsin bussiin, jonka kuljettaja puhui puhelimeen. En ymmärtänyt kieltä, mutta mies vaikutti turkkilaiselta - saattoi hän olla muualtakin, mutta tämä ajatus pulpahti mieleeni.
Myöhemmin saavuin parturiliikkeeseen ja vastaan minua käveli tuttu parturini. Hän on kotoisin Ukrainasta. Tämä mies on ollut Suomessa vasta vuoden, mutta jo nyt pystyn keskustelemaan suomeksi hänen kanssaan. Toinen parturini, jos tämä mies ei ole paikalla on venäläinen nainen. Molemmat taitavia partureita.
Hiukset lyhennettyinä ja siistittyinä siirryin keskustan WTC-Centeriin kahville. Vieressäni istui keski-ikäinen pariskunta eloisasti venäjäksi keskustellen. Lähdin hakemaan toista kuppia kahvia ja ensin suomeksi pyysin heitä katsomaan tavaroitani, sitten englanniksi ja käsimerkein. Palasin takaisin ja kiitin venäjäksi (varmaan ainoa sana, jonka tiedän venäjäksi) ja sain pariskunnalta leveän hymyn.
Päätin palata kotiini junalla. Kävelin asematunnelin läpi ja katselin ihmisiä ympärilläni. Oli mustia, vaaleita ja aasialaisia. Katseeni kiinnittyi vanhaan mummoon, joka seisoi rullaportaiden edustalla Jehovantodistajien Vartiotorni-lehti kädessään. Hän vaikutti todella vanhalta. Minusta tuntui, kuin hän olisi pitkälti yli kahdeksankymmentä vuotias. Muutaman sekunnin pohdin, että oliko tuo vanhus kovinkin yksinäinen sillä siltä hän näytti. Hyppäsin junaan ja muutaman pysäkin välin jälkeen asemani häämötti edessä. Nousin ylös ja tokaisin vieressäni istuneille somalipojille, että anteeksi. Asemalaituria pitkin kävellessäni pohdin mitä mahtoi olla somaliaksi anteeksi. Pitäisikö muutamia sanoja opiskella vieraita kieliä, jotta voisi kohteliaasti osoittaa vieraille ja maahanmuuttajille, että ovat tervetulleita kaupunkiimme ja kuttuuripiiriimme.
Olin jo melkein kotona. Ylitin suojatien, kun vastaani tuli suomenruotsalaisia tyttöjä siiderit kädessä innokkaasti keskustellen illan tulevista tapahtumista.
Kotona heitin lenkkikamat päälle ja suunnistin luontoon lenkille. Pysähdyin huilaamaan sillalle jossa kaksi naista syöttivät sorsia. Tummaihoisia. Kysyin puhuvatko he suomea. Nyökkäsivät ja minulle selvisi, että he ovat muuttaneet tänne Suomeen viisi vuotta sitten Bangladeshista. Heitä olinkin nähnyt läheisellä urheilukentällä pelaamassa krikettiä.
Kuitenkin lähes kaikki näkemäni ihmiset olivat suomalaisia ja moni ulkomaalaistaustaisista tai ihonväristä riippumatta olivat suomalaisia, Suomen kansalaisia.
Vastaukset 3
Vanhimmat
vapaiden suuntausten bileissä ja yllätyt mitä kaikkia kieliä siellä puhutaan, suomalaisten toimesta.
...opetella pari lausetta heidänkin kieliä :-)
tuota monimuotoisuutta kauniin maamme pääkaupunkiseudulla. Täällä maalla kasvavat lapseni tulevat todennäköisesti tuijottamaan suut auki kun ensimmäistä kertaa näkevät "toisenvärisen" ihmisen, moniin kieliin ovat jo onneksi päässeet tottumaan :D mutta niitäkin puhuvat vain kovin kotoisannäköiset hemmot.
Töissä sen harvan kerran kun asiakkaina on ulkomaalaisenoloisia tai -näköisiä ihmisisä, tulevat kuitenkin tiskille pajattaen sujuvaa suomea. Jokainen jonka kanssa olen uheisiin sen enempää ruvennut on joko asunut täällä lapsesta saakka tai jo toisen tai kolmannen polven verran. Täältä ovat kaukana ne kohutut työpaikat ja naiset vievät maahnamuuttajat, tuntuvat kyllä työllistyvän omissa yrityksissään täällä päin tiuhempaan kuin kalpeanaamaisemmat kanssakansalaisensa.
***