jotka koittaa eksyttää herätyksen tilassa olevia etsijöitä ja muitakin.
Paljon on vääriä
liikkeitä ja yhteisöjä
3183
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jumala on kaikkivaltias hän on luonut maailman juuri tällaiseksi kun se on, eikä hän ole tehnyt virheitä.
Tarvitaan vastavoimat niin, kuin kylmä ja kuuma samoin ja - sähkö , sekä hyvyys ja pahuus. Tarvitaan vasta voimia että syntyy "elämää".Jos maailmassa kaikki olisi syyttömiä pyhiä ihmisiä niin tällä olisi aika tylsää. Tarvitaan raamattu ja koraani, tarvitaan erilaisia ihmisiä niin myös uskonto kuntia . jokainen yksilö ja uskon kunta tarvii vahvan
perusteen mihin uskoa jotta se toimii kaikki on yhtä väärässä tuomitesan toisia uskon suuntauksia tai yhtä oikeassa kummin vaan . minä uskon sisäiseen opetukseen , perustiedot olen saanut raamatusta . ihminen on saanut järjen jolla voi ajatella ja pohtia , sekä sisäistää asioita , omaksua ja oppia uutta . Ihminen on se joka tulkitsee Raamatunkin ,jokainen vähän erin lailla tulkitsee tuota kirjaa . Mielestäni kun on saanut tarpeeksi tietoa, niin voi hake tietoa monista muista julkaisusta vertailemalla ja pohtimalla . tärkeintä kuitenkin on kuunnella sisäistä minää kyllä se ohjaa aina lopulta oikeaan suuntaan (minusta se on uskoa) ja vuoro puhelua jumalan kanssa joka asuu meissä kaikissa.
eivät ole yhtään enempää väärässä kuin muutkaan raamattuun uskovat eli toisin sanoen he ovat yhtä paljon väärässä. :-)
Olen samaa mieltä siitä, että "vääriäkin" herätysliikkeitä varmaan on. Mutta Jumala on antanut Raamatun oppikirjaksi jokaiselle, joka haluaa siihen perehtyä ja oppia Hänen sanaansa. Hän haluaa ihmisten jäljittelevän Häntä, jotta he pelastuisivat (Jeesuksen Kristuksen kautta!) ja pääsisivät Taivasten valtakuntaan. On oma asia minusta haluaako kuulua johonkin lahkoon, opiskelemalla ja tutustumalla lahkojen sanomaan Raamatun kautta voi minusta saavuttaa parhaiten tuloksia. Ja ihmisellä on myös vapaus valita paholaisen ja Jumalan väliltä, ei Herra ketään väkisin "käännytä". Helpompihan se varmaan onkin näinä aikoina kääntyä saatanan puoleen joka osaa viekoitella hurskaampaakin ihmistä :).