Johannes kirjoittaa:
"...kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi."
Joh. 5:18
"...kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi."
Joh. 5:18
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sopii hyvin tälle rienaus-palstalle.
Johanneksen teksti EI OLE kertomusta juutalaisten kieroilusta vaan SE ON APOSTOLIN kannanotto. Johannes siis kertoo lukijoillensa ne syyt, miksi Jeesusta vihattiin:
1. Jeesus vapautti sapatista ja
2. Jeesus rinnasti itsensä Jumalaan.
Uusi testamentti käyttää tätä kreikkalaista verbiä [luo], joka tässä kohdin on käännetty ”rikkoa” kaiken kaikkiaan 42 kertaa. Jeesus, vähän myöhemmin Johanneksen evankeliumissa (7.23), viittaa Mooseksen lain pohjalta ilmenevään ristiriitatilanteeseen. Ympärileikkaus ohitti tärkeydessään sapatin, eli myös sapattina tuli suorittaa ympärileikkaus, jottei ympärileikkaus säädöstä ”rikottaisi.”
[Luo] verbin perimmäinen merkitys on vapauttaminen jostakin, joka on myös läsnä silloin kun viitataan sapatti-käskyn ”rikkomiseen”. Jeesus käyttää samaista sanaa [luo] kun hän puhuu siitä, ettei pyhiä kirjoituksia pitäisi ”tehdä tyhjäksi” (Joh10.34), eli vapautua niiden vaikutuksesta. Tai niin kuin Jeesus kehotti Lasaruksen haudalla; [luo] ”vapauttamaan Lasarus siteistä” (Joh11.44)!
Jos katsomme vielä miten esimerkiksi Ilmestyskirja käyttää kyseistä termiä, voimme panna merkille, että 1.5 sitä käytetään vapautumisena synnistä, 5.2 sinettien murtamisena (eli kirjan vapauttamisena), 9.14,15 neljän sidotun enkelin vapauttamisena, 20.3,7 Saatanan vapauttamisena vankilasta.
Jeesus ja apostolit ymmärsivät ”rikkovansa” sapattia, eli vapautuvansa jostakin uskonnollisesta säädöksestä, joka hyvin oleellisesti oli sitonut heitä. Tätä ajatusta tukee Jeesuksen kommentti koskien sapattia; "Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten" (Mark2.27).
Toisin sanoen Jeesus ”vapautti sapatin” sen uskonnollisluonteisesta säädös-tehtävästä. Enää ei ihmisen tarvinnut kokea olevansa velvoitettu viettämään sapattia osoittaakseen kelpaavuuttansa Jumalalle vaan sapatilla oli nimenomaan ihmistä palveleva tarkoitusperänsä – se oli olemassa hyvin käytännöllisestä syystä, ihmistä varten.
Samantyyppisen tilanteen kohtaamme Paavalin kirjeestä Kolossan seurakunnalle:
”Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, MITÄ syötte tai juotte tai MITEN noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä.” Kol 2.16
Tätä kolossalaiskirjeen jaetta on käytetty todisteena sapatin lakkauttamisesta, kuitenkaan jakeen sanamuodossa ei ole sellaista, joka puoltaisi senkaltaista päätelmää. Kriittinen kysymys onkin, kyseenalaistetaanko tässä jakeessa kolossalaisten syömis- ja juomistavat, juhlien pitäminen, uudenkuun juhlinnat ja sapatinvietto VAI se että, he olivat hylänneet ruoka ja juoma rajoitukset, juhla-aikojen noudattamiset, uudenkuun vieton ja sapatin pyhittämisen?
Vihje on annettu heidän syyttäjien identiteetissä, joidenka piirteet olivat: valheellinen vaatimattomuus, enkeleiden palvonta, paranormaaliin kiintyminen, ihmiskäskyjen ja oppien noudattaminen, valheviisaus, uskonnollisuus, valheellinen vaatimattomuus, kehollisuuden väheksyminen. Asiayhteys näyttäisi viittaavan siihen, että kolossalaisten arvostelijat eivät olleet varsinaisesti juutalaiskristittyjä vaan pikemmin askeetteja, jotka yrittivät tyrkyttää tukahduttavia sääntöjä uskovaisille:
”Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä.” Kol 2.23
Yleiseen kysymykseen, MITÄ tulisi syödä ja MITEN tulisi noudattaa, sekä Jeesus että Paavali antavat kristityille hyvin väljät ja vapaamuotoiset puitteet – mikään ruoka ei saastuta ja uskonnollisten juhlien tarkoitus on palvella ihmistä, eikä päinvastoin! Toisin sanoen, ruokasäädöksillä ei lunasteta taivasosuuksia, eikä sapatti toimi pelastuksen ehtona.
Paavali muistuttaa, että todellisuudessa nämä sinällään hyvät asiat käyvät arvottomiksi, kun ja jos ne pönkittävät yksilön mielikuvaa omasta erinomaisuudesta.
Tämä seikka on nyt keskeisin, koska raamatun tekstejä väännetään kieroon oikein urakalla!:
"Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina." - Matt. 24:20
Nämä ovat Jeesuksen sanat. Sapatti on voimassa tämän ajan loppuun ja vieläpä uudessa maassa!
Matt.24:20 tekstissä Jeesus kehottaa opetuslapsiaan rukoilemaan, että heidän pakonsa piiritettävästä Jerusalemista ei tapahtuisi talvella eikä sapattina. Adventistit selittävät, että jos kristittyjä ei oltaisi velvoitettu pitämään sapattia Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeenkin, ei sapattia olisi tarvinnut mainita pakoa haittaavana asiana.
Tutkitaanpa tätä väitettä tarkemmin. Ensinnäkin pakoa haittaavia tekijöitä on kaksi: talvi ja sapatti. Toiseksi, muissa synoptisissa evankeliumeissa (Mark.13, Luuk.21) ei ole tällaista mainintaa ollenkaan, mikä onkin luonnollista, sillä toiset evankeliumit oli suunnattu pakanakristityille seurakunnille, mutta Matteuksen evankeliumi on osoitettu Juudean juutalaiskristityille. Matteuksen evankeliumin kirjoittaja on tehnyt tällaisen varoituksen siitä yksinkertaisesta syystä, että juutalaiset torjuivat Jeesuksen ja myös Hänen opetuksensa sapatista jatkaen omaa lakiuskonnollisuuttaan. Neh.13:19 mukaan kaupunkien portit suljettiin sapattina. Konservatiiviset juutalaiset olisivat olleet juutalaiskristittyjen pakoa estävä tekijä, samoin kuin Jerusalemin suljetut portit, jos pako olisi tapahtunut sapattina. Samaten talvella olisi ollut paljon rankempaa paeta Jerusalemista vuorille. Näin ollen ei tämäkään teksti todista sitä, että sapatin noudattaminen olisi voimassa oleva velvoite kristityille - sapatti ja siihen liittyneet kulkemisen rajoitukset olivat päinvastoin negatiivinen tekijä, este nopealle paolle.
Paavalin kolossalaiskirjeessä apostoli osoittaa sapatin kumotuksi ja ristille naulituksi (Kol.2:14-21). Nähtävästi alkukirkossa liikkui adventistien kaltaisia spekulatiivisia lakiuskonnollisia ryhmiä, jotka halusivat alistaa pakanakristityt vanhan liiton lain alle ja erityisesti sapatin ja muiden pyhäpäivien viettämiseen. Lisäksi Kolossan harhaoppisilla oli hurmoksellisia näkyjä ja taipumusta enkelien palvontaan - huomattakoon, että adventistien omintakeisen tulkinnan mukaan ylienkeli Mikael on Jeesus. Täten adventismin kristologiakin (oppi Kristuksesta) on jokseenkin kyseenalainen.
Kyseiseen harhaoppiin liittyi selvästikin myös kiellot syödä tiettyjä ruokia, mikä on leimallista adventistien teologiassa. Kolossan seurakuntaa häirinnyt harhaoppi on useiden tutkijoiden mukaan juutalaisuudesta peräisin olevaa apokalyptistä ja spekulatiivista lakihenkistä lahkolaisuutta. Harhaoppia ei voi pitää gnostilaisuutena joka kehittyi täyteen mittaansa vasta seuraavalla vuosisadalla. Kolossan harhaoppiin liittyivät erilaiset näyt (muista Ellen G. White adventismin väitettynä Jumalan inspiroimana profeettana!) ja hengellinen ylpeys (eli pidetään itseä muita parempina ja "oikeina uskovina" kun noudatetaan Mooseksen lakia).
Mutta kristityn ei tarvitse välittää tuollaisista askeettisista ja lakihenkisistä opeista tai mistään salatiedosta eikä pelätä harhaoppisten näkyjä, koska Kristuksessa meillä on täydellinen voitto näistä "maailman alkuvoimista". On luultavaa, että Kolossan harhaopettajat olivat myöhemmin perustamassa ebioniitteina tunnetun juutalaiskristillisen lahkon (ebioniitit olivat myös vegetaristeja, mikä on adventismissakin tyypillinen oppi ja käytäntö). Paavali näyttää kuinka sapatti ja muut juhlapäivät olivat Kristukseen viittaava "varjo", jotka ennakoivat Kristuksen tuomaa pelastusta. Nyt Kristus ja Hänessä täydellinen pelastus on tullut kun Hän naulitsi meidän velkakirjamme (= sovitti syntimme) ja Mooseksen lain ristille. Koska todellisuus eli kaikkien valtojen ja voimien Pää Kristus on tullut, eivät kristityt tarvitse enää varjoissa vaeltamista kuten sapatin noudattamista.
Adventistien tyypillinen selitys tähän tekstiin on, että Paavali ei puhu "viikkosapatista" vaan "seremoniasapateista", jotka ainoastaan saivat täyttymyksen Kristuksessa. Mutta alkutekstin tutkimus ja vertailu Vanhan Testamentin kreikankieliseen käännökseen Septuagintaan eivät tue tuollaista olettamusta. Tasan sama termi tarkoittaa kreikassa viikkosapattia ja kaikkia muita sapattia. Alkuteksti ei tee mitään eroa viikkosapatin ja muiden sapatinpäivien välille - ei UT:ssa eikä Septuagintassa. Kolossalaiskirjeestä ei löydy tukea adventistien vakioselitykselle, että "seremoniasapatteja" ei tarvitse noudattaa, mutta "lauantaisapattia" täytyy pitää.
Jesajan kirjan toisessa ja kolmannessa osassa (Deuterojesajan ja Tritojesajan kirjoituksissa) luvuissa 56,58 ja 66 on kirjoitettu myös sapatista. Adventismin teologiassa ei oteta huomioon mihin laajempaan historialliseen kontekstiin tekstit liittyvät. Kysymys on juutalaisten pelastamisesta ja kokoamisesta Babylonian pakkosiirtolaisuudesta takaisin Luvattuun Maahan sekä temppelin jälleenrakentamisesta Jerusalemiin. Jahve nuhtelee pakkosiirtolaisuudessa olevia juutalaisia sapatin ja paastopäivien vääränlaisesta viettämisestä (Jes. 58). Jälleenrakennettu uusi temppeli Jerusalemissa on auki myös "muukalaisille", jotka tahtovat liittyä samaan liittoon Herran kanssa kuin israelilaiset. Uudessa temppelissä sekä juutalaiset että pakanakansoista Herran palvelijoiksi kääntyneet muukalaiset saavat yhdessä uhrata uhreja ja pitää sapattia.
Deuterojesajan teksteissä juutalaisten pelastus Babylonian eksiilistä (pakkosiirtolaisuudesta) kohoaa universaalisiin ulottuvuuksiin; muukalaisetkin toivotetaan tervetulleiksi samaan liittoon juutalaisten kanssa. Ja tähän liittoonhan kuului sen merkkinä sapatti. Jes.66:22-23 puhutaan sekä sapatin että uudenkuun päivän vietosta Jahven luomassa uudessa maassa ja taivaassa. Mutta yhtälailla Sak.14:16-21 puhutaan eskatologisesta Herran päivästä, jonka jälkeen jäljelle jääneet kansat viettävät lehtimajanjuhlaa ja uhraavat eläinuhreja Jerusalemin temppelissä.
Kiintoisaa, että adventismin teologiassa ei painoteta uudenkuun eikä lehtimajajuhlan vieton tärkeyttä eikä uhraamistakaan vaikka näiden VT:n profeetallisten tekstien mukaan Mooseksen lain juhlia vietetään universaalisesti ajan lopussa ja Jumalan luomassa uudessa maailmassa. Mutta ei näistäkään teksteistä löydy tukea sille opille, että sapatin pitäminen olisi voimassa uuden liiton aikana. Luonnollisesti VT:n profeetat puhuivat sapatin ja uudenkuun sekä muiden juhlien pitämisestä, koska he elivät vanhan liiton aikaa, jolloin ko. juhlat olivat pakollisia vietettäviksi. Kirkon kannalta on oleellista se, miten UT:ssa on vanhan liiton ennustukset tulkittu.
UT:n puolella ei kirjoituksissa koskaan viitata noihin sapatinvietto-profetioihin, eikä tehdä sellaista tulkintaa, että seurakunta viettäisi lopun aikana tai Jumalan valtakunnassa sapattia ja uuden kuun juhlaa. Katso Ilm. 21-22 kuvauksia uudesta taivaasta ja maasta. Sapattia, uudenkuun päivää tai lehtimajanjuhlaa ei sieltä löydy. Ei myöskään merta, ei yötä eikä aurinkoa eikä kuuta uuden Jerusalemin valonlähteinä eikä mitään temppeliäkään, vaikka VT:n profetioissa temppeli esiintyikin (Hes. 40-48). Miten ja miksi ihmeessä vietettäisiin Jumalan valtakunnassa Jes. 66 ennustamaa "uutta kuuta", kun kuuta ei ole ja muutenkin on ikuinen päivä, joten ei siis ole mitään kuun vaiheitakaan?. Samalla tavalla olisi mahdotonta viettää sapattia uudessa Jerusalemissa, koska sehän edellyttäisi 7-päiväistä viikkoa ja vuorokauden vaihtelua (sapattiahan vietetään "illasta iltaan"): Jumalan valtakunnassahan ei ole kuin yhtä ainoaa jatkuvaa päivää!
Kun kirjoitetaan suoraa Jumalan Sanan tekstiä siitä, että Jeesus "ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan teki itsensä Jumalan veroiseksi", adventisti alkaa tuskissaan kiemurrella ja yrittää epätoivoissaan muuttaa mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi.
Adventistille on suurimman tuskan paikka tulla sen totuuden eteen, että hänellä on väärä oppi. Hän ei kuitenkaan halua tehdä parannusta, vaan haluaa säilyttää väärän oppinsa. Hänen omatuntonsa on paatunut ja on kuin poltinraudalla merkitty.
Sut on nähty!
Tuo viittaus pakoon Jerusalemista on puitu toistamiseen, niin kuin myös mahdollinen sapatti uudessa maassa! Tuo viimeinen on jopa käsitteellinen ankka? Eihän ikuisuudessa ole aikaa, tai se lakkaa olemasta ikuisuutta!
Raamattu on onneksemme johdonmukainen tässä peruslähtökohdassa; Jeesus kuvaa miten luomisessa asetetut aikaan liittyvät määrittäjät poistuvat uuden ajan alkaessa (Matt24.29; Mark13.24 vrt. 1Ms1.14). Ilmestyskirja alleviivaa tätä totuutta kertomalla, ettei uudessa maassa ole aurinkoa tai kuuta (Ilm21.23), niitä kahta tekijää, jonka suhteen niin päivät, kuukaudet kuin vuodetkin on määritelty!