21.12.2012?

Kirjoitin pienen koosteen Magnetismista ja sen vaikutuksesta, otsikoiden: Magnetismin muutoksen vaikutus ihmisiin ja luontoon http://iportti.com/.599ba72d
Yksi syy siihen oli nyt todetut mehiläisten joukkokuolemat eri puolilla maapalloa. Niitä kuolee (on kadonnut) kymmenissä miljoonissa.


Vaikka itse sen sanon - ihan mielenkiintoinen puuhastelu hetki eikä tulos ollut ihan huonokaan - toki se on vielä "työn alla" kunhan muilta töiltä jää aikaa - ja voimia.

Mieleen tuli sitten liittää erääseen toiseen kirjoitukseeni linkki - joka oli Joulukuussa 2003 otsikoitu Maailmanloppu 21.12.2012? http://iportti.net/.4b2889d4

Syy moiseen? Koin inspiraation "maailmanlopun" ilmiölle, yksi selitys muiden joukossa.
1810041
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Sana itsessään luo eri mielikuvia. Uskoville se on yhtä, maallikoille toista ja niiden sekoituksia.

Kun Katriina otti New Orleansin syleilyynsä, se oli Maailmanloppu monelle ihmiselle.

Kun pörssiromahduksen seurauksena tapahtuu omaisuuden uusjako, sekin on "maailmanloppu" niille joilta omaisuus katosi.

On niitä joiden rakas kissa tai koira kuoli - sekin on "maailmanloppu".

Absoluuttisessa merkityksessä maailma ei voi loppua, kadota. Se vain muuttaa muotoaan joksikin toiseksi, syntyen ehkä myöhemmin uudelleen.

Olmeekkien (Mayat / Inkat) perinnetiedon mukaan maapallolla ja täällä elävien keskuudessa on eri aikajaksoja. Niitä on ollut tietty määrä (viisi muistaakseni) ja ainakin yksi on vielä tulossa, Kultainen Aika.
Kyseisessä tarinassa, sen ajoissa on hämmästyttävästi samankaltaisuuksia / rinnastettavuuksia muiden kansojen vastaaviin tarinoihin.

Se mitä maapallomme ytimessä tapahtuu on tiedealueena akateemikoille kuten musta aukko. Läjä oletuksia, vähän faktaa.
Se kuitenkin tiedetään mitä sula ydin saa aikaan, nimittäin magneettisuuden - ilman sitä maapallolla ei voisi olla orgaanista elämää, paitsi jossain hyvin syvällä maanpinnan alla ja merien syvyyksissä. Eikä fotosynteesi ei olisi mahdollista.

Yleisesti sentään hyväksytään se, että napaisuus vaihtuu - mutta milloin on sitten väittelyn kohde, kuten se, onko tuo prosessi jo käynnistynyt.

Se ei ole mikään satunnainen, ennalta arvaamaton tapahtuma.

En pidä ollenkaan mahdottomana sitä ajatusta, että muinaisuudessa on keskuudessamme käyskennellyt meitä huomattavasti älykkäämpiä henkilöitä. Itse asiassa siitä on lukuisia viitteitä, myös arkeologian kautta - ei vain eri kansojen perinnetiedossa.
On hyvinkin mahdollista että he ovat jättäneet tuleville sukupolville "kalenterin", papistolle säilytettäväksi.

Hypoteettisesti 21.12.2012 on mahdollista. Ajattelin sanoa, ei kuitenkaan kuten valokatkaisijan käyttö.

26.12.2004 tapahtui Indonesiassa maanjäristys jonka seurauksena yli 300000 menehtyi. Tapahtumana se oli kuin valokatkaisijan käyttö.

21.12 - 22.12 ovat aikoja jolloin on talvipäivänseisaus (jolloin Aurinko on eteläisimmillään). 26.12 ei ole kaukana siitä.

Jotta napaisuuden muutos toteutuisi, näen tilanteen jossa maapallon sula ydin kiertyy. Tuon prosessin aikana tietty stabiliteetti heikkenee ja katoaa sillä seurauksella, että sen synnyttämään magneettisuuteen tulee häiriö. Kierron aikana magneettisuus etsii itselleen uuden aseman saavuttamatta sitä. Tilanteessa syntyy useita väliaikaisia magneettikenttiä jotka vaihtavat sijaintiaan. Kokonaisuutena syntyy tilanne jossa maata suojaava kenttä menettää suojavaikutuksen avaruussäteilylle.

Saman aikaisesti tuon sulan ytimen kierrossa tapahtuu mullistuksia tektonisissa laatoissa - eli syntyy lukuisia maanjäristyksiä ja tulivuorten purkauksia.
Dramaattisimmillaan olemassa olevia vuoria romahtaa kasaan ja samalla syntyy uusia.

Niiden synnyttämät saastepilvet tulevat peittämään maapallon, jolloin kuuta ei näy ja aurinkokin vain punaisena kajona - eikä päivä oikeastaan tule esille. 26.08.1883 tapahtunut Krakataun purkaus on siihen verrattuna pieni poksahdus.

Edellisen lisäksi syntyy tilanne jossa maapallo on menettänyt sitä suojaavan magneettikentän.

Ne yhdessä synnyttävät tilanteen jossa suurin osa maapallon väestöstä tuhoutuu suoraan tai välillisesti.
Infrastruktuuri joka on luotu ja jonka mukaan yhteisömme toimii lakkaa olemasta. Viestintäliikenne lakkaa, sähkönjakelu lakkaa, teollinen tuotanto, sen logistiikka romahtaa ja loppuu, kauppojen hyllyt ovat tyhjät, ja niin edelleen.

Se on maailman loppu joka ei kuitenkaan lopeta maailmaa. Tietyn ajan jälkeen syntyy uusi aika. Siihen kuluu ehkä 1000 vuotta ennen kuin "ihmiset" - jotka jäivät henkiin - normalisoituvat uudeksi yhteiskunnaksi, uudella sosiaalisella järjestelmällä.
Tuolloin on tuskin mitään jäljellä meidän ajan mega-rakenteista, olivat ne sitten maan päällä tai sen alla.
Voit myös kommentoida edellistä http://iportti.com/.599bab03

Äänestä
  • 2 Pietari 3:
    10. Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.

    Äänestä

  • mikä loppu kirjoitti:

    2 Pietari 3:
    10. Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.

    Onko Raamattuun todella ympätty sana "alkuaine"? Millä perustein? Seuraavassa painoksessa korinttilaiskirjeissä höpistään varmaankin kvanttiteoriasta.

    Äänestä

  • 30-06 kirjoitti:

    Onko Raamattuun todella ympätty sana "alkuaine"? Millä perustein? Seuraavassa painoksessa korinttilaiskirjeissä höpistään varmaankin kvanttiteoriasta.

    Voi pyhä Pietari!

    Muinaisia ja nykyisiä termejä ei tule sekoittaa keskenään. Muinaisajan mystikkojen alkuaineet olivat lähempänä tunnettuja aineen olomuotoja. Niihin kuuluivat yleensä maa, vesi, ilma jne

    Äänestä

Mitään maailmanloppua ei todellakan ole näköpiirissä mutta mainitsemasi pvm on todella tärkeä,samalla mestarinluku numerlogisesti eli 11, sillä planneettamme nostetaan ylempiin värähtelytasoihin.
Siihen mennessä kyllläkin tapahtuu melkoisia muutoksia ja myllerryksiä. Olemme ainoa fyysinenplaneetta aurinkokunnassamme ja meidät liitetään tavallaan samaan ketjuun muitten planeettojen kanssa. Olemme ihmiskuntana hieman raakoja ja erilaisia vielä nyt tähän "puhtaampien" sakkiin eli vähän kuin kumisaappaissa ja farkuissa hienoissa cocktailkutsuilla, eli tietoisuutemme tulee kohota huimasti kuten käytöstapojemme.
Planeettamme tulee "varjosta" valoon tuolloin,21.12.2012, eli saavutamme viimeinkin sen valonsäteen josta Maya-kalenteri puhui jo ammoin, muistaakseni heidän kalenterinsa kesti 5000v.ja siellä oli tarkasti maailmansodat,kuussakäynnit yms ihmiskunnan tärkeät tapahtumat. Maya-kalenteri todellakin päättyy kyseiseen päivämäärään ja samaa hetkeä on ennustettu monissa kanavoinneissa ja muissa yhteyksissä. Tapahtumaa kutsutaan myös ylösnousemukseksi eli suurin osa ihmisistä kulkee kuolemanportin kautta mutta pieni osa kokee ylösnousemuksen, ts.pääsevät seuraavaan inkarnaatioon ilman kuolemaa joten säilyttävät tämän elämän kokemukset ja muistot eikä tarvitse taas alkaa kaikkea "lähtöruudusta".
Ylösnousemus on planeetan puhdistumista ja kaiken alkamista uudella tavalla ilman väkivaltaa,kiristämistä,uhkailua yms negatiivisia käyttäytymismalleja jotka nyt hallitsevat maailmaa kuten rahanmahti.
Asiaa on hirveän vaikea ymmärtää ns.tavallisen ihmisen joka ei ole henkisyydestä ollenkaan kiinnostunut vaan haluaa elää itsekkäästi em.toimintamalleja noudattaen, myöskin uskoville tämä on kova paikka sillä hyvillä teoilla ja uskonnolla ei ole mitään tekemistä välttämättä Ylösnousemuksessa. Ainoastaan tietoisuus ratkaisee kaiken, ne kokevat prosessin jotka ovat tietoisia asiasta ja uskovat siihen eivätkä mihinkään uskontoon,yksinkertaista.
Mutta vielä ei ole aika tapahtumalle ja ihminen elää yhä kuin viimeistäpäivää ja nauraa kaikelle tälle eikä välitä kuin itsestään mutta ajat muuttuvat nopeasti ja Ylösnousemusprosessi on jo alussa vaikkei siitä vielä tiedä kuin pieni "pioneeriryhmä" eli he ketkä ovat täällä tarkoituksella sitä työtä tekemässä.
Kuolemaa ei oikeasti edes ole vaan tänne synnytään uudestaan kunhan ensin käydään verhontakana "uudelleen säädöissä" jotta osataan sitten oikein käyttäytyä ja kunnioittaa elämänlakeja. Mitään pelättävää ei toki ole kävipä niin tai näin, ainoastaan epäsopu,ahneus,alistaminen yms.ja näihin pohjautuvat järjestelmät kaatuvat. Osakemarkkinat romahtavat aluksi ympäri maailman ja rahanpalvojilta menee lopullisesti elämänarvot uusiksi kuten myös sortohallitukset ja riistouskonnot jotka eivät huomioi tasa-arvoa.
Kunnollisella vaatimattomalla suomalaisella, joka käyttäytyy avuliaasti ja kunnioittaa elämää sen kaikilla sektoreilla(kasvit,puut,eläimet,luonto,ihmiset) ja on tietoinen asiasta, ei ole mitään menetettävää.
Mutta älkää toki uskoko tätäkään vaan ottakaa selvää,tulkaa tietoisiksi.

Äänestä
  • "mainitsemasi pvm on todella tärkeä,samalla mestarinluku numerlogisesti eli 11, sillä planneettamme nostetaan ylempiin värähtelytasoihin."

    Ja nyt se on sit alimmilla värähtelytasoilla... juu...älytöntä... Mitkä ne värähtelyton, kuka nostaa, mistä te tälläistä päähänne saatte....

    "ihmiskuntana hieman raakoja ja erilaisia vielä nyt tähän "puhtaampien" sakkiin eli vähän kuin kumisaappaissa ja farkuissa hienoissa cocktailkutsuilla, eli tietoisuutemme tulee kohota huimasti kuten käytöstapojemme."

    Ihan kuin olisit 1500 luvulla elänyt....... Ajattele, mikä tietoisuus? Miten se voi nousta? Meillä pimeillä on täällä maassa ihan omat kuviot ja järjestelmät ja me ajattelemme vain niin kuin yhteiskuntamme on meidät kouluttanut. Löytyy toki erilaisiakin ihmisiä, niitä jotka kuulevat ja näkevät kaikenlaista. Koulutetut ihmiset sanovat heidät skitsofreenikoiksi ja kouluttamattomat pyhiksi. Onhan sitä vaikka mitä ennustettu ja jok ikinen "profeetta" väittää et on oikeassa, harmillista vain ettei vielä mitään ole todistettavasti tapahtunut, tarkoitan ennustuksia. Sillä sakilla on yleensä mahtavat määrät "opettajia", "valohenkiä" "enkeleitä" ym. kavereita jotka jostain syystä kaikki ennustavat eri asioita... On siellä vaikeata, ilmeisesti yhtä vaikeata kun politiisissä piireissa, kun eivät tiedä mitä oikein tekisivät. Yhdet nostavat meitä värähtelytrasoille, toiset tuhoavat... Voivoi meidän tulevaisuutta... Toivottavasti löydämme kaikkia ihmisiä, jotkalitiumia ja dopamiinireseptorisalppaajia tarvitsevat.

    Lopputekstiäsi en viitsi edes kommentoida...........
    Mutta kysymyksiä olisi. Miksi ihmeessä tämä kaikki mielestäsi tapahtuu? Miksi joku valo-olento-värähtelijä ei tule eikä kerro kaikille: Hei! Täällä ollaan! Tämä maailma ei olekaan sitä mitä näette, tämä on matrix tai jotain, oikeastikaikki on erilailla... Miksi kaikki tämä salailu? Ai jotta iihminen olisi oppinut jotain??? NO mihinkä me niitä maallisia oppitunteja tarvitaan, jos kaikki on erilaista eikä medän fyysinen maailma olekaan se ainut todellinen? Olisiko siksi että ihmisistä valitaa vain ne hengelliset? Jotka jos ei teidettä (fyysistä) olisi vieläkin uskoisivat salaman olevan jumalan viha? Mut eihän se ole tärkeä eihän?

    Seuraavaksi, mikä tekee ihmisestä hengellisen? Onko hengellinen ihminen se, joka uskoo kaikkeen ihmeellisen, vai onko se se joka rakastaa lähimmäistä, välittää ym. Mut mitenkä ne jotka ovat täysin ateisteja, mutta yrittävät tehdä vain hyvää, ovat valehtelematta, välittävät auttavat imisiä ovat epäitsekkäitä. Esim. niin kun minä? Menenkö helvettiin samantien kun en usko hörhöilyyn, vaikka olenkin hyvä ihminen? Vai jättävätkö nuo värähtelijät mua sit johonkin alimpiin kerroksiin vaikka olen kehittynyt ja suhteellisen fiksu... Selittäkää, myös Jeesustelijat, please.

    Äänestä

päivämäärä ei pitä paikkaansa. Siis jo tulkitaan Maijien kalenteria. Me emme tiedä miten ne aloittivat laskunsa, nollasta vai ykkösestä... Päivämäärä siis voi olla jotai 22-23.12.2013...

Äänestä
  • Eteläamerikan intiaanit keksivät nollan ja sinä vielä kyselet mistä he aloittivat laskunsa...

    Äänestä

  • saat anteeksi :)

    Äänestä

  • gjj kirjoitti:

    saat anteeksi :)

    Maapallon napaisuuden vaihtuminen on prosessi, joka vie vielä tuhansia vuosia. Ei hätää.-

    Äänestä

  • Tiksula kirjoitti:

    Maapallon napaisuuden vaihtuminen on prosessi, joka vie vielä tuhansia vuosia. Ei hätää.-

    jos odotammekin napajäätiköiden sulamista.. Se ei kestä kauaa, ja silloin meri hiukan(7m) nousee. Sekin voi olla jollekkin maailmanloppu.

    Äänestä

Esitä ennustus maailmanlopusta, kerro se mahdollisimman uskottavalla tavalla ja ihmiset uskovat sen täysin. Eikös se niin ole, että ennustukset toteutetaan itse. Ihmisten äo ei keskim. ole kummoinen, joten ennustus rupeaa täyttämään itse itseään. Tosin silloinhan se menee juuri niin kuin "ennustettu" on. Entäpä jos ihmiskunta valitsisi sen vaihtoehdon, ettei näin käy. Toimisiko ns. vapaa valinta silloin?

Kunhan mietin...

Äänestä
  • jos uskoo jumalaan niin, ei kannata pelätä sillä maailma on loppumassa ja ei mikään ole elämisen arvoinen vaan kannattaa,aloittaa pyytää anteeksi jumalalta että saisi edes enen maailman loppumista synnit pois...

    Äänestä

  • Sama pätee inflaatioon. Jotkut mulkerot vain mainitsevat että inflaatio on tulossa ja tietenkin se pistää kauppiaisiin vipinää. Sama juttu joka asian kohdalla. Että ihminen on tyhmä.

    Äänestä

  • EJ kirjoitti:

    Sama pätee inflaatioon. Jotkut mulkerot vain mainitsevat että inflaatio on tulossa ja tietenkin se pistää kauppiaisiin vipinää. Sama juttu joka asian kohdalla. Että ihminen on tyhmä.

    Olin unohtanu koko pirun päivämäärän mut tänää Iltalehden Hullu Maailma - osiossa mainittiin siitä. Piti sitten järkyttää ihmisiä taas (ainakin mua!!!) enkö saa vetää ensimmäisiä kännejä tai saada lapsia ? Oon vasta kolmetoista, mut mul on maailma edessä viel. mä kiellän sitä loppua tulemasta ainakaan vielä. Ku mä oon sit haudassa nii sitte kelpaa ... Apuva... ? Tartten kriisiapua.

    Äänestä

  • FreakedOut1996 kirjoitti:

    Olin unohtanu koko pirun päivämäärän mut tänää Iltalehden Hullu Maailma - osiossa mainittiin siitä. Piti sitten järkyttää ihmisiä taas (ainakin mua!!!) enkö saa vetää ensimmäisiä kännejä tai saada lapsia ? Oon vasta kolmetoista, mut mul on maailma edessä viel. mä kiellän sitä loppua tulemasta ainakaan vielä. Ku mä oon sit haudassa nii sitte kelpaa ... Apuva... ? Tartten kriisiapua.

    ei muutaku vedät sen kännin ja teet penskan nyt heti nii eiköhän se maailma lopu... :D

    Äänestä

voi voi...alle vuosi ennen kun tuo päivä tulee...nyt olen aivan hämmentynyt näistä teidan jutuista... tuleeko maailman loppu vai ei... O_O

Äänestä

SAATANA USKOKAA ETTÄ MAAILMANLOPPU EI TUU SE KOKO JUTTU ON TÄYTTÄ PASKAA MISTÄ TE NYT PUHUTTE SE ON PASKAA PUHETTA!!!!!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paalag kirjoitti:

Kirjoitin pienen koosteen Magnetismista ja sen vaikutuksesta, otsikoiden: Magnetismin muutoksen vaikutus ihmisiin ja luontoon http://iportti.com/.599ba72d
Yksi syy siihen oli nyt todetut mehiläisten joukkokuolemat eri puolilla maapalloa. Niitä kuolee (on kadonnut) kymmenissä miljoonissa.


Vaikka itse sen sanon - ihan mielenkiintoinen puuhastelu hetki eikä tulos ollut ihan huonokaan - toki se on vielä "työn alla" kunhan muilta töiltä jää aikaa - ja voimia.

Mieleen tuli sitten liittää erääseen toiseen kirjoitukseeni linkki - joka oli Joulukuussa 2003 otsikoitu Maailmanloppu 21.12.2012? http://iportti.net/.4b2889d4

Syy moiseen? Koin inspiraation "maailmanlopun" ilmiölle, yksi selitys muiden joukossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu